Padot murtuvat Saksassa – eristämispolitiikka lopussa?

Demokratia on vaikea laji

Venäjän maaseudun pakkokollektivisointi toteutettiin vuosina 1929-1940 toteutettiin täysin demokraattisesti. Ainakin periaatteessa.

Käytäntö oli yleensä seuraava.

Aseistettu bolševikkijoukkio tuli kylään ja kutsui kyläkokouksen paikalle. Siellä johtava komissaari nakkasi Nagant-pistoolin pöydälle ja kertoi, että nyt kylän oli vapaaehtoisesti liityttävä kolhoosiksi.

Yleensä siitä nousi äläkkä ja meteli.

Puheiden jälkeen puheenjohtaja totesi, että nyt asia ei etene mutta katsotaan huomenna. Samana iltana pidätettiin pahimmat vastaanhangoittelijat ja vietiin jonnekin. Seuraavana iltana oli uusi kokous, jossa meteli ja vastarinta olivat vielä kauheammat. Taaskaan ei tullut tulosta ja päätettiin, että pidetään uusi kokous huomenna. Samana iltana vastarinnan sielut pidätettiin perheineen ja vietiin jonnekin.

Kolmas kokous oli sitten paljon sävyisämpi. Kaikki allekirjoittivat paperit nöyrästi. Niissä kerrottiin kolhoosin syntyneen vapaaehtoisesti. Allekirjoitusten jälkeen komissaari totesi, että nyt pistetään pystyyn tanssit.

Onneksi aseistettujen miesten joukossa oli aina hanuristi, joka johti hyvin menneen viimeisen kokouksen jälkeen jäljellejääneet kyläläiset rattoisan ripaskan raiteisiin.

Thüringenin kolhoosinrakennus

Edellisen tarinan opetus lienee se, että totalitaristinen diktatuuri ei välitä tippaakaan demokratian säännöistä vaikka se yrittääkin noudattaa niitä teoreettisesti. Jos kansalaisten tahto on sitä vastaan, se ”muovaa sääntöjä” uudelleen. Demokratian pelisäännöt eivät ole diktatuurille tärkeitä. Päämäärä pyhittää keinot. Likaisetkin.

Saksan Thüringenissä alkoi pari päivää sitten lävitse näytelmä, joka paljasti Saksan nykyisen poliittisen keskusjärjestelmän todellisen luonteen –ja samalla sen toivottoman umpikujan.

Lyhyesti: Saksassa Thüringenin osavaltion pääministeriksi valittiin vapaiden demokraattien (FDP) Thomas Kemmerich. Tulos oli järkytys, sillä pääministeriksi piti tulla vasemmistopuolue Linken ehdokas Bodo Ramelow. Tulos oli tiukka mutta demokraattinen: Kemmerichia tukivat piskuisen FDP:n lisäksi CDU:n parlamentinjäsenet.

Ja mikä pahinta AfD.

Merkelistien mellakka

Äläkän nostivat nimenomaan Merkel ja Kramp-Karrenbauer! Nyt nostettiin esille Hitler ja natsit. AfD:n äänestys oli ”saastuttanut” Kemmerichin. Se, että ko. puolue pääsi vaikuttamaan merkitsi sitä, että Saksan päällä liehuisi pian hakaristilippu. Antifa-mielenosoittajat riemastuivat mahdollisuudesta hulinoida ja kansleri Merkel vaati uusia vaaleja, jotka puhdistaisivat Thűringenin rituaalisesti. Kemmerich itse monen päivän mylläkän jälkeen erosi keskus-FDP:n johtajan Lindnerin yht’äkkiä käännettyä tuuliviiriään.

Havaittuaan, että uusia vaaleja ei saa läpi Thüringen maapäivillä, on Merkel jälleen muuttanut strategiaansa, ja yrittää nyt pakottaa kapinoivan paikallis-CDU:n kuitenkin valitsemaan ”suvaitsemisella” vassari Ramelowin vihervasemmistokoalitionsa uudelleen. Merkel heristää paikalliselle CDU:lle nyrkkiä, huolimatta, että CDU:lla on samanlainen periaatepäätös yhteistyötä kieltäytymisestä Linke’n kanssa kuin AfD:nkin. Kannattaa huomata, että Saksan valtajärjestelmä perustuu osavaltioiden itsenäiseen toimintaan eikä tätä paikallisdemokratiaa ole kukaan oikein saanut täysin keskusvallan kontrolliin. Ainoa, joka siinä onnistui oli Adolf Hitler. Ja nyt näyttää siltä, että Merkel yrittää jotain samantyyppistä sanelua.

Irvokkuuden huippuna on, että kun Thüringenin CDU tappiollisten vaalien jälkeen alkoi hahmotella yhteistyötä Linke’n kanssa, niin nimenomaan keskuksen merkelistit estivät tämän puolueohjelmaan vedoten. Tässä vaiheessa CDU:n johto ja kansleri Merkel lopulta tajusivat  –liian myöhään-, että Linke’llä ja AfD:llä on yhdessä ehdoton enemmistö paikoista Thüringenin maapäivillä eikä mitään toimivaa voida luoda niiden ohi. Sen sijaan että kansleri olisi myöntänyt koko parlamentaarisen erityspolitiikan konkurssin, yritti Merkel runnoa lävitse oman tahtonsa.

AfD-patoamispolitiikan aika on ohitse – Saksan politiikan kulmakivet tärisevät

Pato on jo murtunut, kuten osuvasti monet saksalaispolitiikot ovat todenneet. Thüringenin CDU on antanut luottamuslauseen Merkeliä uhmaavalle johtajalleen Mohringille.  Keskus-CDU riitelee raivokkaasti keskenään ja natisee liitoksistaan. Härski, neuvostotyylinen puhdistushyökkäys keskuksesta on nostanut itäsaksalaisen ylpeyden ylös. Meittiä ei jyrätä! Ja DDR-ajalta jo osataan kyllä taktiikat kuinka tehdään näennäismyönnytyksiä… Kemmerichkin sai luottamuslauseen puolueeltaan ja jatkaa tietysti virkaatekevänä pääministerinä!

Wanhaan saksalais-hysteeriseen tapaan tähän poliittiseen huviesitykseen mahtui reipasta murrosikäistä tunteilua: esimerkiksi edustaja Susanne Hennig-Wellsowin piti kukittaa valittu pääministeri mutta tämä nuori nainen heitti ne hänen jalkoihinsa siksi, että hänet oli valittu ”natsiäänillä”.

Li ”Paskapuhe” Andersson näyttää omistavan aatesiskon Saksassa.

Merkelin logiikka veisi siihen, että AfD kielletään, sen jäsenet pidätetään ja suljetaan leirille?

Saksan surkea poliittinen farssi äimistyttää. Mutta se on saanut jo kotimaisia houhottajia mukaansa.

Meillä Suomessa europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari kiirehti jo komppaamaan saksalaisia tovereitaan näissä lapsellisuuksissa.

Demokratian kannattajalle tällainen saksalainen lapsellisuus ja Thüringenin farssi palauttaa mieleen demokratian perusarvot ja kansavallan ytimen. Miksi demokratia tarvitaan? Miksi sitä pitää kunnioittaa? Miksi sitä ei saa vahingoittaa kuin Stalin?

Kysymyksiä riittää.

Mitä järkeä on demonisoida joku puolue näin pahasti? Eikö tämä hevosenleikki turhenna demokratian periaatteita täydellisesti? Miksi sääntöjä pitää rikkoa kun kansalaiset valitsevat ”vääriä ihmisiä”? Pitääkö ihmisten äänestää juuri niin monta kertaa että saadaan oikeita tuloksia? Vähän kuten Stalinin pakkokollektivisaatiossa.

Miksi vallan puolueet eivät luota demokratiaan? Eikö tällainen demonisaatio ja noitavaino vääristä demokratiaa ja johda juuri sinne minne ei haluta mennä? Tällä Gut-Mensch-logiikalla olisi loogisempaa päättää, että AfD on laiton ja rikollinen puolue, että poliisin pitäisi pidättää sen jäsenet ja antaa näille suoraan 20 vuoden tuomio?  Eikö tämä ole juuri sitä fasismia, josta halutaan päästä eroon?

Suomalaisen syvätyperyyden hanurinsoitto

Ja entä se myötähäpeän tunne joka valtaa mielen, kun ajattelee esimerkiksi Jaakonsaarta: miten meillä Suomessa voi vielä olla sellaisia poliitikkoja, jotka eivät ymmärrä mihin tämä höyhötys vie??? Eikö tämän suomalaisten demarien ihastelu ja komppailu muistuta Lapuan Liikettä, joka aina uhosi, että he rikkovat lain kirjainta vastaan mutta eivät sen henkeä vastaan?

Ja onko merkelistien poliittinen riehunta Thüringenin pääkaupungissa Erfurtissa eräänlainen uusi Mäntsälän kapina lakia ja järjestystä vastaan? Joka sitten lässähti tyhjyyteen omasta onttoudestaan: positiivista sanomaahan ei kosolalaisilla ollut, kaikki oli vain ”pyhää polsevisminvastaisuutta”.

Sitten se syvempi kysymys: eikö suomalaisissa ole ketään, jota tämä tilanne mietityttää? Saksassa keskustellaan nyt perustuslain syvimmästä merkityksestä. Tämä on yritys näyttä, että provinssin on aina alistuttava. Media on hiljaa kun asia on sille liian vaikea. Ja poliitikot perässä.

Saksan demokratia elää ja taistelee terveemmällä maakuntatasolla tiensä päähän tulleen ”suuren johtajan” sekoärjähdyksiä vastaan. Suomi tietenkin seuraa ”suurta johtajaa” perässä ja pyrkii parhaansa mukaan omaksumaan kaikkein tolloimmat poliittiset typeryydet Saksasta. Valtahan on aina ikuista ja muuttumatonta, kuten Tamminiemessä, Mäntyniemessä ja Kesärannassa aina uskottiin ja uskotaan.

Mutta lopuksi se huumoripläjäys. Neuvostoliiton esimerkkiin liittyen: ilmeisesti suomalaiset poliitikot ovat niitä hanuristeja, jotka kruunaavat Saksan poliittisen syvätyperyyden.

Ja tähän liittyen: miten käy Liisalta hanurinsoitto?

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu