Ivanovin lähtö – Venäjän sekurokratia myllerryksessä
Sergei Ivanovin siirtäminen 12 pnä elokuuta maan presidentinhallinnon johtajan virasta merkitsi isoa poliittista mullistusta Venäjällä. Kyse oli jonkinlaisesta henkisestä ”isänmurhasta” sillä Sergei Ivanov toimi koko ajan presidentti Putinin pitkäaikaisena mentorina, ”vanhempana kollegana” ja yhteistyökumppanina aina 1990-luvun lopulta saakka.
Elokuinen ero murensi presidentin siteitä Venäjän turvallisuuspoliisin FSB:n vanhempiin kaadereihin ja ennen kaikkea niihin voimiin, jotka olivat luomassa ”projekti Putinia” vuosina 1999-2000. Näyttää siltä, että Putin on alkanut nojaamaan yhä enemmän omaan ”pretoriaanikaartiinsa” ja on jättämässä hyvästit itsenäisimmille poliittisille tekijöille. Vanhemmat luotsit saavat lähteä sillä 16 vuotta laivaa ohjannut kapteeni ei enää tarvitse heitä.
Ero uskollisesta kollegasta
Tapa, millä tehtävien muutos toteutettiin, oli enemmän kuin mielenkiintoinen. Julkisuuteen välitetty televisiokuva kieli vaivanloisesta tilanteesta, jossa presidentti kiitteli vaisusti lähtevää veteraania mutta jossa venäläisille kerrottiin, että kyse oli Ivanovin omasta aloitteesta ja halusta.
Ivanov vihjasi yleisölle omasta suuresta roolistaan kiittäessään siitä, että hänen 17 vuoden työrupeamaansa arvostettiin. Tilanne muistutti huonosti harjoiteltua koulunäytelmää. Kaikille tuli kuitenkin selväksi, että Ivanovin poliittinen ura oli nyt umpikujassa – hänen tehtäviinsä jätettiin ”ekologiset asiat”.
Nöyryyttävä vihje oli mitä paljastavin sillä vanhat tšekistit eivät voisi vähempää välittää luonnonsuojelusta. Venäjällä harrastetaan kekseliäitä tapoja nöyryyttää poliittista vastustajaa; aikoinaan 1920-luvulla puna-armeijan luojalle ja valtataistelussa syrjään työnnetylle L.D. Trotskille haluttiin antaa uusi virka: ”nahkateollisuuden komissaari”. Syy oli siinä, että sisällissodan aikana Trotski esiintyi mielellään mustissa nahkatakki-univormuissa ja se ärsytti bolševikkien siviilijohtajia.
Venäjän johdossa kuohuu
Suomessa Ivanovin ero sai aikaan hämmentyneen hiljaisuuden; Venäjän sisäpolitiikka tuntuu vieläkin olevan käsittämätön suure. Selitykset olivat fantastisia. .
Venäjän asioita tarkemmin seuraaville oli kuitenkin selvää, että kesällä 2016 pinnan alla kuohui. Vuoden alussa Venäjän sotilastiedustelun tärkeimmät johtajat kuten kenraali Igor Sergun ja hänen lähimmät miehensä kuolivat salaperäisesti. Samaan aikaan Venäjän rautateiden johtaja Vladimir Jakunin sai mennä.
Heinäkuussa Pietarin tullin johtaja Andrei Beljaninov kärähti korruptiosta ja erotettiin samalla kun Venäjän FBI:n – ”Tutkintakomission” toimistot razzattiin. Näiden tarkastusten perusteella tämän instanssin kolme tärkeintä johtajaa pidätettiin. Tilanne oli äärimmäisen ikävä tutkintakomission johtajalle ja presidentin läheiselle Alexandr Bastrykinille. Vajaa 10 vuotta sitten perustettu tutkintakomissio ja sen johtaja sai jonkinlaisen arvonalennuksen vaikka onkin vielä virassa. Seurauksena oli Bastrykinin itseruoskintaa ja katumusta.
Vuoden 2016 kesällä tilanne monimutkaistui kun julkisuudessa käynnistyi pääministeri Dmitri Medvedevin vastainen julkisuuskampanja. Siinä käytettiin hyväksi hänen lausuntojaan köyhistä opettajista, joille hän suositteli yrittäjäksi ryhtymistä tai sitten hänen armotonta kommenttiaan Krimin asukkaiden ongelmista. ”Rahaa ei vain ole. Yrittäkää pärjäillä! Toivotan teille hyvä mielialaa!”.
Loukkaantuneet kansalaiset vaativat Medvedevin eroa ja esimerkiksi armeijaa lähellä oleva lehti ”Zavtra” suositteli uudeksi pääministeriksi Sergei Ivanovia. Hän saisi asioita liikkeelle. Pietarin ”Mannerheim-laatta” skandaali ei tässä tilanteessa ollut mitenkään merkittävä asia – lähinnä vain myrsky vesilasissa.
Se mikä on todella tärkeää, on se että eron johdosta Venäjää hallitseva sekurokratia huojuu. Putin on tekemässä peräeroa vanhoihin FSB:n kolleegoihin – juuri niihin joiden avulla hän pääsi valtaan. Tärkeisiin tehtäviin on otettu nuoria ja mukautuvaisia; maan tärkeimpiin virkoihin on nimitetty Venäjän federaation turvapalvelun FSO:n henkivartijoita kuten Jevgeni Zinitšev tai Alexandr Djumin. Poliittisesti painavammat johtajat saavat väistyä.
Venäjän vastaus: sapelinkalistelu ja sotauho
Samaan aikaan myös ulkopolitiikassa kuumenee, kun Venäjä organisoi uusia ”Mainilan laukauksia” Ukrainaa vastaan. (Suomessa ei ole vielä oikein ymmärretty kuinka nopeasti ja irrationaalisesti nämä viholliskuvat voidaan Venäjällä luoda). Elokuussa löydetyt ”ukrainalaiset sabotöörit” saivat julkisuutta heti sen jälkeen kun Putin oli tavannut Turkin presidentin Erdoaganin. Venäjän media toimi salamannopeasti: Turkki joutui pois Venäjän median vihollisten listalta ja Ukraina pääsi sinne yhä selvemmin samalla kun Venäjän suuri johtaja tarjoili julkisuudelle epämääräisiä uhkailuja. Samalla väitettyjä ”sabotöörejä” on myös esitelty sopivasti käsiteltyinä Venäjän televisiossa.
Näyttää siltä, että sotasapelin kalistelu ja ehkä pikkuruinen rajasotakin olisivat nyt hyvää vaalikampanjointia; Venäjällä pidetään syyskuussa duuman vaalit. Keskiluokan taloudelliset ongelmat haalistuisivat ja valtapuolue ”Yhtenäisen Venäjän” vastaiset protestit jäisivät uuden sotahysterian jalkoihin. Ehkä Putin haluaa myös selvittää, onko länsi valmis todella puolustamaan Ukrainaa tai edes olemaan sille solidaarinen.
Kun länsi "ämmästelee" ja epäröi, niin Venäjä on valmis katsomaan mihin saakka se voi mennä.
Ivanovin eron merkitys
Ivanovin erottaminen ja nöyryyttäminen ei ole aivan mutkaton asia edes Venäjällä. Niin Ivanovilla kuin kaikilla muillakin erotetuilla on oma ”lähipiirinsä”, joiden asema nyt on nyt katkolla. Vallan siteiden katkominen on aina vaarallista tilanteessa, jossa talous on heikoilla ja kansalaisten ääntä täytyy kuunnella.
Toisaalta uudet johtajat haluavat osansa varallisuudesta ja entisten on luovutettava asemiaan ja varallisuuttaan tälle uudelle eliitille. Pahinta on kuitenkin lojaalisuuden siteiden höltyminen. Kun uskollinen ja pitkäaikainen palvelu ei enää pelasta niin mikä sitten? Putin muuttuu myös tällä tavalla yhä enemmän poliittisesti eristetyksi ja hänen asemansa on yhä riippuvaisempi nimittämistään uusista johtajista.
Toisaalta se lopullinen syy Ivanovin eroon oli ilmeisesti juuri tässä; ehkä vanha yhteistyökumppani oli kajonnut ylimmän vallan toimintaan tai pyrkinyt ohjaamaan Venäjän toimintaa omaan suuntaansa? Ehkä tilanne muistutti valtataistelua?
Voittajina ovat nyt täysin presidentti Putinista riippuvaiset tahot: pääministeri Medvedev ja nuoret pretoriaanit, jotka ovat varjelleet presidenttiä ja toimineet hänen jääkiekkojoukkueensa pelaajina. Heillä on myös suuri kiusaus saada nopeaa menestystä – hinnalla millä hyvänsä.
Dosentti Arto Luukkanen
Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori
Helsingin yliopisto
(tekstin pääosa ilmestyi 16.8. 2016 Etelä-Suomen Sanomissa)
Ps. ”Zavtra” lehti ja sen päätoimittaja Alexandr Prohanov käänsivät nopeasti kelkkaansa Ivanovin eron jälkeen. Lehden päätoimittaja havaitsi aivan äsken, että Ivanov olikin ollut varsinainen kelmi ja väärässä. Lehti ei ollut ennen taannoista asettumistaan Ivanovin taakse uskaltanut arvostella Putinia. Takinkäännön nopeus viittaa siihen, että Prohanov ei halua joutua samaan kurimukseen kuin Ivanov ja myös siihen, että Venäjän sisäpolitiikassa nopeat muutokset ja rintamanvaihdot ovat mahdollisia.
Tapasin Sergein Helsingissä 80-luvulla . Vaikuttava persoona.
Ilmoita asiaton viesti
Hienoa Hannu, olet tavannut Sergein. Mitä valaistusta se meille antaa?
Ilmoita asiaton viesti
Venäjä mytologia myy. Kansalle tarjotaan mitä kansa haluaa.
Henkilökohtaiset suhteet ja lojaalisuus ovat vallan perusta Venäjällä. Kuulin joskus miehestä joka kieltäytyikin ottamasta tarjottua korkealla olevaa paikkaa vastaan. Hänelle ei ole ominaista esiintyminen. Hän on edelleen vahva taustavaikuttaja. ja arvostettu omiensa keskuudessa.
Ilmoita asiaton viesti
”Otetaan, käytetään, heitetään pois”, on osa vallan tikapuita kiipeävän autokraatin strategiaa, joka saa kaikki hieman pelkäämään tai ainakin olemaan varuillaan…
Kuinka pitkälle voi mennä? Vaikka loppuun asti, ellei rajaa aseta mikään tai kukaan.
Ilmoita asiaton viesti
Niiden listaan, jotka Putinin päätöksellä 2016 ovat saaneet mennä, kuuluu myös Venäjän Itämeren laivaston korkein sotilasjohto.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan totta Hannu. Sitä en maininnut.
Ilmoita asiaton viesti
Ajat ovat muuttuneet. Stalin toteutti vastaavat puhdistukset pääsääntöisesti tappamalla. Hyvin harva hänen lähipiiristään selvisi hengissä. Kuuluisimpia selviytyjiä ovat olleet Molotov ja Otto Kuusinen, joista jälkimmäinen tosin siirrettiin periferiaan Karjalan korpia hallitsemaan.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös Molotof Stalinin kuoleman jälkeen nimitetty suurlähettilääksi Mongoliaan.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä sitten spekuloitaisiin jos Ivanov olisi ilmoittanut eroavansa kuin Mäntylä henkilökohtaisista syistä?
Villimpi juttu väittää Ivanovin joutuneen syrjään uuden teräsmies Anton Vainon tieltä.
”Gessenin mukaan Vainon kirja The Image of Victory ei ole enempää eikä vähempää kuin ”resepti maailmanvalloitukseen”. Teoksen idea on ehdottoman voiton saavuttaminen sambon, neuvostoliittolaisen taistelulajin, taktiikoita hyödyntämällä jokaisella osa-alueella, erityisesti taloudessa. Messenin mukaan periaate, josta Vaino näyttää pitävän, on iskeä silloin, kun vastustaja sitä vähiten odottaa.”
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/vaino_oudot_k…
Eikös Mauno ”Sambo” Koiviston sanottu iskevän silloin kun sitä vähiten odotettiin?
Ilmoita asiaton viesti
Venäjän politiikan -kuten myös pääosan maailmanpolitiikkaa- tärkein juonne on parhaillaan Yhdysvaltain presidentenvaalien tuloksien odotus. Putin ei halua tehdä mitään oleellisia sisä- tai ulkopoliittisia ratkaisuja ennenkuin USA:n kuvio on selvennyt. Ja tässä näyttää olevan Ivanovin kaatumisen ydin. Hänen ympärilleeen ryhmittyneet voimat olisivat halunneet jo nyt toimia ja erityisesti tarttua Turkin horjuvan ja poukkoilevan presidentti Erdoganin liittotarjoukseen. Korvaamalla Ivanovin värittömällä teknokraatilla näytti Putin, että hän tekee päätökset kokonaan itse ja silloin kun itse haluaa.
Ilmoita asiaton viesti
*
Käänsin blogiin viime syyskuussa tällaista:
Yleisen mielenkiinnon vuoksi käänsin ja vähän pelkistin tähän Andrei Kolesnikovin artikkelin, joka on julkaistu Carnegie Moscow Centerin sivuilla pari viikkoa sitten, 9.9.2015 nimellä ”The Russian Regime in 2015: All Tactics, No Strategy”.
Andrei Kolesnikov toimii tutkijana Moskovan riippumattomassa Carnegie-keskuksessa. Hän tutkii ensisijassa Venäjän kotimaan politiikan keskeisiä trendejä, keskittyen erityisesti Ukrainan kriisin vaikutuksia ja ideologisia siirtymiä Venäjän yhteiskunnassa.
Kolesnikov ruotii putinilaisen Venäjän tilaa ja kehityssuuntia, jotka monessakin mielessä näyttävät kulkevan suoraan putikkoon.
Read more at: http://carnegie.ru/2015/09/09/russian-regime-in-20…
*
Artikkelissaan Andrei Kolesnikov ktasoi, että Putinin Venäjälle on
”Kaikki taktiikkaa, ei strategiaa
Vaikka Kreml jatkuvasti noukkii taktisia voittoja poliittisella tasolla, järjestelmä on osoittanut ettei se kykene ajattelemaan strategisesti. Strategisen ajattelun puute johtuu eliitin halusta säilyttää oma valtansa ja mukautua autoritaarisen järjestelmän kaikkiin oikkuihin.
Vuoden 2015 alkupuolisko poisti salaperäisyyden verhon useiden Venäjän hallinnon keskeisten ominaisuuksien yltä.
Vaikka Kreml jatkaa taktisten voittojen tiellä politiikassaan, mikä sellaisenaan auttaa ylläpitämään presidentti Vladimir Putinin pilviin noussutta suosiota yllä, on järjestelmä samalla osoittanut, ettei sillä ole kykyä ajatella strategisesti – puhumattakaan kyvystä laatia selkeitä ja saavutettavissa olevia tavoitteita tai edellytyksistä hahmottaa miltä tulevaisuuden tulisi näyttää.
Strategisen ajattelun puute johtuu eliitin halusta turvata oma asemansa ja myötäillä autoritaarisen poliittisen järjestelmän oikkuihin, järjestelmän, joka vain imitoi demokratian hienouksia samalla kun se todellisuudessa käyttää rönsyilevää propagandaa lietsoessaan aggressiivista kansallismielisyyttä.
Pitkään jatkunut öljyn korkea hinta ja 2000-luvun alun taloudellinen kasvu edistivät hallinnon omahyväisyyttä. Siitä hyötyi hallitseva eliitti ja auttoi sitä luomaan strategisen ajattelun vajeen. Rakenteellisilta uudistuksilta vältyttiin niillä aloilla, jotka liittyvät maan inhimillisen pääoman, kuten terveydenhuollon, koulutuksen ja eläkejärjestelmien kehittämiseen.
Mutta järjestelmää ja sitä kautta yhteiskunnassa näkyvää taloudellista pysähtyneisyyttä alettiin pitää uutena normaalina.
Viimeaikaisen kehityksen kieroutunut luonne on synnyttänyt uutta terminologiaa taloudellisten asiantuntijoiden keskuudessa, joka puhuu tilanteesta, jossa vallitsee ”kriisitön kriisi” -“noncrisis crisis.” ”
*
Ja edelleen, Kolesnikov jatkoi:
”Miksi Putin ja hänen Kremlin piirinsä näyttävät hermostuneilta?
Sekä puolue, että Putin ja hänen lähipiirinsä korkeat virkamiehet pitävät kiinni näkemyksestä, jonka mukaan Venäjällä on edessään vähäisiä ja lyhytkestoisia kriisejä.
Heidän silmissään Venäjä elää kapitalismin kehityksen huipulla, onnellista historian lopun aikaa, ”Venäjän tyyliin”.
Tämä reaktio osoittaa että valtion johdolla, joka koostuu pääasiassa taloudellisesta eliitistä ja johtavan luokan kermasta, ei ole vähäisimpiäkään haluja tehdä myönnytyksiä poliittiselle oppositiolle, Lännelle tai uudistusmielisille tahoille.
Elintason lasku, heikentynyt talouskasvu, jatkuva ruplan kurssin alakuloinen sahaaminen sekä kiihtynyt inflaatio, mitään näistä ei ole käsitelty viranomaisten keskuudessa vakanvana ongelmana, saati hätätilana.
Kritiikki torjutaan suoralta kädeltä; Negatiiviset ennusteet nähdään merkkinä sabotaasista. Entisestään huononevat talouden indikaattorit oletettavasti esitetään osana tätä uutta standardia, tavalla, jossa viranomaiset vetävät itseään nenästä ja johtavat tietoisesti yleisöä harhaan. Niinpä kansakunnalle jää vain sopeutuminen ja toteuttelu tyytyä yhä vähempään ja vähempään.
Tietenkin tämä on vakava kriisi, mutta koska käsitys on todellisuutta Venäjällä, on parempi vain olla tekemättä mitään.
Siksi Sergei IVANOV, Putinin voimakas esikuntapäällikkö, antoi Financial Timesin haastattelussa kesäkuussa 2015 ymmärtää, että NATOn käyttäytyminen häiritsee Venäjän hallituksen etenemistä rakenneuudistuksen kimpussa. interview with the Financial Times
*
Ja edelleen:
“Muu korkean tason keskustelu rakennusuudistuksista on pitkälti työkalu jolla testataan poliittista ilmapiiriä.
Yksi esimerkki tällaisesta koepallosta oli entisen valtiovarainministerin Aleksei KUDRININ heitto parlamenttivaalien aikaistamisesta joulukuusta 2016 syyskuuhun 2016, varhennetun presidentinvaalin yhteyteen. Sääntömääräisesti presidentinvaali käytäisiin 2018, mutta tällä vekslauksella Venäjän valtionpäämiehelle hankittaisiin vahva mandaatti isoille uudistuksille.
Pelästynyt poliittinen eliitti reagoi välittömästi. Monet aistivat, että tässä testattiin heitä itseään, ja testaajana taustalla oli itse Putin; kaikki olivat tietoisia miten hyvissä väleissä Kudrin ja Putin olivat, presidentin pitkäaikainen ystävä ja kollega.
Niinpä poliittinen eliitti riensi osoittamaan uskollisuuttaan Putinille ja tukemaan ajatusta ennenaikaisista presidentinvaaleista.
Heillä on kokemusta. Näin lähes kaikki Neuvostoliiton johtajat, Stalinista Brezhneviin testasivat eliitin ”uskollisuutta”. Lähes joka kerta Venäjän varpaillaan oleva eliitti on osoittanut nöyristelyä Johtajan edessä, ja samoin tämän kaipaamaa vihamielisyyttä uudistuksia kohtaan.
Eliitit ovat herkistyneet myötäilemään tällaisia provokaatioita. Siksi he myötäilevät kaikkia ääniä, joiden mukaan vaatimukset liberalisaatiosta on järjettömiä ja vastustettavia.
Esimeriksi pahamaista lakia ”ulkomaisista agenteita” on täydennetty uudella lailla ”toivottavista organisaatioista”. Venäjän lainsäätöelimen molempien kamarien, sekä duuman että liittoneuvoston jäsenet antavat kilvan kovia lausuntoja Lännestä, etsien näin parhainta tapaa osoittaa uskollisuuttaan viranomaisille.
Tätä taustaa vasten nykyisen Venäjän eliitit ovat identtiset heidän edeltäjiinsä nähden Stalinin aikakaudella.”
*
Eli, mitäpä tähän voisi sanoa?
Venäjä on valitsemansa agendan vanki: mitään ei voi tehdä ja uudistaa, koska Putin.
Ja Putin ei voi tehdä mitään todellista ja uudistaa, koska agenda: kaikki tervehdyttävät toimet ovat epämukavia; mukavia ei ole lainkaan.
Suosionsa menettämisen pelossa hän ei voi tehdä (eikä halukaan sen puoleen) tehdä mitään todellista, joten siksi nämä kriisit:
todelliset ja ”kriisittömät kriisit”, ja sitten tehdyt kriisit, eri tahoilla ulkomailla ja lähiulkomailla jne.
*
Mainittu Blogi kokonaisuudessaan: http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/20318…
*
PS.
Jekaterina Sinelshikova
arvelee täällä, että Ivanovia, ”Venäjän James Bondia” on jo hetken aikaa hivutettu sivuraiteelle, ja uusia voimia nostettu keskeisiin projekteihin, kotimaan politiikan ”arkkitehdeiksi”.
Niin että tämä televisioitu potkujen anto oli vain lopullinen niitti, vähän ikävä ”kiitos” pitkään palvelleelle Ivanoville.
“However, according to media reports (in Russian), since then he has gradually become sidelined, with other officials inside the administration acting as domestic policy architects.”
Lähde: Russian Beyond The Headlines – RBTH, ma 15.8.2016; http://rbth.com/politics_and_society/2016/08/15/se…
*
Ilmoita asiaton viesti
Arto, kiitos! Mainio kirjaus henkilöistä, joita ”kukaan” ei tunne Venäjällä eikä Suomessa – ehkä pitäisi? Mutta mihin tämä viittaa: ”Suomessa Ivanovin ero sai aikaan hämmentyneen hiljaisuuden; Venäjän sisäpolitiikka tuntuu vieläkin olevan käsittämätön suure. Selitykset olivat fantastisia.”
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kiinnostavasta blogikirjoituksesta. Kiinnostsavaa olisi tietää, että onko vahempien kaadereiden syrjäyttäminen sittenkään täysin riskitöntä, sillä loppujen lopuksi Putin tarvitsee luotettavan lähipiirin turvatakseen valtansa. Uudet tekijät lienevät jossain määrin vaikeammin ennustettavia ja jäljelle jääneet vanhan kaartin jäsenet saattavat ryhtyä epätoivoisiin tekoihin jos kokevan olevansa seuraavia sivuutettavia.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän nuo mainitsemasi riskit ja skenaariot ole Putinin tarkkaan harkitsemia. Niiden torjuminen edellyttänee otteiden ja pelon ilmapiirin asteittaista koventumista ja myös katseiden kiinnittämistä ”ulkopolitiikkaan”.
Ilmoita asiaton viesti
Narsistit hakevat rinnalleen mitättömyyksiä… kuten tämä Vaino esim… laiva uppoaa varmasti ja rytisten.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on hupaisaa katkeruuden ja mitättömyyden purkautumista koko keskustelu. Nämä miehet ovat päässeet niin pitkälle huonoista lähtökohdista ja se johtuu lojaalisuudesta toisilleen ja koko järjestelmälle. Mikä meitä vaivaa?
Ilmoita asiaton viesti
Lojaalisuudesta mille järjestelmälle? Luonnehditko tuon ”järjestelmä” -sanan käsitesisältöä tässä yhteydessä hiukan?
Ilmoita asiaton viesti
Turvallisuuspalvelun ympärille rakentuva järjestelmä. Yhdysvalloissa järjestelmä rakentuu aseteollisuuden ja pääomapiirien ympärille. Suomessa järjestelmä rakentuu työmarkkinajärjestöjen ja yksityisten eläke-ja vakuutusyhtiöiden ympärille. Korporaatiot rahoittavat puolueita ja niiden jäseniä korruptiovapaasti.
Eikö sitä voi vaan nauttia tästä rikkaudesta mitä demokratia ja vapaus tarjoaa, eikä kadehtia ja olla katkera naapureille ja vääntää joka tikusta asiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Me ihmiset olemme kovin hyväuskoisia. Yhdysvalloissa on 2008 finanssikriisin jälkeen rotuerot kasvaneet ja poliisi ampuu tummaihoisia ihmisiä koska vain pelon ilmapiiri estää laajemmat mellakoinnit laskeneen elintason takia. Poliisi on tappava pelote ja tuomari, jota ei poliittinen järjestelmä voi heikentää. Moni ihminen huijattiin ottamaan lainaa hirveällä korolla ja sitten koti vietiin pankkien toimesta ja luottamus yhteiskuntaan on heikko. Lainapaperit myytiin vielä sijoittajille ympäri maailmaa. Heidän järjestelmä toimii poliisivaltion keinoin. Trump saa ääniä siksi.
Venäjä on myös iso maa ja tarvitaan keinoja ylläpitää yleistä järjestystä huonompinakin aikoina. Ei se ole yhtään ihmeellisempää kuin Yhdysvalloissa. Kulttuuri ja keinot ovat vain erilaisia. Neuvostoliiton aikana oli tapana valvoa kaikkea ja kaikkia. Viaton juttelija kyseli usein kysymyksiä, joihin piti miettiä mitä vastata. Kaikella oli tarkoituksensa.
Suomessa menee hyvin niin kauan kuin sosiaalituet tulevat tilille. Minkälaiseksi maa sitten ajan kanssa muuttuu.
Ilmoita asiaton viesti
Alan pikkuhiljaa ymmärtää logiikkaasi Jukka Laine.
Ilmoita asiaton viesti
Saksalainen filosofi Hannah Arendt käytti osuvaa luonnehdintaa, kun hän selitti, että valtava pahuus ja tuhoavat joukkoliikkeet eivät tarvitse levitäkseen läpeensä pahoja ihmisiä vaan jokapäiväistä piittaamattomuutta ja kyseenalaistamatonta tottelemista. Arendtin mukaan paha kertyy ja kasvaa ”pahuuden arkipäiväisyydestä”.
Ettei näytettäisi pelkureilta, pohditaan Moskovan pahuutta.
Ilmoita asiaton viesti
”Loukkaantuneet kansalaiset vaativat Medvedevin eroa ja esimerkiksi armeijaa lähellä oleva lehti ”Zavtra” suositteli uudeksi pääministeriksi Sergei Ivanovia. Hän saisi asioita liikkeelle. Pietarin ”Mannerheim-laatta” skandaali ei tässä tilanteessa ollut mitenkään merkittävä asia – lähinnä vain myrsky vesilasissa.”
Tuo Mannerheim-laatta tuntuu todella erikoiselta episodilta. Laattaa eivät järjestäneet suomalaiset – vaan kuka? Kun tuo muistomerkki aiheutti tuollaisen reaktion kansan suunnalta, eikö se sittenkin voisi olla Ivanovin erottamisen syy? Piti näet löytää syntipukki moiselle idealle.
Ilmoita asiaton viesti
Suomalainen historioitsija näyttää menneen ns. ”Putinin pään sisään” ja tietää jopa sen mitä Putinin ajattelee. Voisiko sittekin olla asiat niin, että myöskin Venäjällä jotkut virat ovat määräaikaisia.
Suomessa ne näköjään ainakin pitäisi olla. Kenkää vaan puoluejohtajan nuoleskelusta.
Ilmoita asiaton viesti
”Voisiko sittekin olla asiat niin, että myöskin Venäjällä jotkut virat ovat määräaikaisia.”
Toki voi ajatella, mutta tässä kyseisessä tapauksessa ei ollut siitä kyse.
Ilmoita asiaton viesti
Putinin uusi mies Anton Vaino on keksinyt laitteen ”Nooscope”, jonkinlaisen ”Kekkaran”
http://www.bbc.com/news/world-europe-37109169
Ilmoita asiaton viesti