Lipposen mahalasku

Suomalaisessa yhteiskunnassa eläkkeelle päässeet pääministerit tai presidentit ovat toimineet menestyksellisesti taustavaikuttajina aina Ståhlbergistä Ahtisaareen saakka.

On ajateltu, että poliittisen uransa loppuvaiheessa seniorivaikuttajat ajavat yhteisiä – koko isänmaan asioita.

Vanhemman valtiomiehen arvovaltaa ei ole voinut helposti horjuttaa eivätkä tavallisten poliittisten intrigien tahrat ole lianneet heitä.

Paavo Lipponen ilmoitti ottaneensa pestin venäläis-saksalaisen Nord-Stream-kaasuputkihankkeen lobbaajana. Tieto yllätti.

Samaan aikaan Suomi on aktiivisesti rakentamassa rauhaa Kaukasuksen kriisissä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön puheenjohtajana.

Eikö Lipposen konsultointi ole ristiriidassa Suomen rauhanrakentajan roolin kanssa? Eikö valtakunnan entisen huomattava vaikuttajan uusi ansiotyö ole esimerkki äärimmäisestä suomettumisesta ja rähmälläänolosta?

Vai onko niin, että entinen pääministeri haluaa olla tekemässä valtiotekoa, joka loisi uudenlaisen yhteistyön väylän Itämeren ylitse?

Paavo Lipposen toimeksiantajat eivät ole ymmärtäneet tämän arvovallan perustaa eivätkä ole perillä suomalaisen yhteiskunnan alkeista. Kansalaiset ovat voineet luottaa siihen, että seniorivaikuttajat eivät keräile enää irtopisteitä tai häärää epämääräisissä poliittisissa kähminnöissä. Ilman tätä luottamusta vanhempi valtiomies on tipahtanut siihen samaan arkiseen joukkoon, joka pelaa bingoa tai käy muiden eläkeläisten kanssa aamupäivätansseissa.

Nyt tämä luottamus on horjunut ja Suomi on saanut uuden virkeän eläkeläisen.

Kuten Lipposen suorittamat osittaiset peruutukset ja selitykset osoittavat, kyseessä oli ilmeisesti hyvää tarkoittava erehdys.

Paavo ei suinkaan ole Otto-Wille eikä hänen isänmaallisuuttaan tässä asiassa voi epäillä. Vahinko on kuitenkin tapahtunut – huikean poliittisen uran päätöksenä oli mahalasku energiaputkeen.

Paavo Lipposen poliittinen ura on ollut kunnioitettavan monipuolinen. Sukupolvitarkastelussa Lipponen kuuluu 1960-luvulla demarien riveistä esiin tulleeseen falangiin, jonka sosiaalinen nousu oli huima. Monet näistä silloisista untuvikoista, kuten esimerkiksi Ulf Sundqvist, Erkki Tuomioja, Matti Ahde ja Erkki Liikanen, pääsivät politiikassa pitkälle. Paavolle eteneminen politiikassa oli kuitenkin vaivalloista. Supliikkitoverit sujahtivat hänen ohitseen erilaisissa vastuuviroissa.

Lipposen vasemmistoradikaaliaika päättyi edellä mainittuja tovereita aikaisemmin. Jo vuonna 1972 hän asettui kannattamaan EEC-ratkaisua. Tässä varmaan piilee myös osasyy siihen, miksi puoluetovereita kohdannut poliittinen myötätuuli ei tarttunut Lipposen purjeisiin. Hän pysyi politiikan piippuhyllyllä aina 1990-luvun lama-aikaan saakka.

Lipposen suuri hetki koitti 1990-luvulla, jolloin hänestä tuli eräs maamme pitkäaikaisimmista pääministereistä. Valtakunnan vavistessa laman syövereissä 1990-luvulla Lipponen kykeni pelastamaan maan talouden ankarilla säästökuureilla ja shokkiterapialla. Kansa oppi arvostamaan pääministeriä, joka onnettomasta ulosannista huolimatta kykeni kriisijohtajuuteen ja vastuunottoon.

Väheksytty ja ohi-ajettu ”demari oikealla” sai nyt hyvityksen nöyryytyksen vuosista. Epäilijät ja tohottavat lehtimiehet saivat kyytiä ja kansa taputti pöydän alla käsiään. Bravo Paavo; epä-älylliset toimittajat ja viherpipertäjät kuriin!

Hankittu arvovalta ja kansalaisten osoittama kunnioitus ei vähentynyt silloinkaan, kun vuonna 2003 Lipponen ei halunnut enää osallistua hallituksen työhön. Vuoden 2003 vaaleissa hän sai 26 000 henkilökohtaista ääntä. Vuonna 2005 hän jätti puolueen puheenjohtajuuden ja myöhemmin 2007 myös eduskunnan puhemiehen paikan. Näin hänestä tuli kansakunnalle vanhempi valtiomies. Aina vuoden 2008 elokuuhun saakka.

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu