Kojamogate – vasemmisto ja ay-liike vaikenee

Vuonna 2014 minulla oli kunnia rupatella lounaalla parin entisen media-ammattilaisen kanssa. Nämä kertoivat miten perussuomalaiset tarvitsisivat tulevaisuudessa ns. ”damage control” palveluja. Olin hämmästynyt asiasta ja vähän naivi. ”Miten muka me tarvitsisimme tällaista? Eihän meillä ole luurankoja kaapissa?

Miten väärässä olin. Ei siksi, että niitä olisi niitä hirveästi ollut, mutta sen tähden, että jokaisella puolueella on oma ”vahingonrajoittamis toimintatapansa” ja ammattilaisensa. Ja olisihan näiden palveluita voinut käyttää joissain tapauksissa.

”Ollaan hiljaa” strategia

Sain kuunteluoppilaana tietää, että eräs paras ”damage-control” taktiikoista on vain ”rallatella muina miehinä ja naisina” – olla aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Täysin välinpitämätön ja hiljainen reaktio merkitsee sitä, että asiasta ei viitsitä edes keskustella ja että tätä asiaa kaivelevat tekevät tyhjänpäiväisestä asiasta tärkeän.

Kyseinen taktiikka onnistuu, mikäli media ei herättele ihmisiä tai ihmiset eivät huomaa tapahtunutta. Oma omatunto rauhoitetaan viskillä.  

Kojamogaten tapauksessa ei näin päässyt käymään sillä Talouselämä (https://www.talouselama.fi/uutiset/jopa-300-miljoonaa-euroa-tyomarkkinaj…), Iltalehti (https://www.iltalehti.fi/politiikka/201806042200990311_pi.shtml) ja Uusi Suomi toivat asiaa esille (https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/250434-ay-vaelle-satoja-miljoonia-kojamosta-riku-aallon-palkkioksi-60-000-eu).

SAK:n ökyröyhkeä johtaja

”Kojamogate” on vasemmistolle vaikea pala.

SDP on huudellut taloudellisen tasa-arvon perään ja siitä huolimatta sen helmoissa tapahtuu eräs Suomen historian härskeimmistä poliittisen tulonsiirron bakkanaaleista.

Puolue on luvannut ihmisille veronmaksajien rahoista 100 euroa kaikille ja syytellyt kesälomarahojen leikkauksista samalla kun sen omat edustajat nauttivat 60 000 euron palkkioita ”pörssiyhtiön” johtamisesta.

Onko tämä sitä luokkataistelun kiihtymistä, josta Marx varoitteli?

Ainoa hallintoalamaisille livautettu puolustus on SAK:n SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan ökyröyhkeä kommentti siitä, että siellä pörssissä, sielläpä ne ”vastuut ja vaatimukset kasvavat”.

Ay-pomot – renessanssipaavit?

Kysymys kuuluu: miten muka? Missä se vastuu on kun sitä ei tiukan paikan edessä kanneta?  Mitä riskejä tässä on kun jaetaan veronmaksajien rahaa ulkomaalaisille sijoittajille?

Ammattiyhdistys pamppu Elorannan selitys on vähän samanlainen kuin aikoinaan renessanssipaaveilla. Näidenhän mukaan: ”Jumala on antanut meille paaviuden – nautitaan siitä”.

Eloranta: ”Nyt tehtiin kokonaisremontti ja laitettiin samalla palkkioiden suhteet kuntoon”. (https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005706658.html)

Aivan kuin työläisten edusmies Eloranta nauraisi rivien välissä meille taviksille hersyvää hörönaurua!

”fyrkat meille…ja tämän jälkeen hallitukseen….))))”

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu