Voisiko suomalainen ministeri olla FSB:n agentti?

Ministeri Pekka Haavisto matkustaa maanantaina Pietariin.

**

Matka sai minut pohtimaan Craig Unger’in  kirjaa ”American Kompromat: How the KGB Cultivated Donald Trump, and Related Tales of Sex, Greed, Power, and Treachery” (2021).

Kirjassa väitetään, että Donald Trump olisi ollut FSB:n pitkään seuraama ja työstämä agentti.

Kirja perustuu eri tiedusteluorganisaatioiden upseerien haastatteluihin ja FBI-tutkimusten kirjallisiin lähteisiin. Lähtökohtana on ns. ”kompromaatti”. Se on ”jollain lailla kohdettaan kompromentoiva dokumentti, joka julkisuuteen tullessaan aiheuttaa suurta poliittista tai henkilökohtaista vahinkoa kohteelleen”.

Kompromaatti voi olla valokuva, filmi tai äänitys, jossa esiintyy todistettavasti ko. kiristettävä henkilö. Kirjan tekijä väittää, että Trumpia olisi ”työstetty” pitkään ja hänelle olisi saatu aikaa ns. kompromaatti. Näin Trump olisi presidenttinä toiminut Venäjän hyväksi.

Juoruja ja todennäköisyyksiä

Edellä mainitun kirjan mukaan Trump oli tällainen kehittelyn kohde ja yhteistoimintamies tai kuten neuvostotiedustelussa todetaan ”агент влияние”. Juri Shvets-nimisen entisen KGB everstin mukaan Trump oli ennen presidenttikauttaan 40 vuotta NL:n tiedustelun mielenkiinnon kohteena.

Tämän kirjan ongelmana on se, että Ungerin kirjassa ei kuitenkaan käytetä varsinaisesti mitään KGB omia lähteitä. Kova evidenssi ja dokumentit puuttuvat. Niin mielenkiintoinen ja kiehtova kuin kirja onkin, se ei voi esittää mitään ratkaisevaa todistetta, että Trump olisi ollut KGB:n käsikassara.

Vain todennäköisyyksiä ja pahimmillaan juoruja.

Neuvostotiedustelun pitkäjänteisyys: psykologinen luotaus

Kaikkea Neuvostoliiton salaisen poliisiin (Tšeka, GPU, MVD, NKVD, KGB) toimintaan liittyvää aitoa materiaalia verhoaa yleensä salaisuuden varjo. Siihen liittyvä arkistomateriaali on Venäjällä nyt suljettu ulkomaalaisilta tutkijoilta. Ukrainassa kaikki on toisin; vuodesta 2014 paikallisen KGB:n arkistofiliaali (GDA- SBU) on ollut avoinna myös läntisille tutkijoille.

Tämä KGB:n arkisto Kiovassa oli Neuvostoliiton kolmanneksi tärkein alue-arkisto ja sisältää materiaalia aina vuodesta 1917 vuoteen 1991 saakka.  Työnteko Ukrainan turvallisuuspalvelun (ukrainaksi: Služba Bespeki Ukraini, venäjäksi: Služba Bezopasnosti Ukrainy) arkistossa ei ole vaivatonta, syy on siinä, että sitä ei ole alun perin tehty tutkimusta varten, vaan pelkästään dokumenttien säilytykseen ja turvallisuuspoliisin omaan virkakäyttöön.

Kuten tiedämme, KGB:n keskusarkisto Moskovassa on läntisiltä tutkijoilta nyt periaatteessa suljettu sopimuspohjaisia poikkeuksia lukuunottamatta ja muutenkin Venäjän arkistolaitos ei uusissa poliittisissa oloissa ole enää niin yhteistyöhaluinen.

Mitä me sitten oikeasti tiedämme KGB:n tai nykyisen Venäjän tiedustelupalvelun FSB:n toiminnasta?

Ainakin sen, että neuvostotiedustelun traditiot nojasivat pitkäaikaiseen ja sitkeään henkilötiedusteluun (humint). Sopivia kohteita saatetaan seurata kymmeniä vuosia ja ihmisistä tehdään psykologisia arviointeja, joissa punnitaan heidän ns. ”heikkouksiaan”.

KGB:n ulkomaantiedustelun henkilötiedustelun voima oli sen huolellisessa taustatyössä ja analyysissä. Toinen tärkeä tekijä oli aika ja pitkäjänteisyys. Erityisesti ulkomaalaisten toimijoiden kanssa luotettiin aikaan. ”Keskus” otti tarkkailuunsa nuoria, jo uransa alussa olevia ihmisiä, joista tehtiin omat kansionsa ja joille annettiin nimi: ” объект разработки” – ”kehitettävä kohde”.

Lubjankan ja myöhemmin Jasenevon (alue Moskovan lähellä) toimiva ”Keskus” tutki näitä kohteita ja niiden mahdollisuuksia vuosikausia. Olisiko joku kohde mahdollinen ”vaikutusagentti” ts. poliittinen toimija, jota olisi mahdollista ohjailla tai pitäisikö jostain kohteesta luoda peräti ”operatiivinen agentti” ts. suoraan käskysuhteessa oleva toimija.

Lupaavat ja hyödylliset kohteet valittiin jo nuorisopoliitikko-ajoilta. Ennen kaikkea heitä tarkkailtiin ja heidän psykologisia ominaisuuksiaan (narsismi, kunnianhimo, seksuaaliset poikkeavuudet, pelihimo, riippuvuus) tutkittiin. Tärkeintä oli tietenkin käyttökelpoisuus ja sen selvittäminen mikä oli ko. kohteen tärkein motivaatio ts. mikä saa ihmisen toimimana haluttuun suuntaan. Parhaimmillaan agentti toimii ns. ylevistä motiiveista (ideologia).

Mahdollisimman hyödyllisiä ja korkeita suhteita kehitellessä psykologinen arvio oli ensisijainen. Miten saada joku ihminen yhteistyöhön ja miten paljon tätä suhdetta kannatti kehittää. Kohteiden tarkkailuun matkat Neuvostoliittoon olivat hedelmällisiä; kohteita salakuunneltiin ja heidän toimintaansa tutkittiin. Harrastiko joku mahdollisesti valuutansalakauppaa tai spekulaatiota, tai maksettuja naisia tai miehiä?

On huomattava, että Suomessa näitä kohteita oli epäilemättä niin runsaasti, että KGB kohdisti huomionsa ainoastaan tärkeimpiin ja lupaavimpiin kohteisiin. Jokaista nuorta kunnanvaltuutettua tai virkamiestä ei ollut aikaa tutkia. Toisaalta, nuorisoliitot olivat tärkeitä tiedustelunkohteita. Sieltä ne periaatteettomimmat ja periaatteellisimmat nuorisobroilerit löytyvät!

Vakoilun huippukohta – värväys!

Värväyksen prosessit olivat kaikille samat. Keskus antoi huolellisen suunnittelun jälkeen toimintaohjeet paikalliselle toimijalle. Värväyksen lähtökohtana oli se, että jokaisella oli oma heikko kohtansa. Kuten esimerkiksi USA:n tiedustelun jäsenten värväykseen keskittyneessä KGB:n oppikirjassa todettiin: ”jokaisella amerikkalaisella tiedustelijalla on heikko kohtansa; he ovat kasvatettu porvarillisessa yhteiskunnassa ja tämä on heidän suurin heikkoutensa” (KGB:n oppikirja: Amerikkalainen tiedustelu”. Tekijät: A.M. Gorbatenko, P.N. Zaharov, V.M. Kovshuk, S.M. Fedosejev. 1960).

Tämä neuvostotiedustelun salaiseen koulutukseen tarkoitettu käsikirja kertoo avoimesti, miten värvättävää varten tehtiin ns. psykologinen kartoitus, jossa näitä heikkouksia tutkittiin. Mihinkä kategoriaan tutkittava kohde kelpasi: “vaikuttaja-agentti, agentti, luottamuksellinen lähde, epävirallinen kontakti, vai peräti operatiivinen agentti”.

Tausta ja paperityö oli vaikuttavaa ja kehiteltävän kohteen ”papkat” (kansiot) saattoivat olla valtavia (niitä on muuten haastavaa lukea kun ovat niin paksuja). Niissä tutkittiin taustan, ammatin, perhesuhteiden ja taloudellisen tilanteen lisäksi ennen kaikkea ”karakteristiikkaa” ts. minkälainen ihminen oli.

Henkilötiedustelun alalla KGB:n toiminta läheni kirkollisen toimijan sielunhoitosuhdetta. Pyrittiin ihmisen sisimmän ytimiin saakka: oliko ihminen luotettava, kunnollinen vai epärehellinen? Miten hän suhtautui perheeseensä? Juopotteliko? Miten suhtautui alaisiin? Oliko muita suhteita? Paheita: uhkapeli, perversiot, seksi, raha? Entä  oliko ihmisellä taipumus ylpeyteen, itsekkyyteen, entä mitkä olivat hänen ambitionsa, tai muut kyvyt? Erityisesti homoseksuaalisuus nostettiin tässä esille. Se oli NL:ssa tabu ja kommunistisen puolueen konservatiivisen moraalin mukaan se oli ”tuomittava perversio”. Nykyäänhän se on ilmiönä puoliksi kriminalisoitu Venäjällä.

Se tärkein ja ratkaisevin kysymys oli kuitenkin seuraava: oliko tällä henkilöllä mahdollisuus päästä poliittisesti määräävään asemaan? Oliko hänellä luontaisia kykyjä ja sosiaalisia taitoja? KGB:n toimijoiden taktiikkana oli varhaisessa lähestymisessä oli manipulointi, ”ego-massage” ja luottamuksen herättäminen.

KGB luotti pelkoon!

KGB:n toimijoille oli itsestään selvää se, että kapitalistisessa yhteiskunnassa syntynyt ihminen asetti omat etunsa ”korkeammalle kuin yhteiskunnan edut”. Samoin oletettiin, että ihmiset olivat henkilökohtaisten saavutusten takia valmiita unohtamaan palvelusvelvollisuutensa. Näkökulma kapitalistisen maan kansalaisten motivaatioihin oli äärimmäisen raadollinen.

Varsinainen työ alkoi hienovaraisella ”alustavalla psykologisella tiedustelulla”, jossa esimerkiksi USA:n agenttia pyrittiin tutkimaan aina hänen henkilökohtaisista papereistaan tai siepatuista/valokuvatuista päiväkirjoista lähtien.

Näiden perusteella KGB sitten pyrki rakentelemaan ”kompromaatteja” ts. raskauttavia todisteita, joiden avulla olisi mahdollista kiristää amerikkalaista diplomaattia. Kohteeksi sopivat esimerkiksi lomalle Mustanmeren rannalle tulevat amerikkalaisdiplomaatit, joita varten Moskovasta tuli erikoisryhmä kuvaamaan mahdollisia moraalisia paheita tai skandaaleja.

 Neuvosto-Romeot ja Juliat

Tässä vaiheessa tuotiin esille myös nais/miestiedustelija, joka tulee ”sattumalta” USA:n agentin tielle. Tapaamisen piti olla mahdollisimman spontaani ja sattumanvarainen. Yleensä tässä vaiheessa luotiin sitten vahva psykologinen riippuvuus, jossa ei kaihdettu käyttää seksiä, toisen sukupuolen edustajia ja ns. ”aitoja tunteita”. Intiimit seksuaaliset hetket kuvattiin tarkasti ja näin saatiin materiaalia, jonka paljastuminen aiheuttaisi skandaalin. Oppikirja mainitsee myös parhaan mahdollisen motiivin: ideologian.

Käytännössä tärkein väline oli kuitenkin kompromaatti, jonka tarkoituksena oli herättää ”kauhua” agentissa. Ensimmäisessä virallisessa yhteydenotossa kerrottiin kohteelle, että KGB:llä oli hallussaan esimerkiksi intiimi seksuaalinen kohtaus, joka paljastuessaan saattaisi johtaa uran katkeamiseen tai poliittisen tulevaisuuden tuhoutumiseen.

Ensimmäisen yhteyden luomisessa piti olla huolellinen ja tarkka. Kauhean mahdollisuuden vastapainona oli kuitenkin ”toinen mahdollisuus”. Sitä varten oli kiristettävän kohteen otettava yhteys sovitussa paikassa. Tilanne dokumentoitiin.

Rekrytaation jälkeen vakiinnuttaminen ja uudelleenkasvatus

Mikäli kohde suostui tähän kauppaan, oli seuraavana askeleena selvittää vaihtoehdot ja esittää mahdollisuus selvitä tästä skandaalista. Lopullinen koukku oli ns. kirjallisen värväyksen (verbovanie) järjestäminen. Sen jälkeen siltä tietä ei ollut paluuta.

KGB:n piti saada varma ote uudesta agentista ja siksi värväyksen jälkeen piti kohde ”vakiinnuttaa” ts. varmistaa, että ”rekrytointi” oli aitoa. Kohdetta hoitava upseeri antoi pieniä tehtäviä, joiden tuloksesta piti sitten päätellä, miten halukkaasti kohde teki yhteistyötä. Tämä prosedyyri päti yleisesti NL:n tiedustelussa ts. se päti epäilemättä myös suomalaisiin värvättäviin nähden.

Kompromaatin ja värväyksen jälkeen kohde piti siis ”vakiinnuttaa” ja lopulta ”uudelleenkasvattaa”.  Oli luotava uudenlainen maailmankuva. Tässä työssä NL:n operatiivisen agentin oli osattava psykologisesti käsitellä kohdettaan sopivasti. Oli luotava luottamuksellinen suhde, jonka tarkoituksena oli imitoida oikeaa ystävyyssuhdetta.

KGB:n ”sielunhoidollinen” tehtävä

Neuvostotiedustelu oli parhaimmillaan hyvin kärsivällinen. Joskus ns. luottamuksellisen kontaktin luomiseen käytettiin vuosia. Tiedustelijoiden oli siksi voitettava rekrytoitavan todellinen luottamus ja päästävä samanlaiseen suhteeseen kuin esimerkiksi psykoterapiassa tai sielunhoitosuhteessa on. Neuvostotiedustelun oli alkuvaiheessa tarkasti varmistettava värväämisen reaalisuus, selvitettävä värväämäisen todelliset motiivit ja johdatettava USA:n agentti syvemmälle salaiseen yhteistyöhön. Hankittu agentti ei saanut olla ns. ”kaksoisagentti”.

Motivaation varmistamiseksi uuteen saaliiseen oli myös vaikutettava ajatusten ja ideologian tasolla. Oliko mahdollista luoda vielä syvempi riippuvuus?  Kuten edellä mainittiin, vasta sitten on mahdollista mennä eteenpäin: kirjallisesti värvätylle agentille organisoitiin ”koetehtäviä”, jossa selvitettiin kuinka tehokkaasti ja halukkaasti hän toimii KGB:n asialla.

Mikäli tietolähde onnistui, häntä pyrittiin myös vaivihkaa asettamaan arkaluonteisimpiin ja tärkeämpiin tehtäviin. Tämä ”ohjailu” vaati tiivistä yhteistyötä operatiivisien upseerien ja Moskovan KGB:n ”Keskuksen” välillä.

KGB elämän pituisena ”kummisetänä”

Jos ja mikäli kohde oli erittäin lupaava, tuli KGB:stä hänen elämän mittainen ”kummisetä”. KGB auttoi omien verkostojensa ja voimavarojensa avulla omaa miestä eteenpäin. Samaan aikaan se pyrki ohjaamaan marginaaliin ja unohdukseen niitä kohteita, jotka olivat ”vihamielisiä Neuvostoliitolle”. Samoin värvätyille kohteille oli hyvä järjestää etenemistä uralla tai peräti ”sopivia palkintoja”. Samoin värvättyjen oli hetimiten saatava korostetusti hajurakoa kommunisteihin tai NL:n ystäviin.

Oli suunnistettava mahdollisimman konservatiiviseen tai ”antikommunistiseen” suuntaan. Ja mikäli värvätty saatiin pitkälle vihollisvaltion hallintoon, oli hänelle järjestettävä ”voittoja” esimerkiksi NL:n osalta. Julkinen neuvostovastaisuus tai ”suoraselkäisyys” oli vain ansio.

Tässä toiminnassa Suomi oli edullinen kohde: meillä NL:n verkostot ja lonkerot ulottuivat jokapuolelle eikä se epäröinyt käyttää ”disinformaation” keinoja sen vihollisten tuhoamisessa. Omat oli saatava hyville paikoille ja väärät ihmiset tuhottava tai työnnettävä marginaaliin. Disinformaatio ja huhut olivat tässä toiminnassa käypää valuuttaa ja toimittajat tärkeitä ”vuotojen” kohteita.

Kuten tiedetään, näissä operaatioissa KGB onnistui joskus loistavasti. Neuvostovallan loppumisen jälkeen nämä yhteydet rappeutuivat ja jäivät oman onnensa nojaa. Vasta vuodesta 2000 näitä on ”rekrytointeja” on alettu lämmittelemään uudelleen. Tehtävä ei ole kuitenkaan yhtä helppoa kuin syvän suomettumisen vuosina.

Tarvitsemme tutkimusta, ei juorutietoa tai ”hybridi-osaamista”

Miksi vakoilun kiemuroiden luotettava selvittäminen on tärkeää? Siksi, että meillä oli ja on pilvin pimein näitä ”suhteita”. Useat näistä henkilöistä ovat vieläkin politiikassa mukana. Nykyisin asioita hoidetaan julkisemmin: tehdään taloudellisia sopimuksia, joissa raha liikkuu ja joista maksetaan verot. Konsultointi on sopivaa toimintaa tähän.

On hyvä muistaa, että Neuvostoliiton toiminta suuntautui suomalaisen demokratian ydintä vastaan. Venäjän tiedustelu ei eroa tästä. Se ei toivo Suomen valtiolle tai sen kansalaisille mitään hyvää. Se haluaa vain alistumista.

Traagisinta tässä on se, että nostaessaan sopivia kohteita esille se myös tuhosi ”aikuisten oikeasti” ihmisten uria. Hyvikset vaativat pahisten olemassaoloa ja mikään ei ollut niin hyvä palkinto kuin kilpakumppanin tai vihamiehen kurja kohtalo (esim. Rusi).

Suomalainen demokratia rappeutui samalla kun maan johtoon nousi niitä, joilla ei ollut puhtaita motiiveja poliittiseen vaikuttamiseen. On hyvin mahdollista, että tällainen toiminta jatkuu yhä. Ehkä korkeimmalla taholla? Kaikki nämä kysymykset jäävät auki siihen saakka kunnes nämä lähteet tongitaan esille. Koodinimien selvittäminen on vaikeaa sillä tätä ns. oikean henkilöllisyyden ja koodinimen välistä tietoa KGB pyrki salaamaan viimeiseen saakka.

Neuvostotiedustelun tutkiminen kannattaa kuitenkin jättää joko a) kotimaisen tiedustelun käsiin tai b) tutkimuksen kohteeksi. Kuten alun kirjan kohdalla osoitin on tärkeää, että ihmisten uria ei katkaista juorutiedon tai tiedustelutiedon vaan vastaansanomattoman evidenssin perusteella. Suomalaisen yhteiskunnan ”lustraatio” on edessä mutta se on tehtävä selvien dokumenttien ja todisteiden perusteella. Luotettavasti. Ketään ei saa leimata jollei ole selviä dokumentteja.

Me emme Suomessa tarvitse ”juorutietoa” tai edes ystävällismielisen valtion rahoittamaan ns. ”hybridiosaamista”. Tällaiset keskukset kannattaisi ehkä inkorporoida tulevaisuudessa joko tutkimukseen tai oman kansallisen tiedustelun yhteyteen. Jos tällaiseen toimintaan rekrytoidaan tutkijoita tai dignitäärejä, niin kannattaa luottaa puhtaasti tieteelliseen tai virkamiespätevyyteen.

Tiitisen lista avoimeksi!

Mainittakoon myös se, että meillä on kovaa evidenssiä. Meillä on lista, jossa tämä ”salaisista salaisin” on purettu auki. Ongelmana on se, että Tiitisen listaa ei ole julkistettu. Näyttää siltä, että nykyinen poliittinen eliitti pelkää oman poliittisen tulevaisuutensa puolesta. Onko tämän listan salaamiselle muita kuin savuverhosyitä?

Maailma kuitenkin muuttuu. Suomen kansa ei enää tarvitse tällaista holhousta, herra Tiitisen menneisyyden hallinnan ajat ovat ohitse. Toisaalta, entä jos osa näistä listan ihmisistä toimi Suomen ”kaksoisagentteina” ts. syötti KGB:lle väärää informaatiota? Kuka petti kenet?

Puolueiden pitäisi itse harkita, ketä se ehdottaa ministeriksi

 Länsimainen oikeuskäytäntö nojaa ns. ”syyttömyysperiaatteeseen” ts. siihen, että jokainen on syytön, kunnes toisin todistetaan.

Suomalaisten poliittisten puolueiden olisi kuitenkin itse hyvä harkita sitä kannattaako ministeriksi ehdottaa ihmisiä, joilla on ns. potentiaalinen mahdollisuus siihen, että heidän menneisyyttään tai yksityiselämäänsä saatetaan käyttää hyväksi tiedustelussa.

**

 

  1. Odotan maanantaista ministeri Haaviston vierailua kutkuttavan riemukkaalla mielenlaadulla. Venäjälle positiivisen mielialan ja Venäjä-ystävyyden olotilassa. Uskon, että Pekalle ei käy ollenkaan niin huonosti kuin Borrellille. Pienen menestyksen merkkejä on ilmassa! Pietari on ihmeellinen paikka! Siellä voi sattua mitä vaan.
  2. Mitä minä sanoin! Pekka sai mukavan ”valtiomiessulan” – https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007802543.html.
artoluukkanen
Perussuomalaiset Järvenpää

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu