Garbuzovgate – Venäjällä käynnistyi keskustelu Venäjän imperialismin…ja Putinin kohtalosta?

Venäjän poliittisesti myrskyinen kesä ei ole päättynyt rauhallisiin tunnelmiin. Edesmenneen palkkasotilasjoukkio Wagnerin johtajan Jevgeni Prigožinin kapinan ja kuoleman jälkipyykki on jatkunyt.  Valtataistelu maan tulevaisuuden linjasta ja johtajuudesta näyttää alkaneen tosimielessä.

Protesti on esitetty.

Hallitusta lähellä olevassa konservatiivisessa Nezavisimaja Gazetassa 29.8.2023 käynnistyi keskustelu sotilaallisesta erikoisoperaatiosta ja Venäjän imperialismista todenteolla ensimmäistä kertaa sitten sodan syttymisen 2022. Koko operaation järkiperäisyys kiistettiin.

Polttavaksi kysymykseksi tuli: onko Venäjällä voimavaroja toteuttaa Ukrainan yhdistäminen? Vai onko kyse mahdottomasta tehtävästä, joka epäonnistuu? Keskustelun lausumaton kysymys kuului: voiko Putin jatkaa maan presidenttinä enää? Onko hänen aikansa mennyt?

Keskustelu alkoi – turvallisesti kyllä – akateemisesta puheenvuorosta

Neuvostoliitto ja Venäjä ovat aina arvostaneet oppineisuutta ja tietoa

Ongelmana on vain se, että tutkijoiden ei ole haluttu esittävän julkisuudessa mitään poikkipuolista tai kiistävän vallanpitäjien suurta viisautta.

Asiat piti esittää loputtoman pitkissä ja rasittavissa tieteellisissä kongresseissa. Sitten asia piti vielä selittää pomoille ”furšetin” aikana – kun oltiin ”häpeällisiä sinuja” (venäläinen ilmaisu sille, että juhlissa kaikki ovat kavereita).

Senkin jälkeen asia piti vielä uudestaan selittää hitaalle päättäjälle kuohuviinilasien välillä – jatkoilla. Ja sitten vielä yöllisten vodkamaljojen välissä uudelleen. Do dna!

Kun epäviralliset keskustelut oli käyty niin paikallisen kuin valtakunnallisen vallanpitäjän oli sitten helpompi ja kasvojaan menettämättä mahdollisuus tehdä jotain viisasta ja tutkijoiden kannan mukaista. Baikal oli mahdollista pelastaa ja Siperian jokien virtaamista ei käännetty toisinpäin.

Moskova on täynnä näitä epävirallisia think-tankkeja, joissa etuoikeutetut tutkijat ovat pystyneet tekemään tutkimusta ja keskustelemaan järkevästi vallanpitäjien kanssa. Venäjän tiedeakatemian raskas, massiivinen ja hierarkinen instituutio on ollut tässä tärkeä peluri ja sateenvarjo. Samoin erilaiset strategiset tutkimuslaitokset ja mielipiteentutkimuslaitokset (esim. Levada-keskus) ovat muodostaneet kilpailevien tutkimuslaitosten verkoston, joka tarjoaa tietoa vallanpitäjille.

Tutkijat eivät yleensä vaaranna omaa toimeentuloaan tai tulevaisuuttaan esittämällä julkisesti kovin radikaaleja poliittisia protesteja, jotka suuntautuvat hallintoa vastaan – paitsi jos asema on varma.

Nyt elokuun lopulla akateeminen norsunluutorni avautui ja sieltä kuultiin protesti Venäjän nykyistä sotapolitiikkaa vastaan.

Kyseessä oli vuoden 2022 alkaneen sotilaallisen erikoisoperaation jälkeen ehkä kaikkein painavin ja intellektuaalisin puheenvuoro, joka suuntautui Putinin harjoittamaa politiikkaa vastaan.

Keskustelun aloittaja oli Nezavisimaja Gazeta (NG), joka on nykyään vankasti konservatiivien ja patrioottien takana. Vielä kerran: lehti ei siis ole mikään marginaalijulkaisu vaan tärkeä media, joka ei toimi hallitusta vastaan vaan tukee sitä.

Sivistyneesti Venäjän imperiumia vastaan – Venäjällä ei riitä rahkeet

USA:n ja Kanadan tutkimuksen instituutin johtaja Valeri Garbuzov julkaisi 29.8.2023 NG:ssa artikkelin, jossa hän tutkijan varmuudella ja historiaan nojaten kävi läpi Venäjän aatehistoriaa ja sen menneisyyttä.

Sivistyneen tutkijan kynällä kirjoitettu artikkeli pohdiskeli periaatteessa menneisyyttä mutta käydessään tätä läpi Garbuzov arvosteli tiukasti Venäjän nykyistä tilannetta ja sitä, että nykyinen imperialismi ei perustu todellisuuteen vaan ainoastaan myytteihin, toiveisiin ja vanhoihin ”lauluihin”.

Garbuzovin mukaan näitä epätosia myyttejä tarjoiltiin sitten televisiosta: ”näitä myyttejä levittävät yötä päivää uuden sukupolven hyvin palkatut ammattipoliittiset manipuloijat ja lukuisat television keskusteluohjelmien juontajat”.

Garbuzovin artikkeli oli suora sodanjulistus Duginin patrioottiselle koulukunnalle ja tietysti valtiojohdolle itselleen. Näin avointa sodan arvostelua ei ole kuultu ja se mikä on mielenkiintoista on se, että artikkelia ei ole otettu pois NG:stä ainakaan syyskuun alkuun mennessä.

Vallanpitäjiä kirvelevin seikka oli hänen pääargumenttinsa: Garbuzov kävi läpi USA:n globaalin aseman tosiasiat ja sen, että Venäjän asema tässä globaalissa imperiumikilpailussa oli todella heikko peluri. Kiina oli tässä kilpailuasetelmassa se oikea ja toinen todellinen vaihtoehto USA:lle ja sen ainoa todellinen kilpailija. Ei Venäjä. Garbuzov antoi ymmärtää, että tässä kilpailussa Venäjä häviää aina ja joutuu kaluamaan vain vanhoja imperialisminsa luita tai kuten hän antaa ymmärtää: Venäjä potee ”äärimmäisen tuskallista äkillisen imperialistisen suuruuden oireyhtymää”.

Artikkelista syntyi varsinainen myrsky, jossa Kremlille uskolliset sotabloggarit ja maksetut sodanlietsojat kuten Venäjän TV:n ”ykkössotakäki” Vladimir Solovjov (30.8.2023) raivosivat Garbuzoville ja syyttivät tätä petoksesta, Nato-yhteyksistä ja syyttivät tätä Fullbright-ohjelman takia yhteyksistä vakoiluun! Vladimir Solovjev syytti kaikkia kaikkia Garbuzovin instituutin jäseniä Amerikan erikoispalveluiden edustajiksi.

Artikkelin aikaansaama mediakohu on jatkunut näihin päiviin saakka ja tulee varmasti vielä jatkumaan.

Garbuzovilla ei Nato-siteitä!

Garbuzov esitti oman arvostelunsa perustellummin uudelleen 5.9.2023 julkaistussa NG-artikkelissa. Hän totesi, että hänen esittämänsä ajatukset eivät ole uusia – niistä on kirjoitettu aikaisemminkin ja että nämä perustuvat tieteelliseen keskusteluun ja argumentointiin. Hän kertoi, että hänellä on kyllä siteitä Pihkovaan ja Pietariin mutta että hänellä ei ole Natositeitä.

Garbuzov turvautui tässä huumoriin: ”meillä ei ole verisukulaisuutta tai edes velipuolisuutta” Naton kanssa. (Замечу, мы не кровные, и даже не сводные с ним братья) mutta hän voi kyllä auttaa siinä jos halutaan solmia rakentavia suhteita Naton kanssa. Samalla hän vakuutti lukijat siitä, että Fullbright-ohjelma ei ole vakoilijoiden värväysohjelma eikä hän ole länsimaisten tiedustelupalveluiden agentti tai anglosaksinen vakooja tai edes Venäjän sisäinen vihollinen. Hän ei myöskään kehota nykyisen hallituksen kaatoon eikä aio jättää isänmaataan. On huomattavaa, että Garbuzov ei peruutellut argumentteissaan vaan seisoi niiden takana.

Hänen mukaansa Venäjän rahkeet eivät kestä imperialismia.

Novosibirskin raportti – ”kirjoitus seinällä”

Garbuzovin kirjoitus oli Raamatun Danielin kirjan mukaisesti ”kirjoitus seinällä”.

Se muistutti kovasti ”Novosibirskin raporttia” vuodelta 1983, jolloin kaksi taloustieteilijää Tatjana Zaslavskaja ja Abel Aganbegjan julkaisivat tiukasti salaisen raportin Novosibirskin talousinstituutin nimissä. Siinä ennustettiin, että NL:n taloudellinen tuho olisi todennäköinen 5 vuoden kuluttua, jollei muutosta tulisi. Syynä tähän tuhoon olisi neuvostotalouden tuleva tuotannon romahdus ja poliittis-taloudellinen stagnaatio.

Kyseinen raportti herätti kovasti sisäistä kohua NL:ssa ja erityisesti KGB:n sisällä. Se myös löysi tiensä Neuvostoliiton korkeimman johdon luokse. Silloinen NL:n johtaja M.S. Gorbatšev otti tämän raportin todesta ja käytti sitä omassa poliittisessa toiminnassaan – ajatuksena tietysti se, että tulevan tuhon voisi estää.

”Novosibirskin raportti” muistutti kovasti Garbuzovin ensimmäistä kirjoitusta. Molemmat olivat tyynesti ja akateemisesti kirjoitettuja puheenvuoroja. Se, että Garbuzovin kirjoitus julkaistiin näinkin arvovaltaisessa lehdessä, oli kuitenkin merkki kasvavasta kriittisestä poliittisesta keskustelusta. Oliko Garbuzovilla tukijoita? Ketkä muut edustivat tätä ajattelua? Garbuzov osoitti, että huolimatta virallisten vihasaarnaajien lietsonnasta Venäjän televisiossa, itänaapurissa on vielä järkevästi ajattelevia henkilöitä, jotka nyt uskaltavat esiintyä omalla nimellään. Oli kuvaavaa, että Solovjovin raivosta huolimatta Garbuzovin kritiikkiä ei tyrmätty yleisesti vaan sen perusteista alettiin keskustella vakavasti lehdistössä.

Keskustelu ja kiistely sodan merkityksestä kertoo siitä, Putinin Venäjä on nyt näköjään astumassa 1990-luvun poliittisen myrskyn diskurssiin. Kysymys kuuluu: kykeneekö Venäjän johto ottamaan kritiikkiä vastaan? Talouden muutokset ja ruplan kurssin laskeminen iskevät nyt Venäjän keskiluokan rahapussiin; kansalaisten ostovoima ja turvallisuus horjuvat sodan takia. Jos näihin kysymyksiin ei pysty koskemaan niin alkaa kiehunta, jonka seurauksia ei voida ennustaa.

Ehkä tärkein ihmettely aihe on kuitenkin se: mistä Garbuzov sai ja saa tukea? Jos syksyn mobilisaatio alkaa pääkaupunkiseudulla ja Pietarissa merkitsee se poliittista järistystä. Maata ei voi hallita ilman Moskovan virkamiesten – tžinovnikkien pataljoonia – ja ajatus siitä, että se oma ”herranterttu” menisi ukrainalaisten tapettavaksi ja amerikkalaisten Himarsien revittäväksi on sietämätön. Oman sukulinjan jälkeläisiä tullaan varjelemaan sillä sota ei todellakaan ole suosittu. Jokainen tietää Venäjällä, että nyt ei puolusteta isänmaata sen varsinaisessa merkityksessä vaan pelataan imperialismi peliä.

Entä onko sekurokratia yhteinäinen sodan eskaloimisessa? Nyt ei näytä siltä. Miten virkamiehet suhtautuvat siihen, että heidän perheensä pojat joutuvat ”mobnikkien” riveihin? Aikoinaan entinen KGB-johtaja Vladimir Krjutškov varoitti viimeisenä poliittisena tekonaan Putinia siitä vaarasta, että sekurokratian jäsenet alkavat taistella keskenään. Asia liittyi aiemmin mainitsemaani ns. ”tšekistien sotaan” eli vuoden 2007 Patruševin ja Viktor Tšerkesovin väliseen instituutioiden konfliktiin (huumevirasto vs. FSB).

Garbuzovin puheenvuoro nosti esille kuuman perunan siitä onko konflikti enää voitettavissa? Mitä järkeä tässä on? Arvostelu on periaatteessa sama, jonka Prigožin esitti ennen teloitustaan elokuussa. Miksi sota? Miksi venäläiset nuoret miehet kuolevat täällä? Kuka hyötyy tästä sodasta? Onko tässä mitään järkeä? Kuka tästä hyötyy ja kuka on syyllinen?

Voittajana Kiina ja ”kelmien kerho”? Ei Venäjä

Strategiset näköalat ovat todella kelmeät Venäjälle.

USA ja länsi avustaa Ukrainaa eikä Venäjällä ole muuta vaihtoehtoa kuin heittäytyä Turkin, Kiinan ja Pohjois-Korean syliin. Tässäpä todellinen ”kelmien kerho” lainatakseni Aku Ankkaa!

Kuten aikaisemmin mainitsin, sekurokratian sisällä näyttää kehkeytyneen jonkinlainen ristiriita, jossa Putinin perintöprinssiksi mainittu, Tulan kuvernööri ja erikoisjoukkojen kenraali Aleksei Djumin on ottanut itsenäisemmän asenteen suhteessa Putiniin. Osallistuuko Putin edes tuleviin presidentinvaaleihin? Voiko hänet sivuuttaa tai pakottaa eläkkeelle? Hänellä on takanaan kansalliskaarti, FSO sekä turvapalvelu. Samoin myös armeija, joka on kuitenkin taistelemassa Ukrainassa.

Yhtälö on sekava mutta kiistan osapuolet alkavat olla selvillä. Toisaalta on Aleksei Djuminin ja hänen liittolaistensa joukko, jonka juuret ovat entisissä Prigožinin liittolaisissa. Toisaalta on armeija ja puolustusministeri Shoigu, joka piti kapinallisen ”lopullista ratkaisua” tietenkin oikeana. Myös Moskovan poliittiset piirit, oligarkit ja nano-oligarkit olivat säikähtäneet ja sydämistyneet Prigožinin marssista Moskovaan.

Putin ei ole sama – Путин уже не тот!

Juhannusaaton 2023 poliittinen maanjäristys jatkuu yhä.

Kun vuoden 2023 juhannusaattona Venäjän sikarikkaiden ja mahti-sekurokraattien suihkukoneet suunnistivat Turkkiin tai Thaimaahan, sadattelivat he epäilemättä mielessään epäilemättä ming-vaasiensa ja palatsiensa kohtaloa. Ja sitä että miten heikko Putin olikaan ettei hän pysty suojelemaan heitä ja niitä ming-vaaseja! Putin ei ole enää sama! Oli selvää, että nyt kaipailtiin uutta vahvaa johtajaa.

Tavalliset kansalaiset taas huutavat syksyllä tuskasta taloutensa takia. Putinin takaama taloudellinen turvallisuus on nyt mennyt. Kurjille ja osattomille mobnikeille ja entisille Wagnerin palkkasotilaille Prigožinista on tullut marttyyri.

Koko yhteiskunta näyttää huutavan muutoksen tarvetta ja Putinista näyttää tulleen nyt haavoittuva. Kysymys kuului: oliko hänestä tullut presidentti Jeltsin; heikko, apua etsivä ja eläkepäiviä haikaileva johtaja?

Gazburov näyttää toimivan samalla vakaumuksella kuin aikoinaan ennen I maailmansotaa ministeri Sergei Witte ja ministeri Pjotr Durnovo, jotka molemmat kehoittivat ja varoittivat tsaari Nikolai II menemästä sotaan keisarillista Saksaa vastaan. Durnovon mukaan sota olisi molemmille maille tuhoisa – voittipa kuka tahansa. Witte taas totesi, että epäonnistunut sota tulee johtamaan sosiaaliseen vallankumoukseen – kumpaankin maahan. Molemmat varoittajat olivat oikeassa mutta itsevaltias ei suostunut kuuntelemaan heitä vaan halusi enemmin sotaa, joka ratkaisisi maan sisäpoliittiset ongelmat.

Arto Luukkanen

Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori

Helsingin yliopisto

**

Kt. Valeri Garbuzov: ”Для самопознания России необходимы знания, а не мифы”- Nezavisimaja Gazeta. https://www.ng.ru/ideas/2023-08-29/7_8812_illusions.html,

Kt. Solovjev käytti tosiaan tätä ilmaisua: ”агентами американских спецслужб”. Instituutin henkilöstö kirjoitti tätä vastaan vastalauseen, joka julkaisiin NZ lehdessä. ”Заявление коллектива Института США и Канады РАН” 5.8.2023. Artikkelin mukaan Solovjovin esiintyminen oli ”rakennettu suoralle valheelle, esitetty inhottavan klassisen Goebbels-propagandan muodossa, mikä antaa äärimmäisen inhottavan ja kurjan vaikutelman”. Yhteenveto keskustelusta ja puheenvuoroista. https://www.svoboda.org/a/kak-on-sluzhil-v-ochistke-blogery-ob-antiimperskoy-statje-valeriya-garbuzova/32576652.html.

Valeri Garbuzovin puolustuspuhe: Валерий Гарбузов. Продолжение. Внезапный шторм на пустом месте – Nezavisimaja Gazeta. https://www.ng.ru/ideas/2023-09-05/100_2309051230.html.