Jääskeläisen salaliittoteorioita kirkkokansan rahoilla

Luin huvittuneena ”Kirkko ja Kaupunki”-nettilehden jutun: ”Jumala, Trump ja Putin – kristillisen konservatiivioikeiston toiminta Suomessa kulkee samoilla raiteilla kuin Yhdysvaltain evankelikaaleilla” (https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/jumala-trump-ja-putin-kristillisen-konservatiivioikeiston-toiminta-suomessa-kulkee-samoilla-raiteilla-kuin-yhdysvaltain-evankelikaaleilla).

Toimittaja Petri Jääskeläinen on siinä tehnyt salaliittokollaasin, jossa hän pyrkii kovasti todistelemaan, että suomalaisten toiminta on sidoksissa presidentti Trump’iin ja tietysti Putiniin. Artikkelin metodi yksinkertainen:  toimittaja liittää omasta päästä -menetelmällä  erilaisia ihmisiä toisiinsa ”oikeistoksi”  ja sen jälkeen ”löytää” yhteyksiä näiden välillä. Siitä tehdään oikein kaavio. Se ei vain taida pitää paikkaansa.

Jääskeläisen hengentuotos ei ole muutenkaan mairitteleva. Osoitan omalta kohdaltani, että toimittaja ei ole ollut kovinkaan paljon yhteydessä reaalimaailmaan, ei ole noudattanut journalistin ohjeita eikä edes vaivautunut tekemään taustatyötä kunnolla. Muut tahot epäilemättä ehkä vaivautuvat korjaamaan omalta osaltaan juttua.

Faktat vs. Jääskeläisen fiktiot

Ensiksi, en ole kirjoittanut yhtään juttua varsinaisesti Oikeaan Mediaan. En ainuttakaan.

Jos herra Jääskeläinen olisi vaivautunut tarkemmin selvittämään asioita, olisi hän huomannut sen, että blogini ovat ilmestyneet aina ensin Uudessa Suomessa, johon olen kirjoittanut jo yli 10 vuoden ajan. Virhe voi johtua siitä, että Jääskeläisen ”salaliitto-vetkotin ” ei ole vielä havainnut, että toimittaja Markku Huuskon johtama Uusi Suomi ei ole mikään oikeistofoorumi. Pari vuotta sitten Oikea Media on vain alkanut lainaamaan näitä blogeja pari päivää niiden ilmestymisen jälkeen ja ripustanut ne omille sivuilleen.

Toiseksi Alfa-tv. Minulla on ollut kunnia toimittaa ”Dosentti” nimistä ajankohtaisohjelmaa jo parin vuoden ajan. Kun minua pyydettiin tekemään sinne oma ohjelma, niin sen ainoana premissinä oli, että ohjelma on korkeatasoinen, monipuolinen, journalismin ohjeisiin sitoutunut ja syvällinen. Siellä on haastateltu politiikan, kulttuurin, tieteen ja taiteen edustajia laidasta laitaan; aina kommunisteista vihreisiin saakka.

Ohjelma on saanut hyvää palautetta siitä, että siinä ei puhuta päälle, ei päsmäröidä ideologisesti eikä pyritä viemään omaa agendaa eteenpäin. Lähtökohtana on ollut, että jokaisella on oma tarinansa, jota on hyvä kuunnella. Olen pyrkinyt antamaan äänen niille, joita ei aina valtamediassa kuunnella. Ohjelman kasvaneet katsojaluvut ovat ilahduttaneet niin tekijää kuin myös kanavan johtoa.

Markku Tenhusen Alfastudio haastatteli minua Tapio Puolimatkan tapauksesta elokuussa. Ohjelma oli asiallinen ja sen lähtökohta oli tieteellisen keskustelun vapauden, akateemisen vapauden ja sananvapauden puolustaminen. Se taisi kuitenkin olla se ”trigger-tekijä”, joka laukaisi Jääskeläisen salaliitto-artikkelin julkaisun.

Jääskeläinen on myös unohtanut mainita myös sen, että Tapani Ruokasella on oma ohjelmansa Alfa-tv:llä.

Ihmettelen sitä, että kirkollisen lehden toimittaja näin leimaa kanavaa, joka on ”perhekanava”. Siellä ei kiroilla eikä siellä ole väkivaltaa. Onko se jotenkin K&K-lehden agendaa vastaan?

Miksi kirjoittaa salaliittoteorioita?

Toimittaja Jääskeläisen salaliittoteorioilla on tietysti oma vissi paikkansa mutta ei ns. journalistin ohjeita noudattavassa mediassa.

On harmillista, että Kirkko ja Kaupunki turvautuu tällaisiin sepustuksiin ja harhaanjohtavien sekä paikkaansapitämättömien väitteiden julkaisemiseen.

Olen seurannut Kirkko ja Kaupunki-lehden toimituksellista linjaa jo yli 20 vuotta. Nyt muoti-ilmiönä on taistella vanhurskaita taisteluja hyvien puolesta pahoja vastaan ts. taittaa peistä ”edistyksellisten” kristittyjen puolesta ja tasa-arvoisen avioliittokäsityksen puolesta.

Samalla kun pääkaupunkiseudulla nuori urbaani väestö on hylännyt kirkon, on K&K muuttunut yhä enemmän ääripäiden lehdeksi. Se heiluttaa ideologisen taistelun viiriä eikä oikein pohdi kuinka järkevää on lähteä ajamaan kulloisenkin ideologian vankkureilla tai antaa julkaistutilaa toisten suomalaisten älyvapaaseen leimaamiseen.

Entä jos K&K älyttömien salaliittosepustusten sijaan toimisi journalistin ohjeiden mukaan ja pyrkisi objektiivisuuteen toimitustyössään?

Arto Luukkanen

Ps. K&K lehdellä näyttää olevan ylivoimaisia teknisiä vaikeuksia julkaista tämä vastineeni kokonaisuudessaan, joten laitan sen Uuteen Suomeen. Toivon, että siitä syntyy asiallista keskustelua.

pps. Kannattaa lukea: http://timo-vihavainen.blogspot.com/

"Kirkko ja kaupunki -lehti sopinee hyväksi esimerkiksi siitä, mitä tarkoitan. Sen pilapiirtäjä Ville Ranta on jostakin syystä ottanut tavakseen esittää riittämättömän liberaaleina pitämänsä kohteet inhottavina ja verenhimoisina petoina, jotka itse asiassa nauttivat islamistisista terroriteoista, koska ne todistavat heidän mielipiteidensä oikeellisuudesta. Professori Puolimatkakin sai kunnian tulla typerän pilapiirroksen kohteeksi.

Minkäänlaista älyllistä momenttia tähän roskajournalismiin ei liity ja se muistuttaa elävästi Pravda-lehden aikoinaan harrastamaa ns. satiirista huumoria, jossa läntinen maailma kuvattiin iljettäväksi rosvojen ja moraalittomuuden pesäksi."

pps.

Jaaha. Luin vielä K&K lehden jutun ja kokeilin ihan selvyyden vuoksi korviani ja nenääni. En ollut muuttunut; en ollut brysselinkaali eikä evankelikaali vaan ihan tavallinen luterilainen.

Jäin pohtimaan sitä miksi tällaisia salaliittojuttuja sitten kirjoitetaan käsi innosta täristen ja "systemaattisen teologian metodilla". 

Ehkä siksi, että ko. lehti on ns. jäsenlehti ts. jokainen kirkon jäsen pääkaupunkiseudulla saa sen ilmaiseksi kotiinsa. Sillä ei ole ns. kaupallisia haasteita, joten se voi kirjoittaa käytännössä aivan mitä tahansa eikä sen toimittajien tarvitse hätääntyä menekin laskusta. Toisin kuin ”iso-veljensä” Kotimaa-lehti, sen ei tarvitse kuunnella kirkollista johtoa tai ihastella herätysliikkeiden merkittävää vaikutusta Suomen Siionissa.

K&K:n toimituksellinen linja on seuraillut siksi sopivan vapaasti maailman tuulia, muoti-ilmiöitä ja toimittajien poliittisia käsityksiä. Siellä on ollut ”Dingo-teologiaa”, viherteologiaa, ihmisoikeusteologiaa, genderteologiaa, ym.

Lehden henkis-ideologisen sisällön kiteyttää hyvin sen mainio pilapiirtäjä Ville Ranta, joka on vihkinyt oman terävän kynänsä hyvisten puolustamiseen ja pahisten mollaamiseen. Sen missä Ranta menettää taiteellisuudessa, huumorissa ja selvyydessä, niin hän voittaa yksioikoisessa asenteellisuudessa ja myrkyllisessä vihassaan. Samoin nykyiselle päätoimittajalle, joka ei ole saanut lehtimiehen koulutusta, journalistin ohjeiden merkitys on lähinnä vain viihteellinen.

Toisaalta, jos ajattelee sen maksajia eli kirkkokansaa niin lehti ei ehkä juuri palvele sen intressejä. Ehkä pääkaupunkiseudun seurakuntien pitäisi perustaa toinen lehti siihen rinnalle – sellainen, joka pysyisi asiassa, toimisi journalistin ohjeiden mukaan ja pyrkisi objektiivisuuteen toimitustyössään?

 

 

 

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu