Syvätyperyyden aika ja bolševistinen itsekritiikki

Sitä luulee nähneensä ja kuulleensa jo kaiken mutta nykyisenä syvätyperyyden aikana sitä yllättyy joka aamu.

Kaikkeen sitä tottuu. Meillä on apulaisvaltakunnansyyttäjä, joka ajaa taannehtiva oikeutta länsimaisten oikeusperiaatteiden vastaisesti. Meillä on akateeminen opettaja, joka puuttuu opiskelijoiden omissa tiloissa oleviin valokuviin ja vaatii erään presidentin kuvan poistamista seinältä. Meillä on joulujuhla, joka tarkoittaa Vapahtajan syntymäjuhlan viettämistä. Kumma kyllä – koululaiset eivät saa enää vierailla ennen joululoman alkua kirkossa.

Paikassa, jossa yleensä muistellaan Kristusta.  Jonka syntymän juhlimisesta se loma johtuu.

Kansalainen tottuu kaikkeen.

Jopa siihen, että meillä on hallitus, joka näyttää pontevasti ajelehtivan paikoillaan. Meillä on omasta mielestään työväkeä edustava hallitus, joka omistajaohjaajana puoltaa palkkojen alentamista. Ja joka on päättävästi tekemättä ei mitään, samaan aikaan kun lakkoliike halvaannuttaa valtakuntaa.

Poliittisen nuoleskelun maailmanennätys?

Mutta tänä aamuna sitä sai hieroa silmiään ja lukea, että eräs kansanedustaja katuu aikoinaan tekemäänsä huumoriohjelmaa ja sen sketsejä. On vaikea päättää onko kysymys poliittisen nuoleskelun maailmanennätyksestä vai onko kyseessä hulvaton käytännön pila?

Älytön katuminen ja syvätyperä itsekritiikki palauttaa kuitenkin mieleen bolševistisen itsekritiikin. Kuten toveri Stalin totesi vuonna 1924 kirjassaan ”Leninismin perusteista” ja vuonna 1928 artikkelissaan seuraavaa: ”…minä luulen toverit, että itsekritiikki on tarpeellista meille kuin ilma tai vesi…”.

Stalin harjoitutti tätä itsekritiikin jaloa taitoa kommunistien keskuudessa 1930-luvulla ahkerasti ja hänen skribenttinsä tutkivat tarkasti – kuten nykyinen apulaisvaltakunnansyyttäjä – poliittisten vihollisten aikaisempia sanomisia vuosikymmenien ajalta. Stalinille taannehtiva oikeuskäsitys sopi mainiosti sillä kysymys oli uuden ”valoisan tulevaisuden” luomisesta. Sinne ei pimeyden lapsilla ollut mitään asiaa sillä poliittisen terrorin ja salaisen poliisin luuta lakaisisi ”kansan viholliset” pois.

Suomalaisen puna-vihreän hyvisten rakkaus itsekritiikkiin

Suomalainen vasemmisto on aina hellinyt ideaa bolševistisesta itsekritiikistä ja siihen liittyvästä suorasta toiminnasta. Se ei ole ikinä hylännyt entisiä ihanteitaan vaikka selkärankaiset sosiaalidemokraatit yrittivät aina 1990-luvulle saakka pitää pystyssä työväenaatteen ja demokratian periaatteita.

Nyt näyttää siltä, että niistä ollaan vähitellen luopumassa SDP:ssä kun ns. ”uusi punainen” sukupolvi on miehittämässä puolueen johtopaikat. Demarien uusi sukupolvi ei enää arvosta Väinö Tannerin perinnön vaalimista. Mannerheim ja Tanner ovat nyt pahiksia!

Ajatus bolševistisesta itsekritiikistä on sitkeä. Se siirtyi viimeisten stalinistien kanssa vihreään liikkeeseen aikoinaan 1980-luvulla. Tämä ihmisvihan ja totalitarismin sekoitus on antanut vihreälle liikkeelle sopivan motivaatiotaustan: on olemassa vihollisia ja omia – valkeuden lapsia ja pimeyden lapsia. Mustaa ja valkeaa.

Kun maailman on näin kaksijakoinen, niin tässä uudessa puna-vihreässä aallossa bolševistinen itsekritiikki, totalitarismin ihailu, väkivallan sopiva hyväksyntä ja periaate ”päämäärä pyhittää keinot” ovat periaatteessa sallittuja. Ne ovat sitä ”parempaa” alpakkagatea!

Nyt tämä epämääräinen bolševistinen viher-vasemmistorintama hyökkää täysillä! Ja nyt tämän uuden hallituksen aikana näyttää koittavan hetki käydä suomalaisen yhteiskunnan rakenteiden ja tavallisten ihmisten normaalin elämän kimppuun.

Nyt toteutetaan ”valoistaa tulevaisuutta” jota Stalin ylisti aikoinaan.

Pahempaa kuin kommunismi

Pahinta tässä uudessa totalitarismin ja syvätyperyyden aallossa on se, että sitä toteutetaan nyt yhteiskunnan joka tasolla aina pienten lasten kasvatuksesta, autolla ajamisen sabotoimiseen saakka. Sitä pusketaan läpi lihansyönnin kriminalisoinnista aina hallitustyöhön saakka. Olemme totaalisen hyökkäyksen kohteena.

Vaarallisinta tässä on sen kokonaisvaltaisuus. Suomen taistolainen liikehdintä ei koskaan edennyt yliopiston kuppilaan pitemmälle. Neuvostoliiton ihailu oli mahdotonta maassa, jossa oli vielä sodan käynyttä sukupolvea kertomassa asioiden oikeasta laidasta. Indoktrinaatiota eli mielipiteiden iskostusta kuitenkin harrastattiin mutta tulokset olivat surkeita. Pirkkalan monisteiden tai Teiniliiton epäonnistumiset veivät pohjan pois ihmisvihalta ja itsekritiikiltä. Nyt tilanne on kuitenkin toinen.

Nyt kohteena on tavallinen ihminen ja hänen elämäntapansa. Tavoitteena on marginalisoida ”pimeyden lapset” ja heittää viholliset jonkinlaiseen ”APARTHEID” mediasuhteeseen. Vihollisten kohtalosta tehdään esimerkki ja tavallisten ihmisten kohtalona on nyt tehdä omasta elämästään jonkinlainen itsekriittinen tilitys, mikäli he aikovat päästä elämässään eteenpäin. Konservatiivisyys, isänmaallisuus ja tolkun ajattelu ovat nyt menneisyyden mustia tahroja, joista pitää olla valmis tekemään nopea anteeksipyyntö.

Oletko sinä valmis pyytelemään anteeksi menneisyyttäsi?

Jos olet, niin sinulla on loistava tulevaisuus edessäsi)))

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu