Ihan Vih-juttu – liikenne ei kulje Hesassa
Ajelin tässä yhtenä päivänä autoa. Kuuntelin aamulla radiota.
Sieltä tuli politiikkaradio, jossa haastateltiin kahta; ei niin iloista tai leppoisaa Vihreän Ideologian edustajaa.
Käytän tästä ideologiasta nyt kielellisestä syystä lýhennettä Vih.
Vih-ideologian naiset riitelivät.
Kumpikin halusi puheenjohtajaksi.
Toinen uskoi, että olisi parempi puheenjohtaja. Hän oli sitä mieltä, että hänellä on johtajakokemusta. Toinen oli sitä mieltä, että oli ollut enemmän ihmisten kanssa. Siksi hän olisi parempi Vih-johtaja. Kumpikaan ei halunnut lieventää omaa Vih-ideologiaansa vaan molemmat halusivat laajentaa sitä.
Naiset eivät selvästi pitäneet toisistaan. Ei ollut sisarellisuutta. Ei suvaitsevaisuutta. Dialogia oli myös vaikea seurata näin itämurteiden edustajana. Molempien puheissa oli ahdistava poliitikon-ylänasaali, joka loppui pieneen kiekautukseen. Aggressiivinen tooni ahdisti.
Molemmat halusivat jotakin.
Toinen oli sitä mieltä, että oli pyrittävä Vih-ylivaltaan.
Toinen oli sitä mieltä, että kohta koittaa Vih-talous.
Kun toimittaja ihmetteli, että miksi miehet eivät äänestä Vih:tä niin kumpikin oli hiljaa.
Minäkin olin hiljaa.
Vih-linja Helsingin keskustassa – Ils ne passeront pas
…ja nyökkäilin viisaasti.
Ei olisi pitänyt. Sain VIH-opetuksen. Jos V-ideologia ei mene minulla läpi niin ei muuten mene myöskään auto.
Vanha auto hörlötti ja junnasi Helsingin ruuhkissa kuin Soini ministeri-menneisyydessään.
Miksi?
Kun keskusta oli linnoitettu.
Siellä oli joku Maginot linja. Paavalin kohdalla oli selvästi Ouvrage ”Ville Niinistö”, jonka pyrki houkuttelemaan autot Kallioon.
Sitten eteen tuli Hämeentiellä Casemate de Nevski Prospekt & Pekka Sen tehtävänä oli estää liikenne kompromettoimalla autot ”tiukkaan mustaan aukkoon” Kurvissa.
Varsinaiset gros ouvrage asemat olivat kuitenkin Mannerheimin tiellä, johon pohjoiseen oli pystytetty rasavillli ”Fort Ilmastoahdistus”. Sitä vastasi ideologisesti korvaamaton riemupotti E-Espalla – ”Fort Elokapina”.
Luulen, että Vih-ideologiaa voisi aivan hyvin käyttää Suomen puolustusvoimien omassa ”hidasta, suluta ja tuhoa” strategiassa omana taisteludoktriininaan.
Miksi?
Kun Helsingissä se toimii! Liikenne ei kulje.
Kuuntelin pikaisen ääninäytteen areenasta ja kyllä, vih-ylä-kiekaisu säväytti aggressiivista pika-puhetta molemmilla kandidaateilla. Kai se on joku meriitti jossei suorastaan vaatimus vih-pjn pestiin sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Helsinki on nykyään vih_eliäinen paikka kaikelle liikenteelle aina kevyttä liikennettä myöten.
Ilmoita asiaton viesti
Syytä ollakkin, että rakentamistapa käy selväksi.
Näitten tajuaminen ottaa pitkän ajan, ja ison ehkä kumuloituvasti kasvavan kuormituksensa.
Tämä kannattaa sanoa myös siinä tapauksessa, ettei ole tuoda esiin vaihtoehtoa. Osa kestävien skenaarioitten rakentelusta on tätä!
Ilmoita asiaton viesti
Vih- vasemmisto on päässyt välitavoitteeseensa liikennesuunnittelussa.
Ilmoita asiaton viesti
Vih- vasemmisto on päässyt välitavoitteeseensa liikennesuunnittelussa.
——————————————
Tätäkö tarkoitat?
https://www.iltalehti.fi/villeranta/a/a1ca6eed-4fac-4893-9730-62f913818342
Ilmoita asiaton viesti
Käynti Kööpenhaminassa auttaa ymmärtämään miksi tanskalaisella kaupunkiliikenteen suunnittelulla on kova kysyntä.Voidaan puhua vientituotteesta.
Ilmoita asiaton viesti
Puhumattakaan Amsterdamista, jossa ’iloisen’ aggressiiviset pyöräilijät huutelevat jalankulkijoille (=turisteille) liikennesääntöjä flaamin kielellä vilistäessään tuhatta ja sataa, heh.
Amsterdamissa pyöräilijä on kingi, autoilija talonpoika ja jalankulkija plebeiji.
Ottakaamme siis malli Hollannista!
Ilmoita asiaton viesti
Huono vitsi.Toisessa kaupungissa on suunniteltu johdonmukaisesti 50 vuotta,toisessa tilanne on vain muotoutunut ilman suunnittelua.
Ilmoita asiaton viesti
Huono yhteiskuntarakenne on huono yhteiskuntarakenne. Tienoilla voi esiintyä monen sorttista ongelmaa, ja ongelman kokijaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kiva teksti, mukavia kielikuvia.
Ilmoita asiaton viesti
Minä tykkäsin tuosta V-ideologiasta.
Ilmoita asiaton viesti
Häiriintyneen ihmisen tekstiä. En ihmettele mistä ne lasten itsemurhiin ja joukkosurmiin syyllistyneet koulukiusaajat sikiävät jos täyskasvuisen maailmassakin, vieläpä poliittisessa eliitissä, ei osata erimielisyyksiä käsitellä asiallisemmin.
Ja en ole vihreä enkä ainakaan perussuomalainen. Helsingissä olen asunut yli 60 vuotta. Entä Te?
Jenni Tammiselle, lopetin Uiden Suomen tilaukseni juuri. Syyksi ilmoitin ”Arto Luukkanen”
Mutta jatkakaa. Kesä jatkuu,kesä.
Ilmoita asiaton viesti
Penttisen pitäisi etsiä ammattiauttaja ja tilata Tiedonantaja.
Ilmoita asiaton viesti
Miten niin ammattiauttaja? Täsmennätkö millaisista mielenterveyteen liittyvistä ongelmista mielestäni kärsin? Muuten tuo jää vaan heitoksi.
Tiedonantajaa ei ole tullut luettua juurikaan koskaan eli miksi pitäisi vielä tilata? Toki muistan lehden 70-luvulta.
Ilmoita asiaton viesti
Penttinenhän kehuskelee asuvansa jossain muualla. Huutelee sieltä jostain.
Emme ole kovin vaikuttuneita Penttisen taustasta.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän se pitäisi lähiön neuvostolootassa asua kuten Karinen, että olisi aito-suomalainen.
Ilmoita asiaton viesti
Mikkonen ei tiedä minusta mitään mutta luulee kaikenlaista.
Ja varoitan, en ole julkisuuden henkilö ja jos onnistuisit jotakin väärää tietoa kaivamaan, niin täällä niitä et ala kevittelemään.
Ilmoita asiaton viesti
Luuletko että olet niin kiinnostava henkilö että joku jotain ”tietoa” sinusta jaksaisi kaivaa. 😀
Ilmoita asiaton viesti
Viimeiset talvet olen puoli vuotta asunut muualla.
Olethan sinäkin asunut Helsingissä aikoinaan. Muistan hyvän kirjoituksesi Hakaniemen hiekkajaaloista joita on ollut vielä 50/60-luvulla.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/esko-karinen/kansallismaisema-hakaniemen-torilta-haviaa-piakkoin-muutakin-takapakkia-helsingin-viihtyisyydelle-ja-elinkelpoisuudelle/
Ilmoita asiaton viesti
”Asunut aikoinaan”, mitähän sekin tarkoittaa. Kysy mieluummin kuinka monta osaketta ja kiinteistöä omistan Helsingissä. Tosin en vastaisi.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Penttinen haluaa stalkata jotakin henkilöä. niin kannattaisi varmaan tarkistaa onko saadut tiedot oikeita ja sittenkin miettiä kahteen kertaan onko selville saatuja ”tietoja” syytä julkaista.
Ilmoita asiaton viesti
”…lopetin Uiden Suomen tilaukseni juuri. Syyksi ilmoitin ”Arto Luukkanen””
Jos muutoinkin halusit perua Uuden Suomen tilauksen, niin ymmärrän, että tuollainen heitto syyn ilmaisemiseksi saattaa tulla mieleen, mutta jos se oikeasti on ollut se syy, niin kyllä siinä tapauksessa olet antanut Luukkaselle hiukan liian suuren vallan omissa valinnoissasi.
Ilmoita asiaton viesti
US ei ole osuutta Luukkasen kirjoitteluun, sehän selviää jo lukemalla niitä.
Minusta on mielenkiintoista seurata ”varakansanedustajan” kampanjointia puoluesihteeriksi.
Luukkasella on täysi tukeni hänen jatkokaudelleen.
Ilmoita asiaton viesti
Fiksut ihmiset liikkuvat Helsingissä julkisilla kulkuneuvoilla. Ne toisenlaiset istuvat autoissaan ja ihmettelevät mikseivät etene.
Helsinkiä on rakennettu jo vuosikymmenten ajan sen varaan, että ihmiset käyttäisivät busseja, junia, metroa ja raitiovaunuja henkilöautojen sijaan, mutta joillekin asia ei vain mene perille.
Polkupyöräilyn edellytyksiä on lisätty ja viime vuodet ovat tuoneet markkinoille skuutit heille, joille ei kävely maistu.
Blogistin mielestä liikenne Helsingissä ei kulje, koska hänen henkilöautonsa ei liiku. Häneltä jää vain huomaamatta, että kaikki muut liikkuvat, bussit, jalankulkijat, junat, polkupyörät, raitiovaunut jne.
Mistäköhän on kyse? Olisikohan syynä Idi-maisuus?
Ilmoita asiaton viesti
Fiksut putkimiehet kuljettaa pihtejä ja kupariputkia repuissa bussilla.
Ambulanssimiehet jättää kai kuolevat asuntoihinsa.
Polliiisia ei tarvita kun kaikki on tyytyväisiä ja onnellisia. Ei poliisi minnekään pääsisikään.
Helsingissä jalankulku ja pyöräily alkaa olla vaikeaa kun joka paikka on mullistuksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitin henkilöautoista, fiksuilla putkimiehillä on Hiace. En myöskään vaadi palokunnan kulkevan polkupyörillä.
Ilmoita asiaton viesti
Hiacet kulkee samoja katuja pitkin kuin henkilöautot.
Palokunta kantaa kai jatkossa ruiskuja selässään.
Ilmoita asiaton viesti
”Hiace kulkee samoja katuja pitkin kuin henkilöautot,”
Mitä useampi henkilöauton käyttäjä siirtyy julkisten kulkuvälineiden käyttäjäksi, sitä nopeammin putkimies pääsee työkohteelleen, sama pätee paloautoon.
Ilmoita asiaton viesti
Teoria on teoria ja käytäntö käytäntö. Myös henkilöautojen kuljettajilla voi olla pakottava tarve kulkea autolla, vaikkapa kuljetettavien tavaroiden tähden.
Korona-aikaan todettiin että turvallisesti yhdessä bussissa voi kuljettaa kuutta ihmistä.
Toivottavasti ei tule uutta pandemiaa.
Suostuuko edes kaupunginjohtajat luopumaan autoistaan kuljettajineen ja kulkemaan raitiovaunulla?
Ilmoita asiaton viesti
Olisikohan 10% henkilöauton kanssa Helsingissä liikkuvalla siihen pakottava syy?
Arto Luukkanen asuu radanvarren pikkukaupungissa, jonka olemassaolon suurin syy on hyvät junayhteydet pääkaupunkiseudulle.
Junan sijaan hän lähti Helsinkiin omalla autolla, mikä oli toimimaton ratkaisu, kuten hän omassa kirjoituksessaan toteaakin. Sen sijaan, että hän miettisi omaa käyttäytymistään, hän vierittää syyn helsinkiläiselle liikennesuunnittelulle.
Helsinkiläisten liikennesuunnittelun yksi tavoite on se, että riihimäkeläiset, espoolaiset jne. jättävät autonsa kotiseudulleen ja tulevat muilla keinoin Helsinkiiin, eivätkä ruuhkauta kapeita katuja koslillaan.
Ilmoita asiaton viesti
Vihreät tekee aatepolitiikkaa fiilispohjalta eivätkä ole koskaan selvittäneet minkä tähden ihmiset joutuvat käyttämään autoa.
Sama koskee Korkmania.
Mielestäni on selvää että kaikki työaikana ruuhkissa vietetty aika on poissa työajasta ja johtaa pienempään tuottavuuteen.
Tänään HS mielipiteessä on etelähelsinkiläisen kysymys, miten kokeilun varjolla voidaan jumiuttaa Etelä-Helsinki sellaiseksi ettei sinne pääse tai sieltä pääse pois.
Päätöksistä ei voi edes valittaa kun kysymys on ”kokeilusta”.
Ilmoita asiaton viesti
Vihreät on äänestetty Helsingin suurimmaksi puolueeksi, joten heidän linjaukselleen liikenteen järjestämisestä kaupungissa on kannatusta.
Äänekkäimmät Helsingin liikenneratkaisuista valittajista ovat lähikuntiin ”luukkasia”, jotka kokevat oikeudekseen sulloutua henkilöautollaan Helsinkiä ruuhkauttamaan.
Autoliiton kyselyn mukaan syy henkilöauton käytölle oli sen tarjoama palvelukokemus.
Ilmoita asiaton viesti
Katsotaan miten sen vih-aatteen käy kun talous on ajettu karille, Helenin omistajaohjaus pitää velvoitesähkön hinnan katossa ja kun paljastuu miten hyvin se maailman toimivimmaksi kaupungiksi rakennettu kaupunki toimii käytännössä.
Ilmoita asiaton viesti
Huonoa yhteiskuntarakennetta ei voi paikata millään. Otettava lähinnä sellaisena.
Ilmoita asiaton viesti
Miltä tuntuisi ajella Hegemoniassa? Anna-Maija Henriksson sanoo edustavansa ”strömsöporvareita”. Hehän asuvat vuosisadoista toiseen samoilla sijoillaan rannikkoseuduilla ja Ahvenanmaalla.
Ilmoita asiaton viesti
Erittäin hyvä kirjoitus.
Alkaa olla kansallisen tason ongelma miten pääkaupunkiseutu velkaantuu täysin älyttömiin projekteihinsa.
Puuttuu enää funiculaari, kapearaiteinen rautatie ja ilmarata.
Huomattavaa mielikuvitusta on käytetty että infran toimivuus saadaan tuhottua.
Puhdasta ilkeilyä kuten esim. se miten ratikka on linjattu kulkemaan halki Haagan liikenneympyrän.
Eikä sillä hyvä että infra tuhotaan, myös asuminen uusissa tiivistetyissä asuinalueissa tulee olemaan sietämätöntä.
Ilmasto pelastetaan sirtämällä afrikkalaiset Afrikasta Helsingin merenrantaan täyttömaalle rakennettuihin kolosseihin. Pääministerin asunnon edusta muuttuu leväpuuroksi kun vesi ei enää kierrä sinne asti.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä tätä on, Virheiden tyhmyyden huippua:
https://twitter.com/ahtoapajalahti/status/1660317272966152194?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E1660317272966152194%7Ctwgr%5Ed680f48458f910ed21245162cba2210e2d0f2321%7Ctwcon%5Es1_&ref_url=https%3A%2F%2Fwww.suomenuutiset.fi%2Fpaakaupungin-liikenne-kaaoksessa-vihreiden-kuntapoliitikko-sanoi-sen-suoraan-vihreat-on-alusta-saakka-ollut-yksityisautoilun-vastainen-liike%2F
Ilmoita asiaton viesti
Sattuneesta syystä ajoin eilen muutaman vuoden kuluttua Helsingin keskustan läpi Mannerheimin tietä, joka on täysi kaaos. Lähdin keskustasta Hakaniemen kautta itään ja siellä selvisi, että väylä on kavennettu kahteen kaistaan ja ei ole käytettävissä yksityisautoille. Vihreän ideologian ihmiset ovat laittaneet Helsingin keskustan autosaartoon. Ei ihme, että keskusta näivettyy. En yhtään ihmettele, että Vihreät kärsi merkittävän tappion vaaleissa. He elävät jalat irti maasta.
Ilmoita asiaton viesti
Saarron lisäksi he torppasivat myös alikulkutunnelit keskustan ohi autoliikenteelle. Eli kaupunkiin ei pääse eikä sitä pysty ohittamaan.
Olisi korkein aika stopata tämä meininki ja purkaa ainakin Hämeentien ajokielto sekä Espan liikennekaistojen supistaminen. Rajansa kaikella.
Ilmoita asiaton viesti
Juurikin.
Itse kuljen valtaosa kaupunkireissustani pyörällä. Mutta jokin raja pitäisi olla. Ja autoilijalla kanssa oikeutensa liikkumiseen.
Ilmoita asiaton viesti