Onko YYA-sopimus otettu salaisesti käyttöön?

Onko YYA-sopimus
otettu salaisesti käyttöön?

Suomen lähihistorian eräs murheellisimmista notkahduksista
tapahtui 50 vuotta – varsin koruttomalla tavalla. Neuvostoliiton
varaulkoministeri Andrei Gromyko luovutti 30.10. 1961 virallisen nootin Suomen
suurlähettiläälle Eero A. Wuorelle.  

Nootissa ehdotettiin YYA-sopimuksen mukaisia ”konsultaatioita”
, joissa keskusteltaisiin ”toimenpiteistä molempien maiden rajojen puolustuksen
turvaamiseksi Saksan liitto­tasa­vallan ja sen kanssa liitossa olevien
valtioiden taholta ilmenevän sotilaallisen hyökkäyksen uhan johdosta.”

Myöhempi tutkimus on vahvistanut se, että kysymyksessä oli
ennalta suunniteltu operaatio, jonka tarkoituksena oli pedata presidenttiyttä
Urho Kekkoselle vuoden 1962 vaaleissa.  Nootin
piti myös muistuttaa suomalaisia Neuvostoliiton mahdista ja sotilaallisesta
vallasta.  

Kekkonen oli nootista ilmeisen tietoinen jo etukäteen mutta
ei tietenkään halunnut tehdä siitä numeroa. Presidentin aikalaisvastustajat
kuten kansanedustaja Tuure Junnila tulkitsivat välittömästi nootin olevan
mittatilaustyön ja auttavan Moskovan sekaantumista Suomen sisäisiin
asioihin. 

Keskustelu nootista jatkuu vielä edelleen mutta ns.
noottikriisin seuraukset olivat ilmeiset. Se varmisti sen että a) jotkut
kotimaiset poliitikot saivat oikeuden käyttää Neuvostoliittoa edistääkseen omaa
asiaansa ja että b) että kansa joutui nielemään sille ulkoapäin annostellun
lääkkeen ts. suvereniteetin vähenemisen.  Kaiken takana oli pelko.

Noottikriisi antoi tällä tavalla Kekkoselle kiistattoman
vallan Suomen sisäpolitiikassa.  Vuoden
1962 presidentinvaalit ratkesivat siihen, että kukaan varteenotettava ehdokas
ei uskaltanut haastaa Moskovan suosiossa ollut Kekkosta.  Pelko sai äänestäjät äänestämään oikealla
tavalla.

Suomi Nasu-syndrooman
vallassa

Vuoden 1961 nootti ja Kekkosen manööveri muodostivat Suomen sodanjälkeisen
poliittisen elämän peruskaavan aina vuoteen 1991 saakka. Tässä mekanismissa YYA-sopimuksen
sotilasartiklat muodostivat ratkaisevan ja uhkaavan vaaran.

Kun ”tietyt piirit” yhdessä länsimyönteisen median kanssa veivät
Suomea länteen, merkitsi se sitä, että Neuvostoliitolla oli ”legitiimi” syy
olla huolissaan Suomesta ja uhata Suomea.  Kaiken takana oli pelko, joka antoi
mahdollisuuden vaikuttaa äänestäjiin.

Tätä mekanismia voisi kuvata myös sanalla – Nasu-syndrooma. Kysymys
on poliittisesta vehkeilystä, jossa pelataan suomalaisten tuntemalla neuvostopelolla.
Sana Nasu on peräisin A.A. Milnen lasten sadusta ”Nalle Puh , jossa päähenkilön
pieni Nasu-ystävä (Piglet), ”pelkää aivan kaikkea”.

Tämä sopii hyvin kuvaamaan suomalaisen kekkoslaisen eliitin
motivaatiota ja sitä poliittista toimintakulttuuria, joka vallitsi maassa
vuosina 1945-1991.  

Nasu-syndrooman mukaisesti maamme suomettuneen eliitin
tärkeimpänä motiivina oli pelko.  Entisen
alivaltiosihteerin Jaakko Blombergin raskassoutuinen kirja  ”Vakauden
kaipuu. Kylmän sodan loppu ja Suomi
” vahvistaa tämän syndrooman olemassaolon
ja antaa sille joskus huvittavatkin piirteet. Pelosta ei tullut loppua vaikka
itse neuvostojärjestelmä oli lopussa.  Suomen
eliitti pelkäsi koko II maailmansodan jälkeisen ajan. Ensin pelättiin
miehitystä, sitten kommunisteja ja vallankumousta – lopuksi pelättiin NL:n
tuhoa ja sitä että se romahtaa.

Nasu-syndrooma antaa mahdollisuuden tulkita Kekkosen oppipojan
– Paavo Väyrysen toimintaa NL:n edustajien kanssa vuonna 1982.  Tällöin tohtori Jukka Tarkan julkistaman
kirjeen mukaan Väyrynen vehkeili NL:n ministerineuvos Viktor Vladimirovin –
KGB:n tiedustelu-upseerin kanssa NL:n tuesta omalle ehdokkaalle.

Näin saatiin dokumentoitua tietoa siitä, miten Suomen tasavallan
ulkoministeri suunnitteli suomalaisten poliittista manipulointia Neuvostoliiton
edustajan kanssa.  Ulkovaltojen piti
Suomen virallisen edustajan mielestä toimia Suomen presidentinvaaleissa oman
ehdokkaan puolesta – toisia vastaan.  Nasu-syndrooman
mukaisesti. Joidenkin mielestä kyseessä oli maanpetos.

2000 Nasu-syndrooman
uudelleen syntymä

Neuvostoliiton tuho merkitsi pahaa iskua Nasu-syndroomalle.
Sitä kompensoitiin kuitenkin onnistuneesti siirtämällä osa pelon aiheista
Moskovasta Brysseliin. Nyt oli mahdollista olla peloissaan Suomen pääsemisestä
EU:n ytimeen, euron kohtalosta ja Suomen julkisuuskuvasta.  Vuonna 2000 Nasu-syndrooma palasi kuitenkin entistäkin
voimakkaampana.  Vuonna 1992 virallisesti
lopetettu YYA-sopimus näyttää heränneen uudelleen eloon.

Nasu-syndroomaan kuuluu se, että uhan saapuessa me
rajoitamme itse omaa suvereniteettiamme.

Näin kävi esimerkiksi kaasuputken
lupaprosesseissa. Nasuttaminen näyttää vieneen meidät uudelleen YYA-sopimuksen
alaisuuteen. Hallituksemme turvallisuuspoliittinen linja lähtee siitä että
meidän on ryömittävä takaisin 20 vuotta sitten vanhaksi todettuihin
viisauksiin.

Eräs ajan merkki on se, että johtava ”nasulainen” presidenttiehdokas
Paavo Väyrynen vaatii Paasikivi-Kekkosen ulkopoliittista linjaa.  Kukaan presidenttiehdokkaista ei edes suostu
ajattelemaan itse-asetettujen suvereniteettirajoitusten poistamista. 

Tässä uudessa tilanteessa Suomen eliitti on
antanut Venäjälle viimeisen sanan Suomen Nato-jäsenyyden hakemisesta.

Suomalainen ”nasuttelu” sai sinettinsä vuonna 2011 kun maamme
sai pihtisynnytetyn sixpack-hallituksen, jonka ulko- ja turvallisuuspoliittinen
ydin (presidentti ja ulkoministeri) on sodanjälkeisen ja pullantuoksuisen
sukupolvikokemuksen kyllästämä.

Hallitusohjelman sosiaalidemokraattinen ”imperiumin
vastaisku” perustui vanhoihin suomettuneisiin mantroihin ja ennen kaikkea
Nasu-syndrooman perustelemaan sanomattomaan uhkaan idästä. On luultavaa, että presidenttiehdokkaat eivät uskalla edes käsitellä kyseistä asiaa.

Nasu-perinteiden mukaisesti demarit supistivat omaehtoisesti
ja itse maamme itsemääräämisoikeutta ja suvereniteettia hallitusohjelmassa.  

Näin Suomi sulki päättäväisesti silmänsä
ulkomaailmalta ja sensuroi turvallisuuspoliittiset vaihtoehtonsa ilman ulkoista
painostusta.

Samalla maamme turvallisuuspoliittinen ajattelu ryömi tarmokkaasti 20
vuotta taaksepäin –  nuorekkaan ulkoministerinsä Erkki Tuomiojan ja pienen Nasu-porsaan
esimerkin mukaisesti – uuden Venäjän panttivangiksi. ”Huhuhuu …. nyt jo
pelottaa…kun minä olen niin koooovin pieni”.

Dosentti Arto Luukkanen

Maailman kulttuurien laitos, Helsingin yliopisto.

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu