Syrjä-Suomi – hukattu Amerikka?

Satunnaisen turistin matka saattaa tänä kesänä johtua Itä-Suomeen ja Pohjois-Suomeen. Tässä muutamia huomioita ja mietteitä.

Suomessa on yritetty selvitä – periksi ei anneta

Ensiksi, Suomi on kaunis ja suuri maa.

Meillä on ihmeellinen luonto, joka muuttuu vähitellen karummaksi mutta ihmisten ote ei häviä; joka puolella näkyy taloja ja pihoja, jotka on huolella hoidettu. Toisaalta on myös tyhjiä ikkunoita ja retkottavia ovia. Ihmiset ovat lähteneet. On annettu periksi kun ei ole toimeentuloa.

Pohjoiseen mentäessä koivut ja pellot pienevät mutta jokaisessa tievierussa, polussa ja nurkassa on todisteita siitä, että periksi ei ole annettu eikä anneta. Joka puolella on yritetty jotain. Menneet sukupolvet ovat muokanneet tätä maata motiivinaan selviytyä niin luonnosta kuin esivallasta. He ”kahtelevat” meitä kuin Suomussalmen Käpylän peltojen ”hiljainen kansa”. Odottaen ja velvoittaen meitä työhön.

Toiseksi, vanhoissa oppikirjoissa saattoi lukea, että maamme on karu ja köyhä. Toisaalta, kun äimistelee tätä tilan suuruutta, metsien määrää ja ihmisten rohkeaa asettumista joka paikkaan voi todeta, että sehän ei pidä enää paikkaansa. Syrjä-Suomi on kuin hukattu Amerikka, jota me olemme laiminlyöneet ja unohtaneet. Nyt olisi aika panostaa syrjäseuduille: luoda sinne ideoita, jotka kuin ”Ponsse” yhtiön innovaatiot rikastuttavat ympäristöään. Syrjäseudut eivät saa olla vain raaka-ainevarastoja vaan alueita, joissa jatkojalostetaan ja kehitetään omaa!

Lapin ongelmat on ratkaistava

Otetaan esimerkiksi Lappi. Siellä on valtavat mahdollisuudet kehittyä metsän, kaivannaisten ja turismin avulla kukoistavaksi. Ongelmana on vain se, että metsäteollisuus ja suomalaisten metsien tulevaisuus on uhattuna EU:n metsästrategian takia.

Bryssel ei kuitenkaan usko kyyneliin vaan aikoo suomalaisten vihreiden myötävaikutuksella kohvoijata itselleen täydellisen käyttöoikeuden metsiin.

Samoin maaperämme Lapissa sisältää valtavasti mineraaleja mutta kaivoslakimme on sellainen, että se rohkaisee jonkinlaiseen ”kaivosimperialismiin” ja hyväksikäyttämiseen.

Ulkomaiset yhtiöt kiittelevät maatamme ja eliittiämme. Se ei ole ihme. Valtio ei itseasiassa verota, kunnat eivät saa faktuaalisesti verotuloja ja me hövelit veronmaksajina makselemme näille ulkomaisille yhtiöille kaikenlaisia tukia. Ruotsi ei aikoinaan hylännyt kaivosteollisuuttaan ja saa nyt muhkeat verovoitot. Afrikassakin osataan edes hiukkasen verottaa ulkomaisia kaivosyhtiöitä.

Meillä ei.

Kaivoslakimme voisi aivan hyvin sisältää ajatuksen siitä, että paikalliset saisivat osansa todellisesti voitosta. Mutta ei. Me olemme kehitysmaa ja ilmeisesti myös vielä tyhmempiä (ja hyvällä syyllä) kuin afrikkalaiset, jotka hekin sentään osaavat verottaa kaivosyhtiöitä ja suosia omaa teollisuutta.

Suomi näyttää olleen Lapin kehittämisessä laiska ja saamaton. Kyse on mentaliteetista.

Lapissa on kuitenkin todellisia menestyjiä kuten esimerkiksi Ivalo, jonka elinvoima on valtava. Suomen suurimman kunnan monipuolinen elinkeinorakenne ja yrittämisen henki on mallina kaikille. Siellä on panostettu arktiseen luontomatkailuun ja teknologiaosaamiseen. Ennen kaikkea siellä elää voimakkaana ajatus siitä, että Lapin on satsattava jatkojalostamiseen: Lappi ei saa olla pelkkä raaka-ainevarasto vaan omia luonnonvaroja on hoidettava paikan päällä. Entäpä Rovaniemi? Sielläkin on lähtökohtana se, että ”me yritämme itse” ja että maakunnan pääkaupunki pystyy kaikkeen. Voimaa on.

Lappi – hukattu Amerikka?

Jäin miettimään näitä hajanaisia ajatuksia matkalla Ylä-Postojoen vaiheille. Lapsuuden kesien maisemiin.

Mielessä kirkastui se, että Suomen pitäisi päästä irti omasta ”kolonialistisesta” mentaliteetistaan Lapin suhteen. Se on kuin hukattu aarre, kuin uinuva Amerikka, jota on pystyttävä tukemaan niin, että se toimii veturina koko Suomelle. Ruotsin ja Venäjän ”imperialismille” oli hyödyllistä hallinnoida Suomea etelästä käsin. Entäpä jos annettaisiin paikallisten päättää? Nyt olisi aika nähdä paikallisten ihmisten mahdollisuudet Suomen syrjäseuduilla.

Syrjäseutujen selviäminen mallina Suomelle: älyllistä ja henkistä energiaa riittää paikanpäällä!  

Alussa mainitsemani selviämisen motiivi niin luonnosta kuin esivallasta, on ollut vahva vaikutin. Syrjäseutujen ihmiset ovat selvinneet omilla voimillaan: energiaa on ollut paikanpäällä!

Kun vierailee vaikka Raatteenportin museossa niin näkee kouriintuntuvasti miten siellä aikoinaan vuosina 1939-1940 haettiin loppuratkaisua NL:n silloiseen aggressioon. Tavallinen kansa joutui kärsimään mutta sen motiivina oli selvitä ja se selvisi. Alueelle on rakennettu pysäyttävä muistomerkki: “Avara syli “, jossa on 105 vaskikelloa, yksi jokaista talvisodan päivää kohti. Kellot soivat kun tuuli käy.

Matka pohjoiseen tarjoaa joka metrillä muistutuksia siitä, että siellä asuvien ihmisten oma energia ja henkinen voima voi kääntää kaiken.

Mainitsen tässä lopuksi sompiolaisen taiteilijan Andreas Alarieston näyttelyn Sodankylässä. Sen entinen kunnantalo on nyt Andreas Alarieston näyttelyn galleria.

Täytyy myöntää, että Alarieston värikylläinen tyyli hämmästytti ja ilahdutti. Sen elämänvoimassa on jotain ainutlaatuista: sitä mitä paikkakunnan kaikissa asukkaissa on. Se tulee ilmi puheesta, ”silimäinluonnnista” ja mentaliteetista.

Toisaalta, Alarieston kuvat eivät ole pelkkää taidetta vaan ne tallentavat miltei dokumentaalisesti entisten metsäsaamelaisten elämänmuodon. Erityisesti mieleen jäi kuva, jossa näytetään miten ihminen lentää kehdosta hautaansa. Kuvan nimi on ”Elämän kaari”.

Jos muistelen oikein niin taiteilijan kertomuksen mukaan ”jotkut meistä lentävät suoraan risujen halki hautaansa mutta jotkut lentävät taivaalle isommassa kaaressa”.

Päämäärä on kuitenkin kaikille sama. Päädymme ”kahtelemaan” mitä seuraavat sukupolvet tekevät.

Yritetään parhaamme, että heillä olisi helpompaa.

ps. majoituimme yhdeksi yöksi Pohjanranta hotelliin. Hyvin nukutti erämaan jälkeen. Siellä on kuulkaa kylpyläkin! Ja mikä parasta: runsaan aamupalan jälkeen oli mahdollista jutella hotellin viisaan isännän kanssa pari sanaa.

pps. Pohjoisessa muuten näkyy miten typerä ja vahingollinen sähköautovillitys on. Ei niitä selkosia ajeta sähköautolla pakkasessa. Sinne hyytyy ja naama on kohta kuin ”huutolaislapsen kuolinirvistys”. Sähköauto-pisnis on hupsuutta alusta loppuun siellä. Ainoa tulevaisuudennäkymä liittyy vety tai kaasuautoihin. Raskas kuljetus ei kulje sähköllä vaikka itkisi. Kukahan toisi ne vihreät sinne pohjoiseen viisastummaan…?

+19
artoluukkanen
Perussuomalaiset Järvenpää
Ehdolla kuntavaaleissa

Varakansanedustaja., valtuutettu
Olen työssä Helsingin yliopistossa ja toimin siellä Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtorina. Palvelen järvenpääläisiä kaupunginvaltuutettuna ja perussuomalaisen puolueen varakansanedustajana (Uusimaa). Olen myös Järvenpään kaupunginvaltuutettu, opetus ja ja kasvatuslautakunnan jäsen, Järvenpään seurakunnan kirkkovaltuutettu, Suomen Perustan ajatuspajan säätiön hallituksen puheenjohtaja ja Pekasus opintokeskuksen rehtori. Jotkut saattavat muistaa minut Alfa-tv:n ”Dosentti” ohjelmasta, jossa haastattelen taiteen, tieteen, politiikan ja yhteiskunnan vaikuttajia. Haluan palvella kaikkia järvenpääläisiä järjellä ja sydämellä. Niin duunareita, yrittäjiä, lapsiperheitä, yksinäisiä ihmisiä, seniorikansalaisia ja koululaisia. Minulle on itsestään selvää, että Järvenpäässä sivistys, koulutus, osaaminen ja työ on asetettava kunniaan. Unelmani on taloudessa tarkka Järvenpää, joka ei unohda sen asukkaita! Ihminen edellä, ihmisen puolesta - tehdään Järvenpäästä kotoisa paikka asua!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu