Alueiden kosto ja voidaanko se välttää?

ALUEIDEN KOSTO JA VOIDAANKO SE VÄLTTÄÄ?

Julkaisi eilen pamfletin ”Alueiden kosto ja voidaanko se välttää – Seutukaupunkien toivon polku”. Pamfletti paneutuu eriytyvään aluekehitykseen, millä on ollut useissa maissa isoja poliittisia seurauksia. Brexitin vahvin ja ratkaiseva tuki tuli taantuvista teollisuuskaupungeista, Trumpin äänestivät presidentiksi vuonna 2016 keskilännen pienten kaupunkien ja maaseudun äänestäjät ja Ranskan keltaliivien liikehdintä lähti liikkeelle pienten kaupunkien ihmisten Facebook-ryhmistä. Kaikkia yhdisti toivottomuus ja pettymys oman kotiseudun kehitykseen.

Suomessa alueellisesti erot ovat toki paljon pienempiä kuin USA:ssa, Iso-Britanniassa tai Ranskassa. Silti keskittymiskehitys on ollut vahvaa myös Suomessa. Suomessa on 57 seutukaupunkia, joissa asuu 930 000 ihmistä. Ne eivät ole maakuntakeskuksia eikä kehyskuntia, vaan oman talousalueensa keskuksia. Esimerkiksi Pirkanmaalla seutukaupunkeja ovat Akaa, Sastamala, Valkeakoski, Mänttä-Vilppula, Ikaalinen ja Parkano. Lähes kaikissa seutukaupungeissa väestökehitys on viime vuosina ollut laskeva. Kasvavia seutukaupunkeja on vain muutamia ja ne sijaitsevat yleensä lähellä jotakin isompaa kaupunkia.

Julkisten palveluiden keskittäminen maakuntakeskuksiin on merkinnyt useissa seutukaupungeissa aluesairaalan, käräjäoikeuden, te-toimiston, poliisin lupapalveluiden ja ammattikorkeakoulujen supistumista tai poislähtöä seutukaupungeista. Nämä kaikki yhdessä ovat heikentäneet seutukaupunkien elinvoimaa ja kiihdyttänyt erityisesti korkeakoulutettujen keskittymistä maakuntakeskuksiin.

Seutukaupunkien asema pitää ymmärtää kokonaisvaltaisesti. Seutukaupungeissa on Suomen teollisuuden selkäranka, joten seutukaupunkien vetovoiman turvaaminen on myös kansallinen asia. Seutukaupunkien asemaa voidaan parantaa turvaamalla teollisuuden kilpailukyky ja luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen, panostamalla korkeakouluyhteistyön ja aikuiskoulutuksen kautta osaamiseen, huomioimalla seutukaupunkien liikenne ja – tietoliikenne tarpeet, jotta etätyön mahdollisuudet hyödynnetään täysimääräisesti ja toteuttamalla soteuudistus siten, että työn jaon kautta erikoissairaanhoitoa säilyy myös seutukaupungeissa.

Alueiden koston merkkejä oli protestiäänestämisen muodossa näkyvissä Suomessa vuoden 2019 eduskuntavaaleissa, joissa hallituspuolueet menestyivät aiempaa selvästi huonommin nimenomaan seutukaupungeissa. Toivottomuuden elementtejä on siis ilmassa ja alueellisen kehityksen tasapainottaminen on toivon palauttamiseksi tärkeää. Se edellyttää seutukaupunkien tilanteen kokonaisvaltaista huomioimista.

Ensimmäinen johtopäätös on, että aluepolitiikka on palannut politiikan keskiöön. Asuinpaikka selittää äänestyskäyttäytymistä jopa enemmän kuin tulotaso. Tämä havainto on kansainvälinen, kuten London School of Economicsin maailmankuulu tutkija Andres Rodriquez-Pose on osoittanut.

Toinen johtopäätös on se, että aluepolitiikka on aivan liian arvokas asia vain Keskustalle jätettäväksi. Aluepolitiikka tarvitsee puolestapuhujia kaikissa puolueissa, koska sen yhteiskunnallinen painoarvo on niin merkittävä.

Kolmas johtopäätös on se, että nykyinen maakuntavetoinen aluepolitiikka ei vastaa ajan haasteisiin, koska erot maakuntien sisällä ovat suurempia kuin maakuntien välillä. Rovaniemen kehitys on lähempänä Tampereen kehitystä, kuin Kemijärven kehitys on Rovaniemen kehitystä. Aluepolitiikkaa pitää siis uudistaa siten, että se pystyy edistämään nimenomaan niiden paikkakuntien kehitystä, jotka ovat jäämässä jälkeen. Se on myös edellytys sille, että koko maa pysyy asuttuna.