Perheenyhdistämissäännösten tiukentamisella on kiire

Sunnuntain 29.8.2010 Hesarista voi lukea minkälainen ruuhka perheenyhdistämisestä on tullut maahanmuuttovirastoon. Erityisesti somalien hakemuksia on paljon ja kasvattilapsia on mukana lähes jokaisessa hakemuksessa. Viranomaisilla on hyvin vaikea työ selvittää, kuka on ihan oikeasti asunut perheessä ja kuka ei. Kaikissa tapauksissa ei voida edes ihmiskaupan mahdollisuutta sulkea pois.

Perheenyhdistämiseen tarvitaan uutta lainsäädäntöä nopeasti. Oppia on otettavissa Tanskasta, jossa perheenyhdistämisoikeuteen on liitetty asumis- ja toimeentuloedellytys. Lupa siis heltiää vasta sitten, kun Suomessa on työpaikka ja kykenee itse omalla työllään elättämään perheensä. Mitä suurempi perhe, sen suuremmat tulot vaaditaan.

Kansainväliset säännökset rajaavat toimeentulovaatimusten ulkopuolelle kansainvälisen pakolaisstatuksen saaneet heille. He ovat aidosti vainon kohteeksi joutuneita ja sen vuoksi heidän oikeutensa tuleekin olla paremmat. Suurin osa perheenyhdistämishakemuksista tulee kuitenkin humanitäärisen suojelun perusteella Suomeen jääneiltä eli siis henkilöitä, jotka ovat saaneet tilapäistä suojaa, koska heidän asuinalueensa tilanne kotimaassa on rauhaton. Jos he haluavat jäädä pysyvästi Suomeen, on luonnollista, että heidän pitää elättää itse itsensä ja perheensä.

Maahanmuuttopolitiikka pysyy hallinnassa vain nopealla reagoinnilla. Aina kun vene jostain kohtaa vuotaa, on tapin paikkaa siirrettävä. Jo nyt on näyttöä siitä, että lakimuutoksilla on saatu merkittävästi vähennettyä EU-maista tulevien ja alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrää. Nyt maahanmuuttoviraston henkilöstö ja kotouttamisen resurssit ovat kovilla perheenyhdistämisen takia. Taas on aika reagoida ja pian.

artosatonen
Kokoomus Sastamala

Kansanedustaja Arto Satonen (kok)
Julkaisen valittuja - erityisesti työvoimaa ja taloutta koskevien - tekstejäni tässä Uuden Suomen blogissa.
Varsinainen blogini - jossa käsittelen myös muita aihepiiirejä - jatkaa edelleen omilla sivuillani osoitteessa www.satonen.fi/blogi.
Odotan innolla kommentteja ajatuksistani ja keskustelua eri paikoissa - ja totta kai myös rakentavaa kritiikkiä!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu