Suomi vaarallisessa tilanteessa syksyllä 2023 – Venäjän provokaatiot uhkaavat

Yle haastatteli minua vuoden 2022 elokuussa Venäjän tilanteesta.

Totesin haastattelussa sisällissodan ja sisäisen väkivallan aktuaalisen mahdollisuuden itänaapurissa.

Olisi enemmän kuin todennäköistä että väkivalta kääntyisi Venäjän sisälle ja sen instrumentteina toimisivat erilaiset palkkasotilasjoukot (Wagner ym). https://areena.yle.fi/1-61934860  (” Millaisessa tilanteessa Venäjä voisi ajautua sisällissotaan, Arto Luukkanen?” julkaistu 10.8.2022). Tästä prosessista enemmän kirjassani ”Putinin perunkirja” (maaliskuu 2024, Docendo).

Kuten tiedämme tilanne Venäjällä eskaloitui kesäkuussa 2023 sotilaskapinaksi.

Prigožin-putsch kesäkuun 23-24 pnä paljastivat vallan salaisuuden ja Putinin hauraan aseman. On kuvaavaa, että itse kapinan aloittaja on vielä vapaalla jalalla ja vaikka kymmeniä armeijan kenraaleja ja komentajia on nyt pidätetty tai kuulusteltu kesäkuun tapahtumista, ei Prigožinille ole tehty vielä mitään. Wagner-joukko toimii keskisessä Afrikassa ja Valko-Venäjällä on oma joukkonsa, jonka tehtäviin kuuluu ilmeisesti jonkinlaisten provokaatioiden keittäminen Puolan, Liettuan ja Valko-Venäjän rajalla.

Venäjän ja Ukrainan sota tulee jatkumaan ja eskaloitumaan syksyn aikana. Tilanne on kestämätön Putinille ja hänen hallinnolleen. Maata uhkaa talouden rapistuminen, sitä seuraavan sisäisen vakauden järkkyminen ja lopulta myös – kuten jo elokuussa 2022 totesin – mahdollinen sisällissota. Putinin sekurokratian kannalta väestön välinpitämättömyys on todellinen uhka – syksyllä toteutettava mobilisaatio tulee koskemaan myös Moskovaa ja Pietaria eikä varsinaista sotaintoa ole yhtään.

Tässä tilanteessa sotamotivaatiota inspiroivat provokaatiot länsirajalla tulisivat enemmän kuin tarpeeseen. On hyvä muistaa, että provokaatiot kuuluvat sekurokratian politiikanteon arsenaaliin; aikoinaan vuoden 1999 syksyllä tšetšeenien kerrottiin räjäyttäneen kerrostaloja Moskovassa. Todellisuudessa se oli FSB:n oma operaatio, joka liittyi projektiin Putiniin ts. oman miehen saamiseen valtion johtoon. Räjäytysten jälkeen syntyi sotakiihko, joka johti Hasavjurtin rauhansopimuksen rikkomiseen, II Tšetšenian sotaan ja Putinin tulemiseen presidentiksi vuonna 2000. Turvallisuuspalvelut saivat oman miehensä johtamaan maata.

Tavallisten venäläisten kupla – suurin huoli talous – ei sota

Kun Venäjän eliitti haikalee puuttuvaa sotaintoa niin tavalliset ihmiset Venäjällä huokailevat huonoja talouden näkymiä. Huoli liittyy ruplan arvoon, joka näyttää laskevan koko ajan. Venäläiset ovat tottuneet kasvavaan kulutukseen ja nyt kirstun pohja alkanut näkyä niin valtiolla kuin yksityisillä. Muistot Jeltsinin ajan talouskriisistä vuodelta 1998 ovat hiipineet kansalaisten mieleen.

Tähän pieni muistutus historiasta. Elokuun 17 pnä 1998 koettiin Venäjän talouden ”Musta Päivä”.  Maan valuutta rupla romahti eikä Venäjä kyennyt maksamaan kotimaisia ja ulkomaisia velkojaan. Kansalaiset riensivät äkkiä vetämään rahansa pankeista mutta turhaan. Tällä kriisillä oli vakava vaikutus kansalaisten turvallisuudentunteeseen. Useat pankit lopettivat toimintansa samalla kun inflaatio alkoi laukata 84% vauhdilla ja elinkustannukset nousivat huomattavasti. Tavallisten ihmisten elämältä alkoi pohja valua pois.

Elokuussa 2023 on syntynyt epäilyksiä siitä, että vuosi 1998 elettäisiin uudelleen. Elokuun 15 pnä Venäjän keskuspankki piti ylimääräisen kriisikokouksen. Ruplan arvo on tasaisesti pudonnut 17 kuukauden aikana eivätkä edes korkeat korot kyenneet korjaamaan sen arvoa. Se arvo dollariin on pudonnut psykologisesti yli 100 ruplan raja per dollari 14. elokuuta. Venäjän keskuspankin ainoaksi keinoksi jäi turvautua todella korkeisiin korkoihin (elokuun 16 pnä – 12%) ja ilmeisesti lopulta pääomasäännöstelyyn.

Rahat ovat menneet sotaan

Kesällä 2023 sotatalouden kulut alkoivat toden teolla tuntua Venäjän valtion budjetissa; sotaan ja sen menoihin ohjattiin elokuussa 2023 yli kolmannes Venäjän valtion tuloista samalla kun energian hinnat laskivat. Elokuun alussa 2023 myös ilmoitettiin, että Venäjä kaksinkertaistaisi puolustusbudjettinsa 100 miljardiin dollariin. Arveltiin myös, että tämäkään ei riittäisi sillä suolainen lasku Ukrainan valloittamisesta ja ”sotilaallisesta erikoisoperaatiosta” maksaisi maltaita; puolustusbudjetin eri menoerät ja tulevaisuuden mahdolliset kulut jätettiin ei-julkisiksi.

Varmaa oli vain se, että tästä sodasta oli tulossa yhä totaalisempi ja sen menot kasvaisivat rajusti. Oltiinko sitten lähestymässä Stalinin II maailmansodan aikaisia sotakuluja tai Pietari Suuren sotaan käyttämiä rahoja on vielä epäselvää. Mainittakoon vain, että Pietari Suuri kävi aikoinaan Suurta pohjansotaa 21 vuotta ja lopulta sotamenot muodostivat 97% sen aikaisen valtion menoista.

Sodan vaikutus budjettiin on heijastunut arkipäivässä siinä, että tukia alueille on vähennetty ja että budjetin muut sektorit kärsivät leikkauksista. Kaikki investoinnit paitsi sotilas-alaan liittyvät investoinnit on jäädytetty.

Sotateollisuus kasvaa merkittävästi – koneet käyvät kolmessa vuorossa

Tilastoissa on mielenkiintoinen anomalia; julkisen sektorin rooli on kasvanut mutta on sidoksissa lähinnä sotatuotannon kasvuun ja nopeasti ylös polkaistuihin tuotantomääriin. Erityisesti kranaattien tuotantomäärät ovat kasvaneet kun tehtaat alkoivat tuottaa niitä kolmessa vuorossa samalla kun sairaaloiden, koulujen ja teitten ylläpidosta on säästetty reippaasti. Sotatalouden sääntöjen mukaan infrastruktuurit, investoinnit ja ihmisten palvelut laitettiin säästökuurille samalla kun maan terästeollisuus alkoi tuottamaan väkivallan instrumentteja.

Lyhyesti: mikään ei ole niin kallista kuin sota ja rahaa tarvitaan. Epälojaalisten liikemiesten ja oligarkkien omaisuus on nyt vaarassa samalla kun virkamiehiä on kannustettu käyttämään venäläistä autoa länsimaisten sijasta.

Sotatalouteen sukeltaminen johti kuten aina tällaisessa tilanteessa inflaation kasvuun ja samalla myös korkojen nousuun, joka taas vaikutti maan valuutan arvon alenemiseen, kun väestö alkoi varautua sisäpoliittisiin mullistuksiin.

Hallitukselle maan valuutan arvon lasku merkitsee tietysti mahdollisuutta; se auttaisi rahoittamaan sotateollisuuden kuluja. Pitemmän ajan kuluessa se iskisi kuitenkin tavallisen ihmisen kulutukseen ja elintasoon. Syksyn 2023 erikoisuus on siinä, että venäläisten on nyt sopeuduttava pitkään liukuun matkalla neuvostoajan kulutustottumuksiin.

Asia on sellainen, että sitä epäilemättä pohditaan venäläisten datsoilla elokuun aikana.

Kelle jää poliittinen ”tappion merkki”?

Yleensä väestö ymmärtää sotien aikana laskevan elintason vaatimukset. Ongelmana on vain kriisin psykologinen ulottuvuus. Miten kotirintama saadaan kestämään? Entä kenet väestö näkee syypääksi tähän kriisiin. Venäjän julkinen sana ja sen sotapropaganda on ahkerasti tarjoillut selitystä siitä, että Venäjä on oikeastaan sodassa USA:n ja Naton kanssa ja että maan olemassaolo on nyt uhattuna.

Entäpä jos joku kiistää tämän narratiivin kuten Prigožin ja kertoo, että vihollinen on sisällä? Että sota olikin turha? Että kaikki johtuu rikkaiden ja etuoikeutettujen ahneudesta ja että kotitalouksien ja perheiden kasvava kurjuus ei ole tavallisten ihmisten vika? Hänen propagandassaan eliitti porskuttaa ja uhriksi jää venäläinen sotilas ja normi-kansalainen.

Tällaisissa kriiseissä suurin vaaratekijä liittyy psykologiaan. Kenelle poliittinen ”musta-pekka” jää?

”Prigožinin putsch” avasi Venäjän rikkaiden silmät ja nämä olivat alkaneet siirtämään omaa varallisuuttaan vaivihkaa ulkomaille. Keskiluokalle Prigožin näyttää taas olevan jonkinlainen ”Robin Hood”, joka ajaa oikeudenmukaisuutta Venäjälle. Prigožin-putsch näytti nostaneen Levada-tutkimuskeskuksen mukaan Prigožinin kannatusta ja samalla romahduttaneen puolustusministeri Shoigun kannatuksen. Ilmeisesti erityisesti miehet ja nuoret näkivät, että Progožinin protesti oli ollut oikeutettu. Putinin kannatukseen kapina ei ollut vaikuttanut oikeastaan yhtään.

Tämä psykologinen ulottuvuus näkyi elokuussa Venäjän mediassa. Sotabloggarit ja tv:n ”sotavevankelistat” raivosivat elokuussa ruplan arvon laskusta ja arvostelivat reippaasti sotilasjohtoa. Epävarmuus on lisääntynyt samalla kun kotitaloudet ovat alkaneet spekuloida ruplan tulevalla romahduksella; toisin sanoen ne yrittävät hankkia ulkomaan valuuttaa hinnalla millä hyvänsä mahdollisen kriisin varalle. On syntynyt vastakkainasettelu: ”markkinat vs. Venäjän keskuspankki” .  Keskuspankin vastauksena on yleensä nostaa korkoja ja pyrkiä hillitsemään ulkomaan valuutan ostoja. Tilanne näytti kuitenkin huonolta; yleensä tällaisissa tapauksissa markkinat voittavat kaikesta huolimatta.

Prigožinin kapina vahvisti myös sen, että se mitä Ukrainan rintamalla tapahtuisi kesällä 2023 ei olisikaan enää niin tärkeää. Se mitä Moskovassa tapahtuisi olisi tärkeämpää. Samoin kysymys taloudellisesta selviämisestä ja mahdollisesta tulevasta valtataistelusta oli muuttunut polttavaksi kysymykseksi. Kuten edellämainittu Levada-keskuksen välittämä tieto kertoo; venäläiset eivät ole Ukrainan sodasta innostuneita mutta eivät vastusta sitä julkisesti vaan vetäytyvät tai eivät halua ottaa kantaa. He haluavat nyt elää omassa kuplassaan välittämättä siitä mitä tapahtuu ympärillä. Todellisuus on kuin pahaa unta.

Se todellinen taistelu sieluista ja mielipiteistä käytäisiin syksyllä 2023 ja kysymyksenä olisi elintaso ja normaalin elintason säilyttäminen. Sodan aikana ihmiset ovat vetäytyneet omiin kupliinsa ja yksityiselämän suojiin. Entä jos sotatalous vaikuttaisi perheiden ja yksityisten kansalaisten elintasoon? Vanha poliittinen systeemi toimii jotenkuten mutta entä jos elintaso laskisi todella huomattavasti? Poksahtaisiko kupla kokonaan? Presidentinvaalit ovat taas lähestymässä ja vaikka Putinin suosio oli vankka, on epävarmuus lisääntynyt. Väestön välinpitämättömyys on hallituksen kannalta toivottavaa mutta pitemmän päälle sotamotivaation nostaminen olisi ensisijaisen tärkeä asia.

On luotava lisää vaaran tuntua ja siksi esimerkiksi tämän takia Patrušev piti juuri puheenvuoron, jossa hän moitti Suomea ja uhkasi peitellyin sanoin, että sotilasoperaation jälkeen Suomi tulisi seuraavaksi listalle.

Vielä kerran: ongelmana oli tavallisten venäläisten välinpitämättömyys, joka ei luvannut hyvää. Vaikka sota läheni moskovalaisia satunnaisten lentoiskujen jälkeen niin ihmiset ovat todella passiivisia. Yleinen ilmapiiri on Moskovassa: ”lennelkööt – ei kiinnosta”.  Sota näytti olevan kaukana ja ihmiset halusivat pyyhkiä näyt sodasta esimerkiksi pommitetusta Belgorodista tai Brjanskista mielestään. Sota halutaan pitää kaukana ja pois mielestä.

Totean tässä lopuksi, että Patruševin kryptinen ilmaus siitä, että meitä odottaa tilanne vuonna 1945 pitää ottaa erittäin vakavasti. Tämän herran sanotaan olleen se ”mastermind” joka suunnitteli kerrostalojen räjäyttämisen Moskovassa 1999. Houkutus jonkinlaisiin provokaatioihin on olemassa; kun Suomi keskustelee pää punaisena arkipäivän rasismista niin idässä suunnitellaan koko Suomen poliittisen suunnan ja orientaation muuttamista: pois Natosta ja USA:n sylistä! Suomi ei ole vieläkään kyennyt pyykinpesuun suomettumisen ajan historiasta ja arkistot pysyvät kiinni.

Pelkäänpä, että Venäjän provokaatioista ei selvitä keskusteluryhmiä perustamalla tai antamalla julkilausumia. Kansallisen yksimielisyyden merkitys on kasvanut.

Arto Luukkanen