Turusta seurasi: suomalainen on suomalaisen vihollinen?

Turun puukkoiskun jälkeisen mediahälyn merkillisyys on siinä, että hallitus ei suinkaan taistele terrorismia vastaan vaan suuntautuu omia kansalaisiaan vastaan.

Pääministerin mukaan ”suurin huoli on se, että vihaan vastataan vihalla” (http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708192200337441_u0.shtml) ja presidentin mielestä ”törkeää leimaamista tai tahallista väärinymmärtämistä on jo kuultu tarpeeksi.”.

Tämä on ihmeellistä. Ikään kuin toisen suomalaisen pahin vihollinen olisi toinen suomalainen. Ikään kuin ihmiset eivät saisi kokea turhautumisen ja harmin tunteita.

En ymmärrä tätä. Minä luulin, että ” yhteisessä veneessä ollaan”. Sipilä sanoi niin. Mutta ei ollakaan.

Kriisijohtajuuden ensimmäinen edellytys olisi se, että esivalta vakuuttaisi kansalaisille, että se tekee kaikkensa sen puolesta, että tällaista ei tapahtuisi ikinä. Sen jälkeen seuraisi konkreettisia tekoja, jotka sitten vakuuttaisivat väestön siitä, että esivalta toimii – oikeasti.

Ymmärrän, että Sipilä ei ole Churchill mutta onhan hänellä joku mediakonsultti, joka voisi kertoa hänelle vähän jotain kriisiviestinnästä.   

Tämän sijasta olemme saaneet laimeita osanottoja, herroille järjestetyn "semiyksityisen" hartauden, hyvin uutisoitua itkun tirautuksesta kirkossa ja Ylen päsmäröintiä ”vääriä mielipiteitä vastaan”. Eilisen Ylen propagandatilaisuuden päätti maan mainio Ylen toimittaja, joka kysyi Sipilältä: ”mitä meidän suomalaisten pitäisi ajatella tästä kaikesta?”. Orjailu, serviilisyys ja alamainen henki täytti tämän haastattelun. Lopuksi sitten toimittaja Rönkä kertoi miten vaarallisia ja vääriä ajatuksia kansalaiset levittävät sosiaalisessa mediassa. Niitä pitää välttää.

Päivän päätti presidentin ylhäältäpäin antama peitelty uhkaus: ”kaikilla on vapaus sanoa mielipiteensä ääneen, mutta myös vastuu siitä, mihin sanat johtavat.”. Vähän kuin että ”vaikka meillä on perustuslaki ja sananvapaus niin…”  Tämä siitäkin huolimatta, että oikeus sananvapauteen on siis turvattu sekä kansallisella tasolla Suomen perustuslaissa että Unionin tasolla perusoikeuskirjassa.

Juhlapuheiden mukaan sananvapautta tulee voida toteuttaa niin sosiaalisessa mediassa kuin muissakin toimintaympäristöissä. Todellisuus on toinen.

Kansalaisille tulee näistä uhkailuista sellainen tunne, että hallitus puolustelee ja peittelee omia epäonnistuneita ratkaisujaan kiristämällä sananvapautta. Lyhyesti: päättäjät kieltäytyvät tunnustamasta että heidän tekemillään poliittisilla päätöksillä olisi seurauksia ja että Turun tapahtumat mahdollistuivat heidän virheistään. Tätä varten suut pitää panna suppuun. Yle seuraa tätä ohjetta renkimäisen sokeasti ja on nyt valmis hyökkäämään ”väärinajattelijoita” vastaan.

Mitä sitten pitäisi tehdä? – internointi – kuten hallitusohjelmassa sanotaan

Yksinkertaisin tapa välttää tulevat puukotukset ja terrorihyökkäykset olisi se, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut henkilö internoitaisiin. Mikäli näin olisi tehty tämän ko. puukottajan tapauksessa, olisi varsin todennäköistä, että uhreja ei olisi.

Ei olisi kuolleita eikä haavoittuneita. Eikä tätä keskustelua. Eikä tätä sirkusta, jossa perustuslakia ja sananvapautta halutaan loukata.

Nyt näyttää siltä, että systeemi ei halua virallisesti kertoa, että tämän eilisen tekijän hakemusta olisi hylätty, eikä näyttää kuinka kauan ja miksi hän on sen jälkeen vapaasti oleskellut Suomessa. Asia pitää selvittää ja tutkia onko näin.

Mikäli asiaa peitellään tai omia tyrimisiä haudataan, on sillä kotimaisen skandaalin lisäksi myös kansainvälinen merkitys. Se olisi varsinainen suomalainen pommi – varsinkin Barcelonan jälkeen.

Internointi olisi tässä myös se humaanein vaihtoehto, jossa kielteisen päätöksen saaneet henkilöt olisivat palautuskeskuksessa. Samoin: ei jokaista tarvitsisi internoida. Ainoastaan ne, jotka vaikka pätevä psykologi ( ei näitä meidän pakolaispolitrukkeja!) katsoo sellaisiksi, että toimenpide on tarpeen. Samoin vaarattomien henkilöiden ja asialliset paperit omaavien sivistyneiden henkilöiden voidaan katsoa majoitettavan muulla tavalla.

Internointi olisi suunnattava henkilöihin, joista voi suoraan ja selvästi sanoa että he muodostavat suurriskin.

Esimerkiksi, Marokosta tulo on jo itsessään varma merkki perusteettomasta hakemuksesta. Sillä Marokossa on kuningasdiktatuuri ja ”demokratisointi” veisi vahvasti ja ikävä kyllä islamistien vaalivoittoon. Maa on turvallinen ja sinne tehdään Suomesta turistimatkoja!

Kuka hyötyy terrorisminpelosta?

Kuka muuten hyötyy terrorismipelosta?

Katsokaamme mitä sisäministeriön Nerg ilmoitti: "meidän tarvitsee herätellä ihmisiä, että jos on pienikin epäily, että jollakin ihmisellä on joitakin kytkentöjä terrorismiin tai sellaisia puheita, että haluaisi tehdä toiselle pahaa, siihen kannattaa tänä päivänä suhtautua vakavasti, ja poliisi ottaa sen myös vakavasti”. Näin siis Nerg. (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2393747)

Hyvä Päivi Nerg!

Kyse on perustuslainvastaisesta ja demokratianvastaisesta toiminnasta. Kyse on puheista. Entä jos joku kuulee jonkin kadulla sanovan: ”pakolaiset kotiinsa” tai ”Sipilä on aasi” tai ”kyllä tämä Yle on varsinainen neuvostopuulaaki? Montako vuotta siitä tulee linnaa?

Hyvä Päivi? Miten ilmianto tapahtuu? Jos saamme uuden tiedustelulain niin käytetäänkö sitä ennen kaikkea omia kansalaisia vastaan? Johtaako se puhelinkuunteluun tai someurkkimiseen? Entä erotetaanko ihminen työpaikasta? Viedäänkö hänet leireille?

Pahimmillaan Turun terrorihyökkäys johtaa siihen, että tavallisia kansalaisia aletaan urkkia ja ilmiantaa; erottamaan, marginalisoimaan ja terrorisoimaan. Otatko sinä Päivi tästä vastuun? Onko tämä se tapa, jolla sinä pääset notoorisesti Suomen historiaan?

Näin syntyy neuvostolainen ilmiantojärjestelmä ja kyyläys, joka johtaa kansalaisyhteiskunnan rapistumiseen.

Siksi järkevä pakolaispolitiikka voi vain suojella ihmisten vapautta ja demokratiaa! Käytetään järkeä ja tolkkua!

Arto Luukkanen.

Järvenpää

Ps. Ylen toimittaja haluaa että "älä levitä vihaa". Toimittajalta: Älä tee palvelusta terroristeille – älä levitä vihaa somessa https://yle.fi/uutiset/3-9786940. Se on hienoa mutta sanon elämää näkemättömälle toimittajalle seuraavin Tuntemattomin sanoin: ""Ei tässä syyllisiä kaivata vaan Lahtista ja konekivääriä". Miten voi olla niin tiiviistitulpattu että ei ymmärrä sitä, että tässä kansalaiskeskustelussa ei puhkuta vihaa vaan ollaan asiasta huolissaan ja halutaan muutosta. Onko todella niin, että tavisten ai annettaisi edes puhua? Onko Ylessä jotakin sitä vastaan, että nämä veronmaksajat, jotka tämänkin ihmisen palkan maksavat puhuvat? EIkö ihmisillä ole oikeus keskusteluun, jossa voidaan esittää myös kriittisiä huomautuksia vallanpitäjiä vastaan. Vielä kerran: mistä näitä senttejä oikein tulee?

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu