Venäjän osittainen LKP – rajat kiinni heti!
Nikita Hruštševin muistelmien mukaan vanheneva ja sairas diktaattori Josif Stalin totesi vuonna 1951 lomallaan Abhasian Afonissa seuraavaa:
”minä olen lopussa…minä en luota keneenkään, en edes itseeni…”
Tämän saman huomautuksen voisi myös Venäjän nykyinen diktaattori Vladimir Putin todeta itsestään. Hän näyttää saavuttaneen aivan uuden ennätyksen omassa itsetuhoisessa kuplassaan.
Venäjän presidentti on julistanut osittaisen liikekannallepanon.
Se johtaa sekasortoon ja tuloksena on aitovenäläinen ”bardak” – hulina.Se näkyy jo Moskovan kaduilla, jossa ”nuotataan” nuoria miehiä armeijaan.
Erityisesti ”kansanäänestysten” järjestäminen on tuhoisaa sillä se kaataa kaikki rauhan mahdollisuudet Ukrainan kanssa. Erityisesti se, että Hersonin alue on näissä suunnitelmissa mukana ei ole pelkästään irvokasta mutta myös typerää.
Päätös suistaa myös Turkin tiukkaan vastakkainasetteluun Venäjän kanssa. Sen merkkinä 2 merkittävää turkkilaista pankkia on jo vetäytynyt Venäjän kanssa hoidettavista maksujärjestelyistä. Turkki ottanee myös Venäjän aseman Kaukasuksella ns. ”suojelijavaltiona” ja antaa yhä enemmän tukea azereille. Päätös johtaa myös häiriöihin entisen NL:n alueen ”stanien” joukossa (Kirgiisia). Turkin ”haastaminen” voi johtaa myös siihen, että Suomen ja Ruotsin Natohakemukset saavat vauhtia Turkin parlamentissa.
Suomelle päätös merkitsee sitä, että tänne tulvahtaa suuri joukko nuoria miehiä, jotka eivät todellakaan halua osallistua mobilisaatioon. Vaarana on, että joukkoon tulee myös Venäjän sotilastiedustelun – GRU:n aktiiviupseereita, jotka käyttävät tilaisuutta hyväkseen.
Tätä asia hallitus ei voi ”uniperisoida” vaan se pitää hoitaa välittömästi kuntoon. Mikäli pienintäkään syytä on niin raja kiinni!
Ongelmana on vain se, että tämä meidän hallituksemme ei kykene hallitsemaan. Se on hyvä ottamaan velkaa ja elämään lasten-lasten rahoilla.
Mutta mihinkään rakentavaan tai älykkääseen se ei kykene.
22.9.2022
Niinpä niin. Sanon vaan, että herranen aika!!!!!!
Hallituksemme ei kykene reagoimaan mihinkään. Katsokaa kelikameroita itärajalta. Haloo Sanna – nyt ilo, valo ja hauskuus vähäksi ajaksi pois ja tekemään päätöksiä! RAJA KIINNI!!
Nyt ei tarvita komiteaa, tai sitä, että kuuntelemme tarkalla korvalla asiantuntijoiden ääntä…nyt tarvitaan toimintaa & ajattelua ja viisautta.
Turkin reaktio ja geopoliittinen murros. Katso arvio.
Kaikki suorat lennot Venäjältä Istanbuliin Turkkiin ja Jerevaniin Armeniaan myytiin loppuun heti Putinin puheen jälkeen. Onneksi niitä rajoja ei ole suljettu.
Navalnyi sanoo: ”Jos pakenette kutsuntoja – se on hyvä, me tuemme sitä, olemme valmiita auttamaan niin tiedollisesti kuin juridisestikin.”
Tuemmeko me, vai suljemmeko viimeisenkin mahdollisuuden?
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän Donald Trumpin ja Joe Bidenin kaltaiset miehet voivat välttää kutsuntoja mutta tavallinen mieskansalainen ei voi. Sen tähden muutto ulkomaille ei ole mikään ratkaisu. Tärkeää olisi että paikalle jäisi riittävästi järkevää väkeä laittamaan kapuloita rattaisiin ja viemään tehoa liikekannallepanolta.
Sen tähden turistiviisumikielto.
Ilmoita asiaton viesti
Kieltämättä itsellänikin kävi tuo sama ajatus mielessä, että Suomen vuotava raja toimisikin oheisvahinkona hyödyllisesti ja poistaisi Venäjältä sitä tykinruuaksi tarkoitettua joukkoa. Vaan näyttääpä Arto tuonkin huomioineen, mutta on sitten punninnut tässäkin haitat etuja suuremmiksi Suomen kannalta.
Ilmoita asiaton viesti
Ja Moskovan kadulla soi iloinen ”Blitzkrieg Bop” kun Z-joukkojen agitaattorit poimii nuoria miehiä karjavaunun kyytiin!
”Hey ho, let’s go! Hey ho, let’s go!
Hey ho, let’s go! Hey ho, let’s go!
They’re forming in straight line
They’re going through a tight wind
The kids are losing their minds
The blitzkrieg bop”
Ilmoita asiaton viesti
Lisäys:
Joko joukkopako alkoi…😅👍
Alkoiko pako Venäjältä? Suorat lennot viisumittomiin maihin myyty loppuun https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/f96e6958-4c9c-470e-96ce-b48698c21e26
Orpo ja Halla-Aho haluaa rajat kiinni…missä Sanna Marin lymyää?
Vaatimukset itärajan sulkemisesta venäläisturisteilta kovenevat – ”emme tiedä, keitä sieltä tulee” https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7a2546ff-addf-440d-867c-09c7f1120d12
Ilmoita asiaton viesti
Onhan meillä hallitus. Hallitus jonka pääministeri ei mene isänsä hautajaisiin.
Sitävastoin hän menee suositun julkisuuden henkilön, näyttelijän ja laulajan ja boomerin hautajaisiin.
Ja ottaa sitten itsestää nk. selfien ja julkaisee sen tekstin myötä. Kertoo osallistuneensa valtioneuvoston seppeleen laskuun.
Noin saadaan itselle lisää julkisuutta.
Kun nyt tuo selfie olisi ollut edes itse seppeleen laskusta. Vaan kun ei, omakuva vain.
Ja samaan aikaan palo maailmalla laajenee.
Lähettää puolustusministerin kameroiden eteen vaikka se olisi pääministerin asia. Pääministerihän on meillä ylin toimeenpaneva virkamies. Presidentti, siis Niinistöhän on vain keulakuva.
Ilmoita asiaton viesti
Jockelle vaan tiedoksi, että valokuvaaminen kirkossa oli kielletty ja näyttää se Jockelta edelleen ymmärrys puuttua miten työnjako hallituksen sisällä oikein toimii, jokainen ministeri vastaa omasta sektoristaan, Pm koko hallituksen toiminnasta oli siis täysin luonnollista, että asian kanssa julkisuuteen tuli puolustusministeri Kaikkonen (kes.) eikä Marin.
Ilmoita asiaton viesti
Hienoa selittelyä.
Pääministeri on maan ylin toimeenpaneva ja näin vakava asia kuuluu hänelle ensisijaisesti.
Puolustusministerin alaan kuuluvat puolustukseen liittyvät asiat.
Nythän emme vielä ole siinä tilanteessa vaikka pääministerin mukaan olemme jo sotataloudessa. Kuinka pääministeri saattoi puuttua valtiovarainministerin tontille?
Mistä lähtien kirkossa ei saa valokuvata?
Ilmoita asiaton viesti
”Hallitus jonka pääministeri ei mene isänsä hautajaisiin.”
Ei ollut isänsä hautajaisissa Loirin poika Ukkokaan, oli kuulemma ”työkiireitä”.
”Kun nyt tuo selfie olisi ollut edes itse seppeleen laskusta.”
Ottaisitko sinä selfien jos olet siunaustilaisuudessa laskemassa vainajan arkulle seppelettä?
Myöskään siunaustilaisuudessa paikalla olleet median edustajat eivät ottaneet kuvia, omaisten pyynnöstä.
”Omaiset toivoivat, että tiedotusvälineet eivät kuvaa kirkossa sisällä, ja Yle noudatti tätä toivetta.”
https://yle.fi/uutiset/3-12630933
Ilmoita asiaton viesti
Kirjotin että ”kun olisi ollut edes..”
En suinkaan että olisi ylipäätään pitänyt ottaa ”selfietä”.
Olisi siis ottanut kuvan seppeleen laskusta, ilman omaa naamaa.
”Sampo Loirin lisäksi hautajaisiin osallistui vanhempi sisko Jenni Loiri. Sampoa vuotta vanhempaa veljeä Ukko Loiria hautajaisissa ei sen sijaan näkynyt. Loirin pitkäaikainen ystävä Nona Alvesalo kertoi kirkolla IS:lle, että poisjäännin syynä olivat Hollannissa alkaneet työt.
Siunaustilaisuudessa kuultiin kuitenkin Ukko Loirin toiveena kappale Väliaikainen, jonka esittivät Jukka Perko ja Severi Pyysalo.”
Lähetti sentäänb terveiset, Hollanti on aika kaukana.
Ilmoita asiaton viesti
Huonoa selittelyä. Loirin omaiset eivät halunneet kuvia siunaustilaisuudesta julkisuuteen, ehkäpä Marin kunnioitti omaisten toivetta.
Ja jos Ukko Loiri olisi halunnut osallistua isänsä hautajaisiin hän olisi niin tehnyt. Työkiireet Hollannissa on pelkkä tekosyy.
Ilmoita asiaton viesti
Selittelyä?
Kun otetaan valokuva hautajaisista, ei kuva suinkaan ole lähikuva omasta naamasta.
Narsisteille tällainen on selvää, siis että näin toimitaan.
Kuvahan voi olla otettu missä tahansa. Päälle vain gtekstiä.
Suotta siirrä maalitolppia.
No mikäs syy se Sannalla oli kun ei voinut mennä Savoon, olisi ollut vain puolen päivän keikka.
Ilmoita asiaton viesti
Loirin omaiset ja muut hautajaisvieraat ovat varmasti ottaneet siunaustilaisuudessa kuvia, mutta omaisten toiveena oli nimenomaan että kuvia ei julkaista. Mikä siinä on sinulle niin vaikea ymmärtää?
Marin ei mennyt isänsä hautajaisiin koska ei halunnut mennä, eikä hän selitellyt sitä millään tekosyillä. Hän on itse kommentoinut suhdettaan isäänsä mm. näin:
”– Hän ei ollut tekemisissä minun kanssani. En muista, että olisi syntymäpäiväkortteja tullut. Tai oikeastaan mitään muitakaan yhteydenottoja. Kyllä varmasti silloin, kun olin lapsi, äiti yritti, että oltaisiin pidetty vähän yhteyttä. Mutta se sitten jäi.”
https://www.is.fi/viihde/art-2000008174572.html
Ilmoita asiaton viesti
Selittelet.
Isä ja äiti ovat isä ja äiti. Aina.
Ei siinä mitään vaikeaa ole. Marin halusi tuoda itseään julki, aivan normaaliin narsistin tapaan. ”Minä, minä, minä………”
Ja kun tuosta yhteydenpidostakin liikkuu monenlaista tietoa.
Ilmoita asiaton viesti
Puhut puppua kuten tavallista. On paljon perheitä joissa vanhempien ja lasten välit ovat menneet poikki aivan totaalisesti. Syynä voi olla esim. vanhemman/vanhempien päihdeongelmat, väkivaltaisuus, seksuaalinen hyväksikäyttö ym. ym.
Ja millaista tietoa siitä yhteydenpidosta liikkuu?
Ilmoita asiaton viesti
Yrität vain oikeuttaa Marinin isänsä hylkäämisen sillä että ”kyllä ne muutkin”.
Marin on valtion päämies ja olisi aiheellista että edes hän käyttäytyy hyvien tapojen mukaan.
Pitääkö lapsen hylätä vanhempansa jos tämä juo liikaa? Käsittämätöntä. Päihdeongelmainenhan tarvitsee apua ja nimenomaan lähipiiriltään, ei suinkaan hylkäämistä.
Seksuaalinen väkivalta ja muu väkivalta ovat ehkä hyväksyttäviä perusteita jättää yhteydenpito.
Ilmoita asiaton viesti
”Pitääkö lapsen hylätä vanhempansa jos tämä juo liikaa? Käsittämätöntä.”
Sanna Marinin isä oli alkoholisti joka hylkäsi oman lapsensa. Siinä ei selittelyt auta.
Ilmoita asiaton viesti
Voi Jocke-parka!
Minä tunnen monta kaveria – niin miestä kuin naistakin – jotka eivät ole esimerkiksi alkoholisti-isänsä tai väkivaltaisen isänsä hautajaisiin osallistuneet. Ovat näyttäneet keskisormea, mikä monesti oikein onkin.
Ole onnellinen, jos sinun isäsuhteesi on ollut kunnossa. Kaikkien ei, joten älä ihmeessä tuputa omia mieltymyksiäsi heille, jotka eivät niitä halua kuulla.
Ilmoita asiaton viesti
En mahda mitään sille että et ymmärrä elämän perusasioita.
Tunnen vain myötähäpeää sinua kohtaan. Matti-parka.
Ilmoita asiaton viesti
Eikä ole vain ”vaarana” että tulijoiden joukossa on KGB / FSB:n agentteja. Se on aivan varmaa. Kyse on vain siitä kuinka paljon.
Ilmoita asiaton viesti
Viisumiasia ihan samanlaista kädetöntä jonglööräystä ja vastuun pallottelua kuin koronan aikana. Kenelläkään ei ollut natsoja päättää mistään ja tehdä mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Patenttiratkaisu kaikkiin ongelmiin: ”Rajat kiinni”!
Ilmoita asiaton viesti
Ei kaikkiin.
Vain maahan tuloon.
Tämä lienee kaikille selvää.
Suurimpaan osaan muita ongelmia on hallituksen vaihtuminen sellaiseen hallitukseen joka laittaa Suomen ja suomalaisten edun etusijalle.
Ilmoita asiaton viesti
Millainen olisi tuon hallituksen kokoonpano?
Ilmoita asiaton viesti
Ei liene kovin vaikeaa ajatella ihan itse.
Nykyinen on sotkenut terveydenhuollon,. koulaitoksen, maan talous on ajettu täysin kuralle.
Samaan aikaan kun rahaa ei riitä mihinkään ihmisille tärkeään sitä jaetaan urakalla kaikkeen mahdolliseen tarpeettomaan.
Ilmoita asiaton viesti
Edellinen oli kaiken aloittanut ja pilannut.
Ilmoita asiaton viesti
No ainakin velanotto saatiin lähes nollaan.
”Kaiken alku ja pilaaminen” on alkanut paljon aikaisemmin.
Siitä alkaen kun vastikkeetonta rahaa on alettu jakamaan vaalisuosion toivossa.
Ilmoita asiaton viesti
Sehän se on persujen, so. rajakkien mielilauseita. Melkein näkee kuinka kuola valuu innostuksesta, kun pääsee huutamaan ”rajat kiinni”
Sinänsähän venäläisten tulo Suomeen ei ole suuri ongelma. Siis edellyttäen, että pääosa poistuu suht vikkelään Helsinki-Vantaan kautta.
Ilmoita asiaton viesti
Täytyy tosiaan ihmetellä kuinka vaikea hallituksen on ihan oikeasti laittaa toimeksi.
Eilen tv-uutisissa saatiin nähdä, että tulijoita on tuhansia, rajalla pitkät jonot.
Ulkoministeriön mukaan Suomi myönsi elokuussa 19 000 viisumia Venäjän kansalaisille
Suurin osa viisumeista on turistiviisumeja.
Ja silti Haavisto ja muut hallituspuolueen jäsenet väittävät jatkuvasti haastatteluissa että ”viisumeja myönnetään vain muutama prosentti normaalista, raja on käytännössä kiinni”.
Melkoista valehtelua.
Todennäköisesti Venäjä itse ehtii sulkea rajan ennen kuin Suomen hallitus saa sen toimeksi.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi alkoi rajoittaa venäläisille myönnettävien turistiviisumeiden määrää syyskuun alussa, joten vaikutus ei näy vielä.
”Tanner kuitenkin muistuttaa, että syyskuun alusta toimeenpannut rajoitukset ovat rajoittaneet venäläisten viisumien jakamista 10 prosenttiin elokuun tasosta.
– Se on alle kaksi prosenttia siitä, mitä turistiviisumeja myönnettiin huippuvuosina ennen sotaa, Tanner sanoo.
– Turistiviisumien myöntäminen venäläisille on aivan dramaattisesti vähentynyt. Se ei näy ihan heti, koska viisumeja on voimassa, mutta kyllä se aika pian näkyy.”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0d065a04-e7db-4188-9974-e9a385ffb0dd
Ilmoita asiaton viesti
Toiset jaksavat harjoittaa kroonista itsepetosta.
Viimeisin tieto raja-asemilta on yli 6000 venäläistä vuorokaudessa.
Tämä ei kuulosta 2 prosentilta normaalista. Ennemminkin 200 prosenttia normaalista.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, turistiviisumeja on syyskuussa myönnetty alle 2% siitä määrästä mitä ennen koronapandemiaa, mutta eihän se tietenkään vielä vaikuta tulijoiden määrään.
Venäläisillä on paljon Suomen aikaisemmin myöntämiä viisumeja, myös monikertaviisumeja joiden voimassaoloaika on jopa 5 vuotta. Ja siihen päälle vielä muiden Schengen maiden myöntämät viisumit.
Eli vaikka viisumien myöntäminen olisi lopetettu kokonaan syyskuun alussa, tai vaikka heti sodan alettua, niin venäläisillä on voimassaolevia Schengen-viisumeja useita satoja tuhansia, komissaari Ylva Johanssonin mukaan ”alle miljoona”:
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nyt-tuli-tieto-venalaisten-viisumeista-eu-kaytannossa-lopettaa-turistiviisumit/98b0b445-36ba-4a09-961f-a6c155001bca
Edit. Ensi viikolla taitaa mennä raja kiinni: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009090786.html
Ilmoita asiaton viesti
”Tätä asia hallitus ei voi ”uniperisoida” vaan se pitää hoitaa välittömästi kuntoon. Mikäli pienintäkään syytä on niin raja kiinni.”
Raja kiinni heti, olipa syytä tai ei.
Sukkahousut alkaa puristaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tästä se alkaa ja Marin kumppaneineen istuu kai bunkkerissa?
”Rajaliikenne on vilkastunut yön aikana Kaakkois-Suomen rajavartioston rajanylityspaikoilla ja Venäjältä tulee normaalisti enemmän saapuvaa liikennettä. Asiasta tiedottaa Kaakkois-Suomen rajavartiolaitos Twitterissä.
– Myös aamun saapuva rajaliikenne on jatkunut vilkkaana.
Kaakkois-Suomen rajavartioston rajanylityspaikkoihin kuuluvat Vaalimaa, Nuijamaa, Vainikkala ja Imatra.” (Verkkouutiset 22.9.2022)
Ilmoita asiaton viesti
Sen verran vielä että tänään 22.9 eduskunnan kyselytunnilla on hyvä huomioda kans.edust. Erkki Tuomiojan eräänlainen kannanotto sellaisista Venäjän kansalaisista jotka ovat jopa näkyvästi Putinin hallintoa vastaan sillä tavoin että jopa heidän henkensä on uhattuna kuin vielä yhdistettynä siihen jotta haluavat pyrkiä ” lopullisesti maasta ulos ” – turva paikkaan hirmuhallinnon vuoksi etteivät myöskään halua sotimaan ts.tappamaan viattomia Ukrainan siviilejä kuin infaa.
Mutta mikä lienee ” veteen piirretty viiva ” tässä aikajanassa kuin katsantoa tulevaan kun kyseessä on Venäjä ?
Ilmoita asiaton viesti