Ettei totuus unohtuisi – PS:n vaatimukset energian hinnan laskemisesta vuosina 2021-2022
Nyt kun sähkön hinta on tullut sietämättömäksi ja ihmiset ovat syvästi epätoivoissaan korotuksien takia, on noussut esille kysymys siitä, kuka on ”aikuisten oikeesti” ajanut hintojen laskua.
Kuka on vaatinut sähkönhinnan laskemista? Kuka nosti äänensä esille bensanhinnan laskun puolesta silloin kun se rupesi nousemaan 1,60 eurosta litra? Kuka on vaatinut ruuan ja elämisen kohtuullistamista?
Ennen kaikkea kuka on vaatinut, että sinne lompakon pohjalle jäisi jotakin?
Mitä tiedän vastauksen.
Politiikan muistin sanotaan olevan lyhyt. Puhutaan 3 kuukauden säännöstä. Tässä on kuitenkin lista perussuomalaisten energiapolitiikkaan liittyvistä aloitteista, joita puheenjohtaja Riikka Purra on esittänyt vuoden aikana.
Ettei totuus unohtuisi…
Syyskuu 2021 – Perussuomalaiset varoittaa lähestyvästä energiakriisistä. Vaatimuksia ilmastopolitiikan maltillistamisesta ja kustannusten alentamisesta. Verotuksen alentamisen vaatimus.
Lokakuu 2021 – Suomen hiilineutraalisuustavoite siirrettävä vuoteen 2050 kustannusten kasvun ja kilpailukyvyn heikentymisen vuoksi.
Lukuisia eri vaatimuksia liian ”kunnianhimoisia” ilmastotoimia vastaan niin kansallisella kuin EU-tasolla koko syksyn ajan ja siitä eteenpäin.
Lokakuu 2021 – Päästöoikeuksia lisättävä markkinoille markkinavakausvarannosta sähkön ja polttoaineiden hinnan alentamiseksi.
Lokakuu 2021 – Kotitalouksien sähkön ja lämmityspolttoaineiden verotusta kevennettävä kohti EU:n minimiä.
Lokakuu 2021 – Päästökauppatuloja ohjattava ilmastotoimista kärsivien kansalaisten auttamiseen kompensoimalla kasvaneita kustannuksia.
Marraskuu 2021 – Sähkön ja polttoaineiden verotusta laskettava 25 prosenttia.
Helmikuu 2022 – Päästökauppaan ja ilmastotoimiin kohdistuvien vaatimusten uudistaminen.
Kansalaisten kallistuneita sähkölaskuja kompensoitava.
Perussuomalaisten välikysymys energianhinnasta.
Maaliskuu 2022 – Venäläisestä energiasta irrottauduttava, ilmastokunnianhimossa jarrutettava, huoltovarmuus- ja omavaraisuusnäkökulmat kaiken keskiöön. Vaatimus kohtuuhintaisen sähkön takaamisesta. Vaatimus ydinvoiman lisäämisestä.
Maaliskuu 2022 – Vaatimus jäljellä olevien kivihiilivoimaloiden säästämisestä.
Maaliskuu 2022 – Vaatimus turvetuotannon palauttamisesta.
Huhtikuu 2022 – Päästökauppatulojen ohjaamisesta kotitalouksille ja teollisuudelle. Sähköistämistuki liian alhainen.
Toukokuu 2022 – Energian verotusta alennettava. ALV ja valmisteverot. Useita ilmastopolitiikkaan liittyviä vaatimuksia ja entisten uudistamisia.
Vaatimus sinivalkoisen siirtymän energia- ja ilmastopolitiikasta.
Heinäkuu 2022 – Useita energia- ja ilmastopoliittisia vaatimuksia ja niiden uudistamisia.
Uniper/Fortum-vaatimuksia.
Elokuu 2022 – Veronalennusvaatimusten uudistaminen.
Tuotantoa lisättävä, tehoreservi käyttöön, ei alasajoja.
Päästökauppa keskeytettävä väliaikaisesti kokonaan.
Turve takaisin ja uusiutuvaksi. Lakimuutokset ja kannustimet.
Sähkökauppamalli uudistettava niin, että sähköenergian ja päästöoikeuksien markkinat erotetaan toisistaan. Maksettava tuotantokustannusten mukaan.
Kattohintoja sähkölaskuun.
Hallituksen neuvoteltava energiateollisuuden kanssa sähkön vääristyneen hinnoittelun korjaamiseksi. Neuvoteltava pohjoismaiden ja Baltian hallitusten kanssa siirtoyhteyksistä ja hintojen määräytymisestä.
**
I rest my case.
Kommentit (0)