Malttia ympäristöpolitiikkaan

Suomi on kansainvälisissä ilmastotalkoissa edelläkävijä. Me olemme huolehtineet ympäristöstämme jo ennen kuin se oli edes muodikasta. Kansainvälisissä velvoitteissa lähdetään siitä, että jokainen parantaa merkittävästi nykytilaansa. Silloin ne maat, jotka ovat asioita järkevästi jo hoitaneet, saavat palkinnoksi entistä isomman kakun. Mitä kireämmät vaatimukset ovat, sen kalliimmaksi niiden toteuttaminen tulee.

Suomi on jo kantanut kansainvälistä vastuuta niin esimerkillisesti, että ilmastotavoitteiden rinnalle on toiseksi asiaksi otettava kansainvälisen kilpailukykymme turvaaminen.

Entistä tiukempia ympäristönormeja vaativat vetoavat usein suomalaisten korkeaan keskimääräiseen hiilijalanjälkeen. Tällainen vertaaminen on tarkoitushakuista. On itsestään selvää, että suurta kylmää maa-aluetta asuttava pieni kansa käyttää enemmän energiaa henkeä kohden kuin samankokoinen väestö Välimeren suurkaupungissa. Lisäksi meidän tehtävämme kansainvälisessä työnjaossa on hyödyntää laajan maamme malmi- ja metsävaroja, joiden jalostaminen kuluttaa paljon energiaa. Lopputuotteet viedään kuitenkin maailmalle, joten niiden osuus pitäisi laskea tuotteiden käyttäjien hiilijalanjälkeen.

Suomalaista maataloutta syytetään usein isosta ympäristökuormituksesta. Asiaa tarkemmin seuranneet ovat eri mieltä. Esimerkiksi EU:n ympäristökomissaari piti suomalaista maataloutta edelläkävijänä ympäristönsuojelussa ja toivoi muiden ottavan siitä esimerkkiä. Parantamisen varaa olisi erityisesti Venäjällä, jonka maatalouden ympäristönormit ovat aivan eri maailmasta – ja tulokset valuvat Itämereen.

Itämeren puhtaus on Suomelle hyvin tärkeää. Sitäkään ongelmaa emme ratkaise yksin. Ilmaston tila ei parane yhtään, jos huipputiukat rikkipäästötavoitteet ajavat rahtilaivat Suomen satamista Venäjään satamiin. Samaa merta ne silti kuormittavat. Suomenkin on oltava itsekäs silloin, kun kyse on oman kilpailukykymme rapauttamisesta. Asia on kuitenkin hoidettava etukäteen tiukalla edunvalvonnalla, ei soinimaisesti jälkikäteen Metalliliiton kuorossa huutamalla.

Taistelua ilmastonmuutosta vastaan ei voiteta olemalla ymmärtäväinen heikompia kohtaan. Avainasemaan asettuvat kehitysmaiden isojen ja edelleen kasvavien talouksien toimenpiteet. Valitettavasti matka Intiaan ei lisää uskoa tulevaisuuteen. Uusiutuvasta energiasta kyllä puhutaan ja laitoksiakin rakennetaan, mutta katukuvassa ilmastonmuutoksen torjunta ei näy lainkaan. Kaikki välineet liikkuvat, jotka liikkeelle saadaan, saastuttivat ne kuinka paljon hyvänsä. Väkimäärän kasvun säätelystä ei kukaan uskalla edes hiiskahtaa.

Uusiutuva energia ja ympäristöteknologia luovat uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja niitä meidän pitää hyödyntää. Kotimarkkinoiden merkitystä ei kuitenkaan pidä liioitella. Ei kenenkään kannata kehittää tuulivoimateknologiaa Suomen pieniin tarpeisiin, vaan referenssikohteita on saatava suuremmista ympyröistä. Pelkästään imagollisista syistä ei kannata olla paavillisempi kuin paavi itse, koska myös nykyisen teollisuutemme toimintaedellytykset on turvattava. Onneksi sentään järki voitti ydinvoimaratkaisussa.

Kansainvälisissä ilmastotalkoissa Suomi on ollut se edelläkävijä, joka hyväksyy itselleen tiukimmat normit. Vaikka asia on hyvä, aina ei kannata olla vapaaehtoinen. Innokkuuden rinnalle tarvitaan myös malttia. Armeijassakin pärjäävät parhaiten yleensä ne, jotka kantavat vastuunsa, mutta eivät erotu massasta, vaan kulkevat vähin äänin keskijoukossa. Siitä toimintamallista voisi ottaa oppia myös ympäristöpolitiikkaan.