Haitari-liennytys
Olen aina ihaillut haitarin soittajia ja vähän ihmetellyt miten se ”sormittaminen” on mahdollista.
Suomeksi: miten ihminen voi katsomatta ottaa a) samaan aikaan sointuja b) rämpyttää melodian ja c) vielä viuhtoa ilmaa palkeisiin.
Siis samaan aikaan.
Tapasin Vaasaan menevässä junassa tällaisen soittomestarin, joka tuli istumaan viereiselle paikalle. Oli ihan pakko kysyä tätä samaa asiaa. Miten sormet tietävät mistä se sointu otetaan samaan aikaan kun toinen sormisto soittaa melodiaa. Missä vaiheessa ei enää tuijottele omia sormiaan? Missä vaiheessa ihminen ”hengittää musiikkia”?
Tuli siinä keskusteltua muustakin.
Siviiliammateista. Mitä toinen tekee ja miksi. Mikä on tärkeää elämässä? Onko ujous huono asia julkisessa elämässä? Miten elämän tummat sävyt sointuvat yhteen aatteiden kirkkaampiin sävyihin? Yhteisten ajatusten virta vei syvien ajatusten äärelle: mikä on tärkeää elämässä ja mikä ei?
Sattumalta tämä henkilö edusti toista poliittista kantaa kuin minä. Ja kuitenkin järki-ihminen.
Jäinpä siihen miettimään sitä miten tärkeää se on, että viisaat ja ymmärtäväiset ihmiset ymmärtävät toisiaan raja-aitojen ylitse.
Jatketaan tätä ”haitari-liennytystä”!
Onhan niitä muitakin tärkeitä keskusteluaiheita. Ehkäpä se pohdinta onnistuu muistakin asioista?
Keskisuomalaisen isopomo Kangaskorpi kehaisee Länsiväylä-lehdessä tulleensa eilen konsernin johtolehden kemuille Espoon Lippulaivaan J-kylästä.
Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä aikoo kutsua kollega Juhana Vartiaisen tutustumaan Lippulaivan kirjastoon. Tuttu paikka. Kirjoittelin siellä US-blogeihin kommenttina kieltä puolustettavan toverillisesti Putinin sanoja ”Ukraina on meidän synnyttämä ja vain me voimme taata pelastuksen” soveltaen. En gång kamrat, alltid kamrat. ”Kaksi kansaa yksi tulevaisuus; två länder en framtid” Erottajan kivimuuriin kaiverrettuna, vaikka luultiin vain ultrajuutalaisten hakkaavan ikuisia lauseita kiviin. Siitä myös Juhana Vartiaisen ja Antero Vartian, kahden vartijan, inkvisitiovaelluksella Espanjassa oli kysymys. Ei kannattaisi hurahtaa yhteen lehtikuvaan vaikka olikin etusivulla Isodemarin aikoihin.
Kauan sitten Roomassa YK:n toimessa nätti espanjalainen työkaveri Victoria pirautti silmäkulmaansa pisaran lähtiessäni takaisin Suomen työelämään, mitä hän piti uskomattomana, koska sieltähän olin juuri päässyt pois! Espanjastahan se inkvisitiokin on alkujaan.
Kangaskorpea harjattiin monta vuotta eduskunnan virassa venäläisen sukutaustansa vuoksi.
Ilmoita asiaton viesti
Puolitoista astetta.
Ilmoita asiaton viesti
Puhun Länsiväylän eilisiltaisesta nettiversiosta jossa iloittiin 130 kutsuvieraan tulleen uudelle metroasemalle ja sen päälle West Bay- pubiin.
Ilmoita asiaton viesti
Haitari, hanuri, kurttu, pirun keuhkot, sirmakka venyy moneksi.
En voi vertautua Niemen Kaiukseksi tai Mane Saareksi, mutta niin upea soitin heillä sylissään on se on, että olin aina tanssilavojen reunalla roikkumassa ja esittämässä toiveita hanuristeille mitä milloinkin tangoista lattareihin. Tanssista nyt niin viis.
Ja kuin sedälleni tango-orkesterin vetäjältä Pentti Lehdolta vonguin jo pikku poikana: soita nyt se ”Metsakukkia” ! Ja Pena soitti mökin rantakivillä Kouvolan casottoa taas ja taas…
Mutta, niin kuin pianokin, oppiminen tarkoittaa; soita, soita, soita, taas ja taas ja samaa kappaletta, kunnes se on ”selkärangassa”.
Sieltä ne piuhat kytkeytyvät nuottikaavoin mukaisesti sormiin ajattelematta ja katsomatta.
No, sitten kuin vielä katsoo kirkkourkureita, joilla jalatkin heiluvat kuin kapellimestarin puikko.
On tuo ihmisen päävärkki kummallinen 1000 × gigamuisti.
Entä nuo poliitikon puheet, milläs nuotilla ne menevät ja mistä muistista- vain megatavuin ?
Ilmoita asiaton viesti
Ajatuksellinen blogi_kirjoitus kun raaputtaa pintaa syvemmälle niin asenteet kuin ihmisyydet : Kohtaavat toisensa ….ajatuksia kuin mietteitä herättävää !
Ilmoita asiaton viesti