Suomestä tulee kaverikapitalistinen Venäjä?

Miten tästä enää selvitään?

Mitä tapahtuu jos usko poliittiseen päätöksentekoon häviää? Otan tässä yhden esimerkin.

**

Jääkiekkoilijasta tulee kansanedustaja.

Sitten hänestä tulee YLE:n hallintoneuvoston jäsen. Jopa puheenjohtaja.

Syntyy epäilyksiä YLE:n ohjelmatuotannon ja toiminnan ideologisoitumisesta. DEI-koulutus ja woke-aivopesu näyttävät valtaavan veronmaksajien kustantaman mediayhtiön.

Journalismin ohjeet kuten se, että ” ”journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen” tai että ”yleisön on voitava luottaa siihen, että journalismin tavoitteena on välittää totuudenmukaista ja faktoihin perustuvaa kuvaa käsittelemistään aiheista ja ilmiöistä” jäävät vähemmälle huomiolle kun HS ja toimittajien edistyksellis-wokestoliittolainen kaarti asettuvat puolustamaan YLE:n toimintaa.

Eletään uudelleen 1970-lukua; taistolaisuutta.  Nyt edessä ovat uudet ”Pirkkalan monisteet”. Wokestoliittolaiset eivät välitä ja veronmaksajilla on oikeus ainoastaan maksaa. Ei valittaa.

Palataan tähän kyseiseen kansanedustajaan. Kyseinen kansanedustaja ei ole huolissaan YLE:stä. Kyseinen kansanedustaja on myös päässyt YLE:n rahoilla ja ilmaiseksi häälomailemaan Pariisissa olympialaisten aikana (Katso Puopolon ohjelma: https://www.youtube.com/watch?v=W7KRiz5Tt5A). ”Kiitos Pariisi. Mikä unohtamaton häämatka!” Yle siis maksoi hänen ja hänen puolisonsa matkan.

Kyseinen kansanedustaja ei siis tosiaan ole mistään moksiskaan eikä näe asiassa moraalista dilemmaa. Hän ei eroa. Ilmainen matka puolison kanssa Pariisiin on ollut ihan ok. Argumentit: ”on ollut tapana” ja ”hän oli mukana neuvotteluissa”.  Saman kansanedustajan mukaan YLE on ihan ok – ”Yle-keskustelussa puurot ja vellit sekaisin”.

Kun tätä miettii niin tosiaan…kuinka tästä enää selvitään? Häviääkö kansalaisten usko poliittiseen päätöksentekoon?

Kun politiikkaan ei enää uskota on kansanvalta lopussa

Minulla oli mahdollisuus viikonloppujen aikana, aina maaliskuusta kesäkuuhun saakka keskustella ihmisten kanssa toreilla ja turuilla.

Siellä olo innosti mutta myös järkytti. Oli ahdistavaa todeta, että toreilla vallitsi vähäinen usko muutokseen. Yleensä vallitsi poliittinen välinpitämättömyys ja apatia. Syy tähän oli yksinkertainen: ihmiset näyttävät menettäneen uskonsa.

Kirjoitan tässä muistiinmerkitsemiäni, useiden puolueiden kannattajien lausumia siitä kannattaako äänestää tai olla yleensä kiinnostunut politiikasta.

”…pikkuporukka pyörii eikä kukaan ole kiinnostunut…”

”…ei olla osattu kasvaa vaan mennään pikkuruisella asenteella eteenpäin…”

”…mitteepä sitä tointaa xxx (seurasi mehevämpi murre-ilmaisu en laita tähän)…”

”…samanlaisia ne kaikki on, raha ratkaisee…”

”…ei tämä voi olla yhden ihmisen show…”

”…ei minulla ole varaa olla kiinnostunut…”

”…missä se empatia oikein on, minulla ei ole enää rahaa…”

”…kun jaetaan hyvää niin ollaan kärppänä paikalla mutta kun pitäisi tarttua teltanreunaan niin on aina kurkku kipeä…”

”…en jaksa miettiä enää, kun sillä ei ole vaikutusta…”

Venäjä-tutkijana oli hätkähdyttävää nähdä miten samanlaisia nämä lausunnot ovat venäläisten vastaavien kanssa. Siinä maassa usko julkiseen valtaan ja poliitikkoihin on mitätön. Ihmiset välittävät vain omista asioistaan ja ns. pikku isänmaasta ts. perheestä ja läheisistä, joista sitten todella välitetään. Politiikka on jätetty virkamiehille. Joskus harvoin politiikkaan eksyy idealisteja kuten Aleksei Navalnyi, joka sitten kuitenkin myrkytetään tai tapetaan leirille. Usko yhteisiin asioihin vähenee.

Mitä siitä seuraa?

Poliittinen apatia merkitsee yhteiskunnan atomisoitumista ts. hajoamista pieniin partikkeleihin kuten Venäjällä. Se merkitsee sitä, että ne, jotka voivat asettuvat ns. viisaan lepoon ja ovat välinpitämättömiä kaikesta.

Viisaimmat seurailevat ja harrastavat. Jemmailevat pankkitilille rahaa.

Kun herrat hyötyvät niin miksi me emme myös? Sitten harrastellaan, uidaan, käydään lomailemassa, urheillaan, pelataan tennistä ja dipsoillaan viinejä.

Niillä, joilla ei ole rahaa ovat asiat huonommin. Niiden pitää aamuhämärällä etsiä tyhjiä pulloja tai käydä kolmessa töissä. Heitä ei ole olemassa.

Tuleeko meistä poliittisessa mielessä Venäjä? Jos jollain on halua ja mahdollisuutta niin katsokaa Andrey Zvjagintsevin elokuva ”Leviathan” (2014). Siinä kerrotaan yhteiskunnasta, jossa luottamusta ei enää ole eikä vallanpitäjiin uskota.