Laupiaiden farisealaisten koronakaranteeni

Sadepäivänä mieleen tulla jäplähti, että voisipa sitä vaikka rikastua.

Mietin vaihtoehtoja ja yksi nousi yli muiden. Mitäpä sitä jos vuokraisi halpistyövoimaa Puolasta, Baltiasta tai kaikkien parhaiten ihan Balkanilta tekemään rakennustöitä?

Miksi Puolasta, Baltiasta tai Balkanilta? No kun suomalaiset mankuu sitä palkkaa ja työaikoja. Ja kaikenlaisia muita vermeitä… turvajalkineita ja vaatteita. Taukoja ja muita turhanpäiväisiä.

Kun suoria yhteyksiä ei ole Puolaan ja Balkanille, niin sitäpä voisi laittaa sanan, että tulkaa Baltian kautta! Verojen kanssa olisi niin ja näin mutta tärkeintä olisi tehdä hyvää Suomen kansantaloudelle…. ja tietenkin omalle kukkarolle. Rahat Panamatilille!

Ja jos se korona tarttuisi näihin sikamaisen halvalla työtä tekeviin työläisiin, niin heille voisi sanoa, että heidän kannattaisi olla ”suomalaisessa koronakaranteenissa”. Se tarkoittaa sitä, että työtä voisi tehdä yhdessä – vaikka sen normaalin 12 tuntia mutta sen jälkeen pantaisiin parakkien ovet kiinni. Ettei korona vaan tartu. Ja heittää sinne parakin kuumuuteen pari hengityssuojaa.

Se se vasta olisi reipasta koronakaranteenia – se ei estä työntekoa! Eihän sitä armotonta työtä tehdessä reippaassa ulkoilmassa pöpöt tartu! Mutta vapaa-aikana ne tarttuu ja siksi parakin ovi menee kiinni!

Eli – olisipa se unelma! Olisi ihanaa olla laupias farisealainen ja tehdä hyvää itselle mutta samalla katsoa, että korona ei tartu! Vapaa-aikana. Jota on vähän.

** *

Mainittakoon, että edellä sanottu oli nyt sitä vaaralliseksi mainittua sarkasmia, jota vihreät eivät ymmärrä yhtään.

Nyt sitten se vakava opetuksen sana: Suomen koronatilannetta ei saada kuntoon tällaisilla ”työkaranteeneilla”. Koronavaara on nyt näissä parakeissa. Viranomaiset eivät voi jättää tätä hoitamatta! Laupiaiden farisealaisten koronakaranteeni ei toimi. Eli kaksi asiaa: 1) hoitakaa tämä parakkikorona-linko kuntoon ja 2) pitäkää pohjoisessa Ruotsin raja kiinni myös ostosturisteilta. Kesän ajan.

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu