Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

Suomen ev.lut. kirkon tilanne näyttää aika epätoivoiselta.

Kirkon sisällä on pieni mutta ärhäkkä vähemmistö, joka junttaa sitkeästi omaa avioliittokäsitystään enemmistöä vastaan. Keinoja ei kaihdeta ja kirkkolakia ei kunnioiteta. Nyt näyttää siltä, että uskonnonvapauslaki on vaarassa ja ainoa looginen vaihtoehto valtion kannalta on se, että nämä osapuolet saavat kumpikin oman ”kirkkonsa”.

Vuoristorata-kyytiä!

En ole ollut kirkon virassa pitkään aikaan, joten sen tarkkailuun on tullut nyt sopivasti distanssia.

Kirkkohistoriaan perehtyneenä minulla on kuitenkin aina löytynyt huvittunutta ymmärrystä kirkon vaihtuviin muoteihin tai kuten tavalliset kristityt sanovat: ”vöyhkäilyyn”.

Muotien seuraaminen on luonnollista. Kansankirkko haluaa sopeutua yhteiskunnan haasteisiin. On ollut ”Dingo-teologiaa”, ”vapautuksen teologiaa”, ”köyhien teologiaa”, ”kaupunkiteologiaa”, ”naisteologiaa”, on tehty väitöskirjoja Juice Leskisen sanoituksista, on osoitettu mieltä ja tehty mitä valtio ja naistenlehdet ovat käskeneet.

Nyt menosta on tullut aivan villiä ja hurjaa.

Sivusta katsellessa on tullut mieleen Linnanmäen vuoristorata; samalla kun kaupunkilaiset nuoret aikuiset luopuvat massoittain kirkon jäsenyydestä kasvavalla vauhdilla, niin avioliitto-opetusta on haluttu vääntää toiseen suuntaan kuin tunnustuskirjoissa, kirkon opetuksessa ja Pyhässä Raamatussa on opetettu.

Samaan aikaan halutaan luopua vanhurskauttamisopista ja perisynnistä.

Onko uskonnollisella yhteisöllä oikeus omiin käsityksiin?

Kysymys siitä vihitäänkö samaa sukupuolta olevia avioliittoon kristillisin menoin, liittyy kirkon vihkimisoikeuteen ja kirkon oppiin. Kirkon oppi on varsin yksiselitteinen. Avioliitto on naisen ja miehen välinen. Maallinen laki tunnustaa samaa sukupuolta olevat avioliitot mutta kyse onkin nyt uskonnollisen yhteisön omasta opetuksesta. Pitääkö kirkon hyväksyä valtion politiikka vai saako se noudattaa omaa kantaansa?

Kirkolliskokous on tämän takia joutunut taistelun näyttämöksi, jossa ”edistykselliset” ovat taistolaisen liikkeen ajoista tutuilla metodeilla juntanneet omaa käsitystään eteenpäin. Armottomasti. Kompromissit eivät ole mitään sillä edistykselliset tietävät jo mikä on oikein ja väärin.

Piispat ovat nyt pulassa. Toisaalta heidän mielestään avioliitto on Jumalan asettama, kuten he kirjeessään sanovat mutta enemmistö heistä on silti valmis taipumaan ”ns. Helanderin junttauspaperin” malliin eli siihen, että samaa sukupuolta olevien vihkiminen tai vihkimättömyys riippuukin papin omastatunnosta.

Arat virkamiespiispat epäröivät ja vilkuilevat nyt korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä, jonka pitäisi päättää se voiko kirkon avioliittokäsitystä vihkiviä pappeja rangaista. Jos kertoo oman rehellisen mielipiteensä, niin teilataan julkisuudessa. Rehellinen ei peri maata ja käy kuten kenttäpiispalle kävi.

Hintikka hurjana!

Edistykselliset piispat ovat taas suoraan ilmoittaneet, että he vähät välittävät kirkkojärjestyksestä ja näin ollen kirkkolaista. Tilanne on mielenkiintoinen. Entäpä jos joku maakuntajohtaja toteaisi, että ei aio noudattaa valtakunnanlakia mutta rehvastelisi, että ”kyyyyllä ne eduskunnassa tulee vielä minun linjalle…minä teen mitä haluan”. Mitenhän valtiovalta suhtautuisi siihen? Katsoisiko se toiseen suuntaan?

Ja kun laista ei välitetä, niin sitten heilutetaan sateenkaari-evankeliumin ruoskaa!

Espoon piispa Kaisamari Hintikka on joutunut napit vastakkain luottamushenkilöiden kanssa, jotka ovat huomauttaneet piispaansa kirkkojärjestyksen vastaisesta avioliitto-opetuksesta. Piispa Hintikka vastavetona on ollut nostaa esille ”intersektionaalisesta feminismistä” tutun auktoriteettilause, joka korostaa, että keskustelun tulee tapahtua aina ”turvallisen tilan” periaatteen mukaan. Pyhän Raamatun ja tunnustuskirjojen lisäksi dialogia määrittää nyt USA:sta tutuksi tullut ajatus sukupuolivähemmistöjen uhriudesta.

Läksytys on kova ja hitusen epäoikeudenmukainen sillä ko. piispa ei ole ollut päivääkään kentällä ns. normaalissa papin työssä eikä oikein tiedä mitä se toiminta siellä ruohonjuuritasolla on. Piispa ei pyri dialogiin vaan komentaa ylhäältä joukkoja ja käskee omaan kuriinsa. Kaisamari hyvä… άναξία!

Valtion kannalta lusikat on parasta laittaa jakoon: luodaan sateenkaarikirkko ja syntisten kirkko

Valtion intressin kannalta tärkeintä on se, että noudatetaan uskonnonvapauslakia ja että yleinen järjestys säilyy. Samoin uskonnollisilla yhteisöillä on oikeus omiin käsityksiinsä.

Jos vihkimisoikeus aiheuttaa näin paljon ongelmaa on järkevää ottaa se pois uskonnollisilta yhteisöiltä. Kun uskonnonvapauslaki näyttää olevan näin pahasti vaarassa on myös viisasta antaa näiden kahden kirkon eri siiven eriyttää toimintaansa ts. niin, että edistyksellinen siipi perustaa oman kirkkonsa.

Eli laitetaan lusikat jakoon!

Näin säilyy rauha ja uskonnonvapauslaki toteutuu.

Kirkkorakennuksien käytöstä päästään varmaan sopuun. Rakennukset tulevat yhteisen yhtiön omaisuudeksi tai sitten ne annetaan Senaattikiinteistön haltuun, joka sitten jakaa niiden käyttövuoroja. Hautausmaat varmaan sopivat kaikille: kuolleelle on varmaan aivan sama kenen vieressä hän lepää.

Kuten kirkkohistoriasta olemme oppineet, kristillisen rakkauden sanoman elähdyttämät kirkonmiehet ja naiset kykenevät epäilemättä toimimaan yhdessä. Rakkauden hengessä ja syvästi toisiaan rakastaen. Ilman maallisia valtapyyteitä. Ilman pahoja ajatuksia.

Ja mikä parasta kyseinen ero voi innostaa sateenkaariteologialle uskollista teologista tiedekuntaa uusiin ekumeenisiin harrastuksiin. Ehkäpä perustetaan pari professorinvirkaa ja ruvetaan käymään oppineuvotteluita?

Ehkä kirkkokansa saa lukea merkittävistä saavutuksista tällä alalla? Ehkä uskovat saavat syvällistä sielunravintoa uusista ”Porvoon julistuksista”, ”Pattijoen synodaalilauseista” ja ”Pöljän konkordaateista”. Ja mikä parasta sateenkaarikirkko saa villisti ja vapaasti kehitellä omaa teologiaansa eteenpäin vaikkapa edistyksellisen polyamorian suuntaan kenenkään konservatiivin estämättä.

Vakavasti: tärkeintä on se, että kirkon jäsen ruksaa veroilmoituksessa sen kumpaan kirkkoon hän haluaa kuulua. Tämän suhteen mukaan ko. kirkko saa sitten rahaa. Uskonnonvapauden nimissä tämä tieto on jokaisella henkilökohtainen, eikä sitä ilmoiteta julkisesti.

Loppujen lopuksi raha ratkaisee ja se minne seurakuntalaiset menevät. He saavat päättää kumpaa suuntaa he kulkevat.

Demokratia toteutuu eikä tämä arvoton junttausnäytelmä enää jatku. Otaksun, että seuraava hallitus saattaa tehdä tässä asiassa tarvittavia toimenpiteitä.

Arto Luukkanen

teologian tohtori, pastori

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu