Hyvän oltava kova pahaa vastaan

Venäjän Ukrainaan tekemä brutaali hyökkäys on saanut monet kysymään, kuinka länsi tuli täysin yllätetyksi? Kuinka ei ymmärretty, mikä on Putinin Venäjän todellinen luonne, vaikka se on vuosia tavoitellut Venäjän suurvalta-aseman palauttamista, käynyt sotia ja kurmuuttanut demokratialiikettä Venäjällä ja useissa naapurimaissa jo vuosia. Kuinka oltiin sokeita Venäjän johdon todelliselle luonteelle?

Lännessä luotettiin siihen, että taloudellinen kanssakäyminen on luonut Venäjän ja lännen välille keskinäisriippuvuuden, jonka katkaiseminen ei ole kummankaan edun mukaista, koska se johtaa molempien taloudelliseen taantumaan. Tuon suhteen katkaiseminen ei olekaan lännen näkökulmasta loogista. Siinä se näköharha ja ajattelutavan ero juuri onkin.

Lännessä taloudellinen taantuma on paha asia, koska ihmiset mittaavat hallinnon onnistumista omalla elintasollaan ja demokratiassa kansalaisten näkemys on ratkaiseva. Putinin Venäjän johtoajatuksena ei ole kansan elintason kohottaminen. KGB:n kasvateille se on täysin toissijaista suhteessa Venäjän suurvalta-aseman palauttamiseen. He mittaavat valtion ja valtiojohdon menestystä hallitun alueen ja globaalin vaikutusvallan suuruudella, ei oman kansansa elintasolla.

Kun Venäjä tavoittelee eri asioita kuin länsi, niin se puhuu eri kieltä ja toimii eri tavalla. Lännen virhe on ollut se, että liian pitkään on uskottu Venäjän integroitumiseen länteen. Monet oligarkit ja suuri osa Venäjän eliitistä on elänyt osittain lännessä ja myös kouluttanut lapsiaan siellä. Se ei ole kuitenkaan tehnyt heistä ajatuksiltaan länsimaisia. Ja vaikka joistakin olisi tullutkin länsimaisten arvojen kannattajia, niin heidän äänensä ei ole kuulunut Putinin Venäjällä, jonka sisäisessä päätöksenteossa valta on siirtynyt kovan linjan tiedustelu- ja sotilastaustaisille henkilöille.

Venäjällä on tsaarin ja sosialismin ajalta periytyvä vahva yksinvaltiusperiaate, jonka mukaan johtaja saa valtansa Jumalalta ja on erehtymätön. Venäläisillä on lisäksi huonoja kokemuksia historiasta siitä, kun yksinvaltias on menettänyt valtansa ja maa on ottanut askeleita demokratiaan, jonka monet muistavat sekasortona. Jeltsinin aikakausi muistetaan erityisesti siitä, että palkkoja ja eläkkeitä ei kyetty maksamaan ajallaan.

Venäjä ei ole siis maa, jossa vallan vaihtuminen olisi helppoa. Ei ainakaan autoritäärisestä hallinnosta demokratiaan. Demokratiakehitys olisi toki toivottavaa, mutta sen varaan ei voi laskea. Sen sijaan lännen pitää varautua naapuriin, joka käyttää voimaa silloin, kun se on sen intressien mukaista. Paras tapa vastata tähän on se, että vastassa on jo alusta asti riittävästi voimaa.

Lännen ongelma on, että se reagoi aina jälkijunassa. Demokratia on järjestelmä, jota ohjaa kansan mielipide. Kun ensimmäiset järkyttävät kuvat tulivat Ukrainasta, niin kansa lännessä tuomitsi hyökkäyksen ja valtiot reagoivat. Humanitääristä, taloudellista ja sotilaallista apua alkoi virrata Ukrainaan ja Venäjälle asetettiin kovia talouspakotteita. Aseita lähettivät lännen mukana mm. Saksa, Ruotsi ja Suomi, mitä ei olisi voinut kuukautta aiemmin kukaan ikinä kuvitella tapahtuvan ja jota kansa ei silloin olisi tukenut.

Hyvä kysymys on, että olisiko Venäjä hyökännyt Ukrainaan lainkaan, jos länsi olisi jo etukäteen antanut Ukrainalle kunnolla aseapua ja asettanut Venäjälle järeitä talouspakotteita jo silloin, kun Venäjä keräsi joukkojaan Ukrainan ympärille?  Tämä on tietenkin jossittelua, mutta ehkä se on juuri se asia, jonka lännessä on opittava. Usein parasta rauhan politiikkaa on se, että potentiaaliselle hyökkääjälle tulee jo etukäteen tietoon vastuksen kovuus. Hyvän oltava kova silloin kun vastassa on paha.