Miten ja miksi KGB avusti tiettyjä ihmisiä suomalaisessa yhteiskunnassa?

Arkistoaineistoa on mukavaa tutkia. Ne kertovat ajasta, jota ei enää ole.

Nostan tässä esille pari mielenkiintoista esimerkkiä.

Joulukuussa 1980 Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean kansainvälisen osaston jäsenen A. Tšernjajevin allekirjoittama muistio, jossa opastetaan Kalevi Sorsan 50-vuotispäiville menevää NKP:n delegaatiota. Siinä Sorsan saamaa sydämellistä kohtelua perustellaan sillä, että hänen toimintansa on jatkuvasti ollut ystävällismielistä suhteessa NL:ään ja NKP:hen (dejatelnosti Sorsa posledovatelno zanimaet družetvnnye v otnošenie v SSSR i KPSS pozitsii). Tämän lisäksi kiertoilmaisu ”Sorsa tekee kanssamme luottamuksellista yhteistoimintaa” sekä koordinoi toimintaansa aseriisuntaa ajavassa organisaatiossa oli selvä vihje siitä, että tässä on ”meidän” miehemme, joka on läheisessä yhteistyössä tiedustelun kanssa. http://www.bukovsky-archives.net/pdfs/non-comm/ct241a80b.pdf. ”Vypiska iz protokola No 241 ¤ 108 gs Sekratariata TsK ot 16.12. 1980”.

Neuvostoliitossa ei kerrottu yleensä ikinä sitä, että joku työskentelee KGB:n hyväksi. Tässä dokumentissa oli kuitenkin kiertoilmausten kautta painotettu sitä, miten tärkeä ”yhteistyökumppani” Sorsa on ts. hän on meidän. Ohjeissa annettiin myös tarkka ohje siitä, mitä Sorsalle pitää toivottaa.

Erääseen näistä toivotuksista liittyi toivomus ”hedelmällisten kontaktien jatkamisesta”.

Miten nostaa hyviä ihmisiä suomalaisessa yhteiskunnassa?

Tämä on mielenkiintoista siksi, että Kiovan KGB:n arkistossa on materiaalia, jossa kerrotaan miten ”kontakteja” pitää nostaa ylöspäin yhteiskunnassa.

Erässä dokumentissa tiedustelijoiksi mieliviä neuvostoliittolaisia KGB:n työntekijöitä informoitiin suuresta vastustajasta – USA:n tiedustelusta.  Kyse on oppikirjasta, jonka mielenkiintoisin kohta käsittelee sitä, kuinka USA:n vakoilija saadaan taivuteltua yhteistyöhön. Sen tekijöiden mukaan ”jokaisella amerikkalaisella tiedustelijalla on heikko kohtansa; heidät on kasvatettu porvarillisessa yhteiskunnassa, ja tämä on heidän suurin heikkoutensa”.

Kirjan mukaan jokaisella amerikkalaisella tiedustelijalla on omat henkilökohtaiset intressinsä. Joku halusi korkeampia tuloja ja näin asetti omat etunsa ”korkeammalle kuin yhteiskunnan edut”. Samoin jenkit olivat valmiita henkilökohtaisten saavutusten takia valmiita unohtamaan palvelusvelvollisuutensa.

KGB:n toimintametodi oli yksinkertainen. Kirjan mukaan neuvostovastavakoilu tutki jokaisen amerikkalaisen tiedustelijan henkilökohtaisesti ja yritti selvittää mahdollisuuden hänen värväämiseensä.

Kirja painotti, että tällaisen lähteen hankkiminen ”on joka kerta suuri saavutus, siksi neuvostovastavakoilu käyttää jokaista mahdollisuutta värvätä luodakseen sellaiset olosuhteet, että hänen (amerikkalaisen) on pakko antaa materiaalia”.

Psykologinen tiedustelu

Varsinainen työ alkoi hienovaraisella ”psykologisella tiedustelulla”, jossa USA:n agenttia pyrittiin tutkimaan aina hänen henkilökohtaisista papereistaan tai päiväkirjoista lähtien. Tiedustelun päämääränä oli selvittää, oliko henkilöllä henkilökohtaisia heikkouksia.

Kirjan mukaan nämä ovat seksuaalinen suuntautuneisuus (homoseksualismi) tai ”voimakas halu naisiin, alkoholiin, huumeisiin, uhkapeliin”.

Näiden perusteella KGB sitten pyrki luomaan ”kompromaatteja” eli raskauttavia todisteita, joiden avulla olisi mahdollista kiristää amerikkalaista. Kohteeksi sopivat esimerkiksi lomalle Mustanmeren rannalle tulevat amerikkalaisdiplomaatit, joita varten Moskovasta tuli erikoisryhmä kuvaamaan mahdollisia moraalisia paheita tai skandaaleja.

Oppikirja mainitsee myös parhaan mahdollisen motiivin: ideologian. Käytännössä tärkein oli kuitenkin kompromaatti, jonka tarkoituksena oli herättää ”kauhua” agentissa. Sen luomisessa piti olla huolellinen ja tarkka. Mikäli kohde suostui tähän kauppaan, oli seuraavana askeleena kirjallisen värväyksen (verbovanie) järjestäminen. KGB:n piti saada varma ote uudesta agentista.

Kompromaatin jälkeen vakiinnuttaminen

Tiedustelutyötä tehtiin kärsivällisesti. Joskus ns. luottamuksellisen kontaktin luomiseen käytettiin vuosia. Tiedustelijoiden oli siksi voitettava rekrytoitavan luottamus. Tässä vaiheessa tuotiin esille myös nais/miestiedustelija, joka tulee ”sattumalta” USA:n agentin tielle. Nämä ”sattumukselliset” tilanteet saattoivat olla hyvin harjoiteltuja tilanteita. Psykologisen luotauksen jälkeen oli löydetty jokin heikkous, jota piti päästä käyttämään hyväksi.

Yleensä tässä vaiheessa luotiin vahva psykologinen riippuvuus, jossa ei kaihdettu käyttää seksiä, toisen sukupuolen edustajia ja ns. aitoja tunteita. Intiimit hetket kuvattiin tarkasti, ja näin saatiin materiaalia, jonka paljastuminen aiheuttaisi skandaalin. Nais- ja miesagentit olivat valmiita kaikkeen.

Varsinainen rekrytoiminen alkoi kompromaatin luomisen jälkeen yhteydenotolla, jossa USA:n agentille kerrottiin tilanne ja ilmoitettiin, että hänen olisi hyvä taipua yhteistyöhön. Mikäli näin tapahtui, käynnistettiin ns. toinen vaihe, jossa suhde KGB:hen vakiinnutettiin.

Neuvostotiedustelun oli tässä vaiheessa tarkasti varmistettava värväämisen reaalisuus, selvitettävä värväämisen todelliset motiivit ja johdatettava USA:n agentti syvemmälle salaiseen yhteistyöhön. Hankittu agentti piti näin varmistaa.

Hyvä mies pitää saada ylöspäin ja hänelle on saatava tärkeä virka!

Motivaation varmistamiseksi uuteen saaliiseen oli myös vaikutettava ajatusten ja ideologian tasolla. Oliko mahdollista luoda vielä syvempi riippuvuus? Vasta sitten on mahdollista mennä eteenpäin: kirjallisesti värvätylle agentille organisoitiin ”koetehtäviä”, joissa selvitettiin, kuinka tehokkaasti ja halukkaasti hän toimii KGB:n asialla. Mikäli tietolähde onnistui, häntä pyrittiin myös vaivihkaa asettamaan arkaluonteisimpiin ja tärkeämpiin tehtäviin. Tämä ”ohjailu” vaati yhteistyötä operatiivisien upseerien ja Moskovan KGB:n ”Keskuksen” välillä. Tässä työssä valitun agentin piti karistaa kaikki yhteydet kommunisteihin ja pyrkiä oikeistokonservatiivien joukkoon. Samoin pyrittiin siihen, että tämän agentin tulevaa uraa yritettiin auttaa ja häntä pyrittiin vaivihkaa nostamaan ylöspäin!

Vuodelta 1980 peräisin oleva dokumentti sopii hyvin yhteen tämän ”ylöspäin nostamisen” kanssa. Sitä vahvistaa vielä Stasin arkistosta löytynyt helmi; sen valtionturvallisuuden ministeriölle lähetetty selostus 2. heinäkuuta vuodelta 1969. Tämä dokumentti – No 769/69 (streng geheim! Um Rűckgabe wird gebeten) – informoi Itä-Saksan korkeinta valtiojohtoa Suomen SDP:n puoluekokouksesta. Kalevi Sorsa oli siinä ”edistyksellisten voimien” (progressive Kräfte) suosikki. Mikä oli mielenkiintoista, liittyi siihen, että nämä voimat olivat jo saaneet yhteisymmärryksen (ilmeisesti KGB:n ohjaamana) siitä, että Sorsan puolesta oli ryhdyttävä poliittis-aktiivisiin toimiin hänen tukemisekseen. Vastustajia piti taas diskreditoida, ajaa marginaaliin (die Rechten Kräfte zu diskreditieren und bewußt als Rechte herauszutellen). 

Mitäpä tässä voisi muuta toivoa kuin sitä, että se Tiitisen lista vihdoin julkaistaisiin!

Mutta tästä enemmän kirjassani: ”Suomi hajoavan imperiumin sylissä”. Otava. Ilmestyy syyskuussa.

Dosentti Arto Luukkanen

Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori

Helsingin yliopisto