Demokratia on hyvän elämän edellytys

Demokratiakehitys on maailmalla ottanut viime vuosina takapakkia. EIU:n demokratiaindeksin mukaan ainoastaan 21 maata saa demokratiaindeksin eli ns. täyden demokratian statuksen. Näissä maissa asuu vain 6,4% maailman väestöstä. Suomi on koko listan kolmantena Norjan ja Uuden-Seelannin jälkeen. Vain hyvin harva ihminen siis saa elää maissa, joissa demokratia täysimääräisesti toteutuu. Ei liene yllätys, että nämä samat valtiot pärjäävät hyvin myös verrattaessa ihmisten onnellisuutta ja elämänlaatua.

Isossa kuvassa vieläkin huolestuttavampaa on se, että niiden ihmisten määrä laskee, jotka asuvat edes jonkinasteisen demokratian piirissä olevassa maassa. Heitä on yhteensä alle puolet koko maailman väestöstä ja luku on laskenut 49,4 prosentista 45,7 prosenttiin viimeisessä tarkastelussa.

Vertailtaessa niitä maita, joissa demokratia ei toimi tai se toimii puutteellisesti on hyvä ensin katsoa historiaan. Ne valtiot, joissa ei koskaan ole ollut toimivaa demokratiaa, ovat oma lukunsa. Isoista ja merkittävistä valtioista näitä ovat esimerkiksi Kiina ja Venäjä, jolla Jeltsinin ajan lyhyttä ajanjaksoa lukuun ottamatta, ei myöskään ole demokraattista historiaa.

Näissä valtioissa ei siis ole demokraattista perinnettä, eikä demokraattisia instituutioita. Näitä valtioita on siten helpompi johtaa itsevaltaisesti poliisivoimien ja armeijan avulla ja asettaa ylhäältä käsin yhteisiä tavoitteita, jotka menevät yksilön oikeuksien edelle. Tämä voi tarkoittaa varusmiesten lähettämistä sotaan, kuten Venäjällä tai metropolien sulkemista koronarajoituksilla, kuten Shanghaissa.

Pyrkimystä autoritääriseen hallintoon on nähtävissä myös joissakin maissa, joissa vaalit sinällään ovat rehelliset. Monenlaiset populistit ovat menestyneet eri vaaleissa vetoamalla vahvan johtajan kaipuuseen. Osa valituista populisteista on myös pyrkinyt puuttumaan vallan kolmijako-oppiin ja siten kasvattamaan omaa valtaansa. Näin ovat toimineet ainakin Orban, Trump, Bolsonaro ja Erdogan.

Hyvä kysymys on, että mikä saa kansan kääntymään autoritääristen johtajien puoleen, vaikka vaaleissa on tarjolla myös kansanvaltaisempia vaihtoehtoja. Syitä on varmasti monia. Osa ihmisistä hakee monimutkaisiin ongelmiin yksinkertaisia ratkaisuja ja äänestää niitä lupaavia. Oma merkityksensä on varmasti myös keskituloisten suhteellisen aseman heikentymisellä monissa maissa, mikä on aiheuttanut tyytymättömyyttä. Tehokkaasti sosiaalisessa mediassa levitetyllä disinformaatiolla on puolestaan kyetty luomaan protesti-ilmapiiriä.

Pohjoismaissa riski demokratian horjumiseen on pienin maailmassa. Elintasoerot ovat pienet, kansa koulutettua, tiedotusvälineet luotettavia ja instituutiot vahvoja. Silti meidänkin on syytä ymmärtää demokratian merkitys ja vaalia sitä. Viime aikoina pidetyissä vaaleissa eniten hälytyskelloja soitti Ranskan presidentinvaalit, joiden ensimmäisellä kierroksella 58% äänestäjistä äänesti joko äärioikeiston tai äärivasemmiston populistiehdokkaita. Vain vaalijärjestelmä pelasti Macronin ja kansainvälisesti vastuullisen Ranskan. Se varoitus kannattaa ottaa vakavasti.