Pekka Haavisto ”autuaaksi rauhantekijäksi” Ukrainassa?

USA:n tulevien vaalien tulos näyttää yhä selvemmin siltä, että Donald Trump tulee voittamaan. On mahdollista ja todennäköistä, että Trump haluaa pysäyttää välittömästi sodan, ja tarpeen vaatiessa uhkaa Ukrainaa tuen lopettamisella.

Se voi myös merkitä sitä, että Nato ja sen eurooppalaiset valtiot jäävät oman onnensa nojaan, jos eivät löydä yhteistä linjaa Trumpin kanssa.  Nato ei koskaan voi toimia sotilaallisesti ilman Yhdysvaltain presidentin hyväksyntää.

Yksinjäämisen trauma Suomelle, Puolalle, Norjalle…

Suomi tietää hyvin sen mitä on jäädä yksin suurvaltaa vastaan.

Vuonna 1939 Natsi-Saksa ja NL olivat jakaneet Itä-Euroopan. Ruotsi ei virallisesti auttanut meitä vaikka se salli vapaaehtoisten tulla Suomen avuksi. Ruotsin pääministeri Per Albin Hansson oli hyvissä ajoin ilmoittanut 18. lokakuuta Suomen presidentti Kyösti Kalliolle ja ulkoministeri Eero Erkolle, ettei Ruotsi tulisi Suomen avuksi Neuvostoliiton hyökätessä.

Norjakin jäi yksin kun Natsi-Saksa hyökkäsi sen kimppuun vuonna 1940. Ranskan ja Englannin siirtoarmeijan (joiden piti muuten tulla auttamaan Suomen talvisodassa) joukot olivat huonosti valmistautuneet taisteluun eikä talvisodankäynti ollut niille herkkua.

Lopuksi auttajat ilmoittivat lähtevänsä kotiin vaikka koko Pohjois-Norja hyvin puolustettavine maastoineen oli Norjan hallituksen käsissä. Puolan kohtalo on vielä synkempi. Se oli saanut juhlalliset turvallisuusvakuudet Iso-Britannialta ja Ranskalta mutta kun sota alkoi Puolaa autettu muulla kuin muodollisella sodanjulistuksella Saksalle.

Kuten olen aikaisemmin todennut EU:lla ei ole ollut eikä ole oikein minkäänlaista Venäjä-politiikkaa eikä realismia (https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/artoluukkanen/eun-suklaaleivos-venaja-politiikka-ja-realismi/). Se on riitainen eikä tiedä mitä tehdä.

Suhteessa Venäjään sillä on yhtä paljon selkärankaa kuin suklaaleivoksella.

Lyhyesti: EU:lla ei näytä olevan ylipäänsä mitään selvää ulkopolitiikkaa missään.

Mitä tehdä? Sotilaallinen varustautuminen pitäisi alkaa heti

Ongelmana on se, että vuosikymmenten laiminlyöntien ja lepsuilun seurauksena EU:n itsenäinen sotilaallinen valmius on useimmissa valtiossa kuralla. Euroopan isot maat ovat laiminlyöneet omat turvallisuutensa lähinnä Puolaa lukuunottamatta.

Ilman USA:n väkevää käsivartta EU:n vähäiset omat joukot eivät pysty mihinkään ja kansallisvaltioiden joukot eivät kovinkaan pitkälle. Saksa saa parhaimmillaan taivaalle 4 Typhoon-hävittäjää – jos niitäkään. Ruotsin aseistariisunta on taas oma lukunsa – maalla ei ollut 2010-luvulla käytännöllisesti katsottuna kenttätykistöä tai armeijaa vaikka meri- ja lentovoimat ovatkin vahvat.

Saksa on hieman herännyt asian kanssa mutta yhteistyö Ranskan kanssa ei toimi lainkaan ja Ranska ydinaseet takaavat vain sitä itseään. Iso-Britannia on myös ollut kyvytön varustamaan armeijaansa mannersotaa varten, vaikka siirtomaatyyppisissä operaatioissa se pärjääkin (https://www.verkkouutiset.fi/a/vakava-varoitus-asevoimista-britannia-ei-ole-valmis-sotaan/#60a3ce87).

Euroopalla on aikaa ensi vuoteen. Joka tapauksessa Trump vaatii panostusta omaan puolustukseen – ja on siinä oikeassa. Ukrainan arvaamaton ja muuttuva sotilaallinen tilanne saattaa myös kärjistyä siihen samaan tilanteeseen kuin meillä talvisodassa maaliskuussa 1940.

Oli erinomainen asia, että EU kykeni yksimielisesti, yhteisesti ja neuvottelemalla saamaan aikaan tukipaketin Ukrainalle mutta…

Ongelmana on se, että ilman sopivaa aseellista apua Ukraina ei pärjää. EU on luvannut sille kranaatteja yli miljoona kappaletta mutta näitä toimituksia ei ole voitu hoitaa. Kun ei haluta rakentaa tarvittavaa teollisuutta ja nostaa ylös varustelua.

Ja lopulta olisi vapautettava Ukraina myös miinakiellon ikeestä, jonka se otti itselleen miellyttääkseen EU:ta. Linnoituttaminen on nyt tärkeintä Ukrainassa ja sitä pitää ensisijaisesti pystyä tukemaan.

Suomelle Naton tuen halvaantuminen olisi hyvin vaarallista sillä kansallisvaltiot tukevat sodan aikana lähinnä itseään. Suomen on kaiken varalta lähdettävä siitä, että joudumme hoitamaan asiat yksi – ehkä kuitenkin niin, että saamme Ruotsilta apua.

Onko meillä silloin riittävästi tehokkaita asejärjestelmiä? Onko meillä kotimaista droonituotantoa tai kykyä ilmatorjuntaan? Onko niitä kranaatteja tarpeeksi? Onko Helsingin kohtalo sama kuin Kiovalla; pommituksia ja tuhoa?

Muistettava on, että taattava on myös että Suomea ei tuhota modernisti ohjusiskuilla Vaikka miehitysyritystä ei tulisikaan.

Ja jos tulisi, tuleeko Lappeerannasta Butša? Onko Kotkasta tulossa Irpin? Joutuuko suomalainen siviiliväestö kokemaan samat ”Satanic Orgies” kuin Mariupolin väestö? Entä onko meillä sisäpoliittinen tilanne sellainen, että sisäiset riidat pystyttäisiin ratkomaan ja ettei Suomessa demonisoitaisi ketään väestöryhmää?

Ennen kaikkea meidän suomalaisten on nyt kyettävä lähettämään kesällä 2024 viesti Brysseliin siitä, että meitä kiinnostaa oma kansallinen etumme ja että EU:n jäsenvaltioiden olisi vihdoin kyettävä ottamaan vastuu omasta turvallisuudesta kuten Suomi on tehnyt. Ne vaalit ovat todella tärkeät. Ne ovat ”ollakko vai eikö olla” vaalit.  

Toinen asia liittyy Venäjään – meidän pitää katsoa tulevaisuuteen; siihen aikaan kun rauha tulee, ennemmin tai myöhemmin.

Pekka peliin! Suomi ”autuaaksi rauhantekijäksi”

On selvä, että sodan loppuminen on Suomen intressissä. Ja mahdollisimman pian. Aikoinaan presidentti Martti Ahtisaari Jugoslavian rauhanneuvottelijana vaati nopeaa ja välitöntä sodan lopettamista. Nyt tilanne on kuin avoin haava.

Presidenttimme voisi ottaa tämän asian omaan agendaansa. Suomi voisi olla ”autuas rauhantekijä”. Nythän meillä on kansainvälinen rauhanneuvottelija Pekka Haavisto täysin vapaana. Laita Aleksi hänet töihin isänmaan puolesta!

Maailma pursuaa nyt rauhanaloitteita ja hyvää tahtoa. On myös järjettömiä unelmia: Venäjä elelee omissa imperialistisissa haaveissaan mutta sillä ei ole kykyä saavuttaa tavoitteitaan. Toisaalta, se myös janoaa rauhaa sillä se tietää, että pitkä sota uuvuttaa sen.

Venäjän miehittämällä alueella olevalle kansalle on annettava mahdollisuus sanoa mille puolelle se haluaa kuulua. Venäjä tai Ukrainan ei voi järjestää näitä vaaleja vaan ne pitää toimittaa YK:n alaisena ja YK:n joukkojen turvaamina. Aikoinaan ns. Steinmeyerin suunnitelma tähtäsi samaan suuntaan mutta ongelmaksi tuli se, että kuka järjestää kansanäänestykset ja miten eri osapuolten joukot vetäytyvät alueelta.

Pekan rauhanaloitteen lisäksi Suomen pitää panostaa myös ennen kaikkea kansalliseen puolustukseen

Suomen poliittisen johdon olisi mitä pikimmin tehtävä päättäväisiä toimenpiteitä, että me emme joudu minkään spekulaation tai iskun kohteeksi. Kotimaisen puolustusteollisuuden ylösajo on aloitettava heti. Ukrainan sodan opetukset on omaksuttava ja reagoitava niihin. Droonien merkitys on mullistava taistelukentällä ja erityisesti se Ottawan miinatyhmyys on peruttava. Maamiinat on saatava välittömästi takaisin.

Poliittisesti on äärimmäisen tärkeä pitää huolta raja-alueesta; Kaakkois-Suomesta, Itä-Suomesta, Kainuusta ja Lapista. Meillä on 1300 km maaraja Venäjän kanssa – meidän puolellamme pitää asua tyytyväisiä ihmisiä, joilla on työpaikkoja ja tulevaisuutta.

EU:n poliittinen kyvyttömyys hämmästyttää

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Nykyinen Eurooppa näyttää olevan nyt kyvytön tuottamaan itselleen turvallisuutta. Jos näin on, niin se on myös kyvytön mihinkään poliittiseen toimintaan. Ilman vahvaa sotilaallista voimaa se ei kykene neuvottelemaan Venäjän kanssa. Ilman voimaa ja ilman minkäänlaista Venäjä-strategiaa se ei myöskään tiedä mihin se pyrkii.

Eurooppaan saatava rauha ei voi olla mätä kompromissi vaan kestävä ratkaisu, jota kansallinen oma sotilaallinen voima varjelee. Mutta jos ei ole voimaa eikä järkeä niin ei ole toivoakaan. EU:ssa näyttää olevan suosittua ajatella, että unohdetaan Venäjä tai että leikataan karttakirjoista Venäjä pois. Haloo!

Rauha voidaan neuvotella monessa eri vaiheessa, mutta lähtökohtana pitäisi tietysti olla se, että Venäjän hyökkäystä ei voi palkita eikä Ukrainan alueellisesta integriteetistä tehdä mitään sopimuksia Ukrainan pään ylitse. Mutta Ukraina on jo 2022 näyttänyt että se haluaa rauhaa myönnytystenkin kanssa.

Vielä kerran: Ukrainaan tulee vielä rauha. Olisi meidän etumme, että se olisi reilu ja oikeudenmukainen. On Suomen kansallinen etu, että se solmitaan.

Vasta sen jälkeen voidaan myös resetoida suhteet Venäjään ts. katsoa minkälaiset suhteet me haluamme tähän maahan. Kun se kaivattu rauha tulee niin Venäjän kanssa pitää voida käydä kauppaa, harjoittaa kulttuuriyhteistyötä ja turismia. Voimakas ja vahva Nato-Suomi, jonka ”alueiden Suomi” voi hyvin, pystyy kyllä kohtaamaan Venäjän ja keskustelemaan ”silmien tasalla”.

Itänaapuri ei häviä pois toivomalla, päätöslauselmilla, kansainvälisillä parkaisuilla tai taikomalla. Kaikissa olosuhteissa Suomen on kuitenkin aina varmistettava oma turvallisuutensa.

Kyllä kansa tietää!