Hoitajapulassa käännettävä kaikki kivet – kriisiryhmä paikallaan

Aivan aluevaalien alla isoksi teemaksi on noussut hoiva-alan työvoimapula. Petteri Orpo esitti YLEn vaalikeskustelussa kansallisen kriisiryhmän perustamista kartoittamaan laaja-alaisesti keinoja asian ratkaisemiseksi. Tästä asiasta on helppoa olla samaa mieltä. Hoitajapula on jo niin mittava, että se uhkaa rapauttaa koko terveydenhoitosektoria, oli järjestelmä mikä hyvänsä.

 

Faktat kertovat karua kieltä. Sairaanhoitajan paikkoja oli avoinna tammi-kesäkuussa kaikkiaan 5483. Samaan aikaan ensisijaisten hakijoiden määrä sairaanhoitajakoulutukseen suhteessa aloituspaikkoihin on romahtanut. Joka neljäs kotihoidon yksikkö kärsii viikoittain työvoimapulasta ja myös laitoshoidossa on pulaa henkilökunnasta, vaikka uusia hoitajia on palkattu tuhansia viimeisen puolen vuoden aikana.

 

Lisähaasteen tuo eläköityminen. Vuoteen 2030 mennessä lähes puolet osastonhoitajista, lähes kolmannes terveydenhoitajista ja runsas neljännes sairaanhoitajista eläköityy. Uusia hoitavia käsiä tarvitaan siis paljon.

 

Mitä sitten pitäisi tehdä? Ensimmäinen asia on se, että terveydenhoitoalan koulutuksen saaneet saadaan pysymään alalla. Se edellyttää sitä, että hoitoalan työpaikat ovat kilpailukykyisiä muihin työpaikkoihin verrattuna. Tämä haaste kovenee koko ajan, koska työvoimapulaa on myös muilla aloilla.

 

Kyse on työhyvinvoinnista, joka pitää sisällään monia asioita. Tärkeintä on se, että hoitajalla on mahdollisuus tehdä oma työnsä mahdollisimman hyvin. Se merkitsee sitä, että  työkuorma on kohtuullinen, omaan työhön voi vaikuttaa ja esimiestyö on laadukasta. Palkka on toki myös tärkeä asia, mutta se ei ratkaise kaikkea.

 

Toinen asia on se, että nuoret saadaan uudelleen kiinnostumaan terveydenhoitoalasta. Nuorten kuva paranee, jos alan kuva paranee. Aikoinaan metsäteollisuutta pidettiin auringonlaskun alansa, mutta nyt sinne on taas pyrkijöitä. Kun hoitajan työn mielekkyys saadaan paranemaan, niin alan houkuttelevuus nuorten keskuudessa vahvistuu.

 

Kolmanneksi on myös lähdettävä merta edemmäksi kalaan. Suomi tarvitsee johdonmukaisen ohjelman, jolla ulkomaisia hoitajia koulutetaan Suomen työmarkkinoille. Se tarkoittaa sekä kielen, että suomalaisen hoitokulttuurin oppimista. Näin tekevät muutkin. Saksalla on valtiotasoinen sopimus, jolla filippiiniläisiä hoitajia koulutetaan Saksan työmarkkinoille. Pienessä muodossa tätä tehdään Suomessakin. Muun muassa TAMK kouluttaa kenialaisia lähihoitajia ja sairaanhoitajia ja suurin osa heistä jää Suomeen töihin.

 

Neljänneksi työt on järjestettävä siten, että työntekijöiden aika käytetään mahdollisimman järkevästi. Se merkitsee digipalveluiden kehittämistä ja palveluverkon uudistamista.  Usein tarvittavat palvelut pitää saada läheltä, mutta harvoin tarvittavan palvelun osaaminen kannattaa keskittää, jolloin erityisosaajien työpanos voidaan parhaiten hyödyntää.

 

Palataan vielä Petteri Orpon mainitsemaan kansalliseen kriisiryhmään. Hoitajapulan ratkaisemiseksi tarvitaan laaja-alaisesti toimijat puhaltamaan samaan suuntaan. Kyse ei ole vain poliittisesta tahdosta yli puoluerajojen, vaan mukaan tarvitaan myös terveydenhoitoalan työnantajat ja työntekijöiden edustajat, oppilaitokset, digipalveluiden kehittäjät ja kansainvälinen yhteistyö. Iso vastuu jää myös valittaville aluevaltuustoille.

 

0
ArtoSatonen1
Kokoomus Sastamala

Neljännen kauden kansanedustaja Pirkanmaan Sastamalasta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu