Ivanovin lähtö – Venäjän sekurokratia myllerryksessä

Sergei Ivanovin siirtäminen 12 pnä elokuuta maan presidentinhallinnon johtajan virasta merkitsi isoa poliittista mullistusta Venäjällä. Kyse oli jonkinlaisesta henkisestä ”isänmurhasta” sillä Sergei Ivanov toimi koko ajan presidentti Putinin pitkäaikaisena mentorina, ”vanhempana kollegana” ja yhteistyökumppanina aina 1990-luvun lopulta saakka.

Elokuinen ero murensi presidentin siteitä Venäjän turvallisuuspoliisin FSB:n vanhempiin kaadereihin ja ennen kaikkea niihin voimiin, jotka olivat luomassa ”projekti Putinia” vuosina 1999-2000. Näyttää siltä, että Putin on alkanut nojaamaan yhä enemmän omaan ”pretoriaanikaartiinsa” ja on jättämässä hyvästit itsenäisimmille poliittisille tekijöille. Vanhemmat luotsit saavat lähteä sillä 16 vuotta laivaa ohjannut kapteeni ei enää tarvitse heitä.

Ero uskollisesta kollegasta

Tapa, millä tehtävien muutos toteutettiin, oli enemmän kuin mielenkiintoinen. Julkisuuteen välitetty televisiokuva kieli vaivanloisesta tilanteesta, jossa presidentti kiitteli vaisusti lähtevää veteraania mutta jossa venäläisille kerrottiin, että kyse oli Ivanovin omasta aloitteesta ja halusta.

Ivanov vihjasi yleisölle omasta suuresta roolistaan kiittäessään siitä, että hänen 17 vuoden työrupeamaansa arvostettiin. Tilanne muistutti huonosti harjoiteltua koulunäytelmää. Kaikille tuli kuitenkin selväksi, että Ivanovin poliittinen ura oli nyt umpikujassa – hänen tehtäviinsä jätettiin ”ekologiset asiat”.

Nöyryyttävä vihje oli mitä paljastavin sillä vanhat tšekistit eivät voisi vähempää välittää luonnonsuojelusta. Venäjällä harrastetaan kekseliäitä tapoja nöyryyttää poliittista vastustajaa; aikoinaan 1920-luvulla puna-armeijan luojalle ja valtataistelussa syrjään työnnetylle L.D. Trotskille haluttiin antaa uusi virka: ”nahkateollisuuden komissaari”. Syy oli siinä, että sisällissodan aikana Trotski esiintyi mielellään mustissa nahkatakki-univormuissa ja se ärsytti bolševikkien siviilijohtajia.  

Venäjän johdossa kuohuu

Suomessa Ivanovin ero sai aikaan hämmentyneen hiljaisuuden; Venäjän sisäpolitiikka tuntuu vieläkin olevan käsittämätön suure. Selitykset olivat fantastisia. .

Venäjän asioita tarkemmin seuraaville oli kuitenkin selvää, että kesällä 2016 pinnan alla kuohui. Vuoden alussa Venäjän sotilastiedustelun tärkeimmät johtajat kuten kenraali Igor Sergun ja hänen lähimmät miehensä kuolivat salaperäisesti. Samaan aikaan Venäjän rautateiden johtaja Vladimir Jakunin sai mennä.

Heinäkuussa Pietarin tullin johtaja Andrei Beljaninov kärähti korruptiosta ja erotettiin samalla kun Venäjän FBI:n – ”Tutkintakomission” toimistot razzattiin. Näiden tarkastusten perusteella tämän instanssin kolme tärkeintä johtajaa pidätettiin. Tilanne oli äärimmäisen ikävä tutkintakomission johtajalle ja presidentin läheiselle Alexandr Bastrykinille. Vajaa 10 vuotta sitten perustettu tutkintakomissio ja sen johtaja sai jonkinlaisen arvonalennuksen vaikka onkin vielä virassa. Seurauksena oli Bastrykinin itseruoskintaa ja katumusta.

Vuoden 2016 kesällä tilanne monimutkaistui kun julkisuudessa käynnistyi pääministeri Dmitri Medvedevin vastainen julkisuuskampanja. Siinä käytettiin hyväksi hänen lausuntojaan köyhistä opettajista, joille hän suositteli yrittäjäksi ryhtymistä tai sitten hänen armotonta kommenttiaan Krimin asukkaiden ongelmista. ”Rahaa ei vain ole. Yrittäkää pärjäillä! Toivotan teille hyvä mielialaa!”.

Loukkaantuneet kansalaiset vaativat Medvedevin eroa ja esimerkiksi armeijaa lähellä oleva lehti ”Zavtra” suositteli uudeksi pääministeriksi Sergei Ivanovia. Hän saisi asioita liikkeelle. Pietarin ”Mannerheim-laatta” skandaali ei tässä tilanteessa ollut mitenkään merkittävä asia – lähinnä vain myrsky vesilasissa.   

Se mikä on todella tärkeää, on se että eron johdosta Venäjää hallitseva sekurokratia huojuu. Putin on tekemässä peräeroa vanhoihin FSB:n kolleegoihin – juuri niihin joiden avulla hän pääsi valtaan. Tärkeisiin tehtäviin on otettu nuoria ja mukautuvaisia; maan tärkeimpiin virkoihin on nimitetty Venäjän federaation turvapalvelun FSO:n henkivartijoita kuten Jevgeni Zinitšev tai Alexandr Djumin. Poliittisesti painavammat johtajat saavat väistyä.

Venäjän vastaus: sapelinkalistelu ja sotauho

Samaan aikaan myös ulkopolitiikassa kuumenee, kun Venäjä organisoi uusia ”Mainilan laukauksia” Ukrainaa vastaan. (Suomessa ei ole vielä oikein ymmärretty kuinka nopeasti ja irrationaalisesti nämä viholliskuvat voidaan Venäjällä luoda). Elokuussa löydetyt ”ukrainalaiset sabotöörit” saivat julkisuutta heti sen jälkeen kun Putin oli tavannut Turkin presidentin Erdoaganin. Venäjän media toimi salamannopeasti: Turkki joutui pois Venäjän median vihollisten listalta ja Ukraina pääsi sinne yhä selvemmin samalla kun Venäjän suuri johtaja tarjoili julkisuudelle epämääräisiä uhkailuja. Samalla väitettyjä ”sabotöörejä” on myös esitelty sopivasti käsiteltyinä Venäjän televisiossa.

Näyttää siltä, että sotasapelin kalistelu ja ehkä pikkuruinen rajasotakin olisivat nyt hyvää vaalikampanjointia; Venäjällä pidetään syyskuussa duuman vaalit. Keskiluokan taloudelliset ongelmat haalistuisivat ja valtapuolue ”Yhtenäisen Venäjän” vastaiset protestit jäisivät uuden sotahysterian jalkoihin. Ehkä Putin haluaa myös selvittää, onko länsi valmis todella puolustamaan Ukrainaa tai edes olemaan sille solidaarinen.

Kun länsi "ämmästelee" ja epäröi, niin Venäjä on valmis katsomaan mihin saakka se voi mennä.

Ivanovin eron merkitys

Ivanovin erottaminen ja nöyryyttäminen ei ole aivan mutkaton asia edes Venäjällä. Niin Ivanovilla kuin kaikilla muillakin erotetuilla on oma ”lähipiirinsä”, joiden asema nyt on nyt katkolla. Vallan siteiden katkominen on aina vaarallista tilanteessa, jossa talous on heikoilla ja kansalaisten ääntä täytyy kuunnella.

Toisaalta uudet johtajat haluavat osansa varallisuudesta ja entisten on luovutettava asemiaan ja varallisuuttaan tälle uudelle eliitille. Pahinta on kuitenkin lojaalisuuden siteiden höltyminen. Kun uskollinen ja pitkäaikainen palvelu ei enää pelasta niin mikä sitten? Putin muuttuu myös tällä tavalla yhä enemmän poliittisesti eristetyksi ja hänen asemansa on yhä riippuvaisempi nimittämistään uusista johtajista.  

Toisaalta se lopullinen syy Ivanovin eroon oli ilmeisesti juuri tässä; ehkä vanha yhteistyökumppani oli kajonnut ylimmän vallan toimintaan tai pyrkinyt ohjaamaan Venäjän toimintaa omaan suuntaansa? Ehkä tilanne muistutti valtataistelua?  

Voittajina ovat nyt täysin presidentti Putinista riippuvaiset tahot: pääministeri Medvedev ja nuoret pretoriaanit, jotka ovat varjelleet presidenttiä ja toimineet hänen jääkiekkojoukkueensa pelaajina. Heillä on myös suuri kiusaus saada nopeaa menestystä – hinnalla millä hyvänsä.

Dosentti Arto Luukkanen
Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori
Helsingin yliopisto

(tekstin pääosa ilmestyi 16.8. 2016 Etelä-Suomen Sanomissa)

Ps. ”Zavtra” lehti ja sen päätoimittaja Alexandr Prohanov käänsivät nopeasti kelkkaansa Ivanovin eron jälkeen. Lehden päätoimittaja havaitsi aivan äsken, että Ivanov olikin ollut varsinainen kelmi ja väärässä. Lehti ei ollut ennen taannoista asettumistaan Ivanovin taakse uskaltanut arvostella Putinia. Takinkäännön nopeus viittaa siihen, että Prohanov ei halua joutua samaan kurimukseen kuin Ivanov ja myös siihen, että Venäjän sisäpolitiikassa nopeat muutokset ja rintamanvaihdot ovat mahdollisia.