Case Fortum – Valtion omistajapolitiikkaa uudistettava

Fortumin Uniper-sotku on johtanut Suomen taloushistorian suurimpiin tappioihin. Jatkossa Fortum on ilmoittanut keskittyvänsä pohjoismaisiin markkinoihin, mikä lienee viisasta. Iso ongelma kytee kuitenkin edelleen Venäjällä, jossa Fortum on myymässä voimaloitaan. Aika näyttää paljonko sieltä rahaa saadaan kotiutettua, jos ylipäätään saadaan. Pahimmillaan edessä on Venäjän voimaloista jopa 5 miljardin alaskirjaukset, mikä ajaisi jo koko Fortumin vaikeuksiin. Viimeistä näytöstä Fortumin Venäjä-kytkennöistä ei siis vielä olla nähty.

Eduskunta tulee käsittelemään Uniper-prosessia perusteellisesti ja silloin arvioidaan erityisen tarkasti heinäkuun neuvottelut ja tämän viikon viimeiset vaiheet. Tärkeintä on kuitenkin se mitä tästä on opittavissa. Fortumin vaiheiden aikana hallitukset, omistajaohjausministerit ja omistajaohjauksesta vastaavat virkamiehet ovat vaihtuneet. Yhteistä kaikille on ollut kuitenkin se, että kaikissa Fortumin vaiheissa on luotettu Fortumin hallituksen ja kulloisenkin toimitusjohtajan näkemyksiin. Tulokset ovat nyt nähtävissä.

Väistämättä valtion roolia omistajana on tarkasteltava uudelleen. Valtion pitäisi lähinnä keskittyä omistamaan sellaisia yhtiöitä, jotka ovat Suomen huoltovarmuuden kannalta välttämättömiä, luonnollisia monopoleja tai yhteiskunnallisesti merkittäviä. Kyse on siis yhtiöistä, joissa yhteisellä omistuksella on erityinen merkitys ja sen etu kansalaisille on kiistaton.

Kansainvälistä bisnestä tekevien pörssiyhtiöiden omistuksen osalta valtion omistajapolitiikkaa on syytä linjata uudelleen. On turha kuvitella, että omistajaohjaus kykenisi jatkossakaan parempaan, koska valtion ja muiden osakkeenomistajien intressien yhteensovittaminen on usein vaikeaa, joskus jopa mahdotonta.

Vaihtoehdoiksi jää joko pörssiyhtiöiden omistuksesta asteittainen luopuminen tai sitten valtion tyytyminen niiden omistajana muiden sijoittajien kaltaiseen asemaan. Se tarkoittaa sitä, että hyvinä vuosina tulee hyviä osinkoja, mutta myös tappion riski on merkittävä ja se lankeaa myös veronmaksajien kontolle, kun epäonnistumisia tulee. Fortumin ohella valtio on Venäjä-kytkentöjen vuoksi ottanut takkiin tänä vuonna myös esimerkiksi Nokian Renkaiden merkittävänä omistajana. Toki aiemmin molemmista yhtiöistä on saatu aiemmin myös huomattavia osinkoja.

On siis tehtävä linjanveto sen suhteen mitä valtio omistaa ja mitä sijoituksilta odotetaan. Fortumin kaltainen katastrofi ei todennäköisesti ihan pian uudelleen realisoidu, mutta pitkässä juoksussa myös tappiota tulee aina, kun ollaan kansainvälisessä riskibisneksessä mukana. Jos valtio sen sijaan keskittyy vain suomalaisille tärkeiden asioiden järjestämiseen ja niitä hoitavien yhtiöiden omistamiseen, niin perusasiat pidetään kunnossa ja tappioita ei tule, mutta ei myöskään merkittäviä osinkotuloja.

Se on kuitenkin jo tullut selväksi, että omistajaohjaus ei kykene estämään valtion omistamien yritysten epäonnistumisia. Sen vuoksi nyt on aika linjata mitä ylipäätään valtion on järkevä omistaa ja mikä on minkin omistuksen tarkoitus valtion ja veronmaksajien näkökulmasta.