Ylelle oma urheilukanava

Viime aikoina Yle on parantanut ja monipuolistanut omaa urheilutarjontaansa merkittävästi erityisesti viikonloppuisin ja nettitarjonnassa. Erityisen ilahduttavaa on, että myös lajikirjo on kasvanut ja kotimaista palloilua näytetään enemmän.

Valtioneuvoston asetuksella puolestaan säädetään niistä kilpailuista, jotka on näytettävä vapaasti valittavilla kanavilla eli siis käytännössä joko Ylellä, MTV:llä tai nelosella. Näitä ovat olympialaiset, jalkapallon MM- ja EM-kilpailut, Jääkiekon MM-kilpailujen välierä ja finaaliottelun, sekä Suomen pelit. Tähän listaan kuuluvat myös yleisurheilun MM- ja EM-kilpailut, sekä hiihdon MM-kilpailut. Näiden kaikkein seuratuimpien tapahtumien asema on siten turvattu. Lisäksi Yle on näyttänyt esimerkiksi lentopallon ja koripallon MM-kilpailut viime syksynä.

Maksullisilla kanavilla on Suomen markkinoilla hyvin rajalliset toimintaedellytykset. Ainoastaan kaikkein seuratuimmilla lajeilla, kuten jääkiekolla, kansainvälisellä jalkapallolla ja formula-autoilulla riittää katsojia niin paljon, että lajit saavat merkittäviä tv-tuloja osakseen. Muut lajit joutuvat pääsääntöisesti joko maksamaan omasta näkyvyydestään maksullisilla kanavilla tai vähintään jakamaan liiketoimintariskiä. Nämä riskit ovat lajiliitoille ja seuroille usein hyvin kalliita kantaa.

Ratkaisuna kotimaisen urheilun vahvempaan ja monipuolisempaan näkymiseen olisi Ylen oma urheilukanava. Tämä voisi toimia sillä periaatteella, että lähetysoikeuksista ei maksettaisi lajiliitoille ja seuroille mitään, mutta Yle tuottaisi lähetykset omalla kustannuksellaan. Tällä järjestelyllä saataisiin kohtuuhintaan koko suomalainen lajikirjo maksuttomasti kaikkien nähtäväksi. Myönteiset vaikutukset sekä urheilua janoaville television katsojille, että tv-urheilun kautta harrastamaan innostuville lapsille olisivat huomattavat. Tämä olisi Yle-veron järkevää käyttöä.

artosatonen
Kokoomus Sastamala

Kansanedustaja Arto Satonen (kok)
Julkaisen valittuja - erityisesti työvoimaa ja taloutta koskevien - tekstejäni tässä Uuden Suomen blogissa.
Varsinainen blogini - jossa käsittelen myös muita aihepiiirejä - jatkaa edelleen omilla sivuillani osoitteessa www.satonen.fi/blogi.
Odotan innolla kommentteja ajatuksistani ja keskustelua eri paikoissa - ja totta kai myös rakentavaa kritiikkiä!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu