Puoluesihteeriksi – yhdessä se onnistuu!

Pitkän harkinnan ja lukuisien maan eri puolelta tulleiden pyyntöjen jälkeen olen tehnyt päätökseni.

Runsaiden pyyntöjen, sekä suoranaisten vaatimusten vaikuttamana, olen päättänyt asettua ehdolle ja olla käytettävissä valittaessa puoluesihteeriä Seinäjoen puoluekokouksessa.

Tavoitteenani on se, että Perussuomalaisen puolue olisi suurin puolue vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen.

Tätä varten puolueenjäseniä, aktiiveja ja kenttää on kuunneltava tarkalla korvalla. Kuten Jussi Halla-ahon esimerkki osoitti: puoluetta on johdettava edestä. Puolueorganisaatiota on kehitettävä niin, että puoluesihteeri kulkee aktiivien rinnalla – yhdessä.

Vielä kerran: Perussuomalaisen puolueen on tultava maan tärkeimmäksi poliittiseksi voimaksi. Se tapahtuu kenttää kunnioittavalla yhteistyöllä, kovalla työllä ja hellittämättömällä aherruksella.

Yhdessä se onnistuu.

Nähdään Seinäjoella!

+10
artoluukkanen
Perussuomalaiset Järvenpää
Ehdolla kuntavaaleissa

Varakansanedustaja., valtuutettu
Olen työssä Helsingin yliopistossa ja toimin siellä Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtorina. Palvelen järvenpääläisiä kaupunginvaltuutettuna ja perussuomalaisen puolueen varakansanedustajana (Uusimaa). Olen myös Järvenpään kaupunginvaltuutettu, opetus ja ja kasvatuslautakunnan jäsen, Järvenpään seurakunnan kirkkovaltuutettu, Suomen Perustan ajatuspajan säätiön hallituksen puheenjohtaja ja Pekasus opintokeskuksen rehtori. Jotkut saattavat muistaa minut Alfa-tv:n ”Dosentti” ohjelmasta, jossa haastattelen taiteen, tieteen, politiikan ja yhteiskunnan vaikuttajia. Haluan palvella kaikkia järvenpääläisiä järjellä ja sydämellä. Niin duunareita, yrittäjiä, lapsiperheitä, yksinäisiä ihmisiä, seniorikansalaisia ja koululaisia. Minulle on itsestään selvää, että Järvenpäässä sivistys, koulutus, osaaminen ja työ on asetettava kunniaan. Unelmani on taloudessa tarkka Järvenpää, joka ei unohda sen asukkaita! Ihminen edellä, ihmisen puolesta - tehdään Järvenpäästä kotoisa paikka asua!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu