Media syö Moskovan kädestä Ukrainassa. Entä meillä?

Media syö Moskovan kädestä – Ukrainassa? Entä meillä?

Ukrainan viime viikkojen suurimmat mediakohut ovat olleet lentäjä Nadežda Savtsenkon vapauttaminen ja ns. ”rauhantekijä-skandaali.”

Naislentäjä Savtsenkon vapauttaminen oli sähköiselle medialle shokki. Vapautettu lentäjä paistatteli median valossa sankarina ja vaati ärhäkästi muita Venäjällä vangittuja ukrainalaisia ”vakoilijoita” vapaaksi.

Savtsenkon lista on pitkä: Oleg Sentson, Aleksandr Koltsenko, Aleksei Tsirnyi, Gennadi Afanasev, Nikolai Karpok, Stanislav Klyh, Valentin Vygovskij, Sergei Litvinov, Juri Sološenko ym.  Nämä ovat historioitsijoita, kolhoosilaisia, eläkeläisiä, elokuvaohjaajia, opiskelijoita, valokuvaajia tai poliittisia aktivisteja, jotka FSB on vanginnut enemmän tai vähemmän satunnaisista syistä.

Savtsenko tulee liittymään parlamentin Batkivšina (Isänmaa) ryhmään kansanedustajana ja hänellä voi olla myös merkitystä Ukrainan poliittisessa elämässä enemmänkin.

Media ja Donbass

Viimeksi mainitsemani ”Rauhantekijä” skandaali ei meillä ole niin hyvin tunnettu, mutta sillä saattaa olla merkitystä myös suomalaiselle medialle. 

Kyseinen skandaali räjähti kun internet-sivusto ”Rauhantekijä” (Myrotvorets), joka julkaisi selville saamansa listan niistä lehtimiehistä ja journalisteista, jotka oli akkreditoitu ”Donetskin kansantasavaltaan”.  Tähän listaan kuului 4000 nimeä, joista osa oli hyvinkin arvostettuja alansa ammattilaisia. Kyse on hakkeroiduista tiedoista.

Kansalaiset raivostuivat ja joidenkin toimittajien henkeä uhattiin siksi, että he olivat ”syöneet moskalien kädestä” tai ”tukeneet terrorismia”.  Lynkkausmielialan vallitessa ihmeteltiin myös sitä miksi monien ulkomaisten uutistoimistojen toimittajien joukossa oli niin paljon venäläisiä nimiä (CNN, BBC, AFP). Kukaan ei tässä isänmaallisessa aallossa enää aprikoinut sitä, että journalistien velvollisuutena on kuunnella molempaa osapuolta.

Sotaa käyvän maan kansalaiskeskustelu oli armotonta ja sen aikana vaadittiin lisää sensuuria. Samalla myös iso joukko lehtimiehiä kääntyi ”Rauhanturvaajien” puoleen ja vaati, että avointa pääsyä näihin tietoihin rajoitettaisiin. Toisaalta, listan pituus ja sen antamien tietojen perinpohjaisuus yllätti. Avoimia kysymyksiä jäi paljon. Esimerkiksi: saavatko nämä akkreditoidut lehtimiehet erityistä tukea Itä-Ukrainan kapinallisilta? Ei siis pelkkää tunnustettua asemaa vaan myös rahaa?

Entä meillä Suomessa?

Meillä Suomessa tällainen ei tietenkään olisi mahdollista. Eihän?

Periaatteessa olisi ehkä hyvä tehdä jonkinlainen selvitys siitä, miten kotimainen media on saanut ”akkreditointeja” kyseiselle alueelle. Samoin olisi ehkä hyvä tietää onko jokin köyhempi maaseutulehti saanut omalle toimittajalleen ns. sponsorointia kyseistä matkaa varten.  Meillä tämä lustraatio olisi mahdollista tehdä tyynemmin?  

 Kirjoittaja työskentelee parhaillaan arkistotyössä Ukrainassa.

Dosentti Arto Luukkanen

Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori

Helsingin yliopisto

PS. Monet ovat kyselleet – vähän kiihtyneinä – sitä miksi en ole kirjoitellut blogeja niin ahkerasti. Jotkut ovat jopa ikävällä ja tunkeilevalla tavalla epäilleet sitä, että ”onko se Luukkanen kremljoitunut?”.  Annan tässä luonnollisen selityksen: työ.  Arkistotyö syö aikaa ja aikaa. Vähäinen vapaa-aika meni tähän: viimeistelin romaanini. Rohkenen laittaa esittelyn siitä: 

Pasilan nainen

Pasilan nainen esittelee suomalaisille lukijoille ylikonstaapeli Merja Virkin, joka ei käännä toista poskea., muistelee kärsimäänsä pahaa eikä anna ”kusta hänen muroihinsa”. Dekkarin juoni sukeltaa Boris Jeltsinin hulvattomilta syntymäpäiviltä Jenisei-joen varrelta, Suomen Pasilan poliisitaloon ja leikkaa Cambridgen yliopiston ja Hampurin kautta takaisin Suomeen.

Tarina on kansainvälinen ja kotimainen dekkari, jossa vaelletaan Suomen lähihistorian syvyyksiin ja Sotšin talvikisojen kautta ihmisen peruskysymyksiin: syyllisyyden taakkaan ja rikoksen kautta saatavaan hyötyyn. 

Tarina elää nykyajan iholla ja rikosten taustalla häämöttävät siirtolaiskriisin ohella myös tärisyttävä itänaapurin tilanne, suomalaisen poliisin sisällissota, siirtolaiskriisi ja vapautetun Viipurin linnan torni.  Kuten kirjan esittelyssä sanotaan: ”Romaanin sisältö ei noudata Suomen virallista ulkopolitiikkaa.”

Kääntäjä ja venäläisen kirjallisuuden tuntija Jukka Mallinen Pasilan miehestä: ”Lajityyppi on kansainvälinen ajankohtaisia uutistapahtumia varioiva fantasiajännäri. Tästähän on viime aikoina nähty jopa kunnianhimoiset Vladimir Sorokinin Telluuria ja Michael Houellebecqin Alistuminen. Populaarikirjallisuudessa näitä paranoijadekkareita on paljonkin. Luukkasen kirja on mielestäni onnistunut, tunnistettavien tapahtumien ja henkilöiden kehittely on lajityypin puitteissa uskottavaa, useasti jopa varsin kutkuttavaa…varsinkin Venäjän lähihistorian ja nykyisyyden kieputtelu on onnistunutta. Muutenkin todellisuus vahvistaa mielikuvituksen osuutta herkullisesti. Lajityypin massaan verrattuna Luukkasen kirja palkitsee nimenomaan oivaltavalla ”mahdollisen todellisuuden” kohtaamisella…”

Arto Luukkanen on valtakunnallisesti tunnettu tutkija, kirjailija ja mediapersoona (Dosentti-ohjelma/Alfa-tv), jonka toinen dekkari ilmestyy Nordbooksilta lokakuussa. Luukkasen mukaan ylikonstaapeli Merja Virkki on sitkeä suomalainen poliisi; hän tulee vielä pitkään viihdyttämään ja tarjoamaan kihelmöivää jännitystä meikäläiselle dekkariyleisölle. ”Ne tarinat, joita ei voi eikä pysty kirjoittaa tietokirjoihin ovat parhaimpia” Luukkanen toteaa.

Ilmestyy syyskuussa. Kustantaja: Nordbooks.

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu