Mistä apua omikroniin?

Hallitus valmistelee koronapassilain laajennusta.  Koronavirusvariantti omikron leviää nyt vauhdilla, vaikka rokotekattavuus on kahdella rokotteella noin 80% ja yhdellä taitaa olla noin 90%.

Aika vähällä keskustelulla se silti mielestäni menee että toisilta estetään osallistuminen esimerkiksi julkisin eli verovaroin rahoitettuihin palveluihin.  Kun omassa kotikaupungissani Porissa otettiin koronapassi käyttöön, sain kuulla että pieniä lapsia käännytettiin harrastuksista ”ovelta” koska vanhemmalla ei passia ollut.  Samana viikonloppuna oli sitten hallituksen ministerien altistumiskohu, jossa oltiin mm. urheilupeleissä ja baarissa (maskitta) bailaamassa.  Ei voi olla ihan niin naivi, etteikö väittäisi passin jakavan ihmisiä.

Olen ollut havaitsevinani, että tartuntoja ja suoranaisia ryppäitä on esiintynyt paikoissa joissa passit on käytössä.  Tuskin tätä huimaa vauhtia leviävää virusta pelkästään tuo pieni rokottamattomien väestöosa levittää. Passissa on ollut myös lapsuksia ja esimerkiksi henkilöllisyyden todentaminen vaihtelee.

Omikron leviää siis rokotteista ja passeista huolimatta.  Rokotteet tehoavat huonommin omikroniin.  Tätä toimintaa seuratessa käy mielessä, että jos korona muuntuisi rokotteille täysin vastustuskykyiseksi, ajettaisiinko tätä passia siitä huolimatta?

Saamme taas seurata muiden maiden perässä miten omikroniin reagoidaan.  Tanska esimerkiksi on laittanut sulkutiloja päälle.

Suomi on ollut eu:n hitaimpia rokottajia.  Meillä on uutisten perusteella miljoonia rokoteannoksia pakasteessa.  Mikäli tähän olisi saatu vauhtia jo yli vuosi sitten, olisimme nyt paremmissa asemissa omikronin suhteen (3. Annos on tehokkaampi).  Kirjoittelin itse aiheesta viikkoja sitten enkä ole tietenkään yksin ollut, joten hieman huvittavaa seurata näitä viime päivien toteamuksia kolmannen rokoteannoksen tärkeydestä.  Mistä tämä ”lamppu” nyt yhtäkkiä syttyi?

Itse ehdottelin facebook-sivuillani jokin aikaa sitten viikon etäkouluja ennen ja jälkeen joululoman esimerkiksi keskiasteelle ja/tai muille asteille. Jotenkin tuntuu että luovat ratkaisut puuttuvat ja asioihin reagoidaan aina viiveellä.  Ei esimerkiksi juuri tuo 3. Rokotteen merkitys ole mikään viime viikon älynväläys, vaikka niin joku saattaisi luulla.

Valitettavasti  alkaa näyttää nyt siltä että mikäli halutaan hillitä omikronin leviämistä, pitää tehdä jonkinlaisia toimia jotka vaikuttavat massakokoontumisten toteutumiseen.  Omikronissa kuitenkin huojentavaa on se tieto että se vaikuttaa aiheuttavan lievempää tautia.  Tämä toisaalta pistää miettimään oikeutusta sulkea osa ihmisistä passilla ulos monista asioista. On huomattava että joillakin on hyvin perusteltu syy olla ottamatta rokotetta tai olla ottamatta sitä toista tai kolmatta.  Tällainen voi olla esimerkiksi voimakas allergeeninen reaktio. Itse en tosin näihin lukeudu ja minulla on koronapassi.

 

+1
ArtoNurmi
Perussuomalaiset Pori

Kaupunginvaltuutettu
Sähkö - ja automaatiotekniikan insinööri
Yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta pitkään jo kiinnostunut, mutta vasta vuonna 2012 kuntavaaleissa poliittisesti aktivoitunut perheenisä. Tykkään pohtia asioita, joskus vähän kriittisestikin, mutta se johtuu yleensä realismin kaipuusta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu