Suomeen on perustettava ”fasismin vastainen tuomioistuin”

Huomasinpa tässä juuri, että suomalaiset fasismin asiantuntijat Dan Koivulaakso & Oula Silventoinen pitävät kohtapuoliin jonkun netti-juttutuokion suomalaisesta äärioikeistosta. Kyse on siis fasismista kuten sivistyneet tapaavat sanoa maailmalla.

Asia on tärkeä ja kohoamassa tärkeäksi puheenaiheeksi, sillä kokoomuksen ykkösnyrkki Helsingissä – Kirsi Piha – on sitä mieltä, että ei ole kiva asua Helsingissä, jos ”ikkunan alla kulkee natsikulkue”.

Kun olen näitä edellämainittuja asiantuntijoita hieman vanhempi, niin sallinette tässä hieman kaivella maamme lähihistoriaa.

Fasistijahti ei nimittäin ole aivan uusi juttu.

Sitä ei ole eilen keksitty viime vuonna perussuomalaisia varten. Se ei ole ihkauusi meemi, noviteetti eikä se ole USA:ssa keksitty muoti-ilmiö, vaan sitä on harrastettu politiikassa ennen kuin nämä edellä mainitut skribentit syntyivät.

Vuoden 1974 fasistijahti – Kalervo Siikalan huolentäyteinen 1970-luvu

Melkein rapiat 50 vuotta sitten; tarkalleen sanottuna vuoden 1974 tammikuussa maassamme alkoi ennen näkemätön fasistijahti.

Syy tähän oli se, että maisteri Kalervo Jorma Veli Kalervo Siikala, suomalainen kepuvaikuttaja, Suomi-Neuvostoliitto seuran jäsen, Paasikiviseuran jäsen, keskustapuolueen puoluevaltuutettu, Hanasaaren kulttuurikeskuksen johtaja, taiteen keskustoimikunnan sekä valtion kirjallisuustoimikunnan johtaja, opetusministeriön kansainvälisten asioiden ylijohtaja, Ahti Karjalaisen erinomaisen hyvä ystävä ja kerrassaan maamme pääkonsuli kertoi, että maassamme on fasisteja.

Siikala eli 1970-luvulla huolentäyteistä elämää sillä hän ehti ahdistua myös siitä, että maamme nuoriso ei osannut arvostaa YYA-Suomea tai Urho Kaleva Kekkosen toimintaa ”syvien ja luottamuksellisten ystävyyssuhteiden” rakentamisessa Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Tätä varten hän ehdotti, että ”radion ja TV:n on rauhoitettava kansakuntaa ja pidettävä yllä sen kiinnostusta ulkopolitiikkaa kohtaan”.

Kalervo Siikala toiminta opetusministeriössä 1970-luvulla oli muutenkin hektistä. Teiniliitto oli politisoitumassa ja sitä varten Siikala toimesta tehtiin selvitys, jossa nimenomaa toivottiin koulun politisoitumista. Tämän perusteella OPM lähetti vuoden 1972 heinäkuussa seuraavat yleisohjeet (Opetusministerinä oli maamme silloinen maamme nuorin ministeri Ulf Sundqvist).

Yleisohjeen mukaan koulun täydellinen neutralisoiminen, sen eristäminen poliittisesta yhteiskunnasta, on mahdotonta ja mieletöntä. Opetusministeriön kirjelmän 11. tähdennetään seuraavaa:

”Koulun tehtävänä on pyrkiä tasapuoliseen suhtautumiseen yhteiskunnallisista asioista eri tavoin ajatteleviin kansalaisryhmiin sekä kasvattaa oppilaansa ymmärtämään ja sopeutumaan ajattelutapojen erilaisuuteen ja niiden perusteisiin.”

Silloin oli selvää, että oli myös vaarana, että jos koulu ei politisoituisi niin militarismi, rasismi, kiihkokansallisuus, kansanvastaisuus ja fasismi saisivat rehottaa vapaasti.

Ohjeiden mukaan ”oppilailla on lain sallimissa rajoissa oikeus muodostaa koulu- ja luokkakohtaisia yhdistyksiä ja järjestöjä, jotka voivat olla luonteeltaan myös poliittisia.” Opetusministeriön kirjelmän 10. ja Kouluhallituksen kirjelmän 7. kohdan mukaan: ”Ehdokkaita koulun luottamuselimiin nimettäessä ja mainostettaessa ei myöskään asiallisten ja hyvän tavan mukaisten puoluetunnusten esittämistä ole kiellettävä.”

Siikala jahtasi fasisteja myös keskustapuolueen sisältä

Siikalan toiminta huipentui siihen, että hän perusti toimikunnan, jonka tehtävänä oli jahdata ja metsästää keskustapuolueen omassa piirissä hiljaa istuvia ja olevia fasisteja ja sekä ”rauhanvastustajia”.

Siis keskustapuolueen sisältä!!

Todisteet olivat selvät; Siikala sanoi saaneensa nimettömiä puhelinsoittoja, joissa kerrottiin, että Suomessa oli fasisteja. Jos työttömyys ja lama pahenisivat, niin näitä fasisteja saattoi syntyä aivan vapaasti ja kohta vallata puolueen.

Kekkosen ajan Suomessa ajatus otettiin tosissaan. Toimikunta kokoontui ja otti tehtävänsä kunniakkaasti vastaan.

Se alkoi selvittämään ja määrittelemään ensiksi sen mitä ”fasismi” oikein oli. Sen jälkeen se tutkisteli sitä mitkä olivat fasismin ilmenemismuodot ja esiintyikö niitä kovastikin Suomessa.

Fasistijahti sai aikaan tietysti reaktioita. Uusi Suomi – (ei siis tämä verkkolehti) julkaisi 9 pnä tammikuuta 1974 kirjoituksen, jossa katsottiin ilmeisen ”tyytyväisenä”, että fasistijahti kirkastaa keskustapuolueen muutenkin nuhteetonta mainetta (NL:n silmissä) ja että se antaisi sille haluttuja lisäpisteitä ulkopoliittisen kilvoituksen tiellä.

Kirjoituksessa fasistit ja äärioikeistolaiset piti ”kortittaa” ja musta lista oli laadittava pikimmin. Oli kuitenkin pidettävä huolta siitä, että ei menty liian pitkälle….”fasististen mörköjen etsintä saattaa johtaa eräänlaiseen kansanliikkeeseen” ja että ”maastakarkoitus, ostrakismos ei enää riittäisi. Olisi turvauduttava fasisteiksi epäiltyjen vangitsemiseen, ääritapauksessa ehkä heidän teloittamiseensa”.

Fasistijahti kuoli huumoriin, terveeseen järkeen ja nauruun

Kirjailija ja humoristi Veikko Huovinen lähetti Apu-lehteen kirjoituksen (jota ei poliittisista syistä sitten julkaistu).

Tämä juttu kuitenkin kertoi sen mitä enemmistö ihmisistä tunsi ko. fasistijahdin takia.

Huovisen sanan säilä säkenöi vastineessa: ”suokoon Jumala Siikalalle voimaa ja viisautta määritellä oikein suomalaisen fasistin…on selvää, että syntiluetteloon sisältyy virallisen ulkopolitiikkamme arvostelu, sekä talouspolitiikan, verotuksen, virkanimitysten, poliisitoimen, yleisen järjestyksen, ja koulutoimen uudistusten kärkevä arvostelu… vain antifasistinen kaste (keksi, vodkaryyppy, Maon Kirja ja loitsu) voi heidät puhdistaa… Fasisti on paha ja ilkeä ihminen…hänen henkensä ja persesilmänsä haisee pahalta.

Syvätyperyyden aika voitetaan huumorilla

Eräs tunnettu suomalainen professori on luonnehtinut nykyistä aikaamme ”syvätyperyyden ajaksi”. Hän on myös lanseerannut 1970-luvulle Suomeen oman terminsä ”rähmällään olon aika”.

Molemmat ajat muistuttavat toisiaan kummallisella tavalla – nyt se suuri loukkaamaton ei olekaan Neuvostoliitto vaan EU. Poliittinen fanatismi on kuitenkin aina samantyyppistä: epäintellektuaalista ja ryppyotsaista.

Fasismijahtiin ei oikeastaan voi reagoida kuin huumorilla.

Ainoa mahdollisuus taistella ryppyotsaista ja fanaattista oikeaoppisuutta vastaan on nauraa. Nauraa niin, että tuntuu. Toinen vaihtoehto on, että Suomi perustaa virallisesti ”fasistinnuuskijan” viran, jonka ainut tehtävä on haistella henkiä ja kertoa kenessä asuu pieni tai suuri fasisti.

On muitakin mahdollisuuksia. Perustetaan tuomioistuin!

Veikko Huovinen kirjoitti sanomalehti Kalevaan 1970-luvulla vellovaan fasistikeskusteluun (jonka pääsi lehteen) oman vastineensa, jossa hän ehdotti ”fasismia tutkivaa tuomioistuinta”. Syytetyn pitäisi puolustaa itseään kertomalla, että ”..en huuda, nyrkkeile, entä tappele kaduilla. NSDAP:n jäsen en ole koskaan ollut, en ainakaan muista olleeni…en ole rotary tai leijona, vuokrankiskontaa en ole harrastanut…en ole Mussolinin lähimpiä työtovereita, tuskin tunsin hänet. Näinpä ollen pyytän, herra presitentti, että työ vappautatte minut fasismin ikeestä”.

Kuten italialainen humoristi ja kirjailija Dario Fo on todennut, huumoria vastaan ei voi taistella.

Fanaatikko häviää aina huumorille.

Arto Luukkanen

artoluukkanen
Perussuomalaiset Järvenpää

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu