Pääkaupunkimme Behemot ja sikojen syöttökaukalo

Pyhässä Raamatussa kerrotaan Jobin kirjassa isosta hirviöstä nimeltä Behemot. Tämä virtahevon näköinen eläin ei pelkää mitään ja nassuttaa suuhunsa kaiken mahdollisen.

Kuvaus sopisi hyvin pääkaupunkiseudun kasvuun. Sekin kasvaa kuin Behemot ja ahmii suuhunsa kaiken. Tämä meidän kotimainen ”mini-nousukautemme” – josta hallitus taputtelee itseänsä selkään –  on suurelta osin perustunut siihen, että pääkaupunkiseutua rakennetaan kuin maailmanlopun edellä.

”Ketä se hyödyttää?”

Kysymys on sama, joka esitetään jokaisessa hyvässä dekkarissa. Yhteiskunta on monimutkainen organismi, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja siksi vastaaminen tähän vaati hieman aikaa.

Vuosi 2015 – korruption juhlavuosi?

Ensiksi, varsinainen syy tähän on kansainväliseen keinottelubisnekseen linkittynyt oma joka puolelle lonkeroitaan levittävä kiinteistökeinottelumme: rahakkaalle pääkaupunkiseudulle on rakennettava niin paljon kuin pystytään ja hinnat on saatava vedettyä niin korkealle kuin ikinä mahdollista . Kunnon vauhdin tälle rakennusbuumille antoi, että meidän on pitänyt – lähinnä yhteiskunnan rahoilla – rakennuttaa asunnot tänne vuonna 2015 saapuneelle tulijavyörylle. 

Sanottakoon tämä nyt selvästi ja suoraan: kyseessä oli useimmissa tapauksissa luvaton massa-maahantunkeutuminen, joka johtui enimmäkseen halusta nostaa elintasoa. Se kuitenkin tarjosi suuria taloudellisia mahdollisuuksia monille eri tahoille: ahneille lakifirmoille, avustusjärjestöille, huonosti kannattaville hotelleille ja hostelleille ja erilaisille ihmiskaupan lopputason toimijoille ts. korruptiolle. Josta sitten hyvät ja tottelevaiset poliitikot saavat siivunsa (esimerkiksi seminaareja, joiden tuotot menevät vaalikassaan ym.).

Toiseksi, kaiken tämän ihanuuden maksoivat veronmaksajat. Mutta tämä on vain jäävuoren huippu. Muillekin tulijoille tarjotaan kaikkia mahdollisia erioikeuksia. Espoo jo nyt on valmis palvelemaan (kaupungin kustannuksella tietysti) maahanmuuttajia niin, että mitään häiritseviä kotimaisia kieliä ei enää tarvita; pelkkä englanti riittää.

Eli siis edes symbolinen sopeutuminen paikalliskielen jonkinlaisen oppimisen muodossa on joutavaa hienostelua. Ja tosiaan, väljän ja inhimillisen pääkaupunkiseudun juhlittu muutos ahtaaksi ja kasvottomaksi ”metropoliksi” elää kaikenkarvaisesta maahanmuutosta, sillä Suomen sisäisen maahanmuutto keskittyy maakuntakeskuksiin.

Helsingin kaupungille ja muille pääkaupunkiseudun kunnille tämä tarjosi mahdollisuuden nostaa rakentamista ylikierroksille. Kyseinen ala on nyt niin ylikuumentunut, että rahoittajat ovat alkaneet jo epäröimään. Onko kasvu terveellä pohjalla?

Pormestari Vapaavuorelle tämä on täysin toisarvoista, sillä hänelle pääkaupunkiseudun kasvu merkitsee vallan ja rahan keskittymistä hänen johtamalleen alueelleen. Haltioituneena hän katselee Suur-Tukholmaa jengiytymisine ja väkivaltaistumisineen noudatettavana esimerkkinä omalle kaupungilleen. Vapaavuori on totisesti tämän tasavallan ”suurherttua”, jonka asemaa ei voi enää kiistää.

Isot Varpaat?

Lyhyesti: nyt on luotu syöttökaupalo (venäjäksi: kormuška – sikojen syöttökaupalo) jota laajennetaan valtion ja veronmaksajien rahoilla.

Epäilen ja otaksun, että laajeneva pääkaupunkiseutu hyödyttää niitä, jotka haluavat hoidella isoja taloudellisia ja korruptioon liittyviä asioita rauhassa. Minulla on aavistus ”Isoista Varpaista”, jotka haluavat lymyillä piilossa mutta jotka paljastuvat joka peiton alta. Kyse on asioista, jotka eivät siedä päivänvaloa. Niiden varpaiden känsät eivät siedä julkisuutta tai keskustelua.

Se, että me yhteisiä asioita hoitavat ihmiset sätimme toisiamme, sopii niille loistavasti. Niille ei ole mikään mukavampaa kuin se, että yhteiskunnallinen keskustelu kärjistyy, syljetään silmille, haukutaan rasistiksi, haastetaan pilkkalauluista käräjille ja vihataan katkerasti.

Eräs edesmennyt historian professori kehotti meitä tutkijoiksi opiskelevia aina seuraamaan rahan liikkeitä. ”Follow the money!” Tämän perusteella otaksun ja epäilen, että ne isot varpaat liittyvät valtion rahojen virtoihin (kuka saa varmistettua itselleen niiden valumisen omalle firmalle), rakentamiseen yleensä, ay-liikkeen ”suuriruhtinaiden” johtamien yhtiöiden pörssityksiin, kaikenlaisten ”nuoruus-säätiöiden” puliveivaamiseen tai esimerkiksi ihmissalakuljetusrenkaiden loppupäässä sijaitsevien hämärään toimintaan.

Tuleva maakuntamalli ei valitettavasti ratkaise tätä ongelmaa vaan luo korruptatiivisesta järjestelmästä yhä mahtavamman Behemotin, joka nielaisee demokratian yhtenä suupalana.

Perustan paluulle ihmisten pääkaupunkiseuduksi tarjoavat sen sijaan pienet paikalliset asukasyhdistykset, jotka siellä täällä sankarillisesti taistelevat oman kotoisen lähimetsikkönsä, puistonsa tai rantamaisemansa puolesta. Vielä useimmiten turhaan, parhaimmillaan lyhyitä armonaikoja voittaen, mutta yhteistyö on voimaa!

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu