Perusteollisuuden vientiin nojaaminen vs. palveluviennin laajentaminen

Ajan henki on puhua luovasta taloudesta. Esille nousevat Guggenheim, design, peliteollisuus ja muut muotialat. Niitä kaikkia tarvitaan rikkana rokassa, mutta edes yhdessä ne eivät korvaa perusteollisuuden merkitystä. Ja jos palveluviennistä todella haetaan volyymia, pitää katsoa isoihin toimialoihin: koulutukseen ja terveydenhoitoon.

Vientitilastoihin perehtymällä havaitsee mittasuhteet. Hyvänä vuonna 2008 vahvojen perinteisten toimialojen teknologiateollisuuden, metsäteollisuuden ja kemian teollisuuden vienti oli 36,5 miljardia euroa.

Vastaavasti palveluviennin kokonaisarvo oli 16.7 miljardia, josta kaiken lisäksi merkittävä osa tulee myytyjen koneiden ja laitteiden jälkihuollosta tai kuljetuksista, jotka ovat riippuvaisia teollisuustuotteiden myynnistä. Kivijalkamme on edelleen teollisuudessa.

Toinen totuus on se, että menestystarinat rakentuvat aiemmin opitulle. On epärealistista kuvitella, että meistä tulisi globaali edelläkävijä niillä toimialoilla, joissa meillä ei ole koskaan ollut maailmanluokan osaamista.

Velkavetoisen Euroopan ainoa ulospääsy kriisistä on talouskasvu ja vienti. Suomessakin on syytä miettiä, millä me oikeasti eletään ja missä on potentiaalia. Suomalaisten hyvinvointi on edelleen perusteollisuuden viennin varassa. Tämä tosiasia on tunnustettava, ja politiikkaa tehtävä sen mukaan.

Juuri nyt onkin tärkeintä miettiä sitä, miten lähivuosina Nokialta vapautuville löytyy uutta ja osaamista vastaavaa työtä muista yrityksistä, uudesta yritystoiminnasta ja tutkimuksesta.  Suomella ei ole varaa menettää ICT-alan globaalia osaamista.

Konkreettisen esimerkin mittasuhteista saa vertaamalla toisiinsa loistoristeilijää ja musiikkivientiä. Kun valmistuvan jättiristeilijän arvo on miljardi euroa, vuonna 2008 musiikkiviennin arvo oli 23 miljoonaa euroa.

Musiikkivienti kasvoi 4 miljoonaa euroa, mutta oli siis vain 2,3 % risteilijän arvosta. Kasvuluvut ovat luovilla aloilla hienoja, mutta volyymit ovat niin pieniä, että ne eivät vuosikymmeniin korvaa perusteollisuutta suomalaisten leivän antajana. Luovia aloja tarvitaan, mutta niiltä ei voi vaatia liikaa.

Kaivosteollisuuden uudet mahdollisuudet on hyödynnettävä, ydinvoimaan ja vesivoimaan on investoitava kohtuuhintaisen energian takaamiseksi ja työn kustannukset on pidettävä kilpailukykyisinä. Globaalissa ympäristöpolitiikassa ei pidä hyväksyä sellaisia normeja, jotka ajavat teollisuutta täältä Kiinaan saastuttamaan, vaan samoja pelisääntöjä on vaadittava kaikille.

Palveluviennin todelliset mahdollisuudet ovat koulutuksessa ja terveydenhoidossa. Molemmissa Suomi on yksi maailman johtavista maista ja maineemme on hyvä potentiaalisilla markkina-alueilla, kuten Venäjällä.

Miksi me koulutamme kiinalaiset ja intialaiset opiskelijat ilmaiseksi, vaikka he kotimaassaankin joutuvat maksamaan opiskelustaan?

Miksi me emme myisi korkeatasoista terveydenhoitoamme Pietarin maksukykyisille asiakkaille?

Tehdyt kaupat eivät ole poissa suomalaisten palveluista. Päinvastoin, lisätuloilla voisimme rahoittaa omia korkeakoulujamme ja sairaaloitamme!