Arvot mekin ansaitsemme?

Koti, uskonto, isänmaa.

Nuo kolme sanaa ovat kärsineet inflaation vaikka ne ovat kannatelleet meitä vaikeina aikoina eritoten ehkä sodissamme.

Arvot, kulttuuri, tavat ja perinteet ovat kansalle tärkeitä.

Globalisoituneessa maailmassa ja sen hektisyydessä niillä kaikilla olisi positiivista merkitystä meille ihmisille.

O-P Heinonen kirjoittikin mielestäni hyvin kirjassaan, että perinteet ja rutiinit, vaikka niissä ei olisi täysin sydämin mukana, ovat ankkureita arjessamme. Hän mainitsi esimerkkeinä mm. koululaisten joulujuhlat ja joulukirkon.

Ne antavat turvallisuuden ja jatkuvuuden tunteen elämäämme.

Viime aikoina kasvaneen liberalismin (?) myötä on monia asioita ja tapahtumia kuitenkin alettu väheksyä tai niitä halutaan muuttaa tai peräti poistaa.

Puhutaan paljon tasa-arvosta ja vähemmistöjen oikeuksista. Tai oikeastaan niitä vaaditaan ja jos joku arvioi tai arvostelee niitä, niin se saatetaan leimata jopa vihapuheeksi.

Itse näkisin, että merkittävä, rohkenen arvata jopa enemmistö suomalaisista, kummeksuu tai ehkäpä ei voi edes hyväksyä sitä intensiteettiä ja myös esitettyjä tai tehtäviä toimia näissä arvo-tyyppisissä asioissa.

Tässä liberaaliudessa ei mielestäni niinkään ajatella asioiden oikeasuhtaisuutta kun kysymys on myös suuresta joukosta muita ihmisiä, joiden vakaumus tai mielipiteet ovat kriittisiä tai peräti vastakkaisia.

Yhtenä esimerkkinä olkoon nyt tapetilla oleva translaki. Kansalainen voi olla huolestunut ja myös vastustaa sitä, koska näkee, että se ei ole lapsillemme ja nuorillemme hyväksi. Tarkoitan tällä sitä, että kun mainitsemani yhteiset arvot ovat kokeneet muutenkin inflaation ja niitä mielen ankkureita on yhä vähemmän, niin tämä aikuisten päättämä vapaus asettaa lapset ja nuoret kovin sekavaan vyyhtiin heidän herkimmän kehityksen aikana.

Epäilen, että tämän esitettyä laajemmankin sateenkaaren päässä ei ole kuitenkaan Onnela.

Vastuullisten päättäjien pitäisi kysyä itseltään vakavasti, quo vadis?