Suomalaiset atomiaseet vai ydinaseriisunta?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toi esille syyskuun alussa 2023 suuren huolensa ydinaseiden käytön mahdollisuudesta Ukrainan sodan yhteydessä. (https://yle.fi/a/74-20048893). On hyvin todennäköistä, että nurkkaan ajettu Venäjä voi harkita niiden käyttämistä lähialueillaan ”ennaltaehkäisevästi” tai jos sen eliitti tuntee olevansa uhattuna ja perikadon partaalla. Venäläisten sotabloggareiden parissa on ollut uhoa ja halua käyttää niitä. Onneksi he eivät ole kuitenkaan sormi napilla; kysymys on ennen kaikkea propagandasta.

Entä onko Suomi uhka Venäjälle? Faktisesti?

Kun Suomi liittyi Natoon puhuttiin itänaapurissa kiivaasti siitä uhasta mitä Suomen ”miljoona pistintä” tarkoittaa Venäjälle. Se oli kuitenkin vain tv:n sanahelinää ja sosiaalisen median demagogiaa.  Suomi oli jo tosiasiallisesti laskettu Venäjän sotilaallisissa laskelmissa vihollismaaksi.

Venäjää kiinnostaa kuitenkin Nato-Suomen käytännön politiikka. Ennen kaikkea se tulisiko Suomeen Naton tukikohtia ja vieraita joukkoja pysyvästi sekä tulisiko sinne ydinaseita?

Asiaa käsitteli myös välillisesti tänään Turun yliopiston professorin Kari Liuhton puheenvuoro 13.9.2023 Turun Sanomissa (Venäjän vastuutonta ydinaseuhkailua).

Hänen viestinsä Suomen turvallisuudesta ja omien ydinaseiden hankkimisesta pisti heti silmään kun katselin aamun lehtiä. Puheenvuoroa voidaan pitää uskaliaana; jopa yliampuvana. Ajatus suomalaisista ydinaseista tuntuu vieraalta ja loukkaavalta. Eikö Suomi ole tehnyt parhaansa atomiaseiden uhkaa vastaan? Emmekö me oikeasti ole aina olleet aidosti rauhan puolella?

Asiaa kannattaa kuitenkin harkita ja tutkia viileästi.

Kuten tasavallan presidentti oikein totesi, ydinaseiden käyttö olisi kaiken loppu. Se on kuitenkin vain yksi puoli tässä asiassa. Merkillisintä tässä kaikessa on se, että ydinaseet ovat olleet Euroopan rauhan tae. Venäjällä ja Natolla (USA) niitä on ja Nato-Suomi on periaatteessa läntisen ydinpelotteen suojelema. Periaatteessa. Naton ”Nuclear Deterrence” politiikalla   (https://www.nato.int/cps/en/natohq/topics_50068.htm) on oma strateginen konseptinsa (https://www.nato.int/cps/en/natohq/topics_210907.htm) ja myös Suomi on tulevaisuudessa mukana tässä yhteistyössä.

Kun niitä on ja Nato pitää niitä pelotteena niin onko meillä itsenäisenä valtiona mitään linjaa siihen miten ne suojelevat meitä? Haluammeko sanoa sanamme? Onko meillä tarvetta omille ydinaseille vai pitäisikö vain peesata suurvaltoja vai pitääkö meidän panna päämme pensaaseen ja unohtaa koko juttu? Pitäisikö meidän jatkaa UKK:n ydinaseita vastustavaa linjaa Pohjolassa vai onko nyt tullut esille jotain sellaista, joka vaatii uudelleenajattelua?

YYA-Suomen linja: ydinaseet pois Pohjolasta

Liittoutumattomuuden ja YYA-Suomen aikana Suomi pyrki taistelemaan ydinaseiden sijoitusta vastaan. Ongelmana oli kuitenkin se, että Murmansk on Venäjän pohjoisen laivaston tärkein tukikohta ja sen ydinasepelotteen perusta. Ilman tätä pelotetta Venäjä ei ole suurvalta.

Kun Suomi ei voinut häätää näitä aseita idästä, niin se yritti tehdä sen häätämällä ne lännestä. Presidentti Urho Kekkonen ehdotti vuonna 1963 erityisen ydinaseettoman Pohjolan luomista (Nordic nuclear-weapons-free zone – NWFZ). Ajatuksena oli tietysti suomalaisten turvallisuuden takaaminen kaikissa olosuhteissa ja tässä mielessä Suomi myös toimi kansainvälisesti aktiivisesti vuosina 1965-1968 ydinsulkusopimuksen puolesta. Kyseinen sopimus allekirjoitettiin vuonna 1968 (Non-Proliferation Treaty, NPT) ja se astui voimaan vuonna 1970. Sen tarkoitus on estää ydinaseiden leviäminen maailmaan.

Samoin meillä on vuonna 1987 hyväksytty ydinenergialaki, joka yksiselitteisesti kieltää ydinaseiden maahantuonnin; sen 4 §:ssä on mainittu säännös ydinräjähteistä: ”Ydinräjähteiden maahantuonti samoin kuin niiden valmistaminen, hallussapito ja räjäyttäminen Suomessa on kielletty.” Tämän lisäksi lain 73 §:ssä todetaan, että tällainen ydinräjähde on tuomittava menetettäväksi valtiolle.. Ydinasetta ei saa tuoda maahan eikä valmistaa Suomessa. Myös ydinräjähteen räjäyttäminen Suomessa on kielletty, mikä on kieltona merkityksellinen lähinnä ydinkokeiden kannalta. Ydinenergialaissa oli aiemmin myös rangaistussäännös, ydinräjähderikos. Rikoslaissa on myös oma säädöksensä ko. asiasta. RL 32 luku 6 §:ssä on todettu:

“Joka tuo Suomeen taikka hankkii, valmistaa, kuljettaa, toimittaa, pitää hallussaan, kehittää tai räjäyttää ydinräjähteen tai harjoittaa tutkimustoimintaa sen valmistamista varten, on tuomittava ydinräjähderikoksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi”.

Nato-Suomi ja ydinaseet

Suomen laki ei salli ydinaseiden tuomista Suomeen.

Ongelmana on vain se, että jos ja kun olemme Naton jäsen joudumme keskustelemaan liittolaistemme kanssa ydinaseiden käytöstä ja siitä tullaanko niitä tuomaan Suomeen. Meillä ei voi olla kahta lainsäädäntöä tai kilpailevaa lakia. On vain Suomen laki.

USA:n politiikkana on se, että se ei välttämättä kerro onko sen laitteissa, laivoissa tai lentokoneissa – kun ne vierailevat toisessa maassa – mukanaan ydinaseita. Varsinaisista Naton ydinaseista ja niiden käytön periaatteista huolehtii erityinen ydinaseiden suunnitteluryhmä – Nuclear Planning Group (NPG). Myös Suomi on nyt sen jäsen. USA säilyttää omia taktisia ydinaseitaan Belgiassa, Saksassa, Italiassa, Alankomaissa ja Turkissa. Ranska ja Englanti eivät säilytä USA:n aseita omassa maassaan.

Suomen on siksi pohdittava omaa politiikkaansa: haluammeko säilyttää Suomen ydinaseettomana vai maksimoimmeko turvallisuutemme? Tekeekö se meistä maalin? Vähentääkö se meidän turvallisuuttamme vai päinvastoin?

Sitä ennen on myös käytävä perusteellinen keskustelu siitä miten Nato-Suomessa toimitaan ydinaseiden suhteen. Ydinaseet suojaavat nyt Nato-Suomea ja vuonna 1949 perustetun läntisen sotilasliiton alueelle ei ole ikinä hyökätty. Ydinpelote on toiminut. Maailman diktaattorit ovat huomanneet tämän ja he ovatkin haalineet itselleen ydinpelotetta parhaansa mukaan. Ukrainassakin niitä oli NL:n hajoamisen aikaan mutta maa luopui niistä Budapestin memorandumin jälkeen 1994.

Entä jos tätä yhteistä sopimusta ei olisi allekirjoitettu? Entä jos Ukraina ei olisi luottanut Venäjän lupaukseen sen turvallisuuden takaamisesta? Entä jos Ukrainalla olisi ollut ydinase? Olisiko sen kimppuun hyökätty vuonna 2014 ja 2022?

Professori Kari Liuhton puheenvuoron ydin on siinä, että rauhan varmistaakseen on Suomella oltava mahdollisuus itse joko määrätä ydinaseista omalla alueellaan tai sitten jopa valmistettava niitä sitä varten, että voimme kaikissa olosuhteissa varmistaa rauhan maassamme. Tähän on hyvä lisätä se, että mikäli läntisen suurvallan johtajaksi nousee uudelleen Donald Trump on hyvinkin mahdollista, että USA:n mielenkiinto Suomen ja Skandinavian turvallisuuden varmistamiseksi hiipuu tai kerta kaikkiaan lopahtaa 4 vuodeksi.

Liuhton puheenvuoro on haastava ja samaan aikaan pelottava. On osattava ajatella loogisesti. Ydinase on se, joka suojelee nyt meitä Naton taholta. Kylmän sodan aikana me olimme läntisen sotilasliiton maali-alue. Naton taktisten ydinaseiden tarkoituksena oli estää Venäjältä tulevien joukkojen eteneminen tuhoamalla rautateiden solmukohdat. Nyt me olemme epäilemättä Venäjän taktisten ohjusten kohde ja tarkoitus on sama – estää läntisten joukkojen eteneminen sen alueelle tuhoamalla rautatiet ja liikenteen solmukohdat.

Liuhto on tuonut tämän ikävän tosiasian nyt silmiemme eteen ja antanut vaihtoehdot. Joko suljemme silmämme tai sitten tutkimme ikävistä vaihtoehdoista parhaimman.

Onko professorin puheenvuoro ydinlataus vain suutari? Se jää nähtäväksi.

Suomalaisen turvallisuuspoliittisen tradition mukaisesti asiaa on harkittava huolellisesti. Tilanne Ukrainan rintamilla on nyt jähmettymässä mutta se mikä voi mullistaa asiat nopeasti on se mitä tapahtuu Moskovassa. Mikäli USA antaa Ukrainalle mahdollisuuden hankkia ns. ”köyhdytettyä uraani-ammuksia” voi varustelun ja sodan kierre saada lisää vauhtia. Näiden aseiden käyttö saastuttaa maan ja ne ovat ikuisia ympäristö-ongelmia.

Toisaalta väkivalta voi kääntyä sen sisälle nopeastikin kun maan eliitti alkaa selvitellä keskinäisiä välejään (vrt. Prigožin-putsch kesäkuussa). Kuka määrää Venäjällä kriisitilanteessa maan ydinaseiden käytöstä?

Arto Luukkanen

Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori

Helsingin yliopisto