Sotilasvallankaappaus, joka miltei onnistui – Prigožinin juhannuskapina 2023

Palkkasotilasjoukko Wagnerin juhannuskapinasta tulee kuluneeksi tänä juhannuksena vuosi.

Tämän tapahtuman jälkijäristykset tuntuvat vielä Venäjän sisäpolitiikassa. Nyt meneillään oleva armoton valtataistelu armeijan ja turvallisuuspalveluiden välillä sisältää niitä samoja poliittisia tunteita ja argumentteja, joiden avulla Wagnerin legendaarinen johtaja Jevgeni Prigožin hyökkäsi armeijaa ja Moskovan oligarkkeja vastaan. On paradoksaalista, että FSB käyttää taistelussaan armeijaa ja entisen puolustusministerin Sergei Šoigua vastaan vuoden 2023 kapinakenraalin väittämiä.

Näyttää siltä, että Prigožinin kapina elää vielä. Monet wagneristeista tuntevat vielä emotionaalista uskollisuutta edesmenneelle johtajalleen.

Kovis Prigožin ja nöösipoika Putin

Vallankaappauksen merkit Venäjällä olivat ilmassa jo ennen vuoden 2023 juhannusta.

Palkkasotilasjoukko Wagnerin johtaja Jevgeni Prigožin oli kevään ja kesän aikana valittanut, purnannut ja protestoinut sitä, että Venäjän armeija ei ollut antanut sille tarpeeksi aseistusta ja ammuksia Bahmutin taisteluissa. Wagnerin johtaja esitteli palkkasotilaiden ruumiskasoja ja kiroili videoissaan armeijan tehottomuutta.

Prigožin oli ollut Putinin suosiossa vielä keväällä 2023 kun se kykeni armottomalla tavallaan taistelemaan Bahmutissa. Putin arvosti tätä oman tien kulkijaa. Molemmat uskoivat väkivaltaan ratkaisukeinona, ja molemmat katsoivat olevansa oman ”veljeskuntansa” jäseniä ja puolustajia.

Putin oli nuorisohuliganismin lopputuote, gopnik-kulttuurin jäsen, ja Prigožin taas osa vor v zakone -yhteisöä. Kyseinen sana gopnik on määritelty venäläisessä Wikipediassa termein ”alempien sosiaaliluokkien ihminen, kulkuri” (bosjak).

Putin oli lapsuudessaan Leningradissa katujengien jäsen, ja jengien moraalikoodistossa taistelu, uhkailu ja toisten pakottaminen pelkäämään olivat elintärkeitä tapoja saada kunniaa. Taistelusta ei ollut mahdollista paeta; oli vain taisteltava loppuun saakka. Nuori Putin ja muut jenginuoret pukeutuivat poikkeavalla tavalla ja herättivät normaaleissa kansalaisissa pelkoa huudellessaan Pietarin sivukaduilla: ”Slyš blja!” (”Kuule v-ttu hei!”).

Putin kuitenkin tiesi aina olevansa nöösipoika Prigožiniin verrattuna. Prigožin oli ollut leireillä noin 9 vuotta ja oli oikeasti julma. Putin taas olisi halunnut olla oikeasti kovis mutta ei ollut tähän esikuvaansa verrattuna mitään. Prigožin tiesi myös tämän. Tässä mielessä Prigožin ja Putin ymmärsivät toisiaan erittäin hyvin. Molemmat tunnistivat toisensa. Gopnik-kulttuuri jäljitteli vor v zakone -kulttuuria. Ero oli kuin kommunistilla ja nuorisokomsomolilla. Molemmissa kulttuureissa oli tärkeää vihollisen alistaminen sekä kunnioituksen ja pelon saavuttaminen. Toisaalta Prigožinille katulasten uho oli vain ”oikeiden miesten” jäljittelyä.

Ehkä tämä tunne omasta ylivoimaisuudesta Putiniin verrattuna ja hienoinen halveksunta laukaisi halun vallankaappaukseen. Turhautuminen Venäjän virallisen armeijan ylenkatseeseen ja sen tehottomuuteen vaikutti varmasti. Wagnerin johtaja ryhtyi keväällä 2023 vähitellen haastamaan armeijaa ja sen ”mahonki-upseereita”. Prigožinin syytöksiä myötäilivät Venäjän suositut sotabloggarit kuten Igor Girkin ja Mardan, jotka vaativat tehokkaampaa sodankäyntiä Ukrainaa vastaan.

Lopulta Prigožin ilmoitti videollaan 23. kesäkuuta, että Venäjän armeija oli iskenyt Wagnerin kimppuun. Illan pimeydessä tapahtui jotain, joka oli joko tarkasti suunniteltu tai sitten toteutettiin spontaanisti. Wagner matkasi nyt kohti imperiumin keskusta. Väkivallan instrumentit kääntyivät luojaansa vastaan.

Kapinan olemus: kokenut palkkasotilasjoukko vs. asevelvollinen armeija

Lähtiessään kohti Moskovaa Prigožin syytti provokaatiosta puolustusministeri Sergei Šoigua ja armeijaa. Ne olivat ”pakottaneet” hänet heitä vastaan. Vastassa oli asevelvollisia joukkoja, mutta näiden vastarinta oli Prigožinin mukaan heikkoa. Wagner näytti tällöin voimaansa: asevelvolliset joukot ja FSB:n rajajoukot vetäytyivät peloissaan näiden väkivallan veteraanien edessä.

Kaikkien yllätykseksi Wagnerin etujoukot ehtivät illaksi Rostov-na-Doniin. Aamulla 24.6.2023 Rostov-na-Don oli kokonaan Wagnerin. Paikan valloittaminen oli tärkeää siksi, että kyseessä on Eteläisen federaatiopiirin hallintokeskus.

Eteneminen sinne oli ollut ilmeisen helppoa. Moskovan kannalta oli äärimmäisen huolestuttavaa, ettei vastarintaa ollut. Esimerkiksi 24.6. kello 8.50 julki tulleella videolla Wagnerin johtaja poseerasi paikallisten sotilasjohtajien kanssa rauhanomaisissa merkeissä. Hän rupatteli upseerien kanssa rennosti ja kertoi kameralle, että hän kontrolloi Rostovissa sotilaallisia objekteja ja lentokenttää. Muilla videoilla näkyi, miten palkkasotilaat istuivat rauhassa tankkien päällä ja hallitsivat kaupunkia.

Pahaenteisintä presidentti Putinin kannalta oli se, että siviiliväestö oli täysin rauhallinen eikä protestoinut mitenkään. Wagnerin joukkoja ei pidetty vihollisina eivätkä joukot käyttäytyneet huonosti, rikkoneet paikkoja tai terrorisoineet siviiliväestöä.

Moskova reagoi epäuskoisen hitaasti.

Kreml näytti olevan kapinan ensimmäisinä hetkinä halvaantunut.  Presidentiltä ja maan johdolta ei ollut tullut selviä käskyjä. Moskovasta samaan aikaan julki tulleet tiedot kertoivat ainoastaan, sen että ministeriöiden ja presidentinhallinnon rakennuksiin johtaville teille tuotiin kuorma-autoja. Samoin Moskovaan johtaville teille – Donin Rostovista saapuvalle tielle, Novotšerkaskin valtatielle ja tielle Kamenskiin – pystytettiin tarkastuspisteitä.

Tässä vaiheessa Prigožin antoi reaaliaikaisia tietoja etenemisestään: hän esimerkiksi kertoi videollaan, että Šoigu oli antanut ilmavoimille käskyn ampua kohti Moskovaa ajavaa saattuetta ja että tässä joukossa matkusti mukana myös siviilejä.

Reaktio tähän Prigožinin tiikerinloikkaan oli se, että Kremlin vartiointia tehostettiin. Muuten näytti siltä, että vastatoimet olivat oudon epäröiviä. Viimeistään lauantaiaamuna oli selvää, että kyseessä oli jonkinlainen sotilasvallankaappausyritys ja että nyt oli tosi kyseessä.

Tässä vaiheessa Moskovan tiedotuskone heräsi. Venäjän presidentin tiedottaja Dmitri Peskov totesi, että presidentti Putin pitäisi lauantaiaamuna televisioidun puheen. Samoin kenraali Sergei Surovikin, esiintyi uhkaavana improvisoidussa ja televisioidussa puheessaan; määräten wagneristit ”tottelemaan presidentti Putinin tahtoa” ja palaamaan tukikohtaansa.

Etelän kapinamarssit Moskovaa vastaan

Prigožin käänsi alussa kapinansa poliittiseksi mielenilmaukseksi. Prigožinin mukaan nyt aiottiin saada ”oikeutta” hänen joukoilleen ja myös ”koko Venäjälle”. Sotilaallisesta kapinasta oli nopeasti tullut poliittinen protesti, jossa ei periaatteessa kiistetty Putinin asemaa, vaan haluttiin toimia ”pahoja pajareita” vastaan.

Marssin ensisijaisena kohteena oli armeijan johto ja erityisesti puolustusministeri Sergei Šoigu. Kyseessä oli tosiaan: ”marš spravedlivosti” –  oikeudenmukaisuuden marssi –  jolla Prigožin kertoi olevan mukana 25 000 sotilasta. Hänen mukaansa marssin tarkoitus oli päästä eroon Venäjän armeijan johdon ”pahuudesta”. Videotervehdyksissään Prigožin pyysi omia Moskovassa olevia sotilaitaan ilmoittautumaan marssille ja myös pyysi twitterissä moskovalaisia auttamaan häntä. Prigožin pyysi ihmisiä kokoontumaan seuraavana päivänä kello 11 Maneesiaukiolle Moskovan keskustaan. Tarkoituksena oli yhdessä saada ”huoranpenikat” svolotši) Šoigu ja Gerasimov vastaamaan teoistaan. Armeijan johto taas kovisteli upseereita ja vaati heitä olemaan tottelematta Prigožinia.

Yhteydenotoissaan moskovalaisille Prigožin antoi tälle marssille yleisvenäläisen leiman: se oli kuten ns. ”kuolemattomien marssi”, jossa tavalliset kansalaiset marssivat sodassa kaatuneiden tai siinä olleiden omaisten kuvien kanssa. Ajatuksena oli luoda tästä sotilaskapinasta yleisesti hyväksytty tapa protestoida. Toisaalta, kurjien ja sorrettujen marssi etelästä pohjoiseen ”heristämään nyrkkiä herroille” oli vanha traditio Venäjällä.

Moskovan ulkopuolelta alkaneet kapinat, kuten Stenka Ražinin kapina tai Pugatšovin kansannousu, olivat olleet ennen kaikkea sosiaalisen epätoivon ilmauksia. Talonpoikien aseman huonontuessa dramaattisesti 1600-luvulla kapinointi yhdisti etelän maaorjuuteen pakotetut talonpojat ja vierasuskoiset. Esimerkiksi Stenka Ražinin kapinassa oli mukana muslimitataareja. Marssista Moskovaan tai kurjien ryntäyksestä etelästä pohjoiseen tuli kerran sadassa vuodessa tapahtuva poliittinen mullistus. Kyse oli sorrettujen vaelluksesta omilta mailtaan kohti imperiumin sydäntä saamaan oikeutta.

Kapinoiden johtajien viesti sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta tai vapaudesta sai yleensä mukaansa epätoivoisia ja sorrettuja. Näihin kuuluivat vähemmistökansallisuudet, maaorjat ja vanhauskoiset. Useimmiten marsseilla kohti Moskovaa oli myös laillisuuden kaapu; kapinoissa oli usein poliittisena verhona iskulause ”oikean tsaarin puolesta”. Toisaalta esimerkiksi niin sanotussa streltsien kapinassa vuonna 1682 oli kyse dynastisen kriisin lisäksi myös sosiaalisesta epätasaarvon ilmauksesta. Nämä kapinamarssit saatiin yleensä taltutettu Oka-joen luona paremmin organisoidun tsaarin armeijan avulla.

Miksei Wagner päässyt Moskovaan saakka – Oka-joen kääntyvä silta pelasti Putinin hallinnon

Putinin pelasti Oka-joen kääntyvä silta. Tie Moskovaan oli poikki. Tässä on mahdollista spekuloida mitä sitten olisi tapahtunut, jos silta olisi ollut paikallaan.

Ensiksi, vastassa olevat joukot eivät olisi kyenneet pysäyttämään taistelujen kovettamia Wagner-joukkoja. Kansalliskaartin tai edes maan johtoa vartioivien eliittijoukkojen kunto ei olisi riittänyt. Wagnerin joukot olisivat vyöryneet Moskovaan vastustamattomasti ja yleisön tukemana. Maan turvallisuuspoliisin ja FSO:n – federaation turvajoukot – olisivat olleet hyvästä koulutuksestaan huolimatta olleet alakynnessä. Heillä ei olisi ollut mukana raskasta kalustoa kuten wagneristeilla. Putinin olisi epäilemättä kuljetettu turvaan Altain-ydin bunkkeriin ja Moskova olisi ollut avoin ryöstelylle ja vallanvaihdolle.

Värivallankumouksien tapahtumat olisivat toistuneet; ministeriöt olisi ryöstetty ja hävitetty samalla kun oligarkkien omaisuus: ming-vaasit olisi kähvelletty ja palatsit tuhottu. Vallanvaihto olisi ollut yhtä dramaattinen kuin vuonna 1922 Italiassa kun Benito Mussolini marssi Roomaan (Marcia su Roma) mustapaitojensa kanssa ilman vastanrintaa.

Silta pysyi kiinni ja Prigožin totesi menneensä sekaisin

Putinin puhe lauantaiaamuna tasapainotti tilanteen.

Lauantaiaamu koitti epävarmuuden ja paniikkimielialan yhdistelmässä. Illalla 23.6. ja aamulla 24.6. oli yksityisten suihkukoneiden armada lennähtänyt pois Moskovasta. Rikkaat ja voimakkaat pelkäsivät oikeasti, että Prigožin voittaisi. Tätä voimisti Wagnerin joukkojen nopea tahti; ne olivat yön aikana Voroneziin saakka. Miltei 1000 kilometriä oli taitettu ennätysajassa. Marssi jatkui uudelleen aamulla ja yhteenotto näytti varmalta. Venäjän ilmavoimat yritti helikoptereineen pysäyttää marssin, mutta wagneristeilla oli ilmatorjuntakalustoa ja he kykenivät ampumaan takaisin.

Marssi oli tässä vaiheessa lähestymässä Moskovan ensimmäisiä kehäteitä. Se pysähtyi kuitenkin Oka-joelle, jonne muutkin Moskovaa uhanneet kapinat olivat pysähtyneet.

Ylimmän johtajan oli toimittava nopeasti. Venäjän presidentti Vladimir Putin piti puheen lauantaina 24. kesäkuuta. Puheensa alussa Putin totesi sen olevan vetoomus Venäjän kansalle, armeijalle ja turvallisuuspalvelulle, oikeuslaitokselle sekä myös kaikille niille, jotka olivat kiristyksen tai uhan vuoksi kääntyneet Venäjää vastaan.

Putin muistutti, että Venäjää vastaan on suunnattu koko lännen sotilaallinen, taloudellinen ja informaatiovoima. Hänen mukaansa oli selvää, että Venäjän suvereniteetti ja olemassaolo olivat vaakalaudalla tässä taistelussa. Putin korosti monta kertaa sitä, että Venäjän kohtalon taistelu vaatii kaikkien voimien yhdistämistä.

Hitler-argumentti

Hän otti tässä esille historiallisen esimerkin ensimmäisestä maailmansodasta vuodelta 1917. Putinin mukaan sisäiset viholliset olivat tuolloin käyttäneet tilannetta hyväkseen, tekivät iskun selkään ”meidän valtiotamme ja kansaamme vastaan” ja varastivat Venäjältä voiton. Mainittakoon, että myös Hitler käytti samaa argumenttia selittäessään vuoden 1918 tapahtumia. Kyse oli Saksan oikeiston hellimästä teoriasta ”tikarinpistosta selkään” ja siitä väitteestä, että rauhanneuvotteluissa armeijan voitot riistettiin Saksan kansalta.

Putin alleviivasi puheessaan vielä Hitleriltä tuttuja argumentteja – vuonna 1917 ”voitto varastettiin” keisarikunnalta ja joidenkin henkilöiden intrigit tuhosivat Venäjän. Seurauksena oli armeijan tuho ja koko valtion hajoaminen, valtava maiden menetys ja lopuksi sisällissota – veli veljeä vastaan. Poliittiset seikkailijat voittivat, ja ulkoiset viholliset yrittivät käyttää tilannetta hyväkseen.

Putin estää smutan?

Putin ei koskaan nimeä julkisesti vihollisiaan. Navalnyi oli ollut hänelle pitkään ”epähenkilö”.

Putin ei silloisessa puheessaan maininnut Prigožinia nimeltä, mutta totesi, että tässä marssissa käännyttiin valtiota vastaan henkilökohtaisen ambition perusteella. Puheessa käytetyt sanat predatel – predatelstvo – petturi ja petturuus – olivat kovia nimityksiä. KGB:n sisäisessä koodissa petturin palkka olisi aina kuolema. Putinin mukaan wagneristien piti antautua. Toisaalta hän ylisti heitä sankareina, mutta tämä uusi tilanne johtaisi sisäiseen smutaan, valtiolliseen sekaannuksen aikaan, ja se olisi isku Venäjää vastaan.

Putin varoitti puheessaan, että edessä olisivat ankarat toimenpiteet niitä vastaan, jotka olivat käyttäneet kiristys- ja terrorimetodeja. He saisivat rangaistuksen ja vastaisivat lakien ja kansan edessä. Putin kertasi vielä, että rikolliset edustivat anarkiaa ja veljenmurhaa: jokainen sisäinen smuta olisi kuolemanvaarallinen Venäjälle. Puheensa lopussa Putin yritti näyttää päättäväiseltä. Armeija oli saanut ohjeensa Moskovassa ja muualla maassa.

Putin nöyränä; alueiden ja rikkaiden reaktiot

Putin myönsi, että tilanne oli vaikea Rostov-na-Donissa. Lopuksi hän totesi kaikille presidenttinä, armeijan ylipäällikkönä ja Venäjän kansalaisena, että aikoi puolustaa perustuslaillista rakennetta ja ihmisten vapautta. Venäjän pettäjät vastaisivat toimistaan.

Wagneristien ensimmäiset reaktiot olivat outoja. Sen Twitter-tilillä raivottiin: ”Pypa (Putin) teki väärän ratkaisun. Sen pahempi hänelle. Venäjällä on kohta uusi presidentti.” Samaan aikaan Dmitri Kiseljov, eräs Venäjän tv:n pääpropagandisteista, kertoi Prigožinin ”menneen sekaisin” ison rahan takia.

Vasta nyt – eli varsin myöhäisessä vaiheessa – Putinin puolustajat ryntäsivät poliittiselle estradille osoittamaan lojaalisuuttaan. Venäjän eliittiin ja presidentin lähipiiriin kuuluva Vjatšeslav Volodin ilmoitti, että ajanjakso 23–24. kesäkuuta 2023 piirtyisi Venäjän historiaan ”yhtenäisyyden ja lujittamisen päivinä”, jolloin yhteiskunta ”yhdistyi Vladimir Vladimirovitš Putinin ympärille”. Volodin kiirehti myös ylistämään presidenttiä siitä, että tämä ”selvisi mitä vaativimmasta tilanteesta ja vahvisti asemaansa niin kotona kuin maailmalla” – tämä kaikki siksi, että Putin ei sallinut verenvuodatusta.

Kun kapina ei edennyt, niin myös Venäjän federaation alueiden ja tasavaltojen johtajat kiiruhtivat vakuuttamaan tukeaan presidentille. Igor Girkin ja useat muut sotabloggarit eivät kuitenkaan tyytyneet tähän, vaan paljastivat, että säikähdys ja pelko saivat monet hallinnon jäsenet pakenemaan hetkeksi Moskovasta. Tästä esimerkkinä oli entinen presidentti Dmitri Medvedev ja monet varapääministerit, jotka suunnistivat nopeasti ulkomaille.

Mitä tästä seurasi? Prigožin teloitettiin ja armeijaa perattiin

Kun silta ei auennut saatiin tilanne rauhoittumaan Valko-Venäjän presidentti Lukašenkon avulla. Wagner johtajia vastaan nostetut syytteet kumottiin ja Wagnerille tarjottiin kotia niin Afrikasta kuin Valko-Venäjältä.

Kysyttäessä syytä kapinaan Prigožin totesi menneensä sekaisin (psihanul). Ongelmana oli kuitenkin se monet upseerit eivät toimineet Wagneria vastaan. Kenraaleja pidätettiin ja vietiin vankilaan. Prigožin oli kuitenkin aina pelottava hahmo ja haaste Putinille. Kansa koki myötätuntoa kapinaa kohtaan. Se, että vetäytyvät wagneristit saivat yleisöltä sääliä ja myötätuntoa pelotti. Kansan huudot: ”parempi onni seuraavalla kerralla”,  lahjoitetut vesipullot ja ruoka-annokset olivat haaste vallanpitäjille.

Lopuksi elokuussa Prigožin teloitettiin; hänen lentokoneeseensa asennettiin pommi ja Prigožin ja palkkasotilasjohtajat kuolivat.

Mistä sitten oli kysymys?

Olisiko vuoden 2023 juhannuskapinassa ollut kyseessä joidenkin turvallisuusviranomaisten ja Prigožinin laatima uskalias suunnitelma, jonka jälkeen demokratian kulissia ei olisi enää tarvittu? Turvallisuusorganisaatiot selvittelevät nyt tätä vyyhtiä ja tutkivat kenraalien puuttuvaa lojaliteettiä. Oliko tässä salaliitossa mukana ulkomaita? Kuka oli Prigožinin takana?

Oliko tarkoitus sivuuttaa armeijan ja valtionjohto, aloittaa tehokkaamman sodankäynnin kausi? Putinista olisi sitten kerrottu, että hän ”astuu syrjään heikentyneen terveydentilansa takia”. Syy olisi ollut sama kuin N. S. Hruštšovilla. Maassa olisi sitten toimitettu poliittinen puhdistus ja kuolemantuomio olisi otettu käyttöön, samoin terrori. Tosimielessä.

Venäjästä olisi tämän jälkeen tullut Euroopassa erittäin vaarallinen naapuri ja globaalinen häirikkö. Jonkinlainen valtava Pohjois-Korea. Suomelle tämä olisi merkinnyt vaarallisia aikoja. Epäilemättä meiltä olisi heti vaadittu Nato-jäsenyyden perumista ja perustavanlaatuista poliittista muutosta.

Meille niin tutut, mutta nyt niin hiljaa lymyävät ”Venäjän ystävät” olisivat taas nousseet ylös poteroistaan vaatimaan russofobian lopettamista. Piironginlaatikkoon talletetut ”Venäjän kansojen ystävyyden mitalit” olisi otettu uudelleen käyttöön. Rupla olisi ollut taas käypä valuutta.

Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että Venäjän armeija olisi tuhonnut Wagnerin ja Prigožinin kokonaisuudessaan. Armeijan nuoremmat upseerit eivät kuitenkaan olleet valmiita taistelemaan ja näytti siltä, että vanhemmat komentajat ”istuivat aidalla” ja katselivat, mihin suuntaan tilanne kehittyy.

Marssi paljasti myös sen, ettei etelässä ollut tarpeeksi joukkoja vastustamaan tällaista syöksyä kohti pääkaupunkia. Kansalliskaartin sotilailla ei ollut taistelukokemusta eikä tarpeeksi raskasta aseistusta. Suurin huomio on kuitenkin se, että Putin on heikko – hän ei ole enää sama. Venäjän eliitille valkeni, että Putin on haavoittuvainen eikä enää niin dynaaminen johtaja.

Jos Putin olisi paennut, niin Venäjän nykyinen hallinto olisi romahtanut yhtä nopeasti kuin Kabulin länsimielinen hallinto, kun talibanit ryntäsivät sinne vuonna 2021. Armeija ei olisi kyennyt pysäyttämään Prigožinia. Marssin aikana armeijan miehistö joko antautui tai liittyi wagneristeihin. Mikä pahinta, nuoremmat upseerit olivat valmiita tukemaan kapinaa. Vanhemmat upseerit, kuten edellä on mainittu, noudattivat vanhaa sananlaskua ”parempi katsoa kuin katua”. Eräs mielenkiintoinen ilmiö oli edellä mainittu oligarkkien ja vallanpitäjien joukkopako.

Nykyinen valtataistelu ja wagneristit

Venäjällä käydään nyt valtataistelua, jossa vastakkain ovat puolustusministeriön entinen johto, armeija (Šoigu) ja turvallisuuspalvelut. Näyttää siltä, että turvallisuuspalvelut ovat omaksuneet wagneristien arvostelun armeijan tehottomuutta vastaan. Armeijan kenraalit ja Šoigun suojatit on pidätetty (Samarin, Ivanov, Popov) ja useita virkamiehiä on erotettu (esim. Juri Sadovenko). Turvallisuusviranomaiset pelaavat myös samoilla väitteillä kuin aikoinaan Prigožin: armeijan ja puolustusministeriön johto on korruptoitunut ja tehoton –  se pitää vaihtaa.

FSB on nyt sotajalalla entistä puolustusministeriä ja hänen alaisiaan kohtaan; armeijan ja puolustusministeriön johtavia virkamiehiä vastaan. Näyttää siltä, että vaikka Venäjän armeijan käy sotaa, sille ei sallita edes puoliksi itsenäistä toimintaa. Korkeiden upseerien liikkumatilaa on nyt kavennettu ja edes koeteltu kyky taistelukentällä ei riitä suojelemaan poliittisilta vainoilta. Päinvastoin, kuten kenraali Popovin tapaus osoittaa menestys ja karisma ovat vaarallisia asioita upseerille.

Taistelun lopputuloksena puolustusministeriön ”kormuškaa” (syöttökaukaloa ts. korruptoin lähdettä) jaetaan nyt uusille virkamiehille, jotka ottavat osan mieluusti itselleen. Korruptioon ei puututa ja samalla kun armeijan toiminnan rahoitus kasvaa korruptiokin eksponentiaalisesti.

Korkeille upseereille tämä on myrkkyä. Šoigun ajan tehottomuus ja korruptio korvataan yhä suuremmalla korruptiolla; uusien virkamiesten ahneus ja tehottomuuden kasvu vähentää Venäjän edellytyksiä ns. tehokkaaseen sodankäyntiin. Sodasta ja sen luomista voitoista on tullut uusi normaali ja tapa ansaita Venäjän sisällä. Šoigun alaisten pidätysten jälkeen puolustusministeriö ei suinkaan toimi rationaalisemmin vaan heikommin. Rintaman lihamyllyyn sijoitetaan ehkä Pohjois-Koreasta tulevia ”vapaaehtoisia” ja lisää rahaa valtion budjetista.

Ainoa strateginen vaihtoehto tälle 1 maailmansotaa muistuttavalle konfliktille voi olla ns. taktisten ydinaseiden käyttö. Ukrainan pakottaminen Venäjän pakkorauhaan ydinaseilla on tässä ajattelussa looginen vaihtoehto.

Kysymys kuuluu: miten armeijan upseerit reagoivat tähän?

Edessä on venäläisten lomakausi elokuussa; luvassa voi olla nopeita ja tehokkaita henkilövaihdoksia, jotka saattavat tuoda tämän valtataistelun kiihtymään. Armeijalla on kuitenkin aseet hallussaan ja ilman sitä Ukrainan sotaa ei voi jatkaa. Progožinin esimerkki näytti sen, miten hauraalla pohjalla nykyinen valta oikein on. Varsinainen kansa ei rakasta korruptiota tai nykyisen järjestelmän epäoikeudenmukaisuutta. Se nähtiin juhannuksena 2023.

Kiusaus edistää omaa asiaa väkivaltaisesti ja aseilla kasvaa.

Se väkivalta, jonka Venäjän johto aloitti Ukrainaa vastaan vuosina 2014 ja 2022 näyttää nyt hiipivän kohti Venäjää; erilaisten pienten armeijoiden ja asemiesten läsnäolo voi sytyttää kipinän, joka räjäyttää itänaapurin poliittisen tilanteen.

Entä Suomi?

Vielä kerran: Suomelle Natoon liittyminen oli elämän ja kuoleman kysymys. Putinille, joka siis selvisi  vuoden 2023 juhannuskapinasta, Suomen kysymys on sivuseikka. Se kuitenkin kirvelee; turvallisuuspoliittisesti se oli valtava tappio juuri hänelle henkilökohtaisesti. Ennen niin tottelevainen ja varovainen Suomi teki nopean päätöksen mennä länteen Ukrainan sodan aikana. Tämä uhittelu ja Putinin kunnioituksen väheneminen merkitsevät velvoitetta maksaa potut pottuina ts. kostaa. Gopnik ei unohda kärsimäänsä eikä käännä toista poskea.

Niin pitkään kun Ukrainan sota on käynnissä, me olemme vielä odotuslistalla mutta kuten Venäjän viimeaikaisista uhitteluista ja operaatioista itärajalla on luettavissa, meitä pitää rangaista. Kyse on vain ajoituksesta – milloin tämä tapahtuu on epäselvää.

Tässä kriisissä Prigožinin ”sodan koirat” eivät ole enää isännättömiä ronineita. En lähde ennustamaan mitään mutta oletan, että entisiä wagneristeja käytetään Suomea vastaan tosimielessä ja että tähän valmistaudutaan koko ajan. Suomessa nukutaan vielä ruususen unta eikä oikein ymmärretä tilanteen vakavuutta. Totean myös, että Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen – PVL:n organisaation johtotoimijat ovat vuosina 2016-2017 olleet Venäjällä ja saaneet asekoulutusta Pietarissa. Otaksun, että Suomen vastaisen hybriditoiminnan lähtökohta on 1) inspiroida sisäisiä konflikteja ja 2) vähentää turvallisuuspoliittista yksimielisyyttä esimerkiksi luomalla vastarintaa käännytyslakia vastaan. Se olisi Venäjälle suuri voitto.

Dosentti Arto Luukkanen

Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori

Aleksanteri-instituutti & Helsingin yliopisto

Perustuu huhtikuussa 2024 julkaistuun tutkimukseen ”Putinin perukirja”. Docendo.

artoluukkanen
Perussuomalaiset Järvenpää
Ehdolla europarlamenttivaaleissa

EU-ehdokas. Täysillä Kotiinpäin!
www.artoluukkanen.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu