Onko universumilla merkitystä? Hariri vs. Juntunen – ensimmäinen erä!

Essee ja arvostelu Sammeli Juntusen kirjasta: ”Universumi vailla merkitystä? Yuval Noah Haririn teosten analyysia ja kritiikkiä”. (Basam Books, 2022).

Pyhän Raamatun mukaan patriarkka Jaakob paini yhden yön tuntemattoman miehen kanssa kunnes päivänvalo paljasti, että hänen vastustajansa olikin Jumalan enkeli (1. Moos. 32:23–33). Taisto oli niin kova, että Jaakobin lonkka meni sijoiltaan mutta hän vain jaksoi loppuun saakka.

Tieteessä ja filosofiassa näitä loputtomia paineja ja taisteluja on käyty monista asioista yli sukupolvien ja ne ovat liittyneet ns. suuriin kysymyksiin.

Ne ovat: onko elämässä mitään mieltä? Mikä tarkoitus ihmiselämällä oikein on? Onko Jumala edes olemassa? Onko hän vain ihmiskunnan mielikuvituksen tuote?

Ajatus siitä, että Jumalaa ei ole tai että jos hän on niin hän ei välitä ihmiskunnasta on vanha. Kreikkalaiset Anaksagoras ja Sokrates tuomittiin ”jumalattomuudesta”. Toisaalta, oli monia antiikin filosofeja, jotka eivät välittäneet asiasta tai sitten kielsivät jumalien olemassaolon suoraan.

Luonnontieteen, materialismin ja naturalismin nousu 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa haastoivat kristinuskon ja teismin perussanoman Euroopassa systemaattisesti. Ranskan vallankumouksen valistuksen aatteet ja erityisesti ranskalainen valistusfilosofi Voltaire (François-Marie Arouet) nostivat esille tieteellisen tiedon uskon vaihtoehtona ja ainoana totuutena.

Teologit ovat yleensä taas pyrkineet puolustamaan teismiä ja kristillisen uskon perusteita erilaisin vaihtelevin perustein; Tuomas Akvinolaisen ”jumalatodistuksista” lähtien aina Friedrich Daniel Ernst Schleiermacheriin, joka korosti tunteiden merkitystä tiedon ylitse. Hänen mukaansa uskontoa ja tietoa ei saanut sekoittaa keskenään sillä uskonto vetosi tunteeseen ja intuitioon ja sitä ei voinut tieto kahlita. Vuonna 1821 teoksessaan ”Der Christliche Glaube” hän kyllä painotti sitä, että kristillinen ajattelu voidaan yhdistää sivistykseen.

Dialogi ei-kristillisten ja kristillisen ajattelijoiden välillä on ollut hyödyllistä niin filosofialle kuin teologialle. Molemmat ovat hyötyneet tästä ja oppineet toisistaan. Suomessa tätä apologista perinnettä ovat hoitaneet mm. teologit; professori Antti J. (Jaakko) Pietilä tai professori Osmo Antero Tiililä, joiden kristillisen dogmatiikan esitykset ja uskon puolustukset ovat jääneet elämään monumenteiksi omalta ajaltaan.

Nyt tähän urakkaan on ryhtynyt teologian tohtori ja dosentti Sammeli Juntunen omalla kirjallaan ”Universumi vailla merkitystä? Yuval Noah Haririn teosten analyysiä ja kritiikkiä” (Basam Books, 2022).

Juntunen on lievästi sanottuna rohkea.

Syy on selvä. Haririn esittämät kokonaisnäkemykset ihmiskunnan historiasta (Sapiens. Ihmisen lyhyt historia (2011); Homo Deus. Huomisen lyhyt historia (2015) ja ”21 oppituntia maailman tilasta” (2018) ovat olleet – eivät pelkästään kansainvälisiä myyntimenestyksiä vaan myös kirjallisesti arvostettuja teoksia.

Kyseisten kirjojen suosio on kuitenkin ajan merkki: kun meillä Suomessa perinteisestä jumalauskosta ja kirkosta luopuvat nuoren kaupunkilaiset niin näitä kirjoja lukevat nyt vanhemmat koulutetut sukupolvet. Nekin ovat nyt luopumassa entisestä. Yhdessä duunarien ja yrittäjien kanssa. Ihmiset kaipaavat henkisyyttä ja Hariri tarjoaa sitä – ilman Jumalaa. Ja se kelpaa kun kirkon tarjoomuksista on tullut hailakkata teenlatkua. Suolatonta suolaa.

Paini on epätasainen mutta on todettava, että Juntunen on käynyt huolellisesti läpi Haririn teokset. Hän on sitä mieltä, että Hariri on kohdellut väheksyvästi juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin käsityksiä uskosta ja kysymykseen siitä onko ihmiselämällä joku merkitys. Juntunen haastaa, kyseenalaistaa ja kritisoi.

Kirja kannattaa lukea. Se on viihdyttävästi kirjoitettu omalla henkilökohtaisella tyylillä. Se on myös erittäin mielenkiintoinen ja kuten edellä totesin, rohkea esitys perinteisen jumaluskon puolesta. Audiatur et altera pars.

Juntunen on lukenut perinpohjaisesti Haririnsa ja kohtelee tätä kunnioittavasti kuten hyvässä dialogissa pitääkin vastapuolta kohdella. Juntusen lähtökohta on traditionaalisen kristillinen: ihmiskunta ei ole törmäillyt hänen mukaansa myyttien hämärässä tai kollektiivisessa mielikuvituksen viidakossa. Hän näkee myyttien arkkityypit merkkinä siitä, että ihmiskunta on tavoitellut transendenttista: hyvää, oikeaa ja kaunista. Pyhää. Kun Hariri kieltää yleispätevän moraalin niin Juntunen kyseenalaistaa tämän käsityksen omaperäisesti. Haririlla itsellään!

Juntusen rohkeutta kannattaa tässä nostaa vielä kerran esille. Nykyinen evankelisluterilainen kirkko ja sen kerma näyttää kyvyttömältä tekemään näin syvällisiä esityksiä. Syynä voi olla se, että eliitti ei tiedä mihin se oman uskonsa perustaa ts. mikä on sen itseymmärrys. Kysymys on tärkeä: onko kirkko hyväntekeväisyyslaitos, jonkinlainen liike ilmastomuutoksen toteuttamiseksi vai onko se perustaltaan kristilliseen uskoon perustuva yhteisö. Epäilen, että piispat eivät olisi voineet kirjoittaa näin väkevää ja kantaa ottavaa teosta – vaikka ehkä heillä olisi ollut siihen tiedollisia edellytyksiä. Kannan ottaminen kristillisen uskon perusteiden puolesta voi nimittäin suututtaa jotkut.

Tämä haluttomuus voi tuoda esille sen epäilyksen, että kirkon johdon valtavirta ei ole edes kiinnostunut siitä mikä on sen perustavanlaatuinen pohja. Jonkin muu – toksinen ja ei-kristillinen on vallannut talon? Kärjistän hiukkasen: onko kirkon ylipappien ja prelaattien haluttomuus keskustella henkistä laiskuutta tai ihan vaan HC Apostataa.

Totean vain: Αναξία!

Kuten parhaissa otteluissa taistelu ja paini jää lopulta tasapeliksi. Hariri ei voi puolustaa itseään ja Juntusen argumentit voidaan tietysti kiistää. Lukijan kannalta tämä ei ole kuitenkaan huono asia sillä mikään ei ole niin tärkeää kuin älyllinen paini ja kamppailu isojen asioiden kanssa.

Lopuksi: Haririn pelottavin skenaario ”dataismista” on varteenotettava vaihtoehto. Juntunen nostaa tätä esille.

Näin ajankohdan ottaen huomioon: mahdollista mutta spookie!

Dosentti Arto Luukkanen