Sivistyneen vaalirauhan julistus

Minun kansankoulu-urani merkittävimpiä opettajia oli voimistelunopettaja Makkonen

Hän osasi opettaa urheilun ja elämän perusasioita siten, että ne jäivät muistiin. Jalkapallo-ottelun jälkeen käteltiin ja vastustaja oli taas kaveri. Makkonen saarnasi väsymykseen saakka ja kovalla äänellä ”urheilun rehtiyttä” ja ”reilua peliä”. Kirkkoniemen kansankoulu rulasi!

Likasankopolitiikka on palannut

Se ”rehti peli” olisi nyt kovasti tarpeen kun vaalikiima ja vastustajan haukkuminen/mustamaalaus näyttää tulevan epidemiaksi. Skandaaleja kerrytetään ja luodaan. Ihan turhaan. Ketä ne hyödyttävät?

”Rehdin pelin” periaatteen soisi yleistyvän nykyisessä politiikassa. Kun ääni on annettu, ei turha viholliskuvien heittely ole järkevää. Toisen herjaaminen ei sovi meille. Vastakkainasettelun piti olla jo historiaa mutta se ei näytä olevan sitä.

Inhokit muuttuvat mutta kukaan ei muista mitään

Ennen toista maailmansotaa poliittisina hylkiöinä olivat kommunistit, sen jälkeen oikeistolaiset ja kokoomuslaiset. Myöhemmin ”kauhukakaroiksi” leimattiin vihreitä. Nyt vuorossa ovat perussuomalaiset. Luulisi, että nämä ennen halveksitut puolueet olisivat saaneet tarpeekseen ”mä en leiki sun kanssa kun sä oot paha” leikistä mutta ei.  

Vielä kerran: demonisoiti ei ole rehtiä peliä. Se on typerää. Me emme hyödy siitä kansakuntana.

USA:n presidentti Abraham Lincoln’in ensimmäisessä virkaanastujaispuheessa oli kohta, jonka soisi koskettava kaikkia suomalaisia. ”We are not enemies, but friends. We must not be enemies. Though passion may have strained, it must not break our bonds of affection. The mystic chords of memory will swell when again touched, as surely they will be, by the better angels of our nature.”

“Me emme ole vihollisia vaan ystäviä”.

Nämä edellä mainitut asiat surisivat päässä kun kävin äänestää rätkäyttämässä. Niille, jotka ovat uteliaita voin, todeta että lappuun tuli ”yläfemma”.

Äänestämisen jälkeen on yleensä aina juhlava olo mutta nyt mieliala oli hieman apea.

Ihmettelin itsekseni mielessäni sitä miksi joku taho haluaa leimata jonkun puolueen ”ihmisvihaajiksi”, ”natseiksi”, ”rasisteiksi”, ”junteiksi”, tai muuten vain ikäviksi henkilöiksi? Kuka halusi ottaa likaiset keinot käyttöön vaalikampanjassa? Ketä se hyödyttää? Eikö se eripura auta ainoastaan ulkoisia tahoja? Miksi niitä vastustajia tarvitaan juuri nyt niin kovasti?

Arvoisat ystävät! Suomalaiset! Kaikki te demarit, kommunistit, vasurit ja keput – ihan jokainen puolue. Jätetään ne turhat pulinat pois. Ei sinuakaan Nils Torvalds sitten ärsytä eikä hermostuta))

Ei mennä likasankopolitiikkaan! Puhutaan ja toimitaan rehdisti. Otetaan se arvojohtajuus omiin käsiin eikä odotella turhia. Turha kiihko kannattaa unohtaa. Antaa kansan puhua ja julistetaan kaiken tämän hötäkän luomisen vastapainoksi sivistynyt vaali-ilmapiiri!

Yllätetään kaikki!

Arto Luukkanen

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu