Atte läks ja hulinat bäks!

Atte Jääskeläisen lähtö herättää ristiriitaisia tunteita. Toisaalta, olinhan minäkin tarjoamassa Atelle ”concilium abeundia” – eroamisen neuvoa. Pidin häntä politisoituneena ”Pravda-johtajana”.

Syy oli selvä; hänen tiedotuslinjansa PS puoluetta kohtaan oli ”vapaa persunmetsästys sallittu”. Ylen linja PS puoluetta kohtaan ei ollut puolueetonta eikä suinkaan ilman agendaa. Tästä puolueesta tehtiin hänen johdollaan paarialuokkaa ihan harkitulla tavalla.

Syykin oli selvä. Atte noudatteli alamaismaista mediapolitiikkaa. Hän peesasi itsevaltiaasti pääministeriä ja hänen puoluettaan niin paljon kuin vain oli mahdollista. Ja antoi näin poliitikkojen sekaantua median toimintaan.  Hänen johdollaan oltiin nöyriä ja höveleitä valtaan päin mutta lakimiesmäisen sutvakkaasti.

Ja myönnettävä on: monissa asioissa Atte veti komeasti omaa suuntaansa. Vaikka ideaalinen tiedonvälitys ei aina toiminut, niin hän oli herra talossa. Hänen hänen johdollaan Ylestä tuli hillityn kepulainen ja salonkikelpoinen media, joka joskus horjahteli, onnahteli eikä aina kyennyt noudattamaan journalismin ohjeita mutta joka kuitenkin pystyi jonkinlaiseen rotiin omassa toiminnassaan.

Kuitenkin – pahimmat pukarit saatiin kuriin ja ilkeimmät luokkataistelijat pelkäsivät ”isiä”.

Atte – vanha kanto?

Toisaalta, Aten lähtö on vaikutuksiltaan yhtä dramaattinen kuin vuosi 408 Rooman Britanniassa. Silloin legioonat vetäytyivät suojelemaan valtakunnan ydinalueita. Vetäytymisen tuloksen saksit ja piktit ryntäsivät apajille hävittämään, raiskaamaan ja ryöstämään rauhaan tottunutta maakuntaa. Niin taitaa käydä nytkin.

Vaikka Atte oli puolueellinen ja salli Kepun vaikuttaa valtakunnan maksamaan mediaan, oli hän kuitenkin jonkinlainen este vihervasemmistolaiselle kuplalle.

Aten seuraajaksi tulee heikko ja ruotsinkielisen Svenska Ylen päätoimittaja Marit af Björkesten. Kyseessä on varmaan kelpo toimittaja mutta hän on tässä tilanteessa auttamatta heikko lenkki, joka ei voi lukea lakia ”Viva Zapataa” haluavalle joukkiolle.

Ilmainen ennustus!

Miten näin kävi?

Näyttää siltä, että Kepu – kuten aina ennenkin – hylkäsi ylkänsä. Ja kun pääministeripuolue petti, niin rohkea Ylen hallitus avasi tulvaportit vihervassari-kuplalle.

Tästä alkaa uusi kausi.

Olen miltei varma, että nyt alkaa Ultimate Reporadio. Ylestä vyöryy sellaista stallarituubaa että ette uskokkaan. Uusi ja heikko johtaja taipuu vasemmistohirmujen edessä. Ja sen jälkeen hallitusta tullaan lyömään armotta.

On luultavaa, että uuden äärettömän itsevarmuuden omaksuneet Vihriät nostavat avoimen kapinalipun hallitusta vastaan. Ylen sivuilla.

Hallitusta tullaan nyt lyömään kuin vierasta sikaa.Epäilen, että syksyllä jokaisessa a-studiossa kerrotaan vihreiden rohkeista teoista ja hallituksen alamittaisesta kurjuudesta.

”Touhuhallitus” on syksyllä huumoriohjelmien, ajankohtaisohjelmien ja aamuavauksien pilkan kohde. Läpimätä oppositio heittää mädillä tomaateilla hallitusta, joka ei voi oikein puolustautua.

Oppositiota liehtaroidaan ja nämä liehtareeraavat sydämensä kyllyydestä.

Aikooko HS hallita maata?

Se mikä tässä kaikessa kiinnostaa on HS:n rooli.

Eppäilen, että HS:n kohtalokas haastattelu oli tietoinen ”väijytys”, jossa Atte houkuteltiin astumaan rajan ylitse.

Mutta miten HS aikoo nyt realisoida voittonsa? Aikooko HS nyt sitten hoitaa Ylen asiat? Vai aikooko HS peräti perustaa uuden hallituksen? Aikooko se hallita maata?

Salliiko hallitus sen? Onko HS saanut kansan luottamuksen? Vai onko kansa menettänyt HS:n luottamuksen?

Arto Luukkanen

Järvenpää

punavihernutut ovat nyt Kivisen kimpussa….röyhkeää, röyhkeää!!

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu