Rusich Suomen rajalla: Venäjän imperialismin ”tsupparit”

Fontanka.ru ja Moscow News’in mukaan Rusich-nimisen asejoukkion jäseniä on ”tiedustelemassa” ja ”varmistamassa” Suomen ja Venäjän rajaa Lappeenrannan kohdalla.

Kyseinen laita-oikeistolainen paramilitaarinen ryhmä ei tietenkään pysty toimimaan rajalla muuten vaan.

Se on tuotu sinne tarkoituksella provokaatioita varten ja FSB:n tieten.

Tämä uutinen kertoo miten voimasuhteet Venäjän johdossa ovat muuttuneet. Venäjän tiedustelu on saanut sodan katastrofisen alun jälkeen taas poliittista vastuuta ja myös Kurskin alueen vastahyökkäyksen toteuttamisen.

Maan johto edellyttää nyt hyviä uutisia ja Suomen vastaisella rajalla on saatava mielialaa kohottavaa palsamia kansallisen itsetunnon haavoihin. Suomalaisten mahdollinen parahdus olisi nyt parasta lääkettä.

Suomen Nato-jäsenyys ja ydinaseharjoitukset hiertävät tietysti Venäjän johtoa. Näyttää siltä, että tämän julkisuustempun takana on yleinen pyrkimys luoda ulkopoliittinen kriisi Suomen rajalle.

Motiiveja voi olla monia; Petrovski-Torden esitutkinta valmistuu lokakuussa ja Suomen viranomaisten on päätettävä mitä tehdä tälle henkilölle. Lähetetäänkö hänet Ukrainaan vastaamaan rikoksistaan vai tuomitaanko täällä?

Isossa mittakaavassa ulkopoliittisen hässäkän aiheuttaminen Suomen kanssa palvelisi tietysti mahdollisen uuden mobilisaation toteuttamista. Edellinen mobilisaatio vuonna 2022 onnistui dramaattisen huonosti.

Laitan tähän kohtaan pienen historiallisen katsauksen kyseisestä Rusich-joukosta ja sen poliittisista suojelijoista. Miksi? Siksi kun useimmille suomalaisille ns. tutkivan journalismin edustajille Venäjän äärioikeiston aluskasvillisuuden ymmärtäminen voi tuottaa vaikeuksia. Olen käsitellyt näitä asioita kirjassani ”Putinin perukirja” (Docendo 2024) mutta kertauksen vuoksi on hyvä pohtia uudelleen näitä taustoja uudelleen ja samalla sitä mitä FSB luulee saavuttavansa tällä tempulla.

Lähtökohtana on vuosi 1991 ja neuvostojärjestelmän tuho itänaapurissa.

Nuorten ja kouluttamattomien miesten kriisi: neuvostojärjestelmän tuhon jälkeinen aika

Neuvostojärjestelmän kaatuminen 1990-luvulla romutti maan henkisen elämän perustukset. Mihin uskoa enää kun kommunismi oli osoittautunut petokseksi? Ihmisillä oli ymmärrettävästi valtava halu löytää itselleen uusia arvoja ja tienviittoja tulevaisuutta varten.

Itänaapurin henkinen kaaos ei parantunut siitä, että lännestä tulevat saippusarjat ja rikossarjat (esimerkiksi Dallas tai meksikolaiset telenovelat) märehtivät siitä miten elämä on viidakkoa (djungle) ja että väkivalta on ratkaisu. Uuden Venäjän henkiset rakennuspuut eivät olleet jaloja eurooppalaisia arvoja vaan ihan ”sitä ihtiään”.

Kaiken takana oli talouden syöksykierre. Vaihtoehtojen puutteessa kouluttamattomat ja kielitaidottomat nuoret miehet menivät joukolla punttisaleille ja tatameille oppimaan selviämistä äärikapitalistisessa yhteiskunnassa samalla kun järjestäytynyt rikollisuus värväsi itselleen saleilta kaikkeen valmiita olevia nuoria miehiä.

Maan ortodoksinen kirkko ei kyennyt vastaamaan tähän henkisyyden etsintään ja siksi kaikenlaiset lahkot, taisteluklubit ja pyssynheiluttajaseurat kykenivät kertomaan tehokkaammin miksi nuori Ivan Ivannytš ei saa hyvää työtä ja loistoautoa.

Esimerkkinä tästä oli kansallis-bolshevistisen puolueen perustaminen vuonna 1992 ja sen seikkailija-johtajan Eduard Limonovin esiintyminen niin vasemman laidan kuin oikean laidan äärinationalistien yhdistäjänä. Vuoden 2000 vaiheilla kun Putinin sekurokratia tuli valtaan nämä ryhmät joutuivat valitsemaan: joko vallan puolella tai sitä vastaan. Lännen vastaisen idelogian pääideologi Aleksandr Dugin löysi tien vallanpitäjien luokse (tarkemmin sanottuna FSB:n) ja hän perusti euraasialaisen liikkeen samalla kun perustettiin uusi puolue: ”Toinen Venäjän” vuonna 2010. Kansallisbolshevikit ja Limonov joutuivat sivuraiteille ja heidät kiellettiin vuonna 2007. Ääriliikkeitä harvennettiin ja vain serviilit säilytettiin.

Krimin miehitys 2014 – uhrattavien vapaajoukkojen merkitys tajuttiin

Putinin “sekurokratia” valvoi hyvin tarkasti näiden nyrkkisankarien ja pyssymiesten toimintaa. Valvomattomina ne olivat sille uhka. Niillä oli kuitenkin poliittista merkitystä. Se tajuttiin ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun duuman vaalien tuloksista syntyi ns. ”valkoisen nauhan” liike vuosina 2011-2012. Silloinhan duuman vaalien tulosten väärentämisestä syntyi harvinainen joukkoliike, joka haastoi sekurokratian aseman.

Kuten edellä on mainittu, sekurokratia ei suvainnut aseellisten ryhmien poliittista pullikointia ja siksi ne kiellettiin nopeasti. Krimin valtauksen yhteydessä vuonna 2014 näiden ”vapaaehtoisten” kaartien ja myös palkkasotilaiden ”positiivinen rooli” kuitenkin selveni uudelleen maan eliitille: heistä olikin hyötyä! Tässä on hyvä tuoda esille Aleksander Borodain ja Konstantin Malofeejevin rooli Rusichin synnyssä.

Näille toimijoille Putinin hallinto tarjosi mahdollisuuden edistää ns. keisarillisen imperialismin rakentamista niin Venäjällä kuin myös ulkomailla. Heillä oli ja on suuria suunnitelmia venäläisen uusimperialismin levittämisessä modernein keinoin.

Suomi oli tässä kuvassa ns. ”traditionaalinen” osa venäläistä maailmaa ja sen uskottiin lähentyvän hyvässä tahdissa liitännäisjäsenenä Venäjän valtapiiriin. Olihan suuri osa suomalaisista poliitikoista jo sekurokratian ”taskussa”; jopa niin, että eräs johtava sosiaalidemokraatti onnitteli vuonna 2018 Putinia vaalivoitosta ja ylisti häntä Venäjän suurimpana johtajana. Kyseinen poliitikko myös toivoi, että Venäjä suuntautuisi enemmän Eurooppaan.

Näinhän kävikin vuonna 2022.

Sopiva välikäsi, joka tekee mitä käsketään ja jonka toiminnasta voi aina sanoutua irti

Rusich-liike oli eräs näistä pyssynheiluttaja-kaarteista, joita suvaittiin siksi, että ne tekivät kuten hallitus käski. Kun Venäjä organisoi Donbassin alueella vapaaehtoisia niin se tehtiin mm. Rusichin avulla. Asevelvollis-ikäisten koulutus ja motivointi oli helpompaa tätä kautta. Rusichia on myös epäilty Naton vastaisesta terroritoiminnasta Espanjassa marras ja joulukuussa 2022.

Rusich perustettiin virallisesti vuonna 2014. Sen perustajat: Aleksei Miltšakov ja Jan Petrovski (pidätetty Torden) perustivat sen ”Partizan” nimellä koulutuskeskuksella Pietarin lähellä. Miltšakovin mukaan toiminta käynnistyi todenteolla varsinaisesti Donbassin operaation aikana. Sen muut jäsenet olivat kotoisin Pietarista ja järjestön tunnukseksi tuli ”Kolovrat” ts. slaavilainen hakaristi. Miltšakov tuli tunnetuksi myös eläinrääkkäysvideoistaan.

Itse nimi on yhdistelmä sanoista: ”Rus” (viittaus Kiovan Rus’ valtiomuodostelmaan) ja ”sitch” (sitšh) sanaan, joka viittaa linnoitukseen. Mielenkiintoista tässä on se, että se tuo mieleen kuuluisan Ukrainan kasakoiden ” Zaporižžjan Sichin” (Запорозька Січ), joka oli vapaiden kasakoiden linnoitus Dnjeprin alajuoksun varrella.

Varsinaiset taistelutoimet ko. organisaatio koti Aleksandr Bednovin johtaman pahamaisen taisteluyksikön alaisuudessa, Luhanskissa ja erityisesti Donetskin lentokentän taisteluissa. (Bednov kuoli omiensa ampumana vuonna 2015).

Rusich joukko-osasto erottui raakuudellaan erityisesti syyskuussa 2014 kun se tuhosi erään ukrainalaisen saattueen. Ukrainalaisen ihmisoikeusjärjestön Zminan mukaan Rusich osallistui 95 ukrainalaisen murhaan ja kidutuksiin. Rusich on toiminut myös Syyriassa Wagner-joukon avustajana ja Afrikassa Sierra Leonessa. Jäljet ovat olleet verisiä joka puolella. Se on ollut myös harvinaisen avoin sosiaalisessa mediassa ja esitellyt omia toimiaan somessa (Telegram). Petrovski-Tordenin aktiviteetti on kattanut myös Norjan, jossa hän on ilmeisesti yrittänyt organisoida norjalaisia höyrypäitä Rusichiin mukaan.

Näin lopuksi…

Totean tässä, että kyseisen joukon toimintaa kannattaa seurata nyt hyvin tarkkaavaisesti. Ja epäilemättä ”vastaavat orgaanit” näin tekevät. Alleviivaan pro-aktiivisen toiminnan ja kyseisen joukkion some-rakkaudesta johtuvan ”Telegram” toiminnan seuraamista. Heidän käsityksensä cartesiolaisesta olemisen dilemmasta on: ”sometan – olen olemassa”.