Mitä minä sanoin – suomalaisten veronmaksajien rahat menetettiin Venäjällä

Ihan tässä tutkijan hattu päässä totean seuraavaa: mitä minä sanoin.

Julkaisin vuonna 2009 kirjan ”Kuka omistaa Venäjän? Omistamisen ja vallan välinen dynamiikka Venäjällä. 2009.”

Kirjani perustui Venäjän historian tuntemukseen.

Sen julkaisu-ingressissä kerrottiin seuraavaa: Näkökulmia omistamisen ja vallan kysymyksiin Venäjällä: kuinka venäläinen nykykapitalismi toimii? Ovatko suomalaisten tekemät investoinnit turvassa? Mitä voimme oppia Venäjän historiasta?

Kirjan perusväittämä on siinä että nyky-Venäjällä ei ole voinut oikeasti omistaa mitään; ja että omistaminen tai taloudellinen toiminta perustui ns. ”sultanismiin”.

Suomen talouselämä ei tätä silloin halunnut tajuta. Putin oli ”naapurin poika” ja meidän vain piti ymmärtää, että varoittelu riskeistä oli naurettavaa.

Pääministeri Katainen johti tätä ”integroitumistliikettä” Venäjälle henkilökohtaisesti.

(”https://www.ku.fi/artikkeli/2967838-integroituminen-venajan-talouteen-ei-pelota-kataista”).

Kataisen mukaan meidän piti integroitua Venäjään.

”…Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) suhtautuu Venäjään luontevasti. Hän pitää sitä hyvänä naapurina ja yhteistyökumppanina. Katainen sanoo keskustelleensa yhteiskuntiemme integroitumisesta Venäjän johtajien kanssa….”

”…Kansalaisten kautta integroituminen luo yhden mahdollisuuden sille, että taloudet voivat myös integroitua tai että talouden toimijat löytävät toisensa….ei Suomen integroituminen Venäjän talouteen ole pelottava. Se on täynnä isoja mahdollisuuksia. Olemme vielä kaukana siitä, mitä voidaan saavuttaa….”

Lehden mukaan Katainen mainitsi Fortumin investoinnit esimerkkinä tästä.

Mainittakoon tässä yhteydessä, että vasemmistoliiton Matti Korhonenkin varoitteli Venäjä-innosta. (https://www.kaleva.fi/korhonen-ryopyttaa-fortumia/2279712)

Se ei kuitenkaan auttanut. Oli vuoltava kultaa.

”Kaikki tahtovat tehtaan Venäjälle” (https://www.talouselama.fi/uutiset/kaikki-tahtovat-tehtaan-venajalle/ae398b09-6503-3d2c-81b8-104dbd520f60).

Minun ja muiden varoituksia ei otettu vakavasti. Se oli russofobiaa. Väärää ajattelua.

Suomalainen valtion rahaa käyttävä poliittinen eliitti ja erityisesti Sanomat oli rynnännyt Venäjälle 2000-luvun alusta saakka. Omistuksia haalivat tahot kumartelivat Venäjän silloista johtajaa Vladimir Putinia eikä virallisen totuuden mukaan näissä investoinneissa ollut mitään pahaa. Sanoma-konserni halusi miellyttää ja heiluttaa häntää Venäjän presidentille.

Vovka oli niin kiva.

Tässä lisä esimerkki sen aikaisesta ajattelusta.

” Fortumin miljardien eurojen investoinnit Venäjälle nyt valmiit – kiistää, että olisivat riski” (https://yle.fi/a/3-9238091).

Lainaan tässä erästä iltapäivälehteä: ” Fortum lähti torvet soiden Venäjälle helmikuussa 2008. Yhtiö ilmoitti silloin ostavansa enemmistöosuuden venäläisestä sähkön- ja lämmöntuotantoyhtiö TGC-10:stä. Fortumin hallitusta johti tuolloin Peter Fagernäs ja hallituksessa oli muun muassa Esko Aho. Toimitusjohtaja oli Mikael Lilius.Fortum modernisoi Uralin alueella ja Länsi-Siperiassa olevia vanhoja voimalaitoksia ja rakensi uusia. Voimaloita on nyt 7 kappaletta. Kokonaisinvestointi oli kaikkiaan noin 5 miljardia euroa”.

Esko Ahosta tuli myöhemmin Sberpankin johtokunnan jäsen. Hänen mukaansa venäläisten kiinteistöomistukset eivät olleet vaara Suomen puolustuskyvylle. Venäjä oli ystävä. Hänestä piti tulla Suomen tasavallan presidentti.

Ei tullut.

Laitan tähän vielä omasta päiväkirjastani otteen.

Se on kirjoitettu vuoden 2022 joulun pyhinä – kun oli aikaa kirjoittaa.

”….Ukrainan kriisi ei ole vielä ohitse ja meidän on lujitettava sisäistä rintamaamme. Nyt on pakko uskaltaa käydä läpi kaikki mahdolliset vaikuttajat ja poliittiset ryhmät, jotka ovat mahdollisesti tälläkin hetkellä Venäjän ohjauksessa. Mainitsen tässä 5 ryhmää, joita olisi hyvä tutkiskella.

1. A) Kaasuputkikonsultit

Tässä ensimmäisessä tutkittavien kategoriassa ovat ne, jotka ovat saaneet rahallisia avustuksia tai rahapalkkioita Venäjältä. Suomen sisäisen turvallisuuden nimissä on ehdottoman tärkeää, että näistä saaduista rahoista ja palkkioista on tehtävä selvitys, joka voidaan esittää julkisesti…

Esimerkkinä tästä suomettumisen syvyydestä ja kaasuputken päällä rähmällään olosta oli perjantaina 17. 8. 2012 päivätty Interfaxin ja Nezavisimaja Gazetan kautta välitetty uutinen, jonka mukaan virallinen Suomi ilmaisi toiveensa siitä, että Viro suhtautuisi positiivisesti uuteen Nord Stream kaasuputki hankkeeseen ts. suhtautuisi positiivisesti sen tutkimiseen voisiko Nord Stream kaasuputkea laskea Itämereen. Kyse oli hämmästyttävästä uutisesta: miten on mahdollista, Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja neuvoi Viroa antamaan luvan ulkomaiselle yhtiölle rakentaa kaasuputki sen talousalueen lävitse. Tätä uutinen oli kuitenkin hyvä esimerkki ajaltaan: Suomen tasavallan presidentti Tarja Halonen oli aikaisemmin todennut, että Viro poti suhteessa Venäjään ”jälkineuvostolaista” stressiä.  On myös liikeyhteyksiä, joita lienee joskus aika valottaa – kaikki Venäjällä toimineet yhtiöt ja niiden toiminta olisi hyvä tutkia tarkemmin.

1. B) Jääkiekkomiesten rahavirrat ja puheenjohtaja-avustukset

Tähän liittyvät myös ne rahansiirrot ja ostot, jotka on tehty jääkiekkomaailman parissa. Venäjän valtiollisen näkemyksen mukaan jääkiekko mahdollisti maan ns. pehmeän vaikuttamisen myös Suomessa. Nämä epäilykset kohdistuvat ennen kaikkea tietysti KHL:n toimintaan Suomessa, ja ”hallikauppoihin”. Mainittakoon tässä, että A. Stubb oli Venäjälle länsimielisyytensä ja Nato-myönteisyytensä takia Venäjälle kuin punainen vaate. Cui bono? Oliko hän myös sellainen pääministeri, josta piti päästä eroon?

1. C) Pikkuporukat ja hämärät rahoitukset

Kolmannessa kategoriassa ovat pikkupuolueet, kaikenlaiset Venäjän ”lunatic fringe” vaikuttajayksilöt.  Näyttää siltä, että nämä pikkuryhmät ja poliittiset ”takiaisryhmät” jotka ovat olleet itäisen naapurin huutotorvina jo pitkään tai ovat nyt alkaneet toimia Venäjän puolesta. Niiden rahaliikenne ja toiminta on tutkittava välittömästi.

1. D) Suomalaiset kompromaattipoliitikot

Lopuksi on myös perattava niiden poliitikkojen taustoja, jotka ovat kompromentoituneet Venäjän kanssa ts. joutuneet omasta tahdostaan tilanteeseen, jossa heitä on voitu kuvata tai tallentaa ns. kompromaattien saamiseksi. Onko meillä sellaisia? Asiasta on kansainvälistä tutkimusta. Kannattaa tutustua esim. Craig Unger’in  kirjaan ”American Kompromat: How the KGB Cultivated Donald Trump, and Related Tales of Sex, Greed, Power, and Treachery” (2021). Kirjassa väitetään, että Donald Trump olisi ollut FSB:n pitkään seuraama ja työstämä agentti.

Kirja perustuu eri tiedusteluorganisaatioiden upseerien haastatteluihin ja FBI-tutkimusten kirjallisiin lähteisiin. Lähtökohtana on ns. ”kompromaatti”. Se on ”jollain lailla kohdettaan kompromentoiva dokumentti, joka julkisuuteen tullessaan aiheuttaa suurta poliittista tai henkilökohtaista vahinkoa kohteelleen”.

Kompromaatti voi olla valokuva, filmi tai äänitys, jossa esiintyy todistettavasti ko. kiristettävä henkilö. Kirjan tekijä väittää, että Trumpia olisi ”työstetty” pitkään ja hänelle olisi saatu aikaa ns. kompromaatti. Näin Trump olisi presidenttinä toiminut Venäjän hyväksi. Kysymys kuuluu: onko meillä huippupoliitikkoja, joita on kuvattu vaikkapa Pietarin hotelleissa? Ministeriaikana?

Edellä mainitun kirjan mukaan Trump oli tällainen kehittelyn kohde ja yhteistoimintamies tai kuten neuvostotiedustelussa todetaan ”агент влияние”. Juri Shvets-nimisen entisen KGB everstin mukaan Trump oli ennen presidenttikauttaan 40 vuotta NL:n tiedustelun mielenkiinnon kohteena.

Ungerin kirjassa ei kuitenkaan käytetä varsinaisesti mitään KGB omia lähteitä. Kova evidenssi ja dokumentit puuttuvat. Niin mielenkiintoinen ja kiehtova kuin kirja onkin, se ei voi esittää mitään ratkaisevaa todistetta, että Trump olisi ollut KGB:n käsikassara.

Suomen on myös perattava sen oma turvallisuuspoliisi Supo. Neuvostoliiton vakoilun eräs painopisteitä ja prioriteettejä oli saada omia miehiään vastapuolen tiedusteluun ”vaikuttaja-agenteiksi”. Kuten Kiovan KGB:n arkistosta löydetyssä vakoilijoille tarkoitetussa käsikirjassa todetaan, ”uudelleenvärväyksen” olevan eräs tärkeimmistä voimavaroista neuvostotiedustelulle.  ”Keskus” ts. Moskova teki jokaisesta uudelleenvärvättävästä henkilökohtaisen analyysin, jossa käydään läpi hänen heikkoutensa ja perspektiivinsä toimia omassa organisaatiossaan. Vieraan valtion agentit olivat alttiita houkutuksille – toisin kuin NL:n agentit – ja valmiita lankeamaan. Nämä ”kompromaatit” olivat sitten niitä koukkuja, joiden avulla vieraan vallan agentit saatiin toimimaan omalla puolella. Kompromaatteja olivat; raha, huumeet, seksi (kumpikin sukupuoli) kunnianhimo tai pelihimo ym. Mikäli Venäjän tiedustelu on saanut aikaan tällaisen läpimurron on se paljastanut läpikotaisin suomalaisen turvallisuustoiminnan perusteita vastapuolelle.

Entä mikä voisi olla ns. pahin mahdollinen vaihtoehto?

Se, että Venäjä olisi saanut otteeseensa maamme turvallisuudesta vastaavan poliisin, maamme johtavat poliittiset puolueet, sekä maamme johtavan sanomalehden on pelottava mutta mahdollinen vaihtoehto. Entä jos Venäjän suhteellisen vähäinen reaktio Suomen Nato-jäsenyyteen johtui siitä, että sillä oli jo Suomi omassa taskussaan (в кармане) tai että näistä oli saatu niin vahvat vaikuttaja-agentit, että tästä maasta ei tarvinnut olla huolissaan?…”

Päiväkirjan kirjoittaminen on hyvä harrastus.