Helsingin Sanomien suuruudenhulluus ei hellitä

Maamme johtava lehti HS julkaisi tänään hämmästyttävän pääkirjoituksen.

Sen perussanomana oli se, että median toimintaa ei saa epäillä tai kyseenalaistaa.

Kyseisen artikkelin hullunkurisin kehäpäätelmä oli seuraava:

”Valitessaan median vihollisekseen poliittinen liike päätyy haastamaan myös vallitsevan yhteisen käsityksen todellisuudesta, joka muotoutuu pitkälti juuri median kautta”. (https://www.hs.fi/paivanlehti/15082023/art-2000009782952.html).

En tiedä kuka sen on kirjoittanut mutta se muistuttaa V.I. Leninin julistusta vuodelta 1913. ” Marxin oppi on kaikkivoipa, sillä se on oikea. Se on täydellinen ja johdonmukainen, se antaa ihmisille eheän maailmankatsomuksen…”.

Hesarin dingeli-dong-logiikkaa

Kerrataanpa.

HS:n mukaan yhteinen käsitys todellisuudesta tulee median kautta ja siksi sitä ei saa kiistää.

Käsitys tosiolevaisuudesta ja maailmasta syntyy näin mediasta ja sen antamasta tulkinnasta. Itse ulkomaailma – ts. se mikä on oikeasti olemassa – on siten toissijainen todellisuuden muotoutumisessa.

Hullunkurista eikö olekin?

Kirjoittaessaan tällaista suuruudenhullua höpinää Hesari astuu aplodien saattamana samaan riviin kahden raakalaismaisen ja totalitaarisen järjestelmän – katolisen kirkon ja NKP:n edustaman dialektisen materialismin kanssa.

Molemmissa järjestelmissä todellisuus voidaan ymmärtää oikein vain oman viitekehyksen ja oman ideologian kautta.

Näissä molemmissa omahyväisen hybriksen ja gradiositeetin kyllästämissä ismeissä vallitsi/vallitsee vakaana usko siihen, että maailma voidaan ymmärtää oikein vain a) jos paavi on ilmaissut totuuden ”ex cathedra” tai että että b) NKP:n keskuskomitea on todennut asiasta niin. Molemmilla oli ja on varsin kattavat käsitykset aina seksuaalietiikasta politiikkaan saakka.

Molemmat yleensä yhtä väärässä.

Katolinen kirkko omaksui erehtymättömyyden vuonna 1870

Katolinen kirkko omaksui paavillisen infallibiliteetti-opin vuosina 1869-1870 pidetyssä Vatikaanin kirkolliskokouksessa. Mukana oli 747 kirkkoruhtinasta, prelaattia, kardinaalia ja paavillista dignitaaria. Röyhkeimmin ja menestyksellisimmin paavin erehtymättömyyttä ajoi englantilainen kardinaali Henry Edward Manning, joka sai armottomasta ja tosiasioiden vastaisesta junttauksestaan notoorisen arvonimen ”Il diavolo concilio”.

Kun vastaanpanevat piispat kyllästyivät painostukseen, niin päätös saatiin runnottua läpi heinäkuun 18 päivänä vuonna 1870.

Tällöin Vaticanum julisti Jumalan ilmoittamana totuutena, että kun Rooman piispa l. paavi puhuu ”ex cathedra” ts. kun hän puhuu virkansa puolesta opinasioista niin hän on aina ja on ollut aina erehtymätön.

Vatikaani määräsi myös, että jos historialliset tosiasiat puhuvat dogmia vastaan niin sen pahempi tosiasioille.

NKP:n käsitys siitä, jos tosiasiat häiritsevät – ”hiipivä skitsofrenia”

Neuvostoliiton kommunistisen puolueen käsitys totuudesta oli samantyyppinen. Se mitä puolue halusi oli totta ja tosiasioiden piti taipua opillisen puhtauden edessä. Ne, jotka ajattelivat toisin eivät siten olleet vain dissidenttejä vaan myös mielisairaita.

Tämä johtikin siihen, että toisin ajattelijoita sijoitettiin ”psihbolnitsoihin” – mielisairaaloihin. Diagnoosina oli hiipivä skitsofrenia -вялотекущая шизофрения. Neuvostopsykiatrien mukaan toisinajattelija kärsi seuraavista oireista: ”…muutokset alkuperäiseen persoonallisuuteen ovat ristiriitaisia. Potilaalla havaitaan optimismia, vilkasta toimintaa, aktiivista osallistumista entisen passiivisuuden asemesta, taistelua oikeudesta uuteen elämään…”  

Kun ihminen oli sairas piti häntä lääkitä. Neuvostopsykiatrit pumppasivatkin näihin ihmisparkoihin psyykelääkkeitään.

Hesari – jätä se tilaaminen ihan intellektuaalisen hygienian takia!   

Olen tässä kesän aikana pohdiskellut sitä tyrmäävän oikeaoppisuuden ja hybriksen määrää, joka HS:n toimituksessa pörhistelee. Edellämainittu pääkirjoitus oli siitä hyvänä todisteena.

Olen myös tutkinut heidän opillisia saavutuksiaan. Keposta on. Tasasta on. Tosin onhan siellä maistereita, joukossa on myös kovasti ”melkein maistereita”. Jotkut näppäriä kirjoittajia, toiset eivät.

Siellä on epäilemättä sangen kova halu intellektuaalisiin avauksiin mutta tämä tyhjänjauhaminen kertoo siitä, että ei kertakaikkiaan ole niitä palikoita, joilla tehdään itsereflektiota.

Дорогой небесный Саша! Kyllä se on niin, että ihmisillä on oikeus kritisoida mediaa ja myös Hesaria.

Se liittyy jokaisen ihmisen luovuttamattomaan oikeuteen – intellektuaaliseen vapauteen. Ajatus on vapaa.

Todellisuuden ymmärtäminen ei vaadi Hesarin tilaamista.

Kyseessä on heuristinen havainto, joka muuten on leviämässä tässä meidän Suomessamme.

Arto Luukkanen