Shaahi, Gaddafi, Putin…?

vostok batalionvostok batalion

Venäjän some-kanavan erään tietolähteen mukaan (tässä nimimerkillä Batalion Vostok) venäläiset palkkasotilaat eivät halua hyökätä tai ylipäätään taistella niin, että oma henki voisi olla vaarassa rynnäköissä. Venäläiset esiupseerit ovat huomanneet tämän kun ovat organisoineet vastahyökkäystä Kurskiin.

Tämän on eräs syy siihen miksi vastahyökkäys, jonka piti ajaa ukrainalaiset pois parissa päivässä viipyy. Asevelvolliset eivät osaa sotia eikä heitä periaatteessa lain mukaan voisi asettaa rintamalle. Kaadereita halutaan säästää ja palkkasotilaat eivät ole motivoituneita.

FSB:n koordinoima ja Aleksei Djuminin johtama vastahyökkäys ei ole edes alkanut tai jos se on alkanut niin kukaan ei ole huomannut sitä. Nyt ilmeisesti hankitaan joukkoja, mutta niitä ei haluta tuoda joukkoja Donetskin suunnalta. Tuloksena on jonkinlainen kompromissi-pannukakku; Kurskiin haalitaan esimerkiksi nyt sotilaita Murmanskista ja Kamenkasta (Karjalan kannas, Kaukjärvi – joukko-osasto 138. erillinen kaartin moottoroitu jalkaväkiprikaati) eli ns. Suomen suunnalta.

Puuttuvan motivaation ongelma

Kyse on loppujen lopuksi motivaatiosta. Joukkojen halu taistella on sodankäynnin ehkä tärkein tekijä. Sen merkitystä ei voi yliarvioida. Jollei armeija halua sotia, on ihan sama miten kehittyneitä aseita sillä on.

Kuten Sun Tzu on todennut: 視卒如愛子，故可與之俱死.

Nykyinen Venäjän armeija ei ole kyennyt kehittämään sopivaa motivaatiota Ukrainan sotaansa. Se ei ollut aluksi sota mutta nyt se on. Vuoden 2022 operaation piti olla mellakkajoukkojen ja sotilaiden yhteisharjoitus; pelkkä Ukrainan haltuunotto ilman suuria menetyksiä.

Ukrainalaiset eivät kuitenkaan taipuneet. Alun taisteluissa Venäjän kaaderit ja erikoisjoukot kärsivät suuria tappioita. Kun miehistöstä alkoi olla pula, aloitti Venäjä syyskuussa 2022 osittaisen mobilisaation, jonka tuloksena satojatuhansia nuoria miehiä pakeni ulkomaille. Moskovan ja Pietarin ”kermakannikoita” ts. virkamiesten lapsia ei ole edes harkittu mobilisoida.

Kun puolipakon tie oli kuljettu loppuun, otti hallitus linjakseen palkkasotilaiden värväämisen ja vähemmistökansallisuuksien pakkorekrytoinnin. Taktiikaksi valittiin vanha kunnon ”lihamylly” ja yhä uusien värvättyjen uhraaminen. Menestys oli hidasta ja veristä. Ainoastaan Wagnerin joukot etenivät armottomasti ja tehokkaasti.

Tämä ero paljasti Venäjän armeijan suuren ongelman. Wagnerin palkkasotilaista ja rikollisista koottua armeijaa johdettiin armottomalla kurilla ja tehokkaasti. Sai aikaan tuloksia. Normaali armeija taas toimii ikäänkuin ”kolmella pytyllä”.

Taistelumotivaatiota on yritetty nostaa sotapropagandalla ja rahalla mutta se ei toimi samalla kun armeijan sisällä vallitsee neuvostolainen korruptiokulttuuri ja vastuunpakoilu. Esimerkiksi Kurskin linnoittamisen olisi pitänyt olla valmis jo vuonna 2023 mutta se jäi kesken. Vanha kunnon ”sulle-mulle” voitti; upseerit olivat ilmeisesti jakaneet tähän varatut rahat keskenään.

Venäjän armeijan miehistön oireet taisteluhaluttomuudesta johtuvat monesta asiasta. Sen saamat varusteet ovat huonoja ja joukkoja käytetään ylimalkaisesti. Saamattomat upseerit eivät näy etulinjassa. Joukoille annetaan ainoastaan käskyjä ”rynnäköidä”; tuloksena on verilöyly, jota paikataan uusilla täydennysmiehillä, jotka eivät tiedä miksi taistelevat ja mitä pitäisi tehdä.

Historia toistaa itseään. Huonosti motivoituneen armeijan henki murentaa taistelutahdon. Tilanne sama kuin vuoden 1916 syksyllä Venäjän keisarillisessa armeijassa. Kenraali Aleksei Brusilov totesi muistelmissaan, että tsaarin armeijan henki oli jo silloin hajoamassa.

Sotilaiden verenhimo nollassa – sotabloggarit raivoavat armeijan johtoa vastaan

Armeijan motivaatio näkyy karkuruuden ja kieltäytymisten kasvuna. Aivan kuten Ranskan armeijassa Chemis des Dames’in taistelun jälkeen vuoden 1917 keväällä. Tuhoisten hyökkäysten jälkeen kolmatta sotavuotta läpikäyvä Ranskan armeija alkoi epäröidä: kevään 1917 jälkeen noin puolet armeijan divisioonista menetti taistelukykynsä. Armeijan johto pyrki teloittamaan kapinan johtajat mutta tosiasia oli se, että kevään 1917 jälkeen ei lähdetty enää suuriin offensiiveihin. Oli pakko taipua sotilaiden puuttuvan motivaation edessä. USA:n apu pelasti Ranskan monessa mielessä.

Monien ”weak-signals” merkkien mukaan Venäjän armeijan henki on nyt koetuksella. Kurskin tilanteen takia tietoja rintaman ongelmista ja vatuloinnista on valunut vähitellen Venäjän ns. sotabloggareille ja tv-esiintyjille. Nämä arvostelevat nyt armeijan johtoa rankasti. Siitäkin huolimatta, että merkittävin näistä – Igor Girkin – on pistetty pelotteeksi muille sotabloggareille vankilaan.

Henki on kuitenkin paennut pullosta. Nyt armeijan johtoa arvostellaan jo Venäjän ykköskanavalla. Suuri yleisö on pettynyt, hämmentynyt ja penää syyllisiä tähän, että ensimmäistä kertaa II maailmansodan jälkeen Venäjän maaperällä on vihollisen armeija.

Miten Venäjän armeija sitten hoitaa tätä ongelmaa? Kieltämällä ilmiön olemassaolon. Sotaan ei ole innostusta eikä halua. Vastuuta paetaan toteamukseen, että kaikki on hyvin.

Ongelmat näkyvät esimerkiksi ns. refusnikkien kohtaloissa. Sodasta tarpeekseen saaneita on kohdeltu huonosti, vangittu ja kidutettu. Huonosti koulutettuja joukkoja työnnetään rintaman lihamyllyyn. Tiedot tästä leviävät ja motivaatio kärsii. Äärimmäisenä esimerkkinä on se, että Venäjä rekrytoi maailman köyhiä ja surkimuksia omaan armeijaansa Nepalista, Afganistanista ym. Samoin maahan tulleet pakolaiset ja muunmaalaiset ja esimerkiksi asunnottomia pummeja on rekrytoitu tähän ”sankarien armeijaan”.

Wagner ja bolshevikkien motivaattori: absoluuttinen pelko

Venäjän armeijan motivaatio perustui aikoinaan tsaarinvallan aikana pitkään palvelusaikaan ja siihen, että vuosikausien aikana joukoista oli mahdollista kouluttaa kurinalaisia sotilaita. Läntisiä armeijoita ja kehittynyttä tekniikkaa vastaan Venäjän armeija ei kuitenkaan pärjännyt. Se kykeni päihittämään Keski-Aasian kaanikuntien vastarinnan tai Kaukasuksen sissisodan mutta länttä vastaan tekniikka ja logistiikka olivat auttamatta jäljessä. Krimin sodassa 1853-1856 Venäjän armeija ei ylivoimastaan huolimatta kyennyt ajamaan Ranskan tai Englannin joukkoja pois.

Yleisen asevelvollisuuden jälkeen Venäjän armeijan henki pysyi korkeana kaaderiupseereiden avulla. Jopa niin, että tuhoisan Japanin sodan jälkeen armeija oli se, joka pelasti itsevaltiuden. Se totteli, hirtti kapinoivia talonpoikia ja hajotti Moskovassa kapinoita ilman epäröintiä.

Ensimmäinen maailmansota kuitenkin musersi vanhan armeijan hengen. Nykyaikainen sodankäynti konekivääreitä ja tykistöä vastaan tuhosi vanhan upseerikunnan. Vallankumouksen tullessa Pietarissa oli kyllä yli 100 000 sotilaan varuskunta mutta sen koulutustaso ja motivaatio oli heikko. Sillä ei ollut motivaatiota ampua vallankumouksellisia.

Lev Trotskin johtaman puna-armeijan motivaatio saatiin aikaan kurilla ja propagandalla. Työläisten ja talonpoikien puna-armeijan sotilaiden piti valita takana odottavan varman kuoleman ja edessä piilevän mahdollisen kuoleman välillä. Pakenijat ammuttiin konekivääreillä välittömästi.

Hän myös iski terästä puna-armeijan selkärankaan julistamalla ns. komissaarikäskyn. Sen mukaan mikäli joukko-osasto perääntyy ilman käskyä, ensimmäiseksi ammutaan komentaja (joka oli usein entinen tsaarin armeijan upseeri) ja sen jälkeen komissaari (komentajaa silmällä pitämään komennettu kommunisti).

Perinne jatkuin Stalinin aikana. Toisen maailmansodan aikana sisäasiankomissariaatin NKVD:n joukko-osastot pitivät huolta siitä, että karkureita ei ollut. Kaikkia tottelemattomuuden ilmauksia valvottiin samalla kun rikolliset passitettiin ns. strafbat-komppanioihin tekemään verisintä työtä. Samoin Evgeni Prigožinin komentamassa Wagnerissa karkuruudesta ammuttiin heti, petturuudesta pää murskattiin moukarilla.

Nyt tämän tehokkaan armottomuuden tilalla on upseerien umpimähkäisiä rankaisuja, vatulointia, korruptiota (rahalla pääsee siviiliin, saa lomia ym.) sekä tehottomuutta. Motivaatio on murentumassa.

Tässä yhteydessä kannattaa myös mainita, että tämä sama ilmiö toimii myös Ukrainassa. Alun isänmaallisen innostuksen jälkeen sota-into on väistymässä. Lännen avustukset antavat kuitenkin toivoa ja rohkeutta.  Ukrainan sotavoimien komentaja Oleksandr Syrskyi ja hänen esikuntansa onnistui strategisessa yllätyksessä Kurskin kohdalla. Sotilaallisesti se on jonkinlainen gambiitti mutta kuten on huomattu kyseinen hyökkäys paljasti Venäjän armeijan heikon taistelutahdon ja sai aikaan poliittisen kriisin Venäjälle.

Tuleva syksy voi sisältää yllätyksiä. Tai odotettuja muutoksia voimasuhteisiin. Paperilla voi diktaattorilla olla suuria armeijoita ja tehokkaita salaisia palveluja. Muutos voi olla kuitenkin salamannopea kuten Iranissa vuonna 1979 tai Libyassa 2011.