Vihreät syövät Espoossa ”viimeiset appelsiininsa”

Monet varmaan muistavat minun todenneen vuoden 2023 vaalien jälkeen, että keskustan kannattajat ovat nyt lopullisesti hylänneet puolueensa.

Lyhyesti: kepun entiset äänestäjät antoivat vaaleissa keskustalle ”armoniskun”.

Syy tähän oli yksinkertainen: keskustan kannattajat eivät tienneet onko puolue enää heidän puolellaan ts. onko se woke-wihreä vai sosialistinen puolue.

He äänestivät perussuomalaisia, siksi koska kepun oma identiteetti oli hukassa. Ja on vieläkin.

Isänmaan kannalta olisi hyvä, että kepu löytäisi oman identiteettinsä. Toivon onnea tähän oman itsen etsintään. Kyllä se sieltä löytyy.

Ehkä.

Vihreät matkalla poliittiseen marginaaliin

Vihreiden ”etsikkoaika” oli vuosina 2017-2018.

Puheenjohtajana oli Touko Aalto, joka tuntui hetken olevan järkevä johtaja. Miehet uskalsivat tulla puolueeseen mukaan osallistumaan. Vihreät yhdisti onnistuneissa vaaleissa demareiden ”hoivauksen” idean ja ympäristötietoisuuden dynaamiseen poliittiseen sanomaan, joka onnistui löytämään keskiluokan sydämen myös maaseudulla.

Vihreät näytti olevan matkalla pääministeripuolueeksi.

Tämä mahdollisuus menetettiin kuitenkin äkisti.

Puolue kompastui kuviin seksiklubilta; ”uupumukseen” ja vanhan puoluenomenklatuuran vallanottoon. Tuhoisinta oli se, että puolue leimautui ”lahkolaiseksi sakiksi”: äärimmäisen ja aggressiivisen poliittisen agendan puolueeksi.

Kun puolue menettää oman itsensä se merkitsee sitä, että toinen puolue voi ”kannibalisoida” sen.

Näinhän kävi vuoden 2023 eduskuntavaaleissa, joissa vihreät lähti naisten johtamana kohti uusia vesiä. Sanna Marin imi kannattajat itselleen. Miehet huomasivat, että heitä ei enää tarvita vihreissä. Samoin ns. järki-ihmiset tajusivat, että tämä liike ei enää edusta heitä.

Edessä oli riemukas marssi kohti poliittista marginaliaa.

Miehet on menetetty

Tätä korosti se, että miehet äänestivät jaloillaan – heillä ei ollut enää paikkaa fanaattisessa nuorten naisten johtamassa puolueessa. Tämän miesvihan kaunein kukka oli vihreiden kampanja: ” Miehet, lopettakaa naisten tappaminen.”

En tiedä kenen poliittisen suunnittelijan ”hätsäleen pääkkösestä” tämä slogan oli. Ihmettelen kyllä…

Samoin elokapinan hyysääminen ja sen ekoterrorin puolittainen hyväksyminen on puolueelle tuhoisaa. Se yhdessä moniavioisuuden hyväksymisen kanssa varmistaa sen, että tulevaisuus on tiukasti alle 6%.

Kun luette tätä niin juuri nyt ja tällä hetkellä vuoden 2024 syyskuussa & Espoossa vihreät sinetöi oman kohtalonsa. Babylon Magna ruens…

Ville Niinistön mänspläining & rähisevä viherpopulismi ei enää auta.

Appelsiinit on syöty ja edessä on prosenttiliikkeen tulevaisuus.

ps. disclaimer: otsikko on poliittinen metafora.

ps. pikkulinnut laulelivat, että kokouksen ”epävirallisissa” keskusteluissa on esitetty toiveita Ville Niinistön nostamisesta ja nykyisen johdon sivuuttamisesta ensi vaalien jälkeen. Ei ole enää uskoa. En usko tällaisiin huhuihin yhtään.

pps. pikkulinnut lurittivat, että a) aamulla oli paha olo b) ilta meni murjottamiseksi ”villeläisten” ja ”virtalaisten” välillä c) piti vähän ”kankeloida” muutama tyyppi (too much wine & or ”spice”)

artoluukkanen
Perussuomalaiset Järvenpää

Pyhiinvaeltaja kesällä 2024

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu