Suomi – tulevaisuutta vai ei?

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja antoi HS:lle haastattelun 26.8.2023.

Haastattelussa edustaja Kopra kertoi haluavansa antaa USA:n asevoimille mahdollisimmat laajat oikeudet toimia ja harjoitella Suomessa rauhan aikaan.

Kyse on DCA-neuvotteluista, joissa Suomen ja USA:n välillä solmitaan konkreettinen puolustusyhteistyösopimus (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009770035.html).

Kopra mainitsee sovittavina asioina tukikohdat, Suomen reserviläisten lännen operaatioihin osallistumista varten tarvittavan lainsäädännön sekä tietysti sen miten Suomen reserviä käytetään hyväksi Naton kanssa.

Mikä on Suomen suhde Venäjään tulevaisuudessa: vihollinen vai naapuri?

Nämä tärkeät asiat on tietysti sovittava ja tutkittava kuten Kopra kertoo. Lainsäädäntöä muutetaan ja samalla myös Suomen eduskunta määrittelee tarkasti turvallisuuspoliittista lainsäädäntöään uudelleen.

Ennen näitä päätöksiä olisi hyvä käydä kansallinen keskustelu muutamasta asiasta.

Ensiksi, mikä on meidän tuleva Venäjä-suhteemme? Onko itänaapuri nyt oikeasti vihollinen vai mahdollinen naapuri?

Ukrainan sota – kuten kaikki maailman sodat – päättyvät joskus.

Minun käsitykseni mukaan on hyvin mahdollista, että nyt Ukrainaan kohdistuva väkivalta kohdistuu piakkoin Venäjän sisälle. (kt. 2022 elokuussa antamani haastattelu Ylelle – https://areena.yle.fi/1-61934860).

On hyvin mahdollista, että itänaapurissa tullaan käymään läpi sekurokratian välienselvittely, joka voi olla hyvinkin intensiivinen ja repivä. Joku taho kuitenkin voittaa sen taistelun. Se taho tulee mahdollisesti tekemään sekurokratian ruumiinavauksen ts. käymään läpi vuodesta 2000 vallinneen poliittisen järjestelmän perustan.

Tai…sitten jättää sen tekemättä.

Se kysymysten kysymys on: onko Suomen kansallisen edun mukaista että a) unohdamme itänaapurin b) otamme siihen periaatteellisesti negatiivisen kannan c) vai pyrimme resetoimaan suhteemme Venäjään.

Vaihtoehdossa C on tietysti otettava huomioon se, että se vaatii molempien osapuolten osallistumisen. Meidän periaatteellinen lähtökohtamme on tietysti se, että olemme sotilasliitto Naton jäsen; EU:n jäsen ja itsenäinen valtio, joka suvereenisti päättää omasta kohtalostaan.

Mutta kun sota päättyy, on meidän päätettävä ylipäätään se aiommeko me käydä kauppaa tai jonkinlaista dialogia itänaapurin kanssa.

Minun käsitykseni mukaan Suomen kansallinen etu kulkee aina edellä.

Norjan-malli Nato yhteistyössä vai poliittinen infantilismi?

Se toinen kysymys on: noudatammeko me poliittista infantilismia ts. lapsellisuutta DCA-neuvotteluissa?

Selkosuomeksi: kuljemmeko me kylmän sodan aikaista Norjan tietä Nato-suhteessa? Miten tarkasti säätelemme kansallisen päätösvallan suhteessa a) varusteluihin b) tukikohtiin c) ydinaseisiin rauhan aikana?

Vai taannummeko me suhteessa USA:n lapseksi. Tuleeko USA:sta meille ”kivä iski, joka suojelee meitä tota ikävää naapurin setää vastaan”.

On selvää, että Suomeen on sijoitettava logistisia keskuksia kriisejä varten. Samoin on ymmärrettävää, mikäli meillä on yhteisiä harjoituksia USA:n kanssa tai mahdollisia keskuksia (vaikkapa Kauhava) jossa USA:n koneet voivat laskeutua.

Kysymys on vain siitä kuka määrää? Kuka on isäntä? Ja ennen kaikkea – onko meillä rauhan aikana ydinaseita?Asiasta tullaan keskustelemaan ja se tulee ajankohtaiseksi USA:n joukkojen tullessa tänne tosimielessä. Muutetaanko lakia? Mikä linja otetaan?

Edellä mainitsemani ja todenäköisenä pitämäni tuleva sekurokratian välienselvittely ja palkkasotilasjoukkojen osallistuminen siihen antaa Venäjälle tulevaisuudessa uuden johtajan. Onko hän Aleksei Djumin vai joku muu on tulevaisuuden asia.

Voihan olla myös niin niin että Venäjän presidentiksi haetaan vankilasta Aleksei Navalnyi tai jopa niin, että joku emigraatiossa oleva venäläinen saa sen viran.

Olipa johtaja kuka tahansa niin ajatus siitä, että Suomen Lapissa olisi lyhyen tai keskipitkän matkan taktisia ydinaseita on sietämätön. Asustelipa Kremlissä Navalnyi, Djumin, Shoigu, Kasparov tai jopa Hodorkovski niin hän joutuu ottamaan huomioon Suomesta tulevan uhan.

Alleviivaan tätä: Venäjän suurvalta-asema perustuu ydinaseisiin ja Pohjoisen laivasto Murmanskissa on sen takaaja.

Venäjän ydinsukellusveneisiin pakattu kyky vastaiskuun (MAD-oppi). Venäjä ei ole enää väestöllisesti, teollisesti, taloudellisesti tai muuten enää suurvalta mutta näiden aseiden kanssa se on.

Jokainen Venäjän tuleva johtaja – olipa hän länsimielinen, patriootti demokraatti tai uusstalinisti – suhtautuu Suomessa oleviin ydinaseisiin yhtä tunteikkaasti kuin presidentti Kennedy Kuubassa oleviin NL:n ydinaseisiin vuonna 1962.

Kolmas kysymys on se sama, jonka professori Timo Vihavainen esitti tässä blogissaan pari päivää sitten. Hän kyselee leikkisästi siinä maamme johtajilta ”Tulevaisuuskin lienee vielä edessä”. (https://timo-vihavainen.blogspot.com/2023/08/tulevaisuuskin-lienee-viela-edessa.html).

Tässä nykyisessä hyvin kiihtyneessä keskustelu-ilmapiirissä onkin hyvä kysyä: onko meillä tarkoitus olla vielä tulevaisuutta edessämme?

Aikoinaan ennen jatkosotaa Suomi päästi saksalaiset joukot Lappiin. Päätös ei ollut infantilistinen. Mannerheim, Ryti ja Tanner eivät tehneet päätöstä lapsellisuuttaan vaan tarkan harkinnan jälkeen. Toki en halua rinnastaa Natsi-Saksaa ja USA:ta mutta näin teknisesti kyse on varsin samanlaisesta asiasta.

Kyse oli aikoinaan vaikeasta poliittisesta tilanteesta, jossa meidän oli pakko valita pirun ja perkeleen väliltä. Päätös tehtiin hyvin aikomuksin ja itsenäisyys säilyi vaikeiden aikojen jälkeen. Lapin sota ja saksalaisten häätäminen pohjoisesta ei ollut helppo juttu.

Kaiken poliittisen toiminnan perustalla on oltava aina – kansallinen etu.

Eihän unohdeta sitä nytkään?

Arto Luukkanen

artoluukkanen
Perussuomalaiset Järvenpää

Kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu (Keskiuusimaa),
Olen työssä Helsingin yliopistossa ja toimin siellä Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtorina. Pekasus opintokeskuksen rehtori. Jotkut saattavat muistaa minut Alfa-tv:n ”Dosentti” ohjelmasta, jossa haastattelin taiteen, tieteen, politiikan ja yhteiskunnan vaikuttajia. Haluan palvella kaikkia järvenpääläisiä järjellä ja sydämellä. Niin duunareita, yrittäjiä, lapsiperheitä, yksinäisiä ihmisiä, seniorikansalaisia ja koululaisia. Minulle on itsestään selvää, että Järvenpäässä sivistys, koulutus, osaaminen ja työ on asetettava kunniaan. Unelmani on taloudessa tarkka Järvenpää, joka ei unohda sen asukkaita! Ihminen edellä, ihmisen puolesta - tehdään Järvenpäästä kotoisa paikka asua! Niin...ja koko Suomesta. Pidetään maa itsenäisenä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu