Suomella ei ole nyt varaa yhteenkään erehdykseen itärajalla

Suomen marsalkka Mannerheim kirjoitti omiin muistelmiinsa ohjeita ja opetuksia tulevaisuutta varten.

Siellä on eräs lause, joka on viisaudessaan yleispätevä ja jonka soisi kirjoitettavan kultakirjaimin päättäjien muistikirjoihin.

Se kuuluu näin: ”menneiden sukupolvien kalliisti ostetuista kokemuksista on tulevien polvien opittava välttämään niiden erehdyksiä”.

Turvallisuuspoliittinen tilanteemme on nyt hyvin vakava. Verrattavissa vuosiin 1939 ja 1944. Itäraja vuotaa ja Venäjä käyttää siirtolaisasetta härskisti hyväkseen painostaakseen meitä.  Toisaalta siirtolaisten ujutusta lukuunottamatta raja on toiminut syksyyn saakka.

Meidän heikkoutemme on turvapaikkajärjestelmä, joka ei kykene muuntautumaan tilanteeseen, jossa sitä käytetään hyväksi. Tulijat ovat ”siirtolaisammuksia” ja meitä tulitetaan niillä.

Venäjä tietää, että edellisen hallituksen aikana turvapaikkapolitiikasta tuli jonkinlainen pyhä lehmä. Se ratkaisi sen, olitko hyvä vai paha. Maailman piti olla sellainen paikka kuin toivottiin sen olevan; ei sellainen kuin se oli. Tätä pyhää mantraa vartioivat silloin ja nyt ”perustuslaki-talebanit”. Demareilla, kokoomuksella ja kepulla on onneksi tapahtunut ns. ”perussuomalainen metamorfoosi”, terveen järjen suuntaan. Ylellä se ei ole vielä tapahtunut.

Ongelmana on vain se, että mädän turvapaikkajärjestelmämme perusteet jäivät sellaiseksi kuin ne ovat.

Mikä on tilanne ja mitä erehdyksiä kannattaa välttää? 

Missä me nyt olemme?

Suomi on tilanteessa, jossa imperialistiseen sotaan hakeutunut itänaapuri on joutunut taistelukentällä vaikeuksiin. Sota ei suju ja on epäsuosittu Venäjällä. Ihmiset ovat välinpitämättömiä ja yrittävät olla kuin sotaa ei olisikaan. Mitään isänmaallisen sodan kaltaista patrioottista kuohua ei ole syntynyt. Suomen mennessä Natoon ja Ruotsin valmistautuessa samaan on Venäjän asema pohjolassa muuttunut kerralla vaikeaksi.

Miten sotaintoa nostetaan?

Venäjää hallitseva sekurokratia pyrkii juottamaan väestölle ”suurvalta-shampanjaa” sotainnon nostamiseksi. Raja-asemien sulkemisen taustana olevasta pakolaisujutuksesta ei kerrota, vaan käsiään hykerrellen näytetään, miten vapaasti Venäjältä saa matkustaa, mutta tsuhnat ilkeyttään tavallisia venäläisiä kohtaan sulkevat tiet. Venäjän televisio märehtii vihapropagandaa päivästä toiseen ja kertoo aina mitä uusia vihollisia venäläisillä on ympärillään. Tähän Suomi-operaatio sopii hyvin. Katsokaa tästä hyvänä esimerkkinä sotabloggari Mardanin vuodatus: (https://twitter.com/i/status/1726884076668236259). Provokaatio Suomen suuntaan saa aikaan halutun reaktion Pietarin eliitin keskuudessa.

Harkittu operaatio

Suomea vastaan aloitettu ”siirtolaissota” näyttää olevan ennalta suunniteltu ja harkittu operaatio, johon on turvauduttu Venäjän vaihtoehtojen vähetessä. Toisaalta, a) operaatio on osaltaan sähkön johtamista kuolleeseen hevoseen ts. sotamotivaation nostattamista. Vihollista tarvitaan kun sota menee epätyydyttävästi. Nyt tehdään kaikki, että länsi hajaantuisi, epäröisi, väsyisi ja kääntyisi takaisin. Sähkönhinta ja energianhinta halutaan taivaisiin sekä lännen Ukraina-apu halutaan lopettaa.

Suhteiden kiristäminen Suomeen kertoo jonkinlaisesta Venäjän ulkopolitiikan hermostuneisuudesta ja poukkoilevaisuudesta vaihtoehdottomuuden olosuhteissa. Sisäpoliittinen viesti on seuraava: katsokaahan kuinka ”kuumaveriset” suomalaiset (финские горячие парни – hauska oxymoron, jolla luonnehditaan yleensä hitaiksi ja flegmaattisiksi leimattuja suomalaisia) ovat nyt hölmöyttään menneet Natoon mutta eivät kykene hoitamaan omia asioitaan, ovat samaan aikaan vihollisia ja lapsellisuuttaan antaneet USA:lle oman maansa, joka taas haluaa taistella viimeiseen suomalaiseen saakka.

Venäjän provokaation tarkoituksena on myös b) sekaantua meidän presidentinvaaleihimme ja sisäpolitiikkaamme nyt raskaalla kädellä. Halutaan synnyttää kriisi, jossa meidän lamaan lyöty ”Venäjä–puolueemme” voisi kunnostautua. Tämä joukko lymyilee nyt poterossa mutta jos Suomi tekee virheitä, nämä ”venäjä-hyvät” nousevat maanpinnalle kuin kastemadot kesäsateen tullessa.

Operaatio liittynee myös sekurokratian sisäiseen valtataisteluun, mikä selvittänee myös sen miksi siirtolaisaseen käyttö on sisäisesti kätkettyä ja kovin poukkoilevaa. Nyt kamppaillaan siitä kuka on ”johtajan läheinen” ts. a) kuka on lojaalisiin b) pääsee parhaisiin asemiin kun poliittinen muutos koittaa ts. kun suuri johtaja lähtee. Entinen Leningradin KGB:n johtaja ja nykyinen federaation turvallisuusneuvoston sihteeri Nikolai Patrushev on hyvin mahdollisesti tämän Suomi-operaation takana syistä, joista kerroin edellisessä blogissa (https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/artoluukkanen/kenen-varpaat-pilkistavat-itarajan-pakolaisrallin-ja-kiristyksen-takana/).

Mainittakoon, että oma ”kotiryssäni” kyseli keväällä 2015 että miten suhtautuisimme, jos tänne tulisi valtavasti islaminuskoisia? Silloin en ymmärtänyt kysymystä ja vastasin, että ei ole relevantti ongelma. Nyt ymmärrän kysymyksen taustan. Vuoden 2015 operaatio ja tämä nykyinen olivat suunniteltuja.

Ei toisteta virheitä 

Olemme ikävässä välikädessä ja meillä on mahdollisuus tehdä perustavanlaatuisia virheitä suhteessa Suomen turvallisuuteen.

Tästä syystä meidän pitäisi omaksua Paasikiven ja Mannerheimin viisaus siitä, että a) kansallinen etu ensin b) on toimittava realismin perusteella.

Laitan tähän muutaman punktin mitä se realismi voisi tarkoittaa käytännön politiikassa.

1. On perustavanlaatuinen fakta, että Venäjä itsessään ei tule häviämään, vaikka sen paranoidinen hallinto toivottavasti kukistuu -tai jos tilalle tulee vielä paranoidisempi hallinto. Me avustamme Ukrainaa, tuemme sitä ja varustamme sitä. Hyvä niin! Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että olemme sodassa Venäjän kanssa. Siinä mielessä olisi hyvä harkita uudelleen vaikkapa sitä, onko SVS:n valtionavun lopettaminen todella järkevää tai että raahaamme tänne toreille tuhottuja venäläisiä panssarivaunuja. Miksi näitä temppuja? Ne eivät toimi ja ovat selkosuomeksi sanottuja: hupsuja. En usko, että suomalaiset haluavat sotaa vaikka olemmekin 99% valmiita puolustamaan omaa maatamme. SVS seuran lopettaminen on viesti, joka kertoo, että haluamme leikata saksilla tietosanakirjoista ”Venäjän” pois. Näinhän tapahtui NL:ssa kun Berija kukistettiin. Tämän ihmishirviön teloittamisen jälkeen lähettiin ohje kirjastoille, että suuren tietosanakirjan Berijaa koskevan artikkelin päälle on liimattava artikkeli ”Beringin salmi”. Lehdistön herrojen ja rouvien olisi hyvä lukea hieman Suomen poliittista lähihistoriaa – maailmaa ei ole luotu eilen tai toissapäivänä!
2. Olisi loogisinta hylätä ”asylym” politiikka kokonaan ja käännyttää lähtökohtaisesti kaikilta rajoilta kaikki ilman tarvittavia papereita tulevat.  Siihen ei voida mennä kun meillä on näitä ”perustuslaki-talebaneja”, Yle ja tahoja, jotka haluavatkin, että joudumme nyt syvään kriisiin Venäjän kanssa. Viisainta olisi päättää, että turvapaikanhakijat torjuttaisiin suoraan. Väite, että se ei käy sopimusten vuoksi ei pidä paikkaansa. Katsoessaan sen tarpeelliseksi Suomi omavaltaisesti pani jäihin Schengenin sopimuksen venäläisten kauttakulkua muihin maihin koskien. Saattaa olla, että tilanne tulee kiristymään kunnolla, jos siirtolaisia pannaan ylittämään raja ohi raja-asemien. Rajalle on myös saatava väkeä ja tarvittavia esteitä sekä mellakkavarusteita kun Venäjä tulee eskaloimaan näiden ”ihmisammusten” tuloa. Ei merkitsee ei. On valmistauduttava päättäväiseen voimankäyttöön ja myös siihen, että pahimmillaan Venäjä tekee ns. humanitäärisen intervention näiden ”ihmisammusten” auttamiseksi.
3. Meidän on hyvä tehdä perinpohjainen pohdinta siitä minkälaista Venäjä-politiikkaa ja turvallisuuspolitiikkaa me haluamme tulevaisuudessa. Kun tässä samaan aikaan laaditaan DCA-sopimusta olisi hyvä katsoa niitä ”raja-aitoja”, joita esimerkiksi Norja on tehnyt omaan sopimukseensa. Samoin on harkittava Suomen ydinasepolitiikka tarkasti: Venäjän kannalta Suomeen sijoitettavat ydinohjukset tekevät Kuolan alueen ja Venäjän pohjoisen laivaston olemassaolon erittäin hauraaksi. Sen pohjoinen laivasto ja sukellusveneiden ydinohjukset ovat sen suurvalta-aseman viimeinen lukko.
4. Suomen on ehdottomasti oman kansallisen etunsa takia kyettävä näyttämään selviä signaaleja niin Venäjälle ja muillekkin tahoille sekä ihmissalakuljettajien piiriin siitä, että tänne ei tulla. Samoin kun ja jos järki palaa pelipöydälle ja Venäjälle niin on pystyttävä reagoimaan oikealla tavalla. On selvää, että syvempi ja strateginen ajattelu on siellä nyt syrjäytetty ja tilalle on omaksuttu FSB:n oma paranoidinen politiikka.

Otaksun, että meitä varten rakennettu pommi voidaan purkaa ennen kuin se räjähtää. Meidän ei kannata tässä kärjistää vaan ainoastaan puolustaa kansallisia etujamme.

Mannerheimin sana tälle päivälle tulee hänen muistelmiensa lopusta. ”…eripuraisuus omissa riveissä iskee tuhoisammin kuin vihamiehen miekka ja sisäiset riidat aukaisevat oven ulkoa tulevalle tungettelijalle. Suomen kansa on itse osoittanut kahdessa viime sodassaan, että yksimielinen kansa, vaikka se on pienikin voi kehittää aavistamattoman iskuvoimaisuuden ja siten torjua kohtalon tuomia mitä raskaimpia koettelemuksia…”

Tehdään kuten Marski sanoo!