Millaiseen ”puolueettomuuteen” vie tiedeinstituutti Suomea?

Millaiseen ”puolueettomuuteen” vie tiedeinstituutti
Suomea?

Paasikiven ”maltillisuus” ja
”tarkoituksenmukaisuus” puntarissa

Juho Kusti
Paasikivi kirjoitti omien välirauhan kokemustensa nojalla omat kaksiosaiset
muistelmansa. Paasikivi oli tällöin ”eturintamassa” Suomen suurlähettiläänä
puolustamassa maamme etuja Moskovassa.  

Muistelmat
on kirjoitettu hienolla tyylillä ja valtiomiehen eleettömyydellä.  Ne julkaistiin kuitenkin vasta hänen
presidenttikautensa jälkeen – vuonna 1958.

Näissä
selonteoissa JKP evästi sotien jälkeisiä poliitikkoja muistamaan Bismarckin
sanoja siitä, että valtiomiehelle ja kansalle tärkein vaatimus on ns. ”das politsche Augenmass”  – poliittinen maltillisuus.

Toinen
tärkeä JKP:n muistuttama painokas ohje jälkipolville oli ”poliittinen tarkoituksenmukaisuusajattelu” ts. asiat piti aina
osata hoitaa järkevästi ja viisaasti ilman ideologista sumua.

Suomen eleetön linja

Suomen
sotien jälkeinen politiikka on suurilla linjoillaan pyrkinyt ideoiden puolesta
seuraamaan edellä mainittua paasikivimäistä
tarkoituksenmukaisuusajattelua.  Vuosina 1990–1991
irtauduttiin Neuvostoliiton valtapiiristä ja sen jälkeen suunnistettiin kohti
EU:ta, loogisesti sillä vain yhteistyöllä Euroopan kanssa voidaan menneisyyden
haamut haudata – joskin päättäjät ohjasivat omaan ideaalikuvaansa EU:sta eikä
lihaa ja verta olevaan kähmintöjen ja juonien liittoon.

Myös Naton
jäsenyyttä on harkittu mutta se on jätetty kuitenkin hautumaan. Syy tähän on
ollut se, että ei ole haluttu ärsyttää Venäjää ja että on myös kuunneltu myös
kansaa, joka ei ole ollut halukas liittymään ”sotaliittoihin”. Tämä on
tapahtunut hyvästä syystä. Riittää kun tarkastelee minkälaisia tuloksia USA sai
aikaan Irakissa ja Afganistanissa.

Suomi on
kuitenkin jättänyt itselleen harkintavapauden vaikka maininta Nato-optiosta
otettiin pois nykyisen hallituksen ohjelmasta. 
Ja järkeväähän sekin on. Ei optioiden omistamisesta tarvitse turhaa melskata
vaan ne pitää säilyttää eleettömästi varastossa.

Suomi on
näin säilyttänyt oman linjansa ja pitänyt oman päänsä kaikista mahdollisista
houkutuksista huolimatta. Maamme poliittiset johtajat ovat hetkellisiä horjahduksia
lukuun ottamatta pystyneet ajamaan loogisesti maamme etua enempiä
hötkyilemättä.  On pystytty myös
keskustelemaan asioista laajoissa kansainvälisissä yhteyksissä samalla uudet
kansalaismielipiteet. Tältä pohjalta on ollut mahdollista myös luoda uudelleen
toimiva ja laaja idänkauppa.

Venäjän linja: ärvelöpropagandasta säikytteleviin
lapsiasiamiehiin

Uudelle
Venäjälle Suomen linja on ollut arvoitus. Aitosuomalaisen Nato-painin ähinä ei
ole ollut ulospäin ymmärrettävää ja siksi on myös kokeiltu merkitsisikö tämä
mahdollisesti heikkoutta tai neuvottomuutta. 

Venäjän lähinaapurit
ovat systemaattisesti saaneet kokea, että maa joka ei tiukasti aja kansallista
etuaan on sen ajattelussa heikko. Kuitenkin, kun ei ole säikähdetty, on Venäjä
pysyttäytynyt mahdollisuuksiensa rajoissa ja kauppa- ym. asiat on saatu varsin
tyydyttävästi neuvoteltua. Se ei halua seikkailla mutta säikyttää kyllä –  myöntyväiseksi.

Suomessa on eräiden
tahojen koepalloina säikytelty niin lapsiasiamiehillä kuin puutulleilla ja
”ärvelöpropagandalla” (tietoinen mustamaalaus eräissä Venäjän tiedotusvälineissä).   Samaan
aikaan Venäjä on julistanut perustavansa uuden Euraasian Unionin ja vakuuttanut
puolustavansa ulkovenäläisiä.

Kun Suomi on
ilmoittanut linjakseen länteen ja EU:hun nojautuvan liittoutumattomuuden, niin
Venäjän pyrkimyksenä on ollut korostaa Suomen puolueettomuutta ja sen
”traditionaalista” asemaa Venäjän vieressä ts. kuulumista sen historialliseen
etupiiriin.

Kotimaisessa
keskustelussa meikäläinen ulkopoliittinen linja on otettu varsin yksimielisesti
vastaan. Paluuta vanhaan ei haluta.

Uudet ”salaneuvoksen” ohjeet – takaisin
puolueettomuuteen

Omaksuttua
ulkopolitiikkaa on kyllä arvosteltu marginaalista – pienillä eväillä. Suuren
enemmistön kannattama ulkopolitiikka ei herättänyt presidentinvaaleissakaan
suuria intohimoja.  Viime vaaleissa päästiin
vihdoin sitten ”käsikynkkädiplomatiasta
askel eteenpäin. Paluuta vanhaan suomettumisen aikaan ei ole useinkaan
vaadittu. Yleensä keskustelua on käyty siitä, pitäisikö Suomen terävöittää oman
kansallisen etunsa ajamista.

Nyt 2.
maaliskuuta 2012 saivat maamme päättäjät kuitenkin aivan uudenlaisia ja
päinvastaisia akateemisia ”salaneuvoksen ohjeita”.

Haastattelussa
Helsingin yliopiston tiedekulmassa Aleksanteri-instituutin johtaja Markku
Kivinen ehdotti painokkaasti, tieteen arvovallalla, puolueettomuutta ”entisen
Neuvostoliiton valtioitten” Venäjä-linjaukseksi vihjaillen samalla, että tämä
sopisi myös Suomen linjaksi (http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/120615-stubbin-vanhat-venaja-lausunnot-kauhistuttavat-yha).
 

Syy on siinä, että Venäjä aikoo nyt
puuttua venäläisten asemaan ulkomailla. Erikoisesti –tai sitten ei-  tarjoiltiin puolueettomuutta kaikille entisen
Neuvostoliiton maille, eli myös niille jotka sitä selkeästi eivät halua, eli
Natoon liittyneille Baltian maille.

Kyse on
mielenkiintoisesta ja vanhasta argumentista: Venäjän uhalla pelottelusta.
Vaikka meitä ei virallisesti uhkaa kukaan, niin siitä huolimatta Kivisen mukaan
meitä odottaa uusi kylmä sota ja ”lännellä
ei ole oikein mitään tarjottavaa maille, joille Nato-jäsenyyttä ei ole luvassa.
Puolueettomuus olisi siten erittäin käyttökelpoinen näiden maiden kohdalla
”.

Kivinen
läksytti myös uutta presidenttiä ja antoi hänelle topevia ohjeita Venäjään
liittyen. Presidentin pitäisi saada hyviä ohjeita sillä”…minä hiukan pelkään on, että jos tulee joku sellainen tilanne kuin
esimerkiksi Georgian sota niin riittävätkö Suomen rahkeet siinä tilanteessa
”.

Erityisesti ministeri Stubb on paha-paha sillä ”…olen monta kertaa julkisuudessa sanonut, että ne lausunnot joita
silloinen ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) antoi, eivät onneksi olleet
presidentin tai pääministerin lausuntoja…”.
 Tässä vaiheessa johtajan haastattelu sai
työhaastattelumaisia piirteitä.

Kivinen myös
epäili vanhurskaasti uuden presidentin taitoja: ”… kun tapahtuu jotain odottamatonta, silloin poliitikkojen taidot
testataan.  Kuka tahansa pystyy
kättelemään tilanteessa, jossa ei ole mitään asioita. Niin kuin silloin kun
Suomen ja Venäjän välillä ei ole mitään suuria ongelmia
…”

Kivisen radikaalit vaatimukset

Mitä nämä
poliitikkoja neuvomaan pyrkivän johtajan ohjeet sitten merkitsevät?

Näyttää
siltä, että Kivinen haluaisi ohjata maamme alistumaan Venäjän ulkopolitiikan
talutusnuoraan.

Puolueettomuuden
idea ei periaatteessa ole huono, Sveitsissä se toimii edelleen mainiosti. Mutta
nyky- Suomessa asia on toisin – ja vähintään epäselviä ovat sen edellytykset
entisen Neuvostoliiton maissa.  Aidon
puolueettomuuden taustavoimat, erityisesti voimakas kansallinen talouselämä ja pääoma
ovat Suomessa näivettyneet. Kansallista pääomaa on siirretty tai myyty ulkomaille
ja kaiken kaikkiaan se on heikentynyt vauhdilla.

Ennennäkemättömän
talouskriisin pilvien keräytyessä Suomen horisonttiin se tarkoittaisi käytännössä
sitä, että käännyttäisiin varovaisesta läntisestä orientaatiosta suoraan Venäjän
syliin. Eikä näin edes pystyttäisi luomaan toimivia erikoistaloussuhteita
Venäjään, joiden edellytys on nimenomaan oman näkökannan peloton ja
päättäväinen esilletuonti tasa-arvon pohjalta.

Kivisen
ulostulo on radikaali ja mielenkiintoinen sikäli, että se tapahtuu yliopiston
ja tieteen nimissä. Näin ei yleensä tapahdu. Motiivit tälle toiminalle ovat myös
varsin epäselvät.  Yliopistolaitokselta
on tullut hyvin harvoin näin suoria ohjeita maan johdolle.  Kysymyksessä on ilmeisesti Kivisen oma poliittinen
agenda.

Suomi Venäjän vanaveteen?

Kivisen
epäsuoraan markkinoima ulkopolitiikan muutosidea merkitsisi toisin sanoen sitä,
että Suomi ryntäisi Venäjän pelosta ulos läntisen ja EU:hun nojautuvasta
ulkopolitiikasta ja suuntaisi itsensä idän ”suojelukseen”.

Onko Kivisen
motiivina halu raahata Suomi kaksi askelta taaksepäin – ei ”puoliväliin” liittoutumattomuuteen
vaan suoraan puolueettomuuteen?

Maailmantalouden
ja tietyllä viiveellä – politiikan suuren epävarmuuden  ja Suomen kansallisten talousrakenteitten
heikkouden vuoksi – maamme ei palaisi näin edes UKK:n linjoille vaan soutaisi ihan
uusille vesille – suoraan riippuvuuteen Venäjästä.

Kysymys on
periaatteellinen ja tärkeä. Venäjä on kulissien takana pyrkinyt ohjailemaan
Suomea mahdollisimman ”yksinäiselle” linjalle. Kun Turkmenistan ilmeisen
aidosti ohjasi suuntaansa puolueettomuuteen 2000-luvun alussa, johti tämä
venäläismieliseen vallankaappausyritykseen siellä.

Ilmeisesti
Suomessa tällaiselle ”itälinjalle” ei ole kuitenkaan löytynyt paljoakaan
kannattajia – muutamia poliittisia desperadoja lukuun ottamatta.  Nyt sille tuli arvovaltainen ja arvostettu
asiainhoitaja. Kuka seuraavana ilmoittautuu?

Dosentti Arto
Luukkanen, Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori

Pekka Kauppala,
Dr. phil., Venäjän-tutkija

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu