Kannustimet ja palvelut kuntoon
Orpon hallituksen tavoitteena on 100 000 työpaikkaa. Julkisen talouden 6 miljardin tasapainottamisesta työllisyyden kasvun varaan on laskettu kolmannes. Tämä on mahdollista saavuttaa ottamalla oppia muista pohjoismaista. Periaatteessa kyse on yksinkertaisesta asiasta. Työn tekemisen ja työn teettämisen pitää kannattaa nykyistä paremmin.
Hallituksen tavoitteena on uudistaa työttömyysturvaa ja keventää verotusta siten, että työnteko kannattaa paremmin suhteessa sosiaaliturvaan ja kokoaikatyö kannattaa paremmin suhteessa osa-aikatyöhön. Jälkimmäiseen liittyy mm. esitys suojaosan poistosta. Osa-aikatyön ja työttömyysturvan yhteensovittaminen on toki jatkossakin mahdollista, mutta siirtyminen kokoaikatyöhön on aiempaa kannattavampaa.
Kannustinloukkujen purkamista haetaan myös työttömyysturvan lapsikorotusten poistamisella. Lapsikorotuksia saavilla on erityinen kannustinloukku, koska palkkaa maksetaan työpanoksen, ei huollettavien määrän mukaan. Työttömyysturvan lapsikorotusten poiston työllisyysvaikutukseksi valtionvarainministeriö on laskenut 10 000, mikä on neljännes koko työttömyysturvauudistuksen työllisyysvaikutuksista. Hallitus korvaa säästyvät rahat lapsiperheille mm. korottamalla alle 3-vuotiaiden lapsilisää, sekä tukemalla yksinhuoltajia ja monilapsisia perheitä.
Kannustimien lisäksi tärkeää on kehittää työttömien palveluita, jotta uusi työ löytyy nopeasti ja avoimet työpaikat täyttyvät. Orpon hallitus mahdollistaa työnvälityksen myös työttömyyskassoille, jotka tulevat kuntien rinnalle tarjoamaan palveluja. Nykyisen ”pakkohaun” sijasta jatkossa luotetaan enemmän virkailijoiden harkintaan työnhakuvelvoitteita määrättäessä ja ylipäätään palveluita muutetaan yksilöllisimmiksi.
Kolmas tärkeä asia on uusien työpaikkojen luominen. Sitä mahdollistetaan parhaiten kehittämällä suomalaisen työn kilpailukykyä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi hallitus uudistaa työmarkkinoita. Esimerkiksi paikallista sopimista lisäämällä, työrauhaa ja siten toimitusvarmuutta turvaamalla, sekä erityisesti pk-yritysten työllistämiskynnystä alentamalla uusia työpaikkoja saadaan aikaan.
Orpon hallituksen työllisyystavoite on siis mahdollista saavuttaa vain onnistumalla kolmessa asiassa. Sosiaaliturva ja verotus työntekoon kannustavaksi, työttömien palvelut yksilöllisimmiksi ja työpaikkoja lisää työmarkkinoita uudistamalla.
Mikäli hallituksella on tarkoitus ”uudistaa” työmarkkinat pohjoismaisten mallien mukaan niin miksi hallitus ottaa noista malleista vain työnantajien oikeudet unohtaen työnantajien velvollisuudet ja työntekijöiden oikeudet, mihin jäivät mm. Ruotsissa käytössä olevat työntekijöiden edustus yrityksen hallituksessa ja työntekijöiden myötämäärämisoikeus?
Ilmoita asiaton viesti
Jos tuollaiset ovat tarpeen niin miksi ei sosialistihallitus toteuttanut niitä?
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä siksi että ne eivät viime hallituskaudella olleet tarpeen koska Marinin hallitus ei tehnyt sosiaaliturvaa ja työntekijän asemaa heikentäviä ”uudistuksia”.
Ilmoita asiaton viesti
Kuinka hallituspaikat liittyvät sosiaaliturvaan?
Ilmoita asiaton viesti
Luepa lause loppuun asti.
Ilmoita asiaton viesti
Tekeekö nykyhallitus ”työntekijän asemaa heikentäviä ”uudistuksia””. onko sellaisia ehdotuksia hallitusohjelmassa?
Miksi Marinin hallitus ei hoitanut tuota hallituspaikka-asiaa? Vai oliko ajatus että sosialistit ovat aina hallituksessa? Siis yksipuoluejärjestelmä itänaapurin tyyliin?
Ilmoita asiaton viesti
Työntekijän irtisanomista helpotetaan, enintään vuoden kestäville määräaikaisuuksille ei jatkossa tarvitsisi esittää mitään perusteita, ensimmäinen sairauspäivä palkattomaksi, lakko-oikeutta rajoitetaan.
Ruotsissa henkilöstä johtuvissa irtisanomis- ja muissa riitatilanteissa asiaa tulkitaan työntekijän eduksi niin kauan kunnes riitaan saadaan tuomioistuimen ratkaisu. Suomessa työntekijä saa monon kuvan persukseen, ja voi jälkikäteen riitauttaa asian. Vaikka irtisanominen olisi tuomioistuimen mukaan ollut laiton, ei työpaikkaa saa enää takaisin.
Em. lisäksi Ruotsin työriitojen sovittelujärjestelmä on erilainen kuin Suomessa. Ruotsissa on paljon enemmän sovittelijoita, n. 50, ja työriitoja sovitellaan myös paikallisesti, eikä vain valtakunnan tasolla niin kuin Suomessa.
Ruotsissa yli 25 hengen yritysten hallinnossa on oltava työntekijöiden edustaja, Suomessa raja on 150 työntekijää. Marinin hallitus teki yhteistoimintalakiin muutoksia joilla parannettiin henkilöstön asemaa: https://valtioneuvosto.fi/-//1410877/uusi-yhteistoimintalaki-voimaan-vuoden-2022-alusta
Ilmoita asiaton viesti
Irtisanomista helpotetaan siksi että yritys uskaltaisi palkata työntekijän. Yritykset sanovat nykymeiningin olevan esteenä palkkaamiselle, varsinkin pienissä yrityksissä.
Tuo irtisanomisasia menee noin jos työntkijä riitauttaa irtisanomisen. Tosin en löytänyt väitteellesi tukea laista. oletan että asia on kuten sanot.
Kysymys on edelleen: Miksi sosialistihallitus ei krjannut asioita mieleisekseen.
Lakko-oikeutta ei rajoiteta, vain laittomien lakkojen pituus rajataan ja osallistujat tehdään korvausvelvllisiksi. Näin taitaa olla mm. Ruotsissa johon vertaat.
Vi onko niin että ssialistit haluavatkin pitää voimassa epäkohtia joiden avulla sitten vidaan jauhaa sosialistipropagandaa?
Ilmoita asiaton viesti
Irtisanomisen helpottaminen osuu suoraan yrittäjien heikkoon rekrytointi osaamiseen ja palkaamisen jälkeiseen heikkoon johtamistaitoon.
Työurallani törmännyt yrittäjiin jotka ei muutenkaan noudata työelämän sääntöjä, johtaminen on omien mielipiteiden sanelua ja uhkailua.
Ilmoita asiaton viesti
Heikkoon rekrytointi-osaamiseen?
Samaan aikaan vaaditaan että pitäisi olla nimetön työnhaku?
Mielenkiintoista sikäli että en ole törmännyt vastaavanlaisiin työnantajiin? Miksiköhän?
Ilmoita asiaton viesti
Heh, kirjoitit että työnantaja pelkää palkata työntekijöitä ja sitten kommentoit ettet tiedä heikkojataitoisia rekrytöijiä, ihme tuuliviiri.
Eihän näitä heikennyksiä tarvita jos kerran työnantajat on rekryn ammattilaisia.
Ilmoita asiaton viesti
”Työurallani törmännyt yrittäjiin jotka ei muutenkaan noudata työelämän sääntöjä, johtaminen on omien mielipiteiden sanelua ja uhkailua.”
En ole törmännyt 60-vuotisen työurani aikana tällaisiin.
Ilmoita asiaton viesti
”Irtisanomista helpotetaan siksi että yritys uskaltaisi palkata työntekijän.”
Kumma juttu että Ruotsissa työnantajat uskaltavat palkata työntekijöitä, vaikka irtisanominen on tälläkin hetkellä vaikeampaa kuin Suomessa. Kyllä siinä jotain muutakin täytyy olla.
”Kysymys on edelleen: Miksi sosialistihallitus ei krjannut asioita mieleisekseen.”
Ks. vastaukseni Tom Sundbergille tuosta vähän alempaa.
”Lakko-oikeutta ei rajoiteta, vain laittomien lakkojen pituus rajataan ja osallistujat tehdään korvausvelvllisiksi. Näin taitaa olla mm. Ruotsissa johon vertaat.”
Kyllä kyse on nimenomaan lakko-oikeuden rajoittamisesta:
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009847365.html
Ilmoita asiaton viesti
HS:
”HS kysyi lakkolainsäädäntöä uudistavan työryhmän kuulemilta asiantuntijoilta, ovatko hallituksen kaavailemat tiukennukset esimerkiksi poliittisiin lakkoihin tai tukilakkoihin mahdollisia toteuttaa.”
Luin äkkiseltään Ruotsin työlainsäädäntöä eikä väitteesi pidä paikkaansa.
Luin
Ilmoita asiaton viesti
Mikä ei pidä paikkaansa?
Ilmoita asiaton viesti
Jockella tuntuu nykyisin olevan aika ponnettomia nuo vastaväitteet.
Alkavatko silmät vähitellen avautua?
Ilmoita asiaton viesti
Mikä esti sosiaaliturvan ja työntekijöiden aseman parantamisen?
Ilmoita asiaton viesti
Tuskinpa mikään muu kuin se että aika ei riitä kaikkeen ja jokainen hallitus joutuu priorisoimaan asioita. Marinin hallituksen pöydällä oli aika isojakin asioita, sote-uudistus, korona, Ukrainan sota ja Natojäsenyys, muutamia mainitakseni. Työmarkkinalainsäädännön kokonaisuudistus olisi siihen päälle ollut jo liian iso pala kakkua. Ei Ruotsin työmarkkinoitakaan ole yhdessä hallituskaudessa saatu siihen kuosiin missä ne nyt ovat.
Ilmoita asiaton viesti
Etkö tiedä tai teeskenteletkö tietämätöntä ? Molempi pahempi.
Ilmoita asiaton viesti
Onko kolmikanta tuttu termi ? Jos ei, niin tutustu historiaan ja voit vastata omaan kysymykseesi. Me muut tiedämme jo vastauksen.
Ilmoita asiaton viesti
Kysymys edelleen, miksi sosialistihallitus eiu hoitanut asiaa?
Ilmoita asiaton viesti
Ei mikään yllätys, että et ymmärrä sitä,että kolmikannassa pitää löytää konsensus kolmen osapuolen kesken.
Ilmoita asiaton viesti
Tarvitseeko valtion kysellä ay-liikkeeltä tai työnantajajärjestöiltä minkälaisia lakeja se katsoo tarpeelliseksi säätää?
Ilmoita asiaton viesti
100000 työpaikkaa,jälleen kerran alkaa olla jo aika kulunut vitsi.
Ilmoita asiaton viesti
Yksi kysymys? Mikä on muissa pohjoismaissa työttömyyskorvauksen määrä %/palkka. Alussa ja aleneman jälkeen.
Taitaa alennettu korvauskin olla isompi, kuin suomessa lähtötaso.
Vaan tästä ei koskaan puhuta.
Ilmoita asiaton viesti
Taitaa olla 80 % palkasta. Vaatii 12 kk. kassajäsenyyden.
https://www.a-kassa.se/vanliga-fragor/dagpenning-a-kassa
Ilmoita asiaton viesti
Tanskassa lähempänä 90% vielä muutama vuosi takaperin.
Ilmoita asiaton viesti
Ja Suomessa n.55%palkasta.
Ilmoita asiaton viesti
No voisitko sitten selittää miksi eräät isot työnantajat tarjoavat 20-30 tuntista työviikkoa? Eivätkä suostu nostamaan tunteja normaaliin. Aloita sieltä päästä koko homman uudistus.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitat, hyvään kommunistimalliin, että työnantaja ei saa päättää kuinka monta tuntia hän tarvitsee työntekijää?
Muualla maailmassa, jossa talous vielä toimii, monet ihmiset tekevät kahta, jopa kolmea osa-aikatyötä ja tulevat ansioillaan hyvin toimeen.
Meillä täällä on vaatimus että pitää joko tulla osa-aikatyöllä toimeen, siis sosiaalituilla korvataan osa palkasta, tai sitten työnanatajan on pakko palkata kokopäiväksi vaikka ei ole tarvetta.
Kyseessä on kai enimmäkseen kaupan työntekijät ja ravintolat.
Ratkaisu tähän olisi että määrättäisiin, ed. viitaten, että tietyt ihmiset käyvät kaupassa tiettynä aikana ja ravintolassa tiettynä aikana. Näin saataisiin lain avulla tasattua työvoiman tarve ko. ammateissa. ( ei saa ottaa vakavasti!)
Ilmoita asiaton viesti
Voi helvetti Jocke. En sitten todellakaan tarkoita tuollaista kommunistimallia. Vaan ihan ympäri Suomea toimivaa työnantajaa, joka ei tarjoa täysiä tunteja työntekijöilleen, vaan palkkaa lisää tekijöitä, ettei vaan kellekään tarvii maksaa pekkasia eikä mitään muutakaan. Noissa hommissa useampikin tuttu, samasta asiasta valittavat ja käyvät myös muualla töissä.
Ilmoita asiaton viesti
Minkähän alan työnantajia ovat?
Ilmoita asiaton viesti
No, tiedät etten voi sitä tähän kirjoittaa. Tutkaile vähän mikä firma toimii lähes jokaisella paikkakunnalla Hangosta Ivaloon.
Ilmoita asiaton viesti
Eli siis kaupan ala.
Syy lienee se että ihmiset käyvät kaupassa tiettyinä aikoina.
Ilmoita asiaton viesti
”Ratkaisu tähän olisi että määrättäisiin, ed. viitaten, että tietyt ihmiset käyvät kaupassa tiettynä aikana ja ravintolassa tiettynä aikana.”
Kyllä se kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen oli vähän huono juttu. Hyödytti suurempia yrityksiä, pienemmät kärsi.
Ilmoita asiaton viesti
Työllisyyden 100 000 täyttäminen työttömillä, 6 mrd:n valtionvelan kasvu 10 mrd:n tasolle, saneeraamatta 50 mrd:n vuosittaisia hankintoja edes 10 %:lla prosentilla, pienipalkkaisten kuritus ja isopalkkaisten veronkevennykset yhdessä ovat vitsikirjan parhaimmistoa.
Ilmoita asiaton viesti
Toivon; että hallitus on maksimaalisen kunnianhimoinen juuri tässä asiassa ja tavoitteena olisi min 78% työllisyysaste ja max 4% työttömyysaste tämän hallituskauden aikana, lopullisen tavoitteen ollen 80% ja 2%.
Ilmoita asiaton viesti
Työministerillä näyttää olleen ”kannustimet” kunnossa jo aiemmin-puhumattakaan Orpon ex-mentorista, ex-pääministeri Sipilästä, jolla miljoonia tais olla jo silloin kasassa, muutaman sijasta pari-kolmekymmentä, joten ei tarvinnut EK:lta, yrittäjäveljiltä ja muilta toimeksiantajilta palkkiovirkaa, mm. Häkämiehen tapaan.
– Sen sijaan pää-ja työvoimaministeri ja varmaan Purrakin odottavat aikanaan elinkeinoelämältä tulevansa komiasti palkituksi, jos ennen hallituksen kaatumista ehtivät saada ainakin tärkeimmät, EK:n, elinkeinoelämän, raharikkaiden ja hyvätuloisten TOIMEKSIANNOT hoidettua maaliin…?
Joten kyky-ja ”rotipuolueen” voimalla ja yhteistyöllä kannustimet, palvelut ja koko Suomi kuntoon, että heilahtaa!!!
Silloin on taottava, kun on poliittinen sauma ja ”rauta kuumaa” muuallakin kuin Ukrainassa!
Kova kiire näyttää jo ainakin olevan politrukeilla, mm. palkkiovirkahillotolppien toivossa…?!
Ilmoita asiaton viesti
Asiakas maksaa sen työn”antamisen” ei siinä auta mikään kikkailu millään irtisanomisten helpottamisilla.
Jos asiakkaalla ei ole rahaa ei tarvita yhden yhtään työn”antajaa”.
Ilmoita asiaton viesti
Kurzarbeitsgeld Saksassa auttaa nopeaan nousuun laskun jälkeen, kun työntekijät pysyvät palveluksessa.Suomen EK vastustaa Saksan mallia , koska suomalainen työnantaja rakastaa irtisanomisia myös hyvinä aikoina.
Ilmoita asiaton viesti
”Joustavaa paikallista sopimista”, palkka-ja työehtoineen, irtisanomisineen, ilman ay-liikkeen välikättä ja taustatukea.
– Tasavertaisesti ja reilusti, miesten ja henkilöiden kesken, kättä päälle ja käsirahaa…
…Näin sitä työkansalle ja äänestäjille yritettiin Sipilänkin toimesta myydä ja nyt Orpo ja Purra yrittävät Sipilääkin kovemmin ottein-ja tavoittein.
Ilmoita asiaton viesti
Vaihtoehto?
Kerro jos keksit jotain muuta kuin kommunisti Arhinmäen velantto.
Toisten taskuista syömistäkään kun ei voi jatkaa määrättömästi.
Ilmoita asiaton viesti
Ainakaan Kokoomusta velanotto ei haitannut yhtään hallituksessa ollessa. Vasta sitten alkoi haitata kun olivat oppositiossa.
Ilmoita asiaton viesti
Muistaakseni, ja oikeinhan muistan, Kokoomus oli Sipilän hallituksessa. Tuo hallitus ainakin yritti tasapainoittaa valtiontaloutta.
Sitten tuli kuten tunnettua, SDP:n sosialistihallitukset. Rinne / Marin.
Ilmoita asiaton viesti
Entäs ne aikaisemmat hallitukset?
Miksei velka silloin ollut ongelma kun Kokoomus oli hallituksessa?
Oikeasti sillä velalla ei ole väliä. Sen sijaan raju velkaantumisvauhti kertoo siitä, että taloudessa on ongelmia.
Mutta Kokoomusta ei kuitenkaan asia tunnu nyt kiinnostavan kun veronalennuksia tulee rikkaille.
Leikkaukset ei tässä taloustilanteessa ole mikään ongelma mutta ei mihinkään rikkaiden veronalennuksiinkaan ole silloin varaa. Tämä perseily on se mikä vie uskottavuuden Kokoomuksen talouspolitiikalta kun tällä velkakauhistelulla ei yritetä laittaa velkaantumisvauhtia kuriin vaan rakennetaan jotain luokkayhteiskuntaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän Satonen siltä osin asiaa puhuu, että ei nuo tällä hetkellä kovin hyvässä kuosissa ole. Kannustinloukkujen purkamisesta on puhuttu iät ja ajat. Tapahtuuko asialle nyt oikeasti jotain?
Ilmoita asiaton viesti
1. Kilpailutetaan ammattitaidolla julkiset hankinnat, jotka ovat nyt n. 50 mrd/ v.
2. Osaava kilpailutus voi tuoda säästöjä heti uusin sopimuksin miljardeja/ v viivan alle. Palelut/ hankinnat saattavat jopa parantua pienemmällä hinnalla tehokkaammin.
3. Laskekaa, mitä käytännön realismi 10- 20 % säästö merkitsee !
Tämä voidaan tehdä ilman poliittisia pehmolupauksia ja kurjistamatta tarpeettomasti ihmisten elämää.
Ilmoita asiaton viesti
Entinen yhteiskuntakurin-ja järjestyksen viimeinen lukko, KOKOOMUS ja nykyinen, ”ROTIPUOLUE” PS puhuvat ja väittelevät vihapuheesta, rasismista, maalittamisesta ja yleisestä vastakkainasettelun lisääntymisestä.
Samanaikaisesti kuvittelevat mm. nuorison koulu-ja katuväkivallan poistuvan mm. henkilötarkastuksilla, kovemmilla tuomioilla-ja muilla, ”tehostetuilla otteilla.”
Samoin samaan aikaan OIKEISTOLAISILLA, POLIITTISILLA agendoillaan-ja päätöksillään kurmoottavat työttömiä, vähäosaisia, pienipalkkaisia ja laajemmin ihmisten, yhteiskunnan, ilmaston muutoksen ja luonnon tilasta huolestuneita kaduille, mieltään osoittamaan…?!
– Lisäävät ja kiristävät näin OMILLA TOIMILLAAN vastakkainasettelua ja lisäävät ennestäänkin kireää yhteiskunnan yleistä ilmapiiriä- kuten ”syksymmälläkin” tulemme näkemään…
…tilanne ei ratkea ja korjaannu nuorison taskuja ja kasseja penkomalla ja heitä vankilaan, mm. peruskoulua jatkamaan, heittämällä?
Ilmoita asiaton viesti